Huvitti kun uutisissa oli vankilassa sakkorangaistusta suorittavista, joista osa on ilmeisesti taparikollisia. Tästä järjestelystä pyritään eroon yhteiskuntapalvelun tai kotiarestin avulla. Suurin rangaistus muutoksessa on todennäköisesti se, että rikokseen syyllistyneet jäävät sitten ilman vankilan lämpöisiä aterioita.
Koin uutisen tavallaan rikokseen yllyttävänä, koska koen pienen työkyvyttömyyseläkkeeni varassa elävänä olevani jatkuvassa kotiarestissa - ruoka vain on puutteellista. Heh.
Koin uutisen tavallaan rikokseen yllyttävänä, koska koen pienen työkyvyttömyyseläkkeeni varassa elävänä olevani jatkuvassa kotiarestissa - ruoka vain on puutteellista. Heh.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kutsua ei enää kehtaa selitellä ei ole varaa tarjota mitään.
Turhaa tulla selittelemään nyytikesteistä tällä ikää on koettu kaikki.
Ruokaan jää n. 3 € päivä ihna yhden ruokaan, se ei ole väliaikaisata vaan pysyvää, loppuelämän alea.
Eläkket nousivat 2,39% elintarvikeet jo enemmän.
Viedä toivokin paremmasta, on keskiluokkaiselle nykyihmisen hyvinvointi ilo.
Toisaallahan joku "eläkeläinen" on jatkuvasti selitellyt, että "80-90 eurolla kuussa" pärjää ihan mukavasti.
Ja että samalla rahalla muka ruokkisi vielä lapsenlapsetkin ohimennen.
Ehkäpä aidot eläkeläiset tietävät asian oikean laidan ymmärtävät moiset höpinät ihan paskapuheiksi?
Nytkin tarvitsisi ostaa ruokaa, mutta ei paljoa motivoi lähteä kauppaan, koska tietää valmiiksi, ettei rahat riitä siihen mitä tarvitsisi.
No, onhan noita ryynejä vielä ja kuun alussa tulee eläke. Ja sieniä löytyy eli se kansalaisvelvollisuus on suoritettu. Tosin pelkät sienet ei paljoa täytä ja niidenkin valmistamiseen pitäisi käyttää kermaa tms.
Tyhjiä pulloja ei kohta uskalla mennä asuinalueellani keräämään, koska meitä kerääjiä on niin paljon, että kohta niistäkin tapellaan.
Hyvä ettei porukka kävele kaljanjuojien perässä tai vaani naapuri puskassa, vaanimassa pullojen tyhjentymistä.
"Hyvä ettei porukka kävele kaljanjuojien perässä tai vaani naapuri puskassa, vaanimassa pullojen tyhjentymistä."
Tätäkin on jo nähty.
Puskassa tyhjiä pulloja vaanivia tullaan luulemaan just niiksi terroristeiksi. Ha Ha Haa
ja pitäisivät sitten pari vuorokautta. Saisi niiltä päiviltä sapuskat valtiolta. Tietty jos sattuisi vielä kuukautisten aikaan, saisi siteetkin.
Köyhän on alettava säästämään kaisessa ja yrittää "tienata" kaikin mahdollisin keinoin. Putkat täyttyy nälkäisistä mummoista ja perinteiset putka-asiakkaat joutuvat etsimään suojansa muualta.
Puolitäyden pullon sisältö kaadetaan maahan ja pullo viedään.
Ilmainen vinkki vapuksi rikkaille: Ottakaa mukaan pantiton pullo, kaatakaa iloliemi pantillisesta pullosta siihen ja antakaa pantillinen pullo keräilijälle. Näin ei kukaan kaada juomaa maahan.
eräs eläkeläismies kertoi heillä olevan kaverinsa kanssa sopimus, kaupungin keskustan alueista,joista kerätä pullot perjantai- ja lauantai-iltaisin.
Näin ei tullut riitaa.
Ja oli nuorissa kuulema niinkin ystävällistä porukkaa , että antoivat jopa tyhjän pullon kerääjälle käteen.
Sittemmin kuvioissa on alkanut pyöriä autoilla liikkuvia "ammattikerääjiä", joilla on vähän kovemmat ja sivistymättömämmät otteet kilpailun karsimisessa.
...ovat pääosin sääntö.
Sitten on muutamia näitä, joille eivät päihteet sovi tai elämässä on liikaa kestämistä.
Itse näin tässä muutama aika takaperin semmoisen tapauksen, että kaksi it-alan (kovaäänisestä alan selvennyksestä päätellen) "ammattilaista" nuorta odotteli bussia keppanaa naukkaillen ja siihen osui köyhä paikalle pulloja keräillen.
Kun toinen "menestyjistä" tajusi, että köyhä siinä keräsi pulloja, alkoi kovaääninen "heivttutoikerää pullojatajjuutsä pulloi ttu pulloihei ettämitenjokuvoi pulloi ttu..." Tätä mongerrusta jatkui aina siihen asti, kunnes voittajien bussi tuli ja korjasi todelliset luuserit talteen.
Itse jäin odottelemaan seuraavaa, kun olisin saattanut käyttäytyä aggressiivisesti bussissa.