On tämäkin uutinen todella absurdi.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id88277.html
Georgia, tuo USA:n kaveri huutaa YK:ta apuun.
Vielä naurettavampaa on seuraava lause uutisesta:
"Georgia on pyytänyt tukea myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöltä Etyjiltä ja sotilasliitto Natolta."
USA ja NATO:han ovat pyyhkineet YK:lla persettään, kun itsenäistivät laittomasti Kosovon, vaikka YK:n päätöslauselma 1244, jonka myös USA on allekirjoittanut, toteaa, että Kosovo on eroittamaton osa Serbiaa, ja Serbian maakunta.
Tämä päätöslauselma sorvattiin ja hyväksyttiin NATO:n yksipuolisen pommitus sodan jälkeen, keväällä 1999.
Tämä olisi jo absurdia teatteria, jos tämä ei olisi totta, ja vain taitava dramaturgi pystyisi luomaan moista absurdiutta.
Muistakaamme, että NATO, tämä puolustusliitto(LOL!), siis tämä puolustusliitto aloitti laittoman sodan Jugoslaviaa vastaan vuonna 1999, ILMAN YK:n mandaattia, ja ilman sodanjulistusta, ja hyökkäsi suvereeniin YK:n jäsenvaltioon.
NATO syyllistyi tuossa KAHDESTI sotarikokseen, ja kansainvälisen oikeuden rikkomiseen, eli aloittamalla yksipuolisen hyökkäys sodan, ja aloitti sodan ILMAN sodan julistusta.
Georgia on nyt ERITTÄIN SEKAVA JA EPÄLOOGINEN.
Sillä se pyytää YK:ta apuun, sekä myös NATOa apuun.
Miten YK voi suhtautua vakavasti valtioon nimeltä Georgia, ja sen avunpyyntöihin, kun Georgia samalla vetoaa myös NATOon, joka on kansainvälisten lakien rikkoja, ja sotarikollinen, siis YK:n mukaan.
Soppa senkuin sekoittuu, kun ETYJIn puheenjohtaja,
Suomen ulkoministeri sekaantuu tähän asiaan.
Suomella EI OLE MITÄÄN VARAA puuttua tähän, koska myös Suomi meni pilaamaan maineensa, ja rikkomaan kansainvälistä lakia ja YK:n päätöslauselmaa 1244 tunnustamalla Kosovon itsenäisyyden.
YK voisi oikeutetusti eroittaa kaikki Kosovon tunnustaneet valtiot, myös suomen, sillä ne ovat rikkoneet YK:n yhteisiä sopimuksia, rikkomalla päätöslauselman 1244, joka toteaa, että Kosovo on Serbian maakunta.
Suomella ja Alexander Stubbilla ei ole mitään krebiliteettiä, eikä juridista oikeutta kommentoida tuota Etelä-Ossetian ja Abhasian tilannetta, sillä Suomi, tunnustamalla Kosovon, irtautui YK:sta juridisesti, rikkoi sovittuja kansainvälisiä sopimuksia, tunnustamalla laittomasti Kosovon itsenäisyyden, vaikka YK:n päätöslauselma 1244 toteaa, että Kosovo on Serbian maakunta.
Ei voi olla kaksois standardeja, että lännelle sallitaan YK:n sopimusrikkomukset, ja sitten länsi voi vedota vain sellaisiin päätöslauselmiin, mikä on lännelle itselle mieluinen.
Länsi toimii tässä tilanteessa itsensä syyttäjänä,
valamiehistönä ja tuomarina, ja luonnollisesti tuollainen asetelma on täysin perverssi, niinkuin tämä Kosovon laiton itsenäistäminen.
Oli todella kamalaa kuulla, kun EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn sanoi tästä Kosovon tilanteesta, että tämä on "poikkeustapaus"
Siis laissa EI voi olla poikkeustapauksia, sillä sehän on sama kuin jos murtovaras puolustautuisi oikeudessa sanomalla, "että tämä ryöstöni on poikkeustapaus" minua ei saa siksi tuomita.
Ja huvittavaa on tässä tapauksessa myös se, että YK:lla ei ole mitään kantaa, eikä päätöslauselmaa koskien Abhasian tai Etelä-Ossetian statusta.
Joten tämä Georgian itkeminen on tuuleen huutamista.
Surullista, että USA:n johdolla romutettiin YK, ja vielä surullisempaa on se, että Suomi, EU:n lampaana, ryvetti oman maineensa, tunnustamalla Kosovon, ja varsinkin kun Kosovo ei ole mikään valtio, vaan Serbian maakunta, niinkuin YK:n päätöslauselma 1244 järkähtämättömästi ja selkeästi osoittaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuulostaako se absurdilta että itseään supervaltana pitäävä valtio itkee YK:ta apuun kun toisessa maassa siirretään pieni patsas? Kuten Venäjä teki viime toukokuussa. Suoraan sanottuna olin nauraa kuoliaaksi kun kuulin siitä.
Georgia taas tekee oikein koska kyseessä on Venäjän törkeä provokaatio jolla pyritään ryöstämään Georgian alueita jotka ovat erottamaton osa Georgiaa.
Abhasia haluaa olla erillään ja irti Georgiasta. Georgia sinne on yrittänyt hyökkäillä asevoimin, ei Venäjä.
Tiibetkin haluaa olla itsenäinen, kuten myös Kosovo.
Molemmat alueet ovat kaksi aluetta omalla eetnisellä kansallaan joka ei kysynyt serbejä tai kiinalaisia perään, kuitenkin nämä kaksi aluetta ovat Venäjän mielestä "erottamaton osa" Serbiaa tai Kiinaa.
Olen vähän ihmetellyt että millainen maailmankunkku Venäjä oikein luulee olevansa joka voi tosta vain jaata maailmalle tuomioita mitkä alueet tai paikat ovat erottamaton osa mitäkin ja mitkä alueet pitäisivät erota sieltä ja täältä valtiosta?
Venäjä miehittää muuten itse aivan samanlaisesti alueita kuin Georgia sinun käsityksesi mukaan Abkhaziaa joten luulisi ettei heillä ole mitään sanomista mutta mitäs nyt venäläiset mitään välittäisivät?
Maailman omahyväisin ja itsekkäin kansa.
"Georgia taas tekee oikein koska kyseessä on Venäjän törkeä provokaatio jolla pyritään ryöstämään Georgian alueita jotka ovat erottamaton osa Georgiaa."
Et ole varmastikaan kuullut, että nämä maakunnat ryöstettiin nimenomaan Venäjältä. Ennen vuoden 1917 vallankumousta kummattkin maakunnat (kuten Krimin niemimaakin) kuuluivat Venäjään ja Pohjois- sekä Etelä-Ossetia olivat yhtä ja samaa. Sitten kommarit vaan tuli ja päätti liittää alueet Georgiaan. Siihen ei pienimpänä lenkkinä vaikutti myös, se että neuvostokansojen isä, eli Stalin oli georgialainen ja tällä tavoin hän sitten halusi palkita vastikään Neuvostoliittoon liittyneen Georgian. Aivan sama temppu toistui myöhemmin ukrainalisen Nikita Hruschevin aikoihin, kun hän laittomasti liitti Krimin Ukrainaan.
Ja provokaatiosta puheen ollen, Georgia on ollut se osapuoli, joka on jatkuvasti kidnapannut Abhaasian ja Ossetian asukkaita, provosoinnut YK:n rauhanturvaajia "järjestämällä" röyhkeitä aseellisia selkkauksia ja vetänyt monituhansiset joukkonsa YK:n sopimuksen turvin aseistariisutuille ns. puskurivyöhykkeille.
"Olen vähän ihmetellyt että millainen maailmankunkku Venäjä oikein luulee olevansa joka voi tosta vain jaata maailmalle tuomioita mitkä alueet tai paikat ovat erottamaton osa mitäkin ja mitkä alueet pitäisivät erota sieltä ja täältä valtiosta?"
Oletko hölmö, vai teeskenteletkö pelkästään? Mistä Venäjän jakamista tuomioista oikein puhut, mitä tarkoitat?!? Venäjä on tässä tapauksessa se puoli joka ei "jaa tuomioita" vaan kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja ja kehoittaa eräitä muita suurmaita tekemään samoin!! YK:n laki, eikä Venäjä sanoo ja vaatii kunnioittamaan valtion suvereniteettiä, eli alueellista koskemattomuutta ja tässä kysymyksessä asia koskee kaikkia valtioita.
Tässä tapauksessa Yhdysvaltain johtamat länsimaat ovat törkein esimerkki siitä, kuinka voi valikoidusti ja omien etujen mukaisesti soveltaa rikkoa kansainvälisesti laadittuja pelisääntöjä!!
"Venäjä miehittää muuten itse aivan samanlaisesti alueita kuin Georgia sinun käsityksesi mukaan Abkhaziaa joten luulisi ettei heillä ole mitään sanomista mutta mitäs nyt venäläiset mitään välittäisivät?"
Venäjä ei voi miehittää ketään/mitään omien rajojensa sisällä! Venäjän Federaatio on kaikkien sen osapuolten hyväksymä liittovaltio.
>Kosovo, Tiibet ja aivopesu
”Itsenäisen” Kosovon johdossa nyt olevat entisen ”vapautusarmeija” KLA:n johtajat eivät harjoittaneet vain huume- ja tyttökauppaa, vaan myös elinkauppaa. Tämä käy ilmi entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjän Carla Del Ponten kirjasta Hunt.
KLA kuljetti esimerkiksi kesällä 1999 noin 300 kiinniotettua serbiä kuorma-autoilla Albaniassa sijainneille leireille, joilla heidät alistettiin leikkauksiin. Heiltä poistettiin munuaisia ja muita elimiä, jotka salakuljetettiin ja myytiin ulkomaisille klinikoille.
Uhreja pidettiin vangittuina, kunnes heidät tapettiin leikkaamalla toinenkin munuainen ja muita elimiä ja haudattiin salaa.
Toimintaa harjoitettiin Naton ja YK:n Kosovo-mission (Unmik) suojeluksessa. Naton pääsihteerinä oli siihen aikaan nykyinen EU:n ”korkea ulkopoliittinen edustaja” Javier Solana ja Unmikin johtajana Ranskan nykyinen ulkoministeri Bernard Kouchner. Herrat estivät tapausten tutkimisen.
Rikollista bisnestä valvoi henkilökohtaisesti nykyinen Kosovon pääministeri Hashim Thaci, joka tienasi miljoonia dollareita ihmiselinten kaupalla. Mutta KLA-miehiä ei tuomittu eikä tuomita Sotarikostuomioistuin vapautti viimeksi 3.4. Kosovon entisen pääministerin Ramush Haradinajn kaikista syytteistä.
Suomi on siis ”hyvässä seurassa” tunnustaessaan elinkauppiaiden ja murhaajien johtaman Kosovon ja tiivistäessään kytkentöjään Natoon.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkeli.php?juttu=080411me04
Tiibet-pääkirjoitus 28.3. on herättänyt huomiota. On kysytty, mihin lähteisiin se perustuu.
Lähteitä maailmalla riittää, valitettavasti lähinnä vieraskielisiä. Tässä vain muutamia, ensin kanadalaiselta nettisivulta www.globalresearch.ca:
Michael Parenti: Tibet: Friendly Feudalism, 20.3.
Michael Barker: Tibet: The Roles of the CIA and the National Endowment for Democracy, 20.3., ja Human Rights and Media Manipulation, 29.3
Muriel Mirak-Weissbach: A New Asian-African Alliance? China supports Sudan’s Economic Growth, 23.3.
Richard M. Bennett: Tibet, the ’great game’ and the CIA, 25.3.
Soraya Sepahpour-Ulrich: The Tibet Card, 27.3.
Sitten muilta nettisivuilta:
Justin Raimondo: Why They Hate China, www.antiwar.com, 26.3.
Gary Wilson: Tibet and the March 10 commemoration of the CIA’s 1959 ‘uprising’, 19.3., ja Behind the anti-China Olympics campaign,www.workers.org, 29.3.
Andrei Areshev: Tibet: Will the USA Launch a New Secret War ’Under the Roof of the World’?, www.iraq-war.ru, 8.4.
Jerry Mazza: Hey, Tibet’s been part of China for 700 years plus!, www.online.com, 9.4.
Israelilainen rauhanaktivisti Uri Avnery on todennut valtamedian Tiibet-”uutisoinnista”: ”Minulla on epämukava tunne, että joku pesee aivojani.” Jos sinulla on samanlainen tunne, vain monipuolinen tiedonhankinta auttaa.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkeli.php?juttu=080328pe00
Georgialla on täysi oikeus tuoda tämä ongelma esille YK:ssa. Georgia tuskin olettaa että YK tekee asialle mitään, kyse on lähinnä siitä, että asia saatetaan julkiseen tietoisuuteen. Toiminta on hyvin asiallista ja diplomaattisten sääntöjen mukaista ja sitä tuskin voi verrata Venäjän Duuman edustajien vähäjärkiseen ulvomiseen ja vaatimuksiin Viron parlamentin hajoittamisesta.
Venäjän (ja venäjänmielisten) varsinainen ongelma on se, että Georgia ja Ukraina ovat suuntautumassa länteen ja liittymässä Natoon sekä EU:hun. Jos nämä valtiot onnistuvat pyrkimyksissään ja muuttuvat vaurastuviksi demokratioiksi kuten itäisen keski-Euroopan maat, Venäjän oma surkeus ja takapajuisuus paistaa entistä enemmän kaikkien silmiin.
typerä! Ei ole mitkään ongelma, jos on suuntautumassa länteen. Ongelmia tulee NATO:sta. Olet niitä palstan typeriä usanisteja. Miksi vitussa et painu sinne länteesi.
>kyse on lähinnä siitä, että asia saatetaan julkiseen tietoisuuteen.>
Venäjä itse varoitti jo etukäteen Kosovon itsenäistymisen aiheuttavan muuallakin vastaavia tapahtumia, mainiten juuri esimerkkinä Georgian ja siitä eroon pyrkivät osat.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000033385467
Tyypillistä Neukku asennetta sulla Georgian halveksimisessa. Vaikka et ole mitään heidän rinnallaan. Sillä Georgialaiset ovat todella kunnon väkeä, ja vahvoja ja älykkäitä ihmisiä, joilla on oma menneisyytensä, jossa ovat olleet aina oman erityis laatunsa vuoksi teidän Neukkujen kiistan kohteena. Olkaa siis Neukkuina tyytyväisiä vaan heidän olemiseensa omassa Valtakunnassaan, joka on myös kadehdittavan kaunis ja puhdas verrattuna Moskovan seutuun ja myrkytettyyn ympäristöön. Jossa te vielä itse joudutte kaalinne kasvattamaan. PERKELE! ETTÄ TOI NEUKKU PROBAGANDA JAKSAA VAAN ERÄITÄ VIEHÄTTÄÄ, KAIKESSA KELVOTTOMUUDESSAAN. OLETTE SAAVA MEIDÄN HALVEKSUNNAN AINOASTAAN TOLLASELLA ESITYKSELLÄ, MINKÄ TOIT JÄLEEN KERRAN ESIIN, NEUKKU SUKUS EDUSTAJA TÄÄLLÄ SUOMESSA. OLKAA VAAN TANASSA MUA VASTAAN, NIIN SAATTE ESIMAKUA SUOMALAISEN LUONTEESTA JA TAHDON VOIMASTA. TE MEETTE VIELÄ PINKOMALLA TAKAS RAJAN TAA. SALUT
Finlandisierung... koita oppia jo eroon niistä -80-luvun historiankirjoista joita oot lukenut.
Georgian tapauksessa ei ole mitään epäselvää. Venäjä hyökkäsi itsenäiseen suvereeniin valtioon ja on siis syypää sekä vastuullinen konfliktista. Vrt. edeltäjänsä NL:n toimet 1939 Suomi, Baltian maat...
Sinäkin siellä vielä piipität mutta oletko ensimmäisenä rajalla vastaanottamassa panssareita kun se syy vielä keksitään Suomen venäläistenkin "vapauttamiseksi"?