Laukaan bussiturma
Laukaan bussiturmassa Alankomaat turisteja kuljettanut linja-auto törmäsi henkilöautoja ohittaessaan vastaantulevaan kuorma-autoon 5. heinäkuuta 1974 . Laukaa n törmäys aiheutti 12 ihmisen kuoleman ja 18 loukkaantumisen. Rotterdam ilaisen Broere Reizen bussi oli lähtenyt kuusi päivää aiemmin kiertomatkalle. Kuljettajan ja matkanjohtajan lisäksi matkalle osallistui 26 hollantilaista ja 2 belgia laista turistia. Lähinnä eläkeläisistä koostunut joukko matkasi Kiel in, Kööpenhamina n ja Tukholma n kautta Turku un. Onnettomuuspäivänä ryhmä lähti Helsinki Jyväskylä n kautta Vaasa an, jossa oli tarkoitus yöpyä ennen lauttamatkaa Uumaja an. Turistibussi ajoi Valtatie 4 Laukaan kunnan Vehniän kylässä lähtiessään loivassa kaarteessa ohittamaan kahta edellään ajanutta henkilöautoa. Tiellä oli 100 km/h nopeusrajoitus, mutta linja- ja kuorma-autoille oli säädetty alempi 80 km/h nopeusrajoitus. Busiin ohituskaistaa pitkin oli tulossa vastaan lievestuoreelaisen Jyväs-Kiidon 16-metrinen yhdistelmäajoneuvo. Auto oli palaamassa tyhjänä Pihtipudas Jyväskylään. Kuljettaja näki kaistallaan vastaantulevan kelta-valkoisen bussin ja teki hätäjarrutuksen. Myös bussin kuljettaja huomasi vastaantulijan ja yritti palata omalle kaistalleen. Jonossa ajanut Fiat joutui jarruttamaan rajusti ja liukui ulos tieltä, mikä koitui autossa olleiden pelastukseksi heidän näin välttäessään törmäyksen. Perävaunun yhden akselin oikean puolen jarrut eivät toimineet, mikä käänsi perävaunun rajussa jarrutuksessa poikittain. Bussin törmätessä perävaunuun bussin kylki repeytyi auki ja monet matkustajista silpoutuivat. Törmäyksen jälkeen bussi sinkoutui tien oikealle puolelle, kierähti kaksi kertaa ympäri ja putosi kuusi metriä syvän rotkon pohjalle pyörilleen pahoin romuttuneena. Vain bussin takaikkunat säilyivät ehjinä. Vastaan tulleen yhdistelmäajoneuvon vetoauto selviytyi niin vähin vaurioin, että se voitiin jälkeenpäin viedä ajamalla pois paikalta. Perävaunu sen sijaan menetti toisen sivunsa ja takapyörien teli irtosi. Kuljettaja ja apumies eivät loukkaantuneet, mutta järkyttyivät. Lähitalon isäntä kuuli onnettomuuden ja soitti Luonetjärvi lentokentälle, josta annettiin suurhälytys. Onnettomuuspaikalle 20 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen riensivät kaikki Jyväskylän ja lähikuntien ambulanssit. Luonetjärveltä paikalle lähti kaksi lääkäriä ja Jyväskylän keskussairaalasta yksi. Onnettomuudessa kuoli bussin kuljettaja ja 9 matkustajaa. Kolme matkustajista putosi liikkuvasta autosta ja jäi pyörivän auton alle. Lisäksi 4 loukkaantui vaikeasti ja 16 lievemmin. Viimeiset potilaat tuotiin sairaalaan 45 minuuttia onnettomuudesta. Kaikki bussissa olleet vietiin varmuuden vuoksi sairaalaan ennen hotelliin siirtämistä ja loukkaantuneistakin viisi pääsi ensiavun jälkeen illalla hotelliin. Kaksi vaikeasti loukkaantunutta kuoli myöhemmin, joten surmansasaaneiden lukumääräksi tuli 12. Onnettomuuden alkusyynä oli 100 km/h ajaneen turistibussin sopimattomalla kohdalla tekemä ohitus. Mutta törmäyksen tuhoisuuteen vaikutti myös perävaunun poikittainmeno.

Vastaukset 1
Vanhimmat
pidettiin suuronnettomuuksista?