kerjäläiset

Helsingin keskustassa on viime aikoina kasvanut kerjäläisilmiö. Romaniasta on saapunut pääkaupunkimme kaduille näitä polvillaan istuvia surkeita anovia otuksia. Katse luotuna maahan, ei toivoa, ei ihmisarvoa. Ja almukuppi, jos vaikka jokunen lantti liikenisi. Helsingin Sanomat käsitteli aihetta tämän päivän lehdessä:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raadin vastaukset kysymykseen Antaisitko kadulla rahaa kerjäläiselle/1135235656882

Tässä muutamia sitaatteja ko. artikkelista:

"Kerjääminen on ihmisarvoa alentava teko ja rahan antaminen kerjäläiselle on osoitus tämän alennustilan hyväksymisestä." -Alexis Kouros

"En halua rahoittaa sellaista maailmaa, jossa kerjätään. Huono-osaisten jeesaamiseksi pitää olla muut keinot." -Jaakko Heinimäki

"Kyllä antaisin, se on eurooppalaisen humanistin velvollisuus." -Laura Kolbe

"Rahan antaminen ja pitkäjänteinen organisoitu apu eivät sulje toisiaan pois." -Katja Tukiainen

Kerjäläisiin suhtaudutaan kahdella tavalla: joko suoraa toimintaa: ihminen kohtaa toisen ihmisen kadulla ja auttaa, tai sitten yhteiskunnan kautta. On esitetty että kerjäystoiminta olisi organisoitua ja siten ikäänkuin huijausta, mutta on varmasti myös ihmisiä oikeasti rahan tarpeessa. Yksi iso ongelmakohta tässä asiassa on se että kerjurit eivät pysy omassa maassaan, vaan Romaniasta tullaan tänne kerjäämään. Se että kerjäläisille annetaan rahaa tuo varmasti mukanaan lisää kerjäläisiä.

Miten suhtaudutte kerjäläisiin? Vaihtoehtoina ovat rahan antaminen kerjäläisille, yhteiskunnan organisoima apu Romaniaan ongelman alkulähteille, ei kumpaakaan tai molemmat. Saa tietty ehdottaa omaakin ratkaisua asiaan.

Minä pidän yhteiskunnan organisoimaa avustusta hyvänä ratkaisuna.

Tässä vielä pari näkökantaa HS:n artikkelista:

"Almuhan annetaan antajan omantunnon vaimentamista varten, ei kerjääjän taloudellisen aseman korjaamiseksi." -Juha Seppälä

"Lisää kerjäläisiä Suomeen! Suomalaiset ovat onnistuneet liian hyvin unohtamaan, että maailmassa on köyhiä." -Ville Ranta
17527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kenenkään tukevan.

He ovat kerjäläisiä, mutta eivät köyhiä.

Äänestä
  • Siis tiedät, että he eivät ole köyhiä.

    Minusta tuntuu, että Suomeen on lähdetty, kun on kuultu, että täällä on työvoimapula, ja heidän näkökulmastaa hyvät palkat yms. Ei kuitenkaan ole tajuttu, että ei se työ ja raha löydykään ilman ammattitaitoa, koulutusta ja kielitaitoa.

    Romaniassa on nimittäin joillakin aika kurjaa, vaikka osalla menee tosi upeesti. Joku voi tehdä jotain ajattelematonta päästäkseen irti omasta kurjuudestaan, ja joutuu vielä pahempaan tilanteeseen. Minä näin Romaniassa vanhoja mummoja rikkinäisessä villatakissa kadunkulmissa kerjäämässä ja itse poimimiaan kukkia myymässä. Aivan varmasti hekään eivät kerjänneet muuten, kuin henkensä pitimiksi. Bukarestin rautatieaseman läheisyydessäkin on ihan hirveitä röttelöalueita, joissa asuu lapsiperheitä. Suomessa sen tasoisista ulkorakennuksista pihallaan saisi jatkuvasti viranomaisilta huomautuksia.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    Siis tiedät, että he eivät ole köyhiä.

    Mm. Intiassa käyneenä TIEDÄN, että kerjäläiset ovat hyvinkin varakkaita - sikäläisen mittapuun mukaan.

    Sama vika romanian mustalaisissa kuin kaikkialla muuallakin mustalaisissa. Espanjassa heitetään ulos kuppilasta, eikä KUKAAN huuda perään rasismi-kortilla.

    Espanjassa vaihdetaan kerjäämässä oleva vanhus-lapsi autolla vaihtaen - ja se auto on siellä toimeentulevan päästä malliltaan ja merkiltään.

    Äänestä

  • VARMASTI. kirjoitti:

    On myös ihan oikeasti ahdingossa olevia ihmisiä.

    Äänestä

  • VARMASTI. kirjoitti:

    Mm. Intiassa käyneenä TIEDÄN, että kerjäläiset ovat hyvinkin varakkaita - sikäläisen mittapuun mukaan.

    Sama vika romanian mustalaisissa kuin kaikkialla muuallakin mustalaisissa. Espanjassa heitetään ulos kuppilasta, eikä KUKAAN huuda perään rasismi-kortilla.

    Espanjassa vaihdetaan kerjäämässä oleva vanhus-lapsi autolla vaihtaen - ja se auto on siellä toimeentulevan päästä malliltaan ja merkiltään.

    ja kaikenlaista muutakin keplottelua. Senhän nyt jokainen tietää. Uskotko, että sen perusteella voit arvioida kaikkien kerjäävien motiiveja ja elintasoa? Onhan noista kotimaastaan köyhyyttä pakoon lähteneistä ihmisistä tehtyjä televisio- ja lehtijuttujakin. Ja kaikki Romaniasta tänne tulleet eivät ole mustalaisia, vaan myös ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä.

    tai olla uskomatta, minule riittää vallan hyvin omat kokemukseni.

    Sillä ei ole merkitystä paskanvertaa, että joukossa olisi JOKU todella tarpeessa oleva - meillä euroopassa on olemassa riittävä suojaverkko sellaisia varten ja se näkyy osaltaan minunkin maksamissani veroissa.

    Äänestä

laitaa tuollainen aihepiiri ? Ei oikein saanut selvyyttä siihen asiaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuohon liittyy monta tärkeää asiaa liittyen moraaliin ja etiikkaan, ja niitä voi käsitellä myös jumalattomasta näkökulmasta. Esimerkiksi miten ateisti suhtautuu huono-osaisempaan? Monesti saan ateistina kuulla että olen moraaliton, se tarkoittanee sitä että en esimerkiksi anna apua sitä tarvitsevalle. Mikä on eettisesti oikea tapa suhtautua kerjuuseen? Onko eroa kotimaisen karvaisen ja kuselta haisevan kadun Pertsan ja polvillaan kyhjöttävän itseään nöyryyttävän romanialaisen kerjäläisen välillä. Jos on, niin mitä? Minusta on, autan mielummin sellaista ihmistä joka tulee kohteliaasti kysymään että liikenisikö minulta euroa, kuin sellaista joka myy ihmisarvoaan nöyrtymällä. polvistumalla, silmiin katsomatta. Onko oikein vai väärin ajatella näin? Minusta tämä on hyvinkin mielekäs keskustelunaihe, ja paljon oleellisempi kuin tyypilliset keskustelunavaukset tällä palstalla: "te ateistit kärvennytte helvetissä, tehkää parannus tai piru teidät perii..."

    Äänestä

  • Kerjäläiset ovat yhteiskunnallinen ja eettinen ongelma, ja aika kauheata niille ihmisille itselleen.

    Äänestä

rahaa sitä kerjääville. Mummoni on opettanut tekemään niin. Annan myös viinalta haiseville laitapuolen kulkijoille, sanovat sitten tarvitsevansa rahaa bussiin tai Sorbukseen. En kuitenkaan osta koskaan ruusuja niitä tyrkyttäviltä romanialaisilta. On kuulemma organisoitua rahankeruuta.

Äänestä

niin rakkaassa Helsingissä. Minä asuin siellä syntymästäni lähtien 40 vuotta, ja ainoat kerjäläiset olivat juoppoja, jotka tarvitsivat rahaa "soppaan".

Tulen tosin Gran Casinolle juhlimaan lauantaina, mutta tuskin niitä näkyy siinä edustalla.:-D))))

Äänestä

Jossain lehdessä (HS?) oli tutkittu mitä nämä romanialaiset kerjäläiset tienaavat Norjassa ja tulos oli, että päivässä joskus jopa paremmin kuin siivooja.

Luin, että näille kerjääjille järjestettäisiin työtä almujen sijaan. Mielestäni idea on ihan hyvä, mutta mieluiten apua olisi suunnattava kohdemaahan. Romania taas ei välitä tippaakaan romaaneistaan, joten menisikö apukaan apua tarvitseville....????

Äänestä

Kerjääminen ei mielestäni alenna ihmisarvoa ei sitten yhtään. Eikä kerjäävälle rahan antaminen ole kerjäämisen hyväksymistä yhteiskunnallisesi normiksi.

Kerjääminen on oire joka on seurausta vapaasta raja politiikasta jonka takia kehittyneisiin erooppalaisiin teollisuusmaihin virtaa yhä enenemissä määrin koulutukseltaan, osaamiseltaan ja kielelliseltä taidoiltaan jokseenkin heikkoatasoista työväkeä.

Ongelmana ei kuitenkaan pitäisi olla koulutuksen puute sillä meillä täällä Suomessa on yksi maailman arvostetuimmista koulutusjärjestelmistä ja tietääkseni useilla suuremmista paikkakunnista ja kaupungeista järjestää koulutusta maahanmuuttajille niin suomenkieleen kuin kulttuuriinkin.

Ongelman ratkaisu pitäisikin mielestäni lähteä purkamaan juuri yhteiskunnalliselta tasolta mutta avun lähettäminen täältä romaniaan on jokseenkin turha esitys ellei sitten avulla tarkoiteta työpaikkojen luomista ulkomaisiin kohteisiin sillä ainoa oikea tapa korjata tehokkaasti köyhyyttä nyky maailmassa on luoda työpaikkoja alueille joissa niistä on pulaa.
Sama toimii myös täällä Suomessa. Kannustamalla yrittäjyyteen ja työpaikkojen luomiseen voitaisiin noin varovaisesti arvioiden vähentää työttömyyttä ehkäpä 15% nykyisestä tasosta. Saatan olla ehkä hieman optimistinen mutta tavoitteethan pitää kumminkin johonkin laittaa.

Äänestä

mikä on totuus, mutta paljon on ollut juttua siitä, että nämä kerjäläiset olisivat rikollisliigojen palveluksessa ja saisivat vain osan kerjuutuotoista itselleen. Miten he yleensä sitten ovat voineet matkustaa tänne. Mistä he olisivat sellaiset rahat saaneet, jos ei joltain liigalta velaksi.

Näin noita samoja kerjäläisiä viime keväänä Pariisissa.

Äänestä

Suomesta. Antamalla rahaa tai ostamalla kerjäläisiltä
koruja, tuomme todennäköisesti Romanian
mafiaa. Rominiahan on EU-maa, mitä vittua
ne täällä kerjää? Romanialaiset Romaniaan...

Vittu, ku on vaikee kirjoitaa kännisssä..
Mutta "pusi pusi" ateisti-veljet/siskot...
Buaargh!

Äänestä

kokoajan vouhotetaan, elkäämmö kukaan perääntykö ylpeydestään, jotta ei virheitään näkisi. pitäkää päänne, älkääkä koskaan luovuttako, olkaa itsepäisiä, kuin päänne olisi umpiluuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8653165 kirjoitti:

Helsingin keskustassa on viime aikoina kasvanut kerjäläisilmiö. Romaniasta on saapunut pääkaupunkimme kaduille näitä polvillaan istuvia surkeita anovia otuksia. Katse luotuna maahan, ei toivoa, ei ihmisarvoa. Ja almukuppi, jos vaikka jokunen lantti liikenisi. Helsingin Sanomat käsitteli aihetta tämän päivän lehdessä:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raadin vastaukset kysymykseen Antaisitko kadulla rahaa kerjäläiselle/1135235656882

Tässä muutamia sitaatteja ko. artikkelista:

"Kerjääminen on ihmisarvoa alentava teko ja rahan antaminen kerjäläiselle on osoitus tämän alennustilan hyväksymisestä." -Alexis Kouros

"En halua rahoittaa sellaista maailmaa, jossa kerjätään. Huono-osaisten jeesaamiseksi pitää olla muut keinot." -Jaakko Heinimäki

"Kyllä antaisin, se on eurooppalaisen humanistin velvollisuus." -Laura Kolbe

"Rahan antaminen ja pitkäjänteinen organisoitu apu eivät sulje toisiaan pois." -Katja Tukiainen

Kerjäläisiin suhtaudutaan kahdella tavalla: joko suoraa toimintaa: ihminen kohtaa toisen ihmisen kadulla ja auttaa, tai sitten yhteiskunnan kautta. On esitetty että kerjäystoiminta olisi organisoitua ja siten ikäänkuin huijausta, mutta on varmasti myös ihmisiä oikeasti rahan tarpeessa. Yksi iso ongelmakohta tässä asiassa on se että kerjurit eivät pysy omassa maassaan, vaan Romaniasta tullaan tänne kerjäämään. Se että kerjäläisille annetaan rahaa tuo varmasti mukanaan lisää kerjäläisiä.

Miten suhtaudutte kerjäläisiin? Vaihtoehtoina ovat rahan antaminen kerjäläisille, yhteiskunnan organisoima apu Romaniaan ongelman alkulähteille, ei kumpaakaan tai molemmat. Saa tietty ehdottaa omaakin ratkaisua asiaan.

Minä pidän yhteiskunnan organisoimaa avustusta hyvänä ratkaisuna.

Tässä vielä pari näkökantaa HS:n artikkelista:

"Almuhan annetaan antajan omantunnon vaimentamista varten, ei kerjääjän taloudellisen aseman korjaamiseksi." -Juha Seppälä

"Lisää kerjäläisiä Suomeen! Suomalaiset ovat onnistuneet liian hyvin unohtamaan, että maailmassa on köyhiä." -Ville Ranta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu