Päivän Teksti

Sunnuntai, 20. huhtikuuta

Pane toivosi Jehovaan. (Ps. 27:14)

Aito toivo on kuin kirkas valo. Se auttaa meitä näkemään tämänhetkisten koettelemusten yli ja kohtaamaan tulevaisuuden rohkeasti ja iloiten. Vain Jehova pystyy antamaan meille varman toivon, ja hän antaa sen henkeytetyn Sanansa välityksellä (2. Tim. 3:16). Sanat ”toivo” ja ”toivoa” eri muodoissaan esiintyvätkin Raamatussa yli 170 kertaa ja viittaavat sekä jonkin hyvän innokkaaseen ja vakuuttuneeseen odottamiseen että tuon odotuksen kohteeseen. Kun Jeesus kohtasi koettelemuksia ja vaikeuksia, hän katsoi niiden yli ja pani toivonsa Jehovaan. ”Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2.) Koska Jeesus odotti innokkaasti Jehovan suvereeniuden kunniaan saattamista ja hänen nimensä pyhittämistä, hän totteli aina Jumalaa huolimatta siitä, mitä se hänelle maksoi.
16482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

minä USKON eikä millään muulla ole vitunkaan väliä!

Äänestä
  • tiedon väärti.

    Äänestä

  • Minä, siis minä,.,,minä USKON eikä millään muulla ole vitunkaan väliä!

    -Hyvä Jeftaaaaaa. Älä koskaan luovuta..Millään muulla ei ole väliä. Jaksa kuolemaan saakka!!!

    Äänestä

Virheitä...

1. Jehova - Jahve? Miksi raiskaatte tietoisesti Jumalan nimeä? Tuo jos mikä on Jumalan nimen halveksimista.

Jos oletetaan Raamattu todeksi niin mikäs siinä.

2. Risti? Stauros? Mitenkäs se olikaan, mielestäni on aika moneen kertaan todettu että mitä todennäköisimmin Jeesus kupsahti ristillä.

Jeesuksen jumaluus on ikuinen kiistakysymys, joten unohdetaan se suosiolla.

Äänestä
  • Raiskaatte Jumalan nimeä? Herra???? onko se joku nimi?? Risti ja Jeesuksen jumaluus on tosiaan paras unohtaa koska ne eivät ole raamatun mukaisia oppeja!

    Äänestä

  • Jefta kirjoitti:

    Raiskaatte Jumalan nimeä? Herra???? onko se joku nimi?? Risti ja Jeesuksen jumaluus on tosiaan paras unohtaa koska ne eivät ole raamatun mukaisia oppeja!

    Ev. lut-kirkon ja useimpien muiden yhteydessä on tapana kutsua Jumalaa Herraksi yms. Tuskinpa sitä yläkerran ukkoa se niin haittaa millä nimellä Häntä kutsuu.

    MUTTA kun teidän lahkossanne kun nyt on kovasti tapana hehkuttaa "jumalan nimen pyhittämistä" ja käytätte nimeä Jehova vaikka VT-seura on todennut jo 50-luvulla Jahven olevan luultavimmin oikeampi muoto, mitä se sinun mielestäsi kertoo? Se jos mikä on täydellistä tekopyhyyttä. Oleellista ei ole Jumalan "oikea" nimi vaan VT-seuran törkeys.

    Rististä http://www.kotiposti.net/~raamattu/jt/oppi/risti/
    Lueppa läpi. On karu totuus että kaikki mahdolliset arkeologiset yms. todisteet puhuvat paalua vastaan. Joten jos sellaista oppia saarnaat, saarnaat valheita.

    Alkaako harmittaa Lähimmäinen pikkuhiljaa? Minä voin elää omaa elämääni ilman stressiä VT-seuran oppien noudattamisesta? Muista toki minua ja muita meitä jotka voimme nauttia elämästä kun yrität seuraavaa onnetonta saada omaan kelkkaasi. Pikku vinkki, tuska ei helpotu sitä lisäämällä.

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    Tuskinpa sitä yläkerran ukkoa se niin haittaa millä nimellä Häntä kutsuu.

    -Aivan.. Jehova tai Jahve kelpaa mainiosti, mutta pelkkä herra (arvonimi)ei kelpaa. Se on Jumalan pilkkaa..

    MUTTA kun teidän lahkossanne kun nyt on kovasti tapana hehkuttaa "jumalan nimen pyhittämistä" ja käytätte nimeä Jehova vaikka VT-seura on todennut jo 50-luvulla Jahven olevan luultavimmin oikeampi muoto, mitä se sinun mielestäsi kertoo?

    -Kertoo se, ettemme ole mikään lahko, toisin kuin te muut, jotka olette katollisen jälkeläisiä joka suuntaan ja suunnasta.Lähtökohta ei ole tärkeintä, vaan mitä edustaa. Siitä tunnetaan alkuperäinen usko, jota Jehova todistajat ovat..

    Se jos mikä on täydellistä tekopyhyyttä. Oleellista ei ole Jumalan "oikea" nimi vaan VT-seuran törkeys.

    Äänestä

  • ,.,,,. kirjoitti:

    >>-Aivan.. Jehova tai Jahve kelpaa mainiosti, mutta pelkkä herra (arvonimi)ei kelpaa. Se on Jumalan pilkkaa.. >>

    Oleellisin kysymys on edelleen auki. Miksi Jumalan nimen pyhittämistä hehkuttava VT-seura käyttää tietoisesti luultavimmin väärää nimeä?

    Katollinen kirkko...? Sellaisia on käytännössä noin 100% kirkkorakennuksista. Ei kirkkokunnat sellaisten jälkeläisiä kyllä ole...

    Tosin alan huomata että suomen hallitseminen on vaikeaa erään nimeltämainitsemattoman uskonnollisen ryhmittymän jäsenille... Joo, katoLisesta kirkostahan kaikki lähti. Tosin luterilaiset ovat lahkoutuneet paaaaljon vähemmän kuin te! Raamatuntutkijoiden lahkohan te olette.

    Alkuperäinen usko?? Älä nyt tapa minua nauruun, sellaisesta voit puhua heti kun osoitat Jeesuksen puhuneen vuodesta 1914. Ja sen jälkeen voit vastata muutamaan muuhun kysymykseen.

    Niin ja, laskiko Jeesus vuoden 1914 pyramidista vai miten olikaan?

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    Ev. lut-kirkon ja useimpien muiden yhteydessä on tapana kutsua Jumalaa Herraksi yms. Tuskinpa sitä yläkerran ukkoa se niin haittaa millä nimellä Häntä kutsuu.

    MUTTA kun teidän lahkossanne kun nyt on kovasti tapana hehkuttaa "jumalan nimen pyhittämistä" ja käytätte nimeä Jehova vaikka VT-seura on todennut jo 50-luvulla Jahven olevan luultavimmin oikeampi muoto, mitä se sinun mielestäsi kertoo? Se jos mikä on täydellistä tekopyhyyttä. Oleellista ei ole Jumalan "oikea" nimi vaan VT-seuran törkeys.

    Rististä http://www.kotiposti.net/~raamattu/jt/oppi/risti/
    Lueppa läpi. On karu totuus että kaikki mahdolliset arkeologiset yms. todisteet puhuvat paalua vastaan. Joten jos sellaista oppia saarnaat, saarnaat valheita.

    Alkaako harmittaa Lähimmäinen pikkuhiljaa? Minä voin elää omaa elämääni ilman stressiä VT-seuran oppien noudattamisesta? Muista toki minua ja muita meitä jotka voimme nauttia elämästä kun yrität seuraavaa onnetonta saada omaan kelkkaasi. Pikku vinkki, tuska ei helpotu sitä lisäämällä.

    Tässäpä asiaa siitä kenestä voidaan käyttää nimeä Herra.

    Vastineella ”herra” (tai samantapaisilla sanoilla ”omistaja” ja ”isäntä”) käännettyjä kreikan ja heprean sanoja käytetään Jehova Jumalasta (Hes 3:11), Jeesuksesta Kristuksesta (Mt 7:21), yhdestä Johanneksen näyssä näkemästä vanhimmasta (Il 7:13, 14), enkeleistä (1Mo 19:1, 2; Da 12:8), miehistä (1Sa 25:24; Ap 16:16, 19, 30) ja vääristä jumalista (1Ko 8:5). Käsitteellä ”herra” tarkoitetaan usein sellaista, joka omistaa jonkun tai jotakin tai jolla on valtaa johonkuhun tai johonkin nähden (1Mo 24:9; 42:30; 45:8, 9; 1Ku 16:24; Lu 19:33; Ap 25:26; Ef 6:5).

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    Ev. lut-kirkon ja useimpien muiden yhteydessä on tapana kutsua Jumalaa Herraksi yms. Tuskinpa sitä yläkerran ukkoa se niin haittaa millä nimellä Häntä kutsuu.

    MUTTA kun teidän lahkossanne kun nyt on kovasti tapana hehkuttaa "jumalan nimen pyhittämistä" ja käytätte nimeä Jehova vaikka VT-seura on todennut jo 50-luvulla Jahven olevan luultavimmin oikeampi muoto, mitä se sinun mielestäsi kertoo? Se jos mikä on täydellistä tekopyhyyttä. Oleellista ei ole Jumalan "oikea" nimi vaan VT-seuran törkeys.

    Rististä http://www.kotiposti.net/~raamattu/jt/oppi/risti/
    Lueppa läpi. On karu totuus että kaikki mahdolliset arkeologiset yms. todisteet puhuvat paalua vastaan. Joten jos sellaista oppia saarnaat, saarnaat valheita.

    Alkaako harmittaa Lähimmäinen pikkuhiljaa? Minä voin elää omaa elämääni ilman stressiä VT-seuran oppien noudattamisesta? Muista toki minua ja muita meitä jotka voimme nauttia elämästä kun yrität seuraavaa onnetonta saada omaan kelkkaasi. Pikku vinkki, tuska ei helpotu sitä lisäämällä.

    Nämä KR kohdat

    Ap 5:30; 10:39; 13:29; Ga 3:13;

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    >>-Aivan.. Jehova tai Jahve kelpaa mainiosti, mutta pelkkä herra (arvonimi)ei kelpaa. Se on Jumalan pilkkaa.. >>

    Oleellisin kysymys on edelleen auki. Miksi Jumalan nimen pyhittämistä hehkuttava VT-seura käyttää tietoisesti luultavimmin väärää nimeä?

    Katollinen kirkko...? Sellaisia on käytännössä noin 100% kirkkorakennuksista. Ei kirkkokunnat sellaisten jälkeläisiä kyllä ole...

    Tosin alan huomata että suomen hallitseminen on vaikeaa erään nimeltämainitsemattoman uskonnollisen ryhmittymän jäsenille... Joo, katoLisesta kirkostahan kaikki lähti. Tosin luterilaiset ovat lahkoutuneet paaaaljon vähemmän kuin te! Raamatuntutkijoiden lahkohan te olette.

    Alkuperäinen usko?? Älä nyt tapa minua nauruun, sellaisesta voit puhua heti kun osoitat Jeesuksen puhuneen vuodesta 1914. Ja sen jälkeen voit vastata muutamaan muuhun kysymykseen.

    Niin ja, laskiko Jeesus vuoden 1914 pyramidista vai miten olikaan?

    Oleellisin kysymys on edelleen auki. Miksi Jumalan nimen pyhittämistä hehkuttava VT-seura käyttää tietoisesti luultavimmin väärää nimeä?

    -Kerro se oikea nimi, luulo ei ole tiedon värtti? Jeesuksesta myöskin?

    Tosin luterilaiset ovat lahkoutuneet paaaaljon vähemmän kuin te! Raamatuntutkijoiden lahkohan te olette.

    -Sinulla ei taida olla sana lahko hallussa, kokeile vaikka wikipediaa.

    Alkuperäinen usko??

    -Mikä sitten on alkuperäinen uskonto?

    Älä nyt tapa minua nauruun, sellaisesta voit puhua heti kun osoitat Jeesuksen puhuneen vuodesta 1914.

    -Täällä on matias osoittanut pari kertaa selityksen asialle.
    Toivottavasti et saa mitään traumoja asian suhteen. Tiedät, ettei Jeesus puhunut suoraan nimenomaisesta vuodesta.

    Ja sen jälkeen voit vastata muutamaan muuhun kysymykseen.

    -Vastuu on kysyjällä, ei vastaajalla. Ehkä voin, ehkä en!

    -Ethän vain usko moiseen juttuun...Minä en ainakaan.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    >>-Kerro se oikea nimi, luulo ei ole tiedon värtti? Jeesuksesta myöskin? >>

    Mistäs minä tietäisin? Ei minulle ole akateemista tutkimustyötä takana. Jahve luultavimmin. Tosin mitä väliä sillä on? Se ei poista VT-seuran valehtelua.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lahko_(uskonto)

    Mitä tuon artikkelin vaatimuksia JT-lahko ei täytä? Ainoa mainittava ero on että VT-seuralla ei ole yhtä suurta profeettaa vaan hallintoelin, jonka sana on ehdoton totuus.

    >>-Mikä sitten on alkuperäinen uskonto? >>

    Mistäs minä tietäisin? Minä en kuitenkaan väitä edustavani sellaista. Minä tiedostan oman epätäydellisyyteni joka suhteessa. Tiedostatko sinä uskontosi epätäydellisyyden?

    Vuosi 1914... on mennyt Matiaksen höpinät ohi.
    Totta on että Russell kumppaneineen odotti silloin jotain tapahtuvan. Harmi vaan ettei mitään odotettua tapahtunut. Pyramidilaskelmat menivät pieleen. Babylonin tuho 587 luo oman lisänsä kanssa laskelmiin. Ja voisit toki osoittaa Raamatunjakeita jotka yksiselitteisesti osoittavat pakanainaikojen alkaneen Jerusalemin tuhouduttua?

    >>-Ethän vain usko moiseen juttuun...Minä en ainakaan.>>

    En minäkään. Russellista en olisi niin varma.

    -Ei linkki Kertonut edelleenkään mikä on lahko?
    Ei kannnata panna noin luotettavan lähteeseen kuin wikipedia kaikkea asiapainoa. Kovin sinun tieto on heppoisen varassa kuin wikipediassa..

    Ja voisit toki osoittaa Raamatunjakeita jotka yksiselitteisesti osoittavat pakanainaikojen alkaneen Jerusalemin tuhouduttua?

    -Heh, sitä tässä onkin kyselty pitkin ja poikin. Olen jo osoittanut. Minulta kyllä löytyy, mutta löytyykö sinulta?

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Oleellisin kysymys on edelleen auki. Miksi Jumalan nimen pyhittämistä hehkuttava VT-seura käyttää tietoisesti luultavimmin väärää nimeä?

    -Kerro se oikea nimi, luulo ei ole tiedon värtti? Jeesuksesta myöskin?

    Tosin luterilaiset ovat lahkoutuneet paaaaljon vähemmän kuin te! Raamatuntutkijoiden lahkohan te olette.

    -Sinulla ei taida olla sana lahko hallussa, kokeile vaikka wikipediaa.

    Alkuperäinen usko??

    -Mikä sitten on alkuperäinen uskonto?

    Älä nyt tapa minua nauruun, sellaisesta voit puhua heti kun osoitat Jeesuksen puhuneen vuodesta 1914.

    -Täällä on matias osoittanut pari kertaa selityksen asialle.
    Toivottavasti et saa mitään traumoja asian suhteen. Tiedät, ettei Jeesus puhunut suoraan nimenomaisesta vuodesta.

    Ja sen jälkeen voit vastata muutamaan muuhun kysymykseen.

    -Vastuu on kysyjällä, ei vastaajalla. Ehkä voin, ehkä en!

    Niin ja, laskiko Jeesus vuoden 1914 pyramidista vai miten olikaan?

    -Ethän vain usko moiseen juttuun...Minä en ainakaan.

    >>Oleellisin kysymys on edelleen auki. Miksi Jumalan nimen pyhittämistä hehkuttava VT-seura käyttää tietoisesti luultavimmin väärää nimeä?

    >>-Kerro se oikea nimi, luulo ei ole tiedon värtti? Jeesuksesta myöskin?

    Oleellista ei ole oikea nimi, vaan se, että Vartiotorniseura pitää Jahve-asua todennäköisemmin oikeampana. Samaan aikaan Vartiotorniseura hehkuttaa, että eräs osoitus sen omaamasta totuudesta on Jumalan erisnimen kirkastaminen. Kuitenkin Vartiotorniseura kirkastaa nimeä, jota se pitää Jahveen verrattuna todennäköisemmin virheellisempänä.

    >>-Täällä on matias osoittanut pari kertaa selityksen asialle.

    Siis osoittanut Vartiotorniseuran pitävän Jehovaa todennäköisemmin oikeampana kuin Jahve? Jos näin, niin laitatko linkin, koska tuollainen väite ei ole totuudenmukainen.

    >>Toivottavasti et saa mitään traumoja asian suhteen. Tiedät, ettei Jeesus puhunut suoraan nimenomaisesta vuodesta.

    En tiedä mihin traumoihin viittaat, mutta Vartiotorniseura opetti minulle, että Jeesus mainitsi vuoden 1914:

    "This cannot be very far off, for Jesus said that the generation that saw 1914 'will by no means pass away until all these things occur.'-Matt. 24:34, NW." (w56 Oct. 15 p. 616)

    "As Jesus said, the end would occur in the same generation that saw the beginning of the 'last days' in 1914.-Matt. 24:34" (w68 May 1 p. 265)

    Ja on opettanut samaa myöhemminkin:

    ”Jeesus sanoi myös siitä ihmissukupolvesta, joka näki ”viimeisten päivien” alun vuonna 1914: ’Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.’ (Matt. 24:34) Tämä merkitsee, että jotkut niistä ihmisistä, jotka olivat elossa, kun ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914, olisivat yhä elossa todistamassa nykyisen asiainjärjestelmän loppua. Tuo ensimmäisen maailmansodan sukupolvi on tulossa hyvin vanhaksi nyt, ja tämä on voimakas todistus siitä, että pahuuden loppu on nopeasti lähestymässä.” (gc-FI sivu 22)

    Muista, mitä Jeesus sanoi niille, jotka eläisivät vuonna 1914 alkaneiden viimeisten päivien läpi: ”Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 1991 sivu 7.)

    "On ollut sykähdyttävää nähdä Jeesuksen tunnusmerkin täyttymys, joka osoitti, että valtakunta perustettiin taivaissa tuona merkityksellisenä vuonna 1914. Ja Jeesus on käskenyt meidän iloita nähdessämme Harmagedonin synkkien myrskypilvien kokoontuvan siitä pitäen. Hän on kertonut meille, että "sukupolvi", joka eli vuonna 1914, jolloin tunnusmerkki alkoi täyttyä, "ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat". (Matteus 24:34) Jotkut tuosta "sukupolvesta" voisivat olla elossa vielä vuosisadan lopussakin. Mutta on monia merkkejä siitä, että "loppu" on paljon sitä lähempänä!" (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1984, sivu 18-19)

    >>Niin ja, laskiko Jeesus vuoden 1914 pyramidista vai miten olikaan?

    >>-Ethän vain usko moiseen juttuun...Minä en ainakaan.

    Eikä minun tietojeni mukaan Russelkaan uskonut Jeesuksen puhuneen vuodesta 1914, koska pyramidi oli Russelille Jumalan kivitodistaja.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lahko_(uskonto)

    -Ei linkki Kertonut edelleenkään mikä on lahko?
    Ei kannnata panna noin luotettavan lähteeseen kuin wikipedia kaikkea asiapainoa. Kovin sinun tieto on heppoisen varassa kuin wikipediassa..

    Ja voisit toki osoittaa Raamatunjakeita jotka yksiselitteisesti osoittavat pakanainaikojen alkaneen Jerusalemin tuhouduttua?

    -Heh, sitä tässä onkin kyselty pitkin ja poikin. Olen jo osoittanut. Minulta kyllä löytyy, mutta löytyykö sinulta?

    Pikaisen googletuksen jälkeen en löytänyt mitään oleellisesti wikipediasta eroavaa tietoa. Yksityiskohdat hieman erilailla muotoiltuja. Ja kukahan minua käski wikipediaa tutkimaan...? Heh heh.

    Ei ole sellaisia jakeita löytynyt. Hesekiel höpisee jotain Jerusalemin tuhosta, ja Jeesus tulevaisuudessa (estai) alkavista pakanain ajoista. Kerro toki miten yhdistän nämä?

    Ja ohimennen vuoden 1914 laskelmien perustelut on hieman epäselvät, eli jos viitsisit valaista niin ihan kiva!

    >Ei ole sellaisia jakeita löytynyt. Hesekiel höpisee jotain Jerusalemin tuhosta, ja Jeesus tulevaisuudessa (estai) alkavista pakanain ajoista. Kerro toki miten yhdistän nämä?
    Ja ohimennen vuoden 1914 laskelmien perustelut on hieman epäselvät, eli jos viitsisit valaista niin ihan kiva!

    Alla olevasta linkistä, jossa huomasin olevan mukava keskustelu käynnissä. Aion itse seurata mitä tapahtuu? Siellä selviää kansakuntien määränajat/pakanainajat.
    Ja jos haluat tarkempaa tietoa, kipaise Jehovan todistajien salille.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000034414536

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jefta kirjoitti:

Sunnuntai, 20. huhtikuuta

Pane toivosi Jehovaan. (Ps. 27:14)

Aito toivo on kuin kirkas valo. Se auttaa meitä näkemään tämänhetkisten koettelemusten yli ja kohtaamaan tulevaisuuden rohkeasti ja iloiten. Vain Jehova pystyy antamaan meille varman toivon, ja hän antaa sen henkeytetyn Sanansa välityksellä (2. Tim. 3:16). Sanat ”toivo” ja ”toivoa” eri muodoissaan esiintyvätkin Raamatussa yli 170 kertaa ja viittaavat sekä jonkin hyvän innokkaaseen ja vakuuttuneeseen odottamiseen että tuon odotuksen kohteeseen. Kun Jeesus kohtasi koettelemuksia ja vaikeuksia, hän katsoi niiden yli ja pani toivonsa Jehovaan. ”Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2.) Koska Jeesus odotti innokkaasti Jehovan suvereeniuden kunniaan saattamista ja hänen nimensä pyhittämistä, hän totteli aina Jumalaa huolimatta siitä, mitä se hänelle maksoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu