Viha koulua kohtaan

Sanoisin Tuusulan tragedian syyksi koulukiusaamisen. Pekkaa oli koulukiusattu vuosien ajan ja aikaisempien tietojen mukaan asiaan ei oltu puututtu, uskon tuon olevan oikeaa tietoa. Pekalle tuli mitta täyteen kiusaamisen kanssa ja uskoisin hänen päämääränään olleen ampua kiusaajat. Pekka ei ollut mikään ylijumala vaan ujo, nuori mies, joka matki Amerikan kouluampujia niin tekemisissään kuin kirjoittelussaan. Pekka suunnitteli Tuusulan tragediaa 8 kuukautta eli NETTIRAKKAUS TANASCHEEL EI OLE TÄMÄN TRAGEDIAN SYY VAAN VUOSIA JATKUNUT, PEKAN VIIMEISIIN PÄIVIIN KESTÄNYT KOULUKIUSAAMINEN!
2593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta miksi sitä yritetään aina vain sitkeästi kiistää vaikka todisteita olisi vaikka kuinka paljon tahansa?

Sosiaalidosentit ovat kiinni niissä psykologisissa teorioissaan ikään kuin kuminauhalla. Kun selkeitä ja kiistattomia todisteita latoo koko ajan pöytään, alkaa hyvin hidas ja vaivalloinen matka kohti totuutta mutta vain sen ajan kun todisteita tulee ja kun ei enää tule niin alkaa taas matka kohti niitä naurettavia psykolöpinöitä (ammuskeli kun oli masentunut tai se nettirakkaus), joko vaivihkaa tai äkillisesti amok-juoksujen kera.

Psykolöpinöiden uskottavuus perustuu toistoon. Mainoksetkin ovat tyhmiä mutta ne lisäävät myyntiä ja jokuhan ne tavarat ostaa.

Iltalehdessä kysyttiin mitä tästä on opittu. Minä vastaa se että sosiaaliselittävät eivät koskaan opi yhtään mitään sillä se veisi heiltä leivän.

Äänestä
  • sanoisivat,että nykyinen globaali ajattelu suhteessa vanhan ajan koti- ja perhekeskeiseen elämän tyyliin on liian vaativaa ja henkisesti raskasta.Kaikkien pää ei yksinkertaisesti vain kestä"laajoja"kokonaisuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koulukiusaaminen kirjoitti:

Sanoisin Tuusulan tragedian syyksi koulukiusaamisen. Pekkaa oli koulukiusattu vuosien ajan ja aikaisempien tietojen mukaan asiaan ei oltu puututtu, uskon tuon olevan oikeaa tietoa. Pekalle tuli mitta täyteen kiusaamisen kanssa ja uskoisin hänen päämääränään olleen ampua kiusaajat. Pekka ei ollut mikään ylijumala vaan ujo, nuori mies, joka matki Amerikan kouluampujia niin tekemisissään kuin kirjoittelussaan. Pekka suunnitteli Tuusulan tragediaa 8 kuukautta eli NETTIRAKKAUS TANASCHEEL EI OLE TÄMÄN TRAGEDIAN SYY VAAN VUOSIA JATKUNUT, PEKAN VIIMEISIIN PÄIVIIN KESTÄNYT KOULUKIUSAAMINEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu