Itselläni on todettu vaikea astma ja astmalääkkeet on vaihtuneet useasti. Tällä hetkellä käytössä on Symbicort, ja teen jälleen kerran PEF-seurantaa. Parin viikon päästä on taas aika keuhkosairauksien polille, missä on lääkärikäynnin lisäksi spirometria.
Viime kerralla lääkärini määräsi siis tuon Symbicortin, ja sanoi että se on auttanut hyvin monilla. Siinähän on siis sekä avaavaa että hoitavaa lääkettä..
Mutta mikä ihme on kun mikään lääkitys ei tahdo auttaa, ei edes Symbicort josta lääkärinikin oli saanut hyvin myönteistä palautetta muilta potilailta? Olen ravannut monissa kokeissa, tehnyt PEF-seurantoja monen monta kertaa ja lääkkeitä ollaan aina vaihdettu - mutta silti mikään ei ole tuonut apua!
Kenties huolestuttavinta on se, että astmani pahenee jatkuvasti. Limaa ja hengenahdistusta yms. on melkein jatkuvasti. Varsinkin viime päivinä kurkussani on ollut limaa niin paljon että siinä melkein tukehtuu. PEF-arvot ovat lääkityksestä huolimatta jopa huonontuneet verrattuna alkuaikoihin, jolloin itselläni ei ollut vielä lääkitystä - miten tämä on mahdollista??
Astmakohtausten taso vaihtelee keskivaikeasta vaikeaan, ja useasti onkin päädytty kohtauksen takia sairaalaan ensiapuun.
Onko tässä nyt enää mitään toivoa siitä, että astma helpottuisi? Vai onko nykyäänkin vain yksinkertaisesti niitä joilla mikään ei auta?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin minäkin olen todennut, vaikken olekaan noin vaikeassa tilanteessa kuin sinä. Ei-allerginen astmani alkoi 6-vuotiaana,poistui lepotilaan 30 v. ja palasi 50-v. Ensimmäisessä jaksossa ei ollut oikeita lääkkeitä lainkaan, tämä toinen jakso alkoi onnellisemmissa merkeissä. Silloin kuulin, että nykylääkityksellä saavutetaan normaalitila. Todellisuudessa se on osoittautunut osittain liioitteluksi,kuten sinunkin tapauksessasi.Lääkkeiden alituinen vaihtaminenkin tuntuu jo sairastelulta, puhumattakaan sairaala- tai ensiapukäynneistä.
Olen selvinnyt lääkkeiden vaihdoilla ja työstä pois jääneenä en enää turhaudu PEF-mittauksistakaan. Kuitenkin astmani on toisinaan "vaikeahoitoinen". PEF-arvot laskevat iän myötä normaalistikin.
Onko sitten syy elintapojemme muuttumisessa vai missä. Ympäristötekijöissä? Lääkkeiden osoittautumisessa huonommiksi kuin oli mainonnalla annettu ymmärtää tai sivuvaikutuksia tuottaviksi?
Toivon sinulle voimia ja että seuraava lääkevaihtotoisi avun.
Suosittelen kokeilemaan vaihtoehtohoitoja. Mm. vyöhyketerapia, akupunktio, hermoratahieronta ja erilaiset luonnonlääkinnät voivat auttaa. Homeopatiasta on esim. moni saanut apua astmaoireisiin. Itse olen saanut vyöhyketerapian avulla astman lähes oireettomaan tilaan. Ei tarvitse lääkitystä enää. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Ei siinä häviä kuin korkeintaan rahaa. Myös psyykkiset asiat vaikuttavat eri sairauksiin. Kannattaa miettiä myös tätä syy-yhteyttä. Ahdistaako elämä jollain saralla liikaa?
Kirjoituksestasi on aikaa, mutta vastaan kuitenkin. Minun astmani paheni 4 ensimmäistä vuotta melkoisella vauhdilla ja samalla kuntoni huononi joten jaksaminenkin loppui. Lopulta söin suunkautta jatkuvasti 40mg kortisonia ja kuureina jopa 80 mg ja tietty kaiken muun mahdollisen päälle. Lihoin, sain kuukasvot, stiirat sun muuta ja tuntui, että loppua ei näy. No kuitenkin lopulta päätin parantua ja laihtua ja kaippa kaikki lääkekokeilutkin alkoivat tehota, niitä on ollut todella paljon ja osa oikeasti vaarallisiakin. Tehokkainta oli ehdottomasti uimassa käyminen, vähintään jokatoinen päivä 1,5 km. Se vaatii aikaa ja sinnikkyyttä, mutta jos kerrankin jätin 2 päivää väliin oireet pahenivat heti. Samalla laihdutin myös vähentämällä syömistä. En varmasti ikinä enää pääse lääkkeistä eroon, mutta olen päässyt normaaliin elämään kiinni ja masennuskin on kaikonnut. Onnea ja uskoa paranemiseen.