Kokoomuksen ylimielisyys pöyristyttävää?

Eilisessä A-Talk-ohjelmassa nähtiin taas suuntaviittpja tästä kokoomuksen köyhiä kohtaan suunnattusta ylimielistä politiikasta. Tähän kokoomuksen vanhempaan sarjaan kuuluvan naaman kurtut suoriksi kuroneen kokoomuksen naiskansanedustajan ylimielisyys ja asenteet köyhiä kohtaan ei jäänyt keneltäkään katsojalta epäselväksi. Oli se pöyristyttävää kuultavaa, kun hän kehtasi ja naama pilkkaavassa virneessä väittää, että köyhien asemaan on tehty parannuksia. Oikein korosti korostamasta päästyään, että yksinhuoltajille annettiin kymmenen euroa ja kansaneläkettä saajille huikeat kaksikymmentä euroa.

Tämä vihreiden molottaja kansanedustaja Sinnemäki oli kaikessa aivan samaa mieltä, että lapsiperheille on roppakaupalla annettu, vaikka lasten päivähoitomaksuihin on tullutkin ruhtinaalliset korotukset kautta aikojen. Tällä vihreiden kansanedustajan ylimielisyys köyhiä kohtaan paistoi myös läpi ja kaikille tuli selväksi keiden asiaa vihreät hallituksessa nyt hoitavat.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä tuli katseltua sitä ylistystä.Hirveältä kuului tämä itsensä kehuminen.Ihmettelen kovasti,miksi ihmiset äänesti nämä hyeenat valtaan.Kerkiävät tehdä kauhean tuhon Suomelle,ennenkuin tulee noutaja.Säälittää nämä huonoosaiset ja lapsiperheet,joihin nämä taas kohdistuu.Tämä ryppymuori on aina jokapaikassa sortamassa köyhiä.Nyt on myös tavallinen työssäkäyvä maksamassa tätä herrojen juhlaa.Miksi Suomen tavallinen työtätekevä kansa ei viisastu koskaan!Taas meni ne vaalilupaukset,tehtiin päinvastoin.

Äänestä

Mä en ymmärrä tätä ajatusmaailmaa.

Rahaa voi periä, mutta se ei olekaan niin periytyvää – varsinkaan kiivassa nykymaailmassa -ainakaan kuin idealistit luulevat – se voi viedä melkoiset siivut tai myös tuoda niitä.

Ei oppiarvotkaan ole ainakaan suoraan periytyvä ja Professorin jälkeläiset eivät aina olenkaan ole sitä mitä edeltäjä on ollut. Perilliset kahdesta sukupuusta jotka jakaantuvat joka kerralla 2. Tuskin monenkaan nuriman porvarin jo noin 16 esi isää oli kaikki valkoisten puola tai punaisten, tietäen että kirkonkirjat ja todellisuuskin poikkeaa - ainakin hieman sukuolvia kun mennään enmmän taakse 'riski' kerroin aina vain katlampi "...ja se oksa pois."

Ylimielisyys ja halventaminen keskiaikaista. Alitajuisesti kaiketi mukamas jonkinlainen sosiaalidarvinismi mielen takalohkossa.

Mannerheim hän ei ollut rahamies oleilenkaan ja harvinaista se onkin - silloin varsinkin oli kovat menot jostain valtiomaksoi – mutta henkilökohtaisessa elämässä – johtui myymään jopa vaatimattomimpia kunniamerkkejään, että tyttäret Pariisissa saisivat rahaa – asuivat huonosti jopa ankeasti. Tyttäret olivat muuten puoliksi venäläisiä Toisen jäädessä Pariisiin ja toisen myöhemmin. Voi olla rikas pelkällä tuurilla tai taidolla tai köyhä. Ihmettelen joidenkin Kokoomuslaisien kannanottoja – emme varsinkaan tänä päivänä voi olla Aristokraatteja – mutta arvokaita voimme olla, siihen ei kuulu halventaminen tällaisillakaan asioilla – usein epäsuoraa – ikään kuin älyllisyydestä johtuvaan oikeutukseen – silloinkin kun se korreloi tulotasoa, emme saisi luokitella halventavasti ihmisryhmiä – tänä Demokratian aikana Vapauden nimeen – järjestyksen ylläpitäminen on eri asia. ;)

Äänestä

koskaan ole ollut köyhän asialla. Rikkaiden puolue! Eikä keskusta myöskään, vaan rikkaiden maalaisten.Mitään hyvää ei ole odotettavissa.

Äänestä
  • Eilen A-Talkissa puhuttiin tästä päivähoitomaksu-uudistuksesta. SDP:n puheenjohtajaehdokas Pia Viitanen syyllistyi juuri tähän puolueen perisyntiin eli jälleen yritetään jakaa jotakin sellaista, mitä ei ole vielä edes syntynyt. Jaetaa rahaa joka paikkaan ja ei sanallakaan kerrota, että mistä rahat saadaan.
    Tämä kaikki on sitä Lindblominkin minitsemaa SDP:n harjoittamaa kansan sumutusta, joka ei mene enää nykypäivän Suomessa läpi.

    Äänestä

  • on monia kirjoitti:

    Eilen A-Talkissa puhuttiin tästä päivähoitomaksu-uudistuksesta. SDP:n puheenjohtajaehdokas Pia Viitanen syyllistyi juuri tähän puolueen perisyntiin eli jälleen yritetään jakaa jotakin sellaista, mitä ei ole vielä edes syntynyt. Jaetaa rahaa joka paikkaan ja ei sanallakaan kerrota, että mistä rahat saadaan.
    Tämä kaikki on sitä Lindblominkin minitsemaa SDP:n harjoittamaa kansan sumutusta, joka ei mene enää nykypäivän Suomessa läpi.

    -päivähoidon nollamaksuluokka säilyy
    -päivähoitomaksut laskevat 48 %:lla perheistä lähinnä kaikkein pienituloisimmilla perheillä
    -SDP:n aikana pienituloisten maksut kiristyivät
    -40 %:lla päivähoitomaksut nousevat, keski- ja varsinkin suurituloisilla
    -12%:lla säilyy ennallaan

    Äänestä

  • olen tyytyväinen kirjoitti:

    -päivähoidon nollamaksuluokka säilyy
    -päivähoitomaksut laskevat 48 %:lla perheistä lähinnä kaikkein pienituloisimmilla perheillä
    -SDP:n aikana pienituloisten maksut kiristyivät
    -40 %:lla päivähoitomaksut nousevat, keski- ja varsinkin suurituloisilla
    -12%:lla säilyy ennallaan

    Kokopäivähoidon kustannus on kunnille:
    alle 3 v. 920 EUR / kk
    yli 3 v. 750 EUR / kk

    siis kuukaudessa

    Äänestä

  • uudistus kirjoitti:

    Kokopäivähoidon kustannus on kunnille:
    alle 3 v. 920 EUR / kk
    yli 3 v. 750 EUR / kk

    siis kuukaudessa

    samoja summia ei ole haluttu maksaa kotiäidille, mikä haluaa hoitaa lapsensa kotona?

    Äänestä

  • on monia kirjoitti:

    Eilen A-Talkissa puhuttiin tästä päivähoitomaksu-uudistuksesta. SDP:n puheenjohtajaehdokas Pia Viitanen syyllistyi juuri tähän puolueen perisyntiin eli jälleen yritetään jakaa jotakin sellaista, mitä ei ole vielä edes syntynyt. Jaetaa rahaa joka paikkaan ja ei sanallakaan kerrota, että mistä rahat saadaan.
    Tämä kaikki on sitä Lindblominkin minitsemaa SDP:n harjoittamaa kansan sumutusta, joka ei mene enää nykypäivän Suomessa läpi.

    "Jaetaa rahaa joka paikkaan ja ei sanallakaan kerrota, että mistä rahat saadaan.
    Tämä kaikki on sitä Lindblominkin minitsemaa SDP:n harjoittamaa kansan sumutusta, joka ei mene enää nykypäivän Suomessa läpi."

    Ettäkö ei mene läpi vuonna 2008? Väärin, yli puolet äänestysoikeuden omaavista äänestää, eli menee läpi.

    Mikä olisi sitten se vaihtoehto jossa tuota p*kaa ei tarttis hyväksyä, ei, en tiedä! Oliskos ideoita? Ainakin 200 edustajaa on tähän sumutukseen liikaa, määrää voisi ainakin vähentää, tulisi halvemmaksikin veronmaksajille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihreiden myös kirjoitti:

Eilisessä A-Talk-ohjelmassa nähtiin taas suuntaviittpja tästä kokoomuksen köyhiä kohtaan suunnattusta ylimielistä politiikasta. Tähän kokoomuksen vanhempaan sarjaan kuuluvan naaman kurtut suoriksi kuroneen kokoomuksen naiskansanedustajan ylimielisyys ja asenteet köyhiä kohtaan ei jäänyt keneltäkään katsojalta epäselväksi. Oli se pöyristyttävää kuultavaa, kun hän kehtasi ja naama pilkkaavassa virneessä väittää, että köyhien asemaan on tehty parannuksia. Oikein korosti korostamasta päästyään, että yksinhuoltajille annettiin kymmenen euroa ja kansaneläkettä saajille huikeat kaksikymmentä euroa.

Tämä vihreiden molottaja kansanedustaja Sinnemäki oli kaikessa aivan samaa mieltä, että lapsiperheille on roppakaupalla annettu, vaikka lasten päivähoitomaksuihin on tullutkin ruhtinaalliset korotukset kautta aikojen. Tällä vihreiden kansanedustajan ylimielisyys köyhiä kohtaan paistoi myös läpi ja kaikille tuli selväksi keiden asiaa vihreät hallituksessa nyt hoitavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu