Paniikkikohtauksia musiikista?

Apua! Onko normaalia, että saan paniikkikohtauksia musiikista ja kovista äänistä? Minulla on jo ollut tätä ainakin vuoden, enkä uskalla kertoa kenellekkään... osaisitteko kertoa mitään keinoa miten saisin nämä kohtaukset loppumaan?

Saan myös usein paniikkikohtauksia kaupoissa, koulussa, kavereilla ja melkein joka paikassa. Huoh...
2422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ite en kuuntele juurikaan mussiikkia. Etenkin perkussioäänet, eli rytmisoittimet aiheuttavat minussa valtavia kohtauspiikkejä, ja varsinkin jos jossain paikassa soi voimakas rytkemusiikki, niin saatan mennä aivan totaalisen lukkoon.

Ja tietyt musiikit ruokkii enemmän panniikkikohtauksia, kuin toiset. Esimerkiksi raskas rokki saa mieleni ihan sekasin. Klassinenkaan ei aina toimi, koska siinäkin on elementtäjä, jotka virittelevät minussa uutta paniikkikohtausta. Klassisessa se on esimerkiksi voimakkaat äänenvoimakkuuden muutokset. Myös rauhallisten ja vauhdikkaampien osien erot järkyttävät jostain syystä mieltäni.

Tämän vuoksi en voi kuunnella musiikkia lainkaan.

Äänestä

Mulla on musiikki ja tietynlaiset äänet laukaisseet paniikkikohtauksia. Etenkin mulla vaikuttaa tosi korkeet ja kimeet äänet. Jotenki tuntuu vaan ihan ku sekois sellasen aikana, mut pitää vaan osaa rauhottua.. toivottavasti saat apua ongelmiis ja ehdottomasti kannattaa kertoa jollekin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PoikaOulusta kirjoitti:

Apua! Onko normaalia, että saan paniikkikohtauksia musiikista ja kovista äänistä? Minulla on jo ollut tätä ainakin vuoden, enkä uskalla kertoa kenellekkään... osaisitteko kertoa mitään keinoa miten saisin nämä kohtaukset loppumaan?

Saan myös usein paniikkikohtauksia kaupoissa, koulussa, kavereilla ja melkein joka paikassa. Huoh...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu