Oppilastyö

Jos tarkkailee ihmiskunnan tekemisiä maapallolla, ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa että suunnittelu olisi ollut kovin älykästä. Ilmeisesti suunnittelusta on vastannut joku luomiskoulun oppilas, joka on saanut harjoitustyöstään arvosanan 6 .
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkoitat siis, että ihmisen teot eivät aina ole älykkäitä. Älyn ja järjen avulla ei voi odottaa, että ihmiset toimisivat oikein, koska oikein toimiminen tai ajatteleminen on järjen vastaista.

Äänestä

tehnyt toisin siis paremmin. Millainenhan "ihminen" olisi syntynyt sinun suunnitelmallasi. Ainakaan minä en haluaisi olla sinun tekemä prototyyppi.

Äänestä
  • Onko sinun mielestä olennon, joka tappaa toisiaan ja sotkee oman planeettansa elinkelvottomaksi, suunnittelu kovin onnistunutta? En siis väitä, etteikö jokin korkeampi voima olisi "suunnitellut" ihmistä ja maailmankaikkeutta, mutta suunnittelun älykkyys on vähän kyseenalaista.

    Äänestä

  • bepelbuub kirjoitti:

    Onko sinun mielestä olennon, joka tappaa toisiaan ja sotkee oman planeettansa elinkelvottomaksi, suunnittelu kovin onnistunutta? En siis väitä, etteikö jokin korkeampi voima olisi "suunnitellut" ihmistä ja maailmankaikkeutta, mutta suunnittelun älykkyys on vähän kyseenalaista.

    ”mutta suunnittelun älykkyys on vähän kyseenalaista.”

    Ihmisen tuntema älykkyys on järkeilyä.
    Mikä ei ole järkevää, ei ihmisen mielestä ole älykästä.
    Järki on siitä huonoa, että sen käytöstä on vähän hyötyä. Pääsääntö on, että mitä enemmän käyttää järkeä, sitä vähemmän sen käytöstä on hyötyä. Näin ihminen toimii.
    Jotkut ovat niin järkeviä, että eivät tee mitään, koska ajattelu vie kaiken energian.

    Vaikka maailmankaikkeus ja luomakunta hapertuu, ei se tarkoita sitä, että Jumala olisi tehnyt virheitä. Voisi ajatella, että on järkevä, että epätäydellinen luomakunta on ajastettu.
    Vai miksi Jumalan pitäisi tehdä epätäydellisestä täydellistä?
    Ja Vaikka Jumalan suunnitelmassa olisikin tehdä epätäydellisestä täydellistä, niin miksi hänen pitäisi tehdä se ihmisen mielestä järkevästi?

    Jumalalla ja ihmisellä on se ero, että Jumala ei yritä tehdä maailmasta paratiisia. Ei tosin ihminenkään.
    Ihminen käyttää kyllä paljon ajatusenergiaa paratiisin luomiseen, mutta teot ovat vähäisiä. Jotkut ovat jopa niin laiskoja, että sälyttävät koko maailman pelastusoperaation Jumalan kontolle, niin minäkin teen. Toivottavasti sinäkin teet niin ja uskot, että Jumala hoitaa luomakunnan asiat ajallaan hyväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bepelbuub kirjoitti:

Jos tarkkailee ihmiskunnan tekemisiä maapallolla, ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa että suunnittelu olisi ollut kovin älykästä. Ilmeisesti suunnittelusta on vastannut joku luomiskoulun oppilas, joka on saanut harjoitustyöstään arvosanan 6 .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu