Onko jotain erityistä ajatusta siitä, miten haluaisitte kuolla?
Ehkä en osaa oikein asettaa kysymystä oikein, mutta oikeastaan tarkoitan sitä, että haluatteko kuolla äkisti, vai valmistautuen ja tietäen, että jos vaikka sairastatte kuolemaan väistämättä johtavaa sairautta, niin voisitte järjestää asiat kuntoon läheisiänne ajatellen.
Ehkä en osaa oikein asettaa kysymystä oikein, mutta oikeastaan tarkoitan sitä, että haluatteko kuolla äkisti, vai valmistautuen ja tietäen, että jos vaikka sairastatte kuolemaan väistämättä johtavaa sairautta, niin voisitte järjestää asiat kuntoon läheisiänne ajatellen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
1. toivoisin että jälkeläiseni elää minun jälkeen, t.s kuolen ensin
2. yllättävä kuolema jossa ei tajua kuolevansa voisi olla kiva.
Ääritapauksessa kuoleminen vaikkapa hukkumalla tai hypotermiaan voittaisi sekin kitumisen.
mukaan saat toivoa tätä tai tuota,sen mukaan miten elät niin niität,ja niin myös meidät niitetään.olisi kiva päästä rauhassa,on siis syytä elää rauhassa.
puolestani lisään; jos henki lähtee joka tapauksessa mutta valittavana on joko hidas/määräämättömän ajan kestävä ja tuskallinen tai nopeahko, kestoltaan omassa vallassa oleva prosessi, otan, kiitos, sen pillerin/ruiskeen/piuhat irti tms.
äkillinen kuolema olisi ainakin minun mielestäni paras. Mutta olisi myös kiva, että olisi asiat (siis paperiasiat) järjestyksessä.
Tulipa mieleen, että tarvitsee varmaan alkaa hoitamaan asioita kuntoon. Jos ei huomenna, niin ylihuomenna. Ja sitten saattaa jo olla myöhäistä.
Jos nyt ajatellaan että miten tänne maailmaan tultiin, niin olisi kivaa symmetriaa jos lähtisi samalla tavalla kuin tulikin: punaisena, märkänä, alastomana ja kiljuvana. ;)
Totta puhuen on ehkä kivempi olla tietämättä miten kuolee, pitäähän sitä olla jotain mitä odottaa. Helpointahan se olisi tietty jos tietäisi että on vaikka 6 kuukautta aikaa. Voisi käydä Mombasassa ja sanoa terveiset kaikille rakkaille ennen lähtöä, mutta mistä sitä koskaan tietää milloin hetki koittaa.
samalla tavalla kuin monty pythonin pätkässä, jossa alastomat naiset jahtasivat miehen vuorenrinteeltä alas
toivoopi Monty python-fani.
http://www.youtube.com/watch?v=VyIBV-7WAKQ
Miksi se mies juoksi karkuun??????
Ovelasti ovat sijoittaneet juoksijan rooliin Graham Chapmanin, joka oli umpihomo. Katso vaikka The Life of Brian -DVD:n ekstroista, mimmoinen pikkuseuralainen hänellä oli kuvauksissa. :)
eli se oli tuon jutun pointti? Nämä pätkät ovat niin tummia ainakin minun näytölläni, että en kasvoja edes aina erota. Kaipa sen jostain saisi säädettyä. Vai saako?
Tuossa pätkässä kyllä tissit pomppivat kovin rytmikkäästi.
Minä haluaisin kuolla vanhuuteen. Hyvin vanhana tietäisin elämäni lähestyvän loppuaan, joten kaiketi ehtisin läpikäydä elämääni ja ikäänkuin valmistautua kuolemaan. En silti haluaisi sairastua vakavasti ja kuulla mitään puolen vuoden elinaikaennusteita. En haluaisi niin tarkkaan jäljellä olevaa elinaikaani tietää. Enkä haluaisi aivan arvaamattakaan kuolla.
Toivoisin siis saavani kuolla rauhallisesti, tuskattomasti ja hyvin iäkkäänä, kokien että olen saanut elää hyvän ja elämänmakuisen elämän.
kuolemaan johtavaa sairautta nimeltä elämä.:-D Sanon kuten professori Jorma Palo aikoinaan, että kaapista löytyy purkki, sitten kun sen aika tulee. Niin löytyy minultakin. En aio kitua.
sydänkohtaukseen. Silloin olisi kuollut ainakin
onnellisena...
emme koskaan rakastu toisiimme ja kuolisit syliini.jäisin kaipaamaan sinua.en osaisi iloita onnestasi koskaan ja tuskin enää haluaisin harrastaa moista touhua.toivoisitko jotain muuta tapaa...
prostituoitua, tuskin naiset pyörii jaloissa
enää 100-vuotiaana ilman rahaa...
Ps. Ei kannata ehkä ottaa mun juttuja ihan tosissaan ;)
Tulkaa vaikka ampumaan päähän. Ei ole kiva tietää, milloin kuolee. Eihän sillä sen jälkeen tosin mitään väliä ole.
kunhan ei ole sairaalan kidutuspöytä, jossa minut rääkätään hengiltä kirkkaissa kuulusteluvaloissa.
ilman tuskia ja mieluiten niin, että kaikki asiat on saanut järjestettyä. Ei missään tapauksessa sairaalassa.
Vaikka saahan sitä toivoa.
tätä on kyselty. Keskiajan vastaus oli: niin että ehtii valmistautua. Myöhemmin vastaus oli: anna äkkikuolema.
Omaisen kannalta tilanne on hankala - olen kokenut. Tulin pelastaneeksi äitini hengen, kun hän sai aivoverenvuodon. Pari vuotta myöhemmin - kun hän oli maannut sairaalassa halvaantuneena (älkää uskoko kaikki tarinoita siitä, miten kaikenlaiset liuotushoidot auttavat ja pelastavat, lääkäri tule eensiapuosastolla vierelle vasta 4-6 tuntia myöhemmin, ja vamma on jo korjaamaton) hän sai uuden, kitui koomassa viikon ja kuoli.
En ole vieläkään onnistunut kertomaan itselleni, olisiko minun pitänyt herätä ja soittaa ambulanssi (kuten tein - hän sattui olemaan yökylässä), vai nukkua sikeästi ja löytää hänet kuolleena. Olivatko ne kaksi vuotta hänelle elämisen arvoisia?
Haluanko sellaisia omalle kohdalleni? Vastaus on ei. Haluanko ne läheiselleni (esimerkiksi miehelleni)? En tiedä. En hänen kannaltaan, mutta itseni kannalta? En tiedä. (Tosin tämä on spekulointia - hänellä on vakava sydänvika, joten kun hän menee, se tapahtuu äkkiä - silloin vastaus on erittäin maallisesti - juuri eläkepäivän jälkeen, jotta saan tilaisuuden järjestää vuokra- yms. ongelmat. Ei hänkään haluaisi minulle pulmia. Jos minä satun vaikka jäämään auton alle, tiedän hänen olevan sellaisessa pulassa, että joutuvat hautaamaan hänet viikon kuluttua.) Sisareni kuoli yöllä miehensä viereen, ja hänen miehensä ainakin näytti olevan murskattu - en ole nähnyt häntä sen jälkeen, koska hänen lapsensa edellisestä avioliitosta ottivat hänet huostaansa. Hyvä hänelle.
Tuo se kaikkein kauhein, mitä voin itseni kohdalle kuvitella. Inhoan muutenkin sairaalassa oloa ja jos ajattelee, että siellä pitäisi maaten odotella kuolemaa, niin hirveäähän se olisi.
Soitin juuri ystävälleni jolta leikattiin syöpä pari päivää sitten. Hänen leikkauksensa ilmeisesti onnistui ja elinpäivät jatkuvat.
Mutta kerran olin toista ystävääni katsomassa sairaalassa vain muutamaa tuntia ennen hänen kolemaansa ja oli se kyllä surkeaa. Kipulääkkeitäkin annettiin kellon mukaan ei tarpeen mukaan.
itse tykkäisin (haha mikä sanavalinta) mennä jompaankumpaan ääripäähän. Joko ikivanhana nukkuessa, niin että kaikki asiat olisi järjestetty poismenoa ajatellen jo aikapäiviä eikä tarttis kun odottaa ja kluttaa aikaa loppua odotellessa :D tai sitten niin äkkiä ettei kukaan ehdi tajuta mitään. Tosin läheisille voisi ensimmäinen vaihtoehto olla helpompi, kallistun siis sinne.
***
Vanhana ja terveenä omassa kodissani kesken unien.
Noh ensinnäkin minulla ei tosiaankaan ole mitään hinkua kuolla. Mahdollisimman pitkä elämä onlis tietysti ihan mukava siis jos ei sairastuisi pahasti ja niin poispäin.
Mutta mikäli täytyisi valita niin eimpä minä kovin kauheasti haluaisi kitua missään letkuissa sairaalassa. Siihen tilaan minä en kyllä itseäni tule koskaan päästämään.
Eli siis jos elossa pysymiseen tarvitaan jotakin keinotekoista laitetta niin minä en sellaiseen suostu.
Minä elän jokapäivän jonka minä satun elämään ja otan kaiken irti mitä minä voin eläessäni kokea.
Kun elää jokaisenpäivän tarvitsematta tuntea syyllisyyttä silloin on elänyt elämänsä oikein.
uskon Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajaani.
haluaisin olla katselemassa kaiken loppua. Joskus kaukana tulevaisuudessa.
Haluaisin ehdottomasti kuolla nukkuessani. NOpeasti.
Elän elämääni kokoajan,jokapäivä, siten ettei jää illalla harmiteltavaa päivän tapahtumista. Useinmiten onnistuu. En jätä asioita joita haluan tehdä, johonkin tulevaisuuteen "eläkkeelle". Elän niin, että jos kuolen ensi yönä, ei minunulla ole mitään hampaakolossa elämälle eikä kuolemalle.