EU:n perustuslakiin kuuluu ihmisten, pääomien ja tavaran vapaa liikkuminen joten tavaran ostolle ei pitäisi olla estettä.
Toki ahne (puolisosialistinen) Suomen valtio koettaa silti alistaa kansaa esim. estäen autojen ja alkoholin vapaan tuonnin Suomeen! Vaatii riistoveroja (köyhiltä) kansalaisiltaan, tämä on vääryys. Vaatikaa muutosta politiikkaan.
Jos Suomen politiikka jatkuu näin riistoverottavana, systeemi kyllä tökkii ja raha menee ulkomaille.
Vain verotuksen keventäminen siis korjaa tilanteen.
Kannattaa siis ostella tuotteita ulkomailta (jos mahdollista) koska usein niitä saa halvemmalla kuin Suomesta. Suomessa kun on nämä korkeat tuoteverot riistoluokkaa.
Vapaassa maailmassa ei kuulu olla mitään typeriä tuontirajoituksia eikä ylimääräisiä riistoveroja tuotteille.
Miksi Suomi riistoverottaa kansaansa? Syy: liian vasemmistolainen politiikka. Vaatikaa verotus alas kansalaisten ostovoiman parantamisen nimissä.
Se on demokraattinen oikeutemme.
Ottakaa EU:sta hyöty = säästöä
13
460
Vastaukset
- Liero
Kovan verotuksen ja olemattoman sosiaaliturvan takia yritykset ja ihmiset lähtevät suomesta muualle.Miksi maksaa kaikesta ylihintaa kun sille ei saa mitään katetta?
Kuuleman mukaan suomessa sähkö oli halpaa muuhun eurooppaan verrattuna joten energiaveroja kiristettiin ja sekin ainut "halpa" tuote on muisto vain.
Suomalaiset ovat niin tottuneita(pinttyneitä) kireään verotukseen ettei sitä juurikaan huomaa eikä ihmetellä kun käteen ei jää mitään pakollisten ruoka, asuminen,auto ja polttoaine.
Valtiovalta on keksinyt aikoinaan keinon millä rahat saadaan nopeasti tyhmiltä kansalaisilta valtion taskuun.
Kaikki mikä on pakollista on myös kovasti verotettua.Ensin työstä vedetään aimo siivu senjälkeen kun ihminen ostaa ruokaa maksetaan siitä veroa 17% autoissa on autovero alv(22%) asuntorakentaminen ja tarvikkeet ovat kireästi verotettua,puhumattakaan polttoaineista joittenka hinta muodostuu 75% verosta.Alkoholiverosta käydään kovaa painia mutta veikkaanpa että EU ei aio luopua kannastaan: "Suomen valtio ei saa syrjiä kansalaisiaan vapaassa euroopassa"
Oliskohan perinteisten puolueiden aika väistyä ja ottaa uusia tuulia tähän suomen tilanteeseen ettei tämä maa kokonaan tyhjentyisi.
Ihmettelen vaan että kuka noita hyyssälöitä ja koskisia oikeen on mennyt äänestämään,aikamoinen karhunpalvelus äänestäjälle itselleen etten sanoisi!- proo
Totta Liero.
Kaiki mikä on ihmisille välttämätöntä on Suomessa riistoverotuksen piirissä. Eli valtio siis rahastaa kansalaisia vaatien huimia ylikovia veroja joka asiasta.
Ja verotus tosiaan on vielä monikertaista ja päällekkäistä.
Esim autoverot, suomessa maksetaan sekä auton ostamisesta, omistamisesta ja käyttämisestä kaikista päällekkäin ja vieläpä ylisuuria veroja! Ja kaiken päälle aina maailman suurin ALV!
Tämä on suuri vääryys - alas verotus.
Mikään muu maailman valtio ei ole näin ahne verottamaan omaa kansaansa. Lisäksi palkkamme ovat aika kehnot länsimaisittain -silti niistä revitään näitä hirmuveroja.
Ostovoimamme siis on EU:n pohjasakkaa. Suomalaiset ovat köyhä kansa kuten tilastoista voi havaita.
Suomen ylikova verotustaso johtuu liian vahvasta vasemmistosta. Kuten kaikki tietävät kautta maailman, vasemmisto ajaa kovan verotuksen politiikkaa. Tässähän ei ole mitään järkeä, kova verotushan tuhoaa työhalut ja yrittäjyyden ja ainakin vie leivän kansalaisten suusta, saatikka muut kalliimmaat tuotteet.
Kovaa verotusta Suomi ei voi perustella julkisilla palveluilla silläne ovat EU keski- tai ruputasoa - tutkitusta.
Verorahat siis menevät hukkaan -byrokratiaan.
Ei taida Suomi vieläkään olla oikea länsimaa -surullista =(
Alas riistoverotus.
Vain reilulla kaikkien verojen alentamisella saadaan aikaan aito talouskasvu ja edistys Suomessa(kin). Tämä on kansalaisten etu.
- Suomi
Kannattaa selvittää kuinka paljon joudumme maksamaan jäsenmaksua EU:lle vuodessa. Nettomaksuhan on ollut vuosittain 2-4 mrd markkaa. Ja itälaajentumisen myötä se tulee arvioiden mukaan jopa nelinkertaistumaan. Oliskohan nämäkin valtavat rahasummat mahdollista käyttää hivenen järkevämmin?
- Liero
Niin,voisihan ministereiden ja kansanedustajien palkkoja taas nostaa,sais nekin rahat menemään.
Niin,ja jokaiselle kansanedustajalle oma auto kuljettajineen kansalaisten piikkiin.
Nuo jäsenmaksut ovat pakollisia jokaiselle EU maalle,se paljonko sitä joudutaan maksamaan on neuvottelijoista eli suomen virkamiehistä ja poliitikoista kiinni.Jos edustajamme ovat ammattitaidottomia niin voivoi... - fin
Liero kirjoitti:
Niin,voisihan ministereiden ja kansanedustajien palkkoja taas nostaa,sais nekin rahat menemään.
Niin,ja jokaiselle kansanedustajalle oma auto kuljettajineen kansalaisten piikkiin.
Nuo jäsenmaksut ovat pakollisia jokaiselle EU maalle,se paljonko sitä joudutaan maksamaan on neuvottelijoista eli suomen virkamiehistä ja poliitikoista kiinni.Jos edustajamme ovat ammattitaidottomia niin voivoi...Ovathan ne pakollisia kaikille EU-maille. Mutta toinenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Nimittäin itsenäisyys.
- direktiivi
meidän määrättävissä mitä otetaan ja mitä jätetään
- proo
Oikeastaan hyvä että EU vie valtaa Suomelta.
Suomalainen verotuspolitiikkahan on maailman sairainta, olisi vain hyvä jos EU määräisi enemmänkin verotuksesta Suomessakin.
Nythän on EU:n ansiosta laskenut käytettyjen tuontiautojen verotus hieman ja alkoholikiintiöt kasvussa =) - fin
proo kirjoitti:
Oikeastaan hyvä että EU vie valtaa Suomelta.
Suomalainen verotuspolitiikkahan on maailman sairainta, olisi vain hyvä jos EU määräisi enemmänkin verotuksesta Suomessakin.
Nythän on EU:n ansiosta laskenut käytettyjen tuontiautojen verotus hieman ja alkoholikiintiöt kasvussa =)Se halpa viina onkin siunattu asia. Taidamme me puoliraittiit EU-kriitikotkin kelvata maksumiehiksi siinä vaiheessa kun miljoonalla suomalaisella maksa viheltää.
- Liero
fin kirjoitti:
Se halpa viina onkin siunattu asia. Taidamme me puoliraittiit EU-kriitikotkin kelvata maksumiehiksi siinä vaiheessa kun miljoonalla suomalaisella maksa viheltää.
Ei ainoastaan halpa viina.Miksi verorahilla siis kustannetaan alkoholin aiheuttamien maksojen paukkumiset?Siihenkun saisi jostain järkevän selityksen.
Noh,tämä nykyinen systeemi pitää purkaa ennemmin tai myöhemmin epäoikeudenmukaisena.
Sitten ei fininkään tarvitse kustantaa juoppojen maksoja. - Liero
Liero kirjoitti:
Ei ainoastaan halpa viina.Miksi verorahilla siis kustannetaan alkoholin aiheuttamien maksojen paukkumiset?Siihenkun saisi jostain järkevän selityksen.
Noh,tämä nykyinen systeemi pitää purkaa ennemmin tai myöhemmin epäoikeudenmukaisena.
Sitten ei fininkään tarvitse kustantaa juoppojen maksoja.Lipponen sanoi tänään sen mitä kerroin jo aikaisemmin suomalaisista EU neuvottelijoista.On tää vaan niin kummallinen maa.
Tosin on lippiksellä nyt helppo puhua kun ei tarvitse itse olla neuvottelupöydässä.
- Bisse
Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla;Virosta 110 litraa bissee halvalla
- Eu nilkit vittuun!
Paskaa puhuvat sen kun kerkiävät ja "joku" maksaa siitä niille hyvän palkan. Hemmetin nilviäisille!
- suomalainen
suksi vittuun, EU-nilkki!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753