Kriisiavusta

Mikä ihmeen muoti-ilmiö tuosta kriisiavusta on nykyään tullut? Jokelassakin tarvitaan kallonkutistajia lehtitietojen mukaan vielä vuosia?
Suomalaisten pitäisi joskus miettiä, olisiko maailmassa ja Suomessakin sittenkin paljon tarpeellisempaa avun tarvetta, kun tuhlata rahaa kriisiapuun, jopa niille, joita onnettomuudet ja muut tapahtumat eivät edes henkilökohtaisesti koske.

Sota-aikaan, jolloin kuolemia ja suruviestejä tuli jatkuvasti, ei edes puhuttu mistään kriisiavusta ja kummasti ihmiset niistäkin toipuivat.Aika parantaa haavat, eikä jonkun kallonkutistajan höpinät juurikaan auta, jos lähiomainen kuolee.

Sen vielä ymmärtää, että onnettomuudessa kuolleiden lähiomaisilla annetaan kriisiapua, mutta sitä en ymmärrä, että ehjin nahoin selvinneillekin annetaan ja tyrkytetään kriisiapua!

Onnettomuuksissa olleiden ja niistä selvinneiden ihmisten paapominen saa jo ihmettelemään, eivätkö ihmiset enää kestä mitään, ilman ulkopuolista apua.
721736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

..minne Vanhanen, Stubb ja Halonen lähettävät tekstareita????

Äänestä

Lomalla pitää saada elämyksiä. Nyt tuli varsinainen elämysmatka. Aikaisemmin nää samat häiskät ramppasi afrikassa ihmettelemässä isomahaisia penskoja. Nyt kun siellä varmasti tulee itse tapetuksi kun penskalla on kalasnikov, niin pitää käydä jelppimässä näitä suomalaisjuntteja jotka menee omiksi kivoikseen sinne huorraamaan ja paistattamaan nahkaansa jotta saisi ihosyövän. Ei muuta kuin laastaria pipiin ja henkiset vammat parantuu kun lopettaa sen itsesäälin ekaksi.

Äänestä
  • omahyväisiä suomimatkailijoita kohtaan? Hankalaa, pitää kaiketi itse lähteä matkalle kuolemaan, jollon Stubb ja Vanhanen julistavat pyhimykseksi?

    Äänestä

  • empatiaa kirjoitti:

    omahyväisiä suomimatkailijoita kohtaan? Hankalaa, pitää kaiketi itse lähteä matkalle kuolemaan, jollon Stubb ja Vanhanen julistavat pyhimykseksi?

    Espanjassa on kolminkertainen riski Suomeen nähden saada surmansa liikenteessä. Missähän olisi vielä paremmat elämykset? Afrikassa kait on vielä huonommat bussikuskit luulisin.

    Äänestä

  • empatiaa kirjoitti:

    omahyväisiä suomimatkailijoita kohtaan? Hankalaa, pitää kaiketi itse lähteä matkalle kuolemaan, jollon Stubb ja Vanhanen julistavat pyhimykseksi?

    Toiset on kuolleet ja loukkaantuneet ja sä puhut vaan omahyväisistä vai? Et ole itse murskaantuneena jossain sairaalassa. Varmaan matkalle lähtijä haluaa virkistyä työstä. -Jos puhutaan luonnon säästämisestä, niin eikö sen voi tehdä noin muutenkin keinoja keksimällä.

    Et tuskin tunne ketään yksilökohtaisesti, luonteeltaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Miksi kuolleista suurin osa naisia?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Toiset on kuolleet ja loukkaantuneet ja sä puhut vaan omahyväisistä vai? Et ole itse murskaantuneena jossain sairaalassa. Varmaan matkalle lähtijä haluaa virkistyä työstä. -Jos puhutaan luonnon säästämisestä, niin eikö sen voi tehdä noin muutenkin keinoja keksimällä.

    Et tuskin tunne ketään yksilökohtaisesti, luonteeltaan.

    Sinä elät sitten muitten elämää minunkin puolesta sitäkin enemmän. Oikein ahmit ja nautiskelelet kun jossakin taas poksahti ja ihmisen paloja lentelee ympäriinsä. Pääset kieriskelemään omassa omahyväisessä empatiassasi.

    Tilastollisesti se aivan sama kuoleeko tieliikenteen uhrina täällä Suomessa tai vaikkapa Romaniassa, jossa kuulemma on myös nopeita bussikuskeja.

    Et sinä sillä sen paremmaksi tule ja tai lunasta jotakin taivaspalkkaa että mylvit tuossa muun lössin mukana ja kauhistelet asioita joita tapahtuu aina ja joka hetki joka puolella maailmaa.

    Mitäs sekin kun venäjältä karannut lentäjätön suihkuhävittäjä romahti Belgiassa yhden omakotitalon päälle tappoi 20- vuotiaan kaverin joka joi himassa bisseä ja telkusta jalkapalloa. Enempi se minua säälitti kuin nämä etelänmatkaajat. Liikenteessä näet tuo tilasto pelaa.

    Äänestä

  • höppänä kirjoitti:

    En elä muiden elämää, jokaisella on ihan oma. Ei se ole minulta pois jos tunnen myötätuntoa jos jollain on kipuja, traumoja tai jotain kamalaa sattunut -se on inhimillistä ja ymmärrettävää -kuka vaan voisi olla siinä loukkaantuneen tilalla. Enkä lunasta taivaspaikkaa sillä että ajattelisin muita.

    Ei saa liiaksi eläytyä, mutta kyllä muukin kiinnostaaa kuin oma napa.

    "kuka vaan voisi olla siinä loukkaantuneen tilalla". Suurin osa kuolleista naisia, miksi? Ja miten tavallinen kansalainen voi lähteä herrojen aurinkorannikolle asuntolainoineen? Yläluokan paikka ja varsinkin naisten.

    Eikös olekin mukavaa kauhistella tuntemattomien ihmisten vastoin käymisiä. Mistäs naistenlehdestä sinä sanan empatia löysit? Normaaleilla ihmisillä on omissakin ihan tarpeeksi.

    Äänestä

  • hhöpöhöpö kirjoitti:

    Eikös olekin mukavaa kauhistella tuntemattomien ihmisten vastoin käymisiä. Mistäs naistenlehdestä sinä sanan empatia löysit? Normaaleilla ihmisillä on omissakin ihan tarpeeksi.

    En kauhistele todellakaan, miksi pitäisi hysterisoida ylimääräisesti? Taidat peltätä itse asiaa niin paljon että et kykene ajattelemaan kuin poistamalla sen mielestä kokonaan ja vähättelemällä.

    Jos olet joku kylmä psyko, niin siitä vaan ole hyvä. Mun empatia ei ole mistään pois. :)

    Äänestä

  • ajattelu kirjoitti:

    "kuka vaan voisi olla siinä loukkaantuneen tilalla". Suurin osa kuolleista naisia, miksi? Ja miten tavallinen kansalainen voi lähteä herrojen aurinkorannikolle asuntolainoineen? Yläluokan paikka ja varsinkin naisten.

    Naisia suurin osa, niin. No naiset pitävät ehkä matkustelusta, naisia sattumalta oli bussissa, naisilla ei ole kehon suojana yhtä paljon massaa kuin miehellä ja voimaa pidellä kiinni jostain, turvavyö unohtui kun ei kaikissa edes ole, ken tietää..

    "Ja miten tavallinen kansalainen voi lähteä herrojen aurinkorannikolle asuntolainoineen? Yläluokan paikka ja varsinkin naisten"

    Vaikutat tyypillisesti kateelliselta suomalaiselta. Onneksi itse en ole kovin kateellinen. Viimeksi matkustin lapsena ja tietoa ei ole matkustanko enää ollenkaan. Mistä tiedät jos mukana oli myös asuntolainainen ihminen...

    Pitää itsekin tehdä se, että valitsee vähän alaa/ammattia aikuisena ja että tekeekö toiminimellä tai yrittääkö jne. Ei helpota asiaa että valittaa pelkästään, ja toivomasi tasa-arvoisuus ei vielä näy toteutuvan. Tiedän että se harmittaa ja on väärin

    lähtisi Epsanjaan aurinkorannikolle, nussisi useiden gikoloiden kanssa ja kuolisi auto-onettomudessa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En kauhistele todellakaan, miksi pitäisi hysterisoida ylimääräisesti? Taidat peltätä itse asiaa niin paljon että et kykene ajattelemaan kuin poistamalla sen mielestä kokonaan ja vähättelemällä.

    Jos olet joku kylmä psyko, niin siitä vaan ole hyvä. Mun empatia ei ole mistään pois. :)

    Ei se ole vähättelemistä, jos toteaa että aivan sama kuolivatko nämä ihmiset tieliikenteen uhrina Espanjassa, Suomessa tai vaikkapa timpuktussa. Tilastollisesti luulisin että timpuktussa saattaisi olla paras mahis. Mikä tekee tästä niin poikkeuksellisen että pitäisi alkaa poraamaan? Olet siis sitä mieltä, että asian uutisointi, media mylläkkä on ihan Ok. Luulet että poliitikot välittävät hevonpaskaa näistä. Jos olisi sattunut vähän aikaisemmin niin Ike ehtisi kerätä pisteet, nyt ei voi. Ja kyllä se empatia on pelkkää kusetusta. Koko lapsuus näytettiin telkussa kun jenkki mätti napalmia kriisipeloille ja se ei se kohta enää tuntunut yhtään miltään. Sanoisin että jonninjoutavien asioiden poissulkeminen on aivan normaali asia. Jonninjoutava pikku kolari ja bussi nurin. Kyllä se vituttaisi kun olisi omat perseet siellä, mutta kun ei ole. Lutherilaisuus on sumentanut aivosi. Ihan oikeesti, koita elää.

    Äänestä

  • jos naiseni kirjoitti:

    lähtisi Epsanjaan aurinkorannikolle, nussisi useiden gikoloiden kanssa ja kuolisi auto-onettomudessa.

    Jospa sulla nyt vähän mielikuvitus lähti liihottamaan.. kai muistat ettei kaikki naiset todellakaan lähde matkoille sellaisten ajatusten kanssa. Laita paikallinen etsivätoimiston tyyppi varmistamaan asia, jos sua joku epäilyttää oman vaimon kohdalla..:)

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    Ei se ole vähättelemistä, jos toteaa että aivan sama kuolivatko nämä ihmiset tieliikenteen uhrina Espanjassa, Suomessa tai vaikkapa timpuktussa. Tilastollisesti luulisin että timpuktussa saattaisi olla paras mahis. Mikä tekee tästä niin poikkeuksellisen että pitäisi alkaa poraamaan? Olet siis sitä mieltä, että asian uutisointi, media mylläkkä on ihan Ok. Luulet että poliitikot välittävät hevonpaskaa näistä. Jos olisi sattunut vähän aikaisemmin niin Ike ehtisi kerätä pisteet, nyt ei voi. Ja kyllä se empatia on pelkkää kusetusta. Koko lapsuus näytettiin telkussa kun jenkki mätti napalmia kriisipeloille ja se ei se kohta enää tuntunut yhtään miltään. Sanoisin että jonninjoutavien asioiden poissulkeminen on aivan normaali asia. Jonninjoutava pikku kolari ja bussi nurin. Kyllä se vituttaisi kun olisi omat perseet siellä, mutta kun ei ole. Lutherilaisuus on sumentanut aivosi. Ihan oikeesti, koita elää.

    jotka vapaaehtoisesti lähtivät Espanjan iloihin. Ja kun riskit toteutuivat, eli onnettomuus, kaikki ovat empaattisia ja haluavat käyttää verorahoja psykologien ja muun humpuunkin pyörittämiseen asian tiimoilta.

    kämmäsi ja törmäsi amatkojen naiskuljetukseen.

    Äänestä

  • matkailijaa kirjoitti:

    jotka vapaaehtoisesti lähtivät Espanjan iloihin. Ja kun riskit toteutuivat, eli onnettomuus, kaikki ovat empaattisia ja haluavat käyttää verorahoja psykologien ja muun humpuunkin pyörittämiseen asian tiimoilta.

    Pressa sanoo jotakin. Se ruotsalaispelle sanoo jotakin. Voi-voi tätäi sanoo jotakin. Kaikki sanoo jotakin mutta kukaan ei sano että bussi ei kaduu suoralla tiellä kun pitää ratin suoraan.
    Siten tuodaan joku kirstu ja torvet soimaan, pressa sanoo jotakin ja ruotsinpelle jotakin. Bussista löydetään kilo kananmunia. Jonkun piti lähteä Espanjaan mutta kännipäissään myöhästyi jo Suomessa. Johdatusta! Ja tätä päivästä ja viikosta toiseen. Ja samanaikaisesti tapetaan ja raiskataan maailmalla satoja tuhansia lapsia ja naisia, mutta se ei kiinosta ketään koska pressa ei sano mitään. Armoa!

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    Ei se ole vähättelemistä, jos toteaa että aivan sama kuolivatko nämä ihmiset tieliikenteen uhrina Espanjassa, Suomessa tai vaikkapa timpuktussa. Tilastollisesti luulisin että timpuktussa saattaisi olla paras mahis. Mikä tekee tästä niin poikkeuksellisen että pitäisi alkaa poraamaan? Olet siis sitä mieltä, että asian uutisointi, media mylläkkä on ihan Ok. Luulet että poliitikot välittävät hevonpaskaa näistä. Jos olisi sattunut vähän aikaisemmin niin Ike ehtisi kerätä pisteet, nyt ei voi. Ja kyllä se empatia on pelkkää kusetusta. Koko lapsuus näytettiin telkussa kun jenkki mätti napalmia kriisipeloille ja se ei se kohta enää tuntunut yhtään miltään. Sanoisin että jonninjoutavien asioiden poissulkeminen on aivan normaali asia. Jonninjoutava pikku kolari ja bussi nurin. Kyllä se vituttaisi kun olisi omat perseet siellä, mutta kun ei ole. Lutherilaisuus on sumentanut aivosi. Ihan oikeesti, koita elää.

    Poikkeuksellisuudesta en tiedä, jokainen onnettomuus tuo mieleen että ihminen on aika hauras olento ja että bussien ja autojen turvallisuutta voisi aina vaan parantaa.

    Uutisointi on siksi ok, että jotain tietoa saa halukkaat. Jos ahdistaa niin eihän ole pakko seurata, kannattaa keskittyä ihan muihin juttuihin. Uutisointi on osittain vaan yleensä jäljessä, toistoa tai kovin niukkaa -ja sitten vaan kauhistellaan ilman faktoja.

    En osaa sanoa poliitikoista mitkä on heidän henkilökohtaiset tuntemukset. Ehkä joillakin on sympatiaa, joillakin taas ei. Toki herää kysymys kerääkö joku ikäänkuin pisteitä näyttämällä osanottavaa naamaa jne. ja mitä poliitikko tekee monissa uutislähetyksissä. Ja eikö jokin huonotuloinen/huono-osainen, tai sairas tai vammautunut, tai ikäihminen esim. olisi ansainnut samaa sympatiaa tai muu? Toisaalta taas voi olla ok että otetaan osaa ja ollaan kiinnostuneita.

    En ole edes luterilainen. :)

    Äänestä

  • matkailijaa kirjoitti:

    jotka vapaaehtoisesti lähtivät Espanjan iloihin. Ja kun riskit toteutuivat, eli onnettomuus, kaikki ovat empaattisia ja haluavat käyttää verorahoja psykologien ja muun humpuunkin pyörittämiseen asian tiimoilta.

    Mut onhan suomessakin iloja ?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Poikkeuksellisuudesta en tiedä, jokainen onnettomuus tuo mieleen että ihminen on aika hauras olento ja että bussien ja autojen turvallisuutta voisi aina vaan parantaa.

    Uutisointi on siksi ok, että jotain tietoa saa halukkaat. Jos ahdistaa niin eihän ole pakko seurata, kannattaa keskittyä ihan muihin juttuihin. Uutisointi on osittain vaan yleensä jäljessä, toistoa tai kovin niukkaa -ja sitten vaan kauhistellaan ilman faktoja.

    En osaa sanoa poliitikoista mitkä on heidän henkilökohtaiset tuntemukset. Ehkä joillakin on sympatiaa, joillakin taas ei. Toki herää kysymys kerääkö joku ikäänkuin pisteitä näyttämällä osanottavaa naamaa jne. ja mitä poliitikko tekee monissa uutislähetyksissä. Ja eikö jokin huonotuloinen/huono-osainen, tai sairas tai vammautunut, tai ikäihminen esim. olisi ansainnut samaa sympatiaa tai muu? Toisaalta taas voi olla ok että otetaan osaa ja ollaan kiinnostuneita.

    En ole edes luterilainen. :)

    Olen samaa mieltä. Jos on vammainen niin rahaa händyyn ettei tarvi nähdä nälkää. Sillä empatialla voi pyyhkiä vaikka....

    Lähden nyt tutumaan. Hyvää yötä. Sinne jääpi aivan riittävästi muita elikkä hauskoja turinoita.

    Itse luulisin että jos onnettomuuksia ei olsi niin ajonopeudet vain kasvaisivat. Elikkä tolaiset 300 km/h voisi ajaa bussilla ja formulatkin lakkaisivat kun ne ei kiinnostaisi.

    Kyllä se hoito voidaan aloittaa vasta Suomessa elikkä kaikki on raijattava tänne. On se vakava asia kun omaisia menehtyy. En usko kuitenkaan että siellä espanjassa käy muuta kuin nuppi sekoaa vain lisää. Siis se kriisiavun lähettäminen oli aivan typerää. Jos Suomeen tulisi jotakin ulkomaan pellejä niin ne majoitettaisiin Vantaan pereukoille johonkin hotelliin etteivät olisi jaloissa sotkemassa asioita.

    Äänestä

  • hyvää yötä kirjoitti:

    Niin joo suomessakin voisi hoitaa keskustelua. Ettei ihan älyttömästi ihmisiä sinne tarvitsisi lähettää.

    Vaikka poliitikolla olisi jostain kummasta tullut sympatiaa asioihin -esim. suomessa jokin asia, niin siitä on pitkä matka siihen mikä on oikea toimintatapa -yleensä annetaan keppiä -vaikka porkkanallakin pääsisi retkaisuun ilman traumja.

    kirjoitusvirheitä.. siis ratkaisuun ilman traumoja

    Äänestä

Kriisiapu on todella tärkeää.

Oikea ammattiauttaja osaa tehtävänsä. Jos ei osaisi niin silloin miksi on siinä alalla.

Haluatko sitten että ihmiset sekoaa myöhemmin tai saa mielenterveysongelmia jos ei ajoissa keskustele. Kärsimyskin voi pitkittyä aivan turhaan. Ihminen on henkinen, sosiaalinen, herkkä tällaisissa asioissa ja tukea tarvitaan.

Ei kaikki ihmiset ole sellaisia että kestää mitä vaan konemaisesti ja ollaan puhumatta. Et tunnu tietävän asioista lopulta.

Äänestä
  • Kuoleman läsnäoloa ei poista edes 5 kpl kriisipsykologeja - jotka viettää ihanan rantaloman veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • Mitään kriisiapua ei tarvita. Ei espanjassa. Aivan turhia kuluja. Nää nyt voi-voi tädit kerää pisteitä ja elvistelee telkkarissa että inhottaa.

    Luulisi jopa sinunkin ymmärtävän, että ekaks paikataan vammat, reiät suun muut umpeet sekä lyödään sen verran paljon ambituraattia perseeseen että rahoittuu. Siirretään Suomeen ja täällä annetaan terabiaa siinnä määrin kun jokainen itse omatoimisesti sitä tarvitsee. Erittäin tärkeää on saada apua täällä Suomessa kun esim. on amaisia kuollut samassa bussissa. Et ilmeiseti ole saanut mömmöjä mihinkään ahdistukseen. Sinnä ei paljon terabiat tunnu, kun suhisee vaan kaalissa.

    Äänestä

  • läsnä.. kirjoitti:

    Kuoleman läsnäoloa ei poista edes 5 kpl kriisipsykologeja - jotka viettää ihanan rantaloman veronmaksajien piikkiin.

    No katso kuule mihin muuhun rahoja laitetaan eka :)

    Äänestä

  • tuota.. kirjoitti:

    No katso kuule mihin muuhun rahoja laitetaan eka :)

    menee melkoisesti.

    Äänestä

  • treriy kirjoitti:

    Mitään kriisiapua ei tarvita. Ei espanjassa. Aivan turhia kuluja. Nää nyt voi-voi tädit kerää pisteitä ja elvistelee telkkarissa että inhottaa.

    Luulisi jopa sinunkin ymmärtävän, että ekaks paikataan vammat, reiät suun muut umpeet sekä lyödään sen verran paljon ambituraattia perseeseen että rahoittuu. Siirretään Suomeen ja täällä annetaan terabiaa siinnä määrin kun jokainen itse omatoimisesti sitä tarvitsee. Erittäin tärkeää on saada apua täällä Suomessa kun esim. on amaisia kuollut samassa bussissa. Et ilmeiseti ole saanut mömmöjä mihinkään ahdistukseen. Sinnä ei paljon terabiat tunnu, kun suhisee vaan kaalissa.

    Kysypä asianosaisilta itseltään tarviiko kriisiapua, he tietävät sen paremmin kuin sinä! Toki oikea havainto että suomessakin tarvitaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kysypä asianosaisilta itseltään tarviiko kriisiapua, he tietävät sen paremmin kuin sinä! Toki oikea havainto että suomessakin tarvitaan.

    RISKI! Ei tässä mitään kriisiapua tarvita Espanjassa. Lennätetään raadot ja loukkaantuneet suomeen. Matkavakuutus kattaa kulut - niilä joilla se on;)

    Äänestä

  • Pirkko Lahti masensi Suomen kansan.Hän se kaakatti näissä Tastuloissa "olkaa masentuneita,tunnustataa masentuneisuutenne,se on normaalia,hakeutukaa hoitoon..".Ja psykologi-armeija kasvoi ..busines rules.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    RISKI! Ei tässä mitään kriisiapua tarvita Espanjassa. Lennätetään raadot ja loukkaantuneet suomeen. Matkavakuutus kattaa kulut - niilä joilla se on;)

    Kriisiapu on niinkuin pop. Suomalaiset on aina olleet aikasekopäistä porukkaa. Ei sekään ollut kuin pitkitettyä itsemurhaa noi vuodet 1939-1944. Selvempijärkiset olisi muuttaneet vaikka Espanjaan eikä täyttäneet kaikkia kirkkomaita. Luulisin että vetäisin itteni kiikkuun ennenkuin selittäisin mitään omista asoistani jollekin läskille siis ylipainoiselle rumalle akalle.

    Edelleen olen sitä mieltä että apua on annettava täällä Suomessa. Ja ne on kärrättävä tääne heti kun se on mahdollista. Mitä helvetin kriisiapua Sinä luulet antavasi kun joku Espanjassa koomassa, letkuissa ja taju veks. Ei sitä läskiä edes päästetä sinne bakteereitaan tuomaan.

    Äänestä

Pakotetaan olemaan surevinaan, vaikkei tapaus kosketa itseä. Liehutetaan lippuja puolitangossa kolareille, tsunameille, jokeloille, myyrmanneille. Olet paha ihminen, jos et sure julkkiksia ja ruotasalaisia kadonneita.
Ennen piti syödä nälkää näkevien edestä, nykyään pitää surra kaikkien puolesta.

Henkisesti rankkaa, jos ei ole vielä toipunut Jokelasta, Miasta, Mandista ja Hämäläisestä, Englasta, ja nyt jo tämä.

Uutisia uutisten joukossa.

Tällä vuodatuksella ei ole tarkoitus väheksyä omaisiaan surevien läheisten surua.

Äänestä
  • pakkosuremista syötetään kansalle, ja samalla valtaapitävät harrastavat epämääräisiä seksileikkejä, joista kirjoitellaan lehdissä ja taas kansa saa "ajateltavaa".

    Äänestä

  • Kylmiä ihmisiä nykyään. Surullista. Kyllä minua ainakin liikuttaa jos joku loukkaantuu pahasti tai kuolee. Kuka tahansa olis voinut olla siellä, ja kamalaa kun nuoret elämät katkeaa tapahtumiin.

    En nyt jokaista julkkiskuolemaa ala suremaan koska en niistä tiedä enempää, eiköhän heilläkin surijoita riitä.

    Turha täällä palstalla valittaa, pakkosurua kun ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kylmiä ihmisiä nykyään. Surullista. Kyllä minua ainakin liikuttaa jos joku loukkaantuu pahasti tai kuolee. Kuka tahansa olis voinut olla siellä, ja kamalaa kun nuoret elämät katkeaa tapahtumiin.

    ole empatiaa/surua/myötäelämistä. Kuolleet matkalaiset ovat saman arvoisia kuin Irakin tapetut lapset. Eli ei minkään arvoisia ja ei tunnu miltään. Lähinnä naurattaa valtapitävien tökeröt näytelmät osanottamiseksi suruun. Ja ääniä kertyy:)

    Äänestä

  • että ei kirjoitti:

    Sulle ei merkitse irakin lapset mitään, ja on yhdentekeviä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kylmiä ihmisiä nykyään. Surullista. Kyllä minua ainakin liikuttaa jos joku loukkaantuu pahasti tai kuolee. Kuka tahansa olis voinut olla siellä, ja kamalaa kun nuoret elämät katkeaa tapahtumiin.

    En nyt jokaista julkkiskuolemaa ala suremaan koska en niistä tiedä enempää, eiköhän heilläkin surijoita riitä.

    Turha täällä palstalla valittaa, pakkosurua kun ei ole olemassakaan.

    Media pakottaa. Presidentti määrää ja ministerit myötäilee.
    Liikuttaa se sen aikaa kun se on esillä, sitten unohdat asian, tunnet hetkittäin siis.

    Ihmiset, joita kuolemat koskettavat oikeasti, koskettaminen ei lopu seuraavaan isoon uutiseen. Se jatkuu loputtomasti unessa ja valveilla. Toipuminen vie vuosia, mutta ei unohdu koskaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sulle ei merkitse irakin lapset mitään, ja on yhdentekeviä?

    tai kuoleminen ei säväytä.

    Äänestä

  • ..olemassa kirjoitti:

    ja kaikkien on toteltava?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sulle ei merkitse irakin lapset mitään, ja on yhdentekeviä?

    Kaveri tarkoitti, että jokainen Irakissa kuoleva lapsi ynnä muu on sata kertaa suuremman empatian arvoinen kun jokunen suomalainen tieliikenteen uhri, koska Irakissa joutuu tapetuksi suurvaltapoliittisten syiden takia. Tie- liikenteessä kuoleminen on tilastollinen välttämättömyys, mitä ammutuksi tuleminen taas ei ole.

    Äänestä

  • turhaa kirjoitti:

    pakkosuremista syötetään kansalle, ja samalla valtaapitävät harrastavat epämääräisiä seksileikkejä, joista kirjoitellaan lehdissä ja taas kansa saa "ajateltavaa".

    uudessa muodossa.

    Äänestä

  • talkoohenkeä kirjoitti:

    uudessa muodossa.

    matkailijoiden rilluttelun seuraukset.

    Äänestä

  • pakkosuree kirjoitti:

    ja kaikkien on toteltava?

    minne osoitteeseen voi käydä sytyttämässä kynttilän?

    Äänestä

  • palaako jo kirjoitti:

    minne osoitteeseen voi käydä sytyttämässä kynttilän?

    hautuumaalla.

    Äänestä

  • ..olemassa kirjoitti:

    Media pakottaa. Presidentti määrää ja ministerit myötäilee.
    Liikuttaa se sen aikaa kun se on esillä, sitten unohdat asian, tunnet hetkittäin siis.

    Ihmiset, joita kuolemat koskettavat oikeasti, koskettaminen ei lopu seuraavaan isoon uutiseen. Se jatkuu loputtomasti unessa ja valveilla. Toipuminen vie vuosia, mutta ei unohdu koskaan.

    Sulla on ne napit jotka sulkee tv:n tai vaihtaa kanavaa ja samoin on tietokoneessa mahdollisuus valita mitä lukee. Jos ei kiinnosta, sähän voit tehdä ihan muuta.

    Äänestä

  • dok dok kirjoitti:

    Kaveri tarkoitti, että jokainen Irakissa kuoleva lapsi ynnä muu on sata kertaa suuremman empatian arvoinen kun jokunen suomalainen tieliikenteen uhri, koska Irakissa joutuu tapetuksi suurvaltapoliittisten syiden takia. Tie- liikenteessä kuoleminen on tilastollinen välttämättömyys, mitä ammutuksi tuleminen taas ei ole.

    Minusta taas kaikki ihmiset ovat arvokkaista. Toivottavasti sekä bussiturvallisuudelle että tälle sotimisen lopettamiselle voisi tehdä jotain.. kansainvälinen yhteisö on avainasemassa rauhalle. Jokainen tietää mielipiteensä.

    bussiturvallisuuden kuntoon Espanjassa ja maailmanrauhan siinä sivussa ja julistautuu ikuiseksi uuniperunatekstaripääministeriksi suomen valtakuntaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sulla on ne napit jotka sulkee tv:n tai vaihtaa kanavaa ja samoin on tietokoneessa mahdollisuus valita mitä lukee. Jos ei kiinnosta, sähän voit tehdä ihan muuta.

    Muut pakotetaan suremaan.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    Muut pakotetaan suremaan.

    Ei sua oo pakotettu suremaan, älä sure siis.

    Moni vaan ottaa osaa suruun, ihan omista ajatuksistaan. Ja omaisilla on jo ihan tarpeeksi varmasti surua.

    Äänestä

sota-aikana, ja muulloinkin ihmisillä oli turva Jumalassa. Nyt Jumala on unohdettu, ja sitten tarvitaan tällaisia turhia korvikeapuja.
Uskosi on pelastava sinut !

Äänestä
  • kolarin ja vapautti portojen sielut Jumalam
    n haltuun - tai Helvettiin!

    Äänestä

Vaikka samalla en voi olla hymyilemättä avaustesi vastauksien tasoa.
Miksi kaikki pellet haluavat vastata juuri sinulle ja esim: omat avaukseni saavat hyvinkin asiallisia keskustelijoita.
Jostain tuo ilmiö johtunee, ymmärrätkö itse ja eikö se vaikuta vähän kiusalliselta.

Itse avaukseen: olen pitkälle samaa mieltä kriisiavun tarpeesta ja oletankin sen olevan eräänlainen busines joillekin, vaikkapa SPR:le.
Jos ihmisille toitotetaan jatkuvasti tästä ns, avusta, niin toki he sitä kaipaavat, kuvitellen sen kuuluvan yhteiskunnan palveluksiin.
Nykyään on niin muotia, olla loppuun palanut, tai muuta vastaavaa.

Ikävä kyllä tämä ilmiö on jo kansainvälistynyt, eli emme ole ainoita.
Toisinaan herää pieni epäilys tuon lopullisesta päämäärästä, jospa sitä tehdäänkin tarkoituksella ja asialla on syvemmälle juontavat tarkoitusperät, niistä myöhemmin, mutta sen verran, että tarkoituksena on heikentää ihmisiä, jotain muuta varten ja samalla opettaa turvautumaan aina ns: esivaltaan.

Äänestä
  • Ikäväksi asian tekee sen, että potilas itse pääsee määrittelemään oman avun tarpeensa. Diaknoosia ei näet voida Espanjassa tehdä, koska tapahtuma on liian lähellä. Kriisiapu sattaa jopa lisätä henkisten sairausten määrää, koska potilas uskoo ettei voi olla terve.

    Nyrkisääntönä: Tukeva potku persuksiin auttaa varsinkin keski-ikäisten ahdistuksiin parhaiten. Posttraumaattinen oireyhtymä ilmenee noin kolmen viikon kuluessa, eikä sitä voida hoitaa kun potilaat on mätetty pameja täyteen. Ei siellä ajatus liiku.

    Äänestä

  • kirjat on luettu kirjoitti:

    Ikäväksi asian tekee sen, että potilas itse pääsee määrittelemään oman avun tarpeensa. Diaknoosia ei näet voida Espanjassa tehdä, koska tapahtuma on liian lähellä. Kriisiapu sattaa jopa lisätä henkisten sairausten määrää, koska potilas uskoo ettei voi olla terve.

    Nyrkisääntönä: Tukeva potku persuksiin auttaa varsinkin keski-ikäisten ahdistuksiin parhaiten. Posttraumaattinen oireyhtymä ilmenee noin kolmen viikon kuluessa, eikä sitä voida hoitaa kun potilaat on mätetty pameja täyteen. Ei siellä ajatus liiku.

    Milloin siis S-24 alkaa antaa kriisiapua pahasti väittelyissä nokkiinsa saaneille.

    Hyvä vastaus ja tasoltaan loistava.

    Äänestä

  • Minä satun olemaan sinua suositumpi täällä ja tiedän paljon enemmän kuin sinä, joten minulle myös vastataan enemmän kuin sinulle. Minusta ei ole lainkaan kiusallista, että minulla vastaavat kirjoittajat laidasta laitaan. Sinulle on varmaa kiusallista, että nikkisi ei herätä juurikaan kiinnostusta, toisin kuin minun:-))

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Minä satun olemaan sinua suositumpi täällä ja tiedän paljon enemmän kuin sinä, joten minulle myös vastataan enemmän kuin sinulle. Minusta ei ole lainkaan kiusallista, että minulla vastaavat kirjoittajat laidasta laitaan. Sinulle on varmaa kiusallista, että nikkisi ei herätä juurikaan kiinnostusta, toisin kuin minun:-))

    Olet oikeassa! Olet palstan suosituin pelle ja pystyyn naurettu heittopussi.
    Ihmiset lukevat juttujasi saadakseen makeat naurut kustannuksellasi. Sekö onkin tarkoituksesi?

    Sinulla taitaa olla masokistisia taipumuksia kun kuin koira oksennukselleen sinä palaat palstalle ottamaan turpaasi. :)

    Sinä muuten kateellisena työttömänä (kuten olet itse kertonut) vinguit jopa maanviljelijöistä ja heidän töistään.

    Koska olet perseaukinen työtön (kuten olet itse kertonut) valehtelet älyvapaita juttuja "rahoistasi" joita ei tietenkään ole.

    vai on sulla liki 200 000 euron auto? Kummallista ettet tiedä kuitenkaan sen merkkiä saati mallia :)

    Kaikki nauraa sulle, itkumike! :)

    mitä sinä muka ketään kiinnostat sen pakoonjuoksusi jälkeen?:))jänishousu ja pelkuri olet peltimikko muka;)

    Äänestä

  • tebe kirjoitti:

    Olet oikeassa! Olet palstan suosituin pelle ja pystyyn naurettu heittopussi.
    Ihmiset lukevat juttujasi saadakseen makeat naurut kustannuksellasi. Sekö onkin tarkoituksesi?

    Sinulla taitaa olla masokistisia taipumuksia kun kuin koira oksennukselleen sinä palaat palstalle ottamaan turpaasi. :)

    Sinä muuten kateellisena työttömänä (kuten olet itse kertonut) vinguit jopa maanviljelijöistä ja heidän töistään.

    Koska olet perseaukinen työtön (kuten olet itse kertonut) valehtelet älyvapaita juttuja "rahoistasi" joita ei tietenkään ole.

    vai on sulla liki 200 000 euron auto? Kummallista ettet tiedä kuitenkaan sen merkkiä saati mallia :)

    Kaikki nauraa sulle, itkumike! :)

    Olen totta kai palstan suosituin kunkku ja sehän sinua pelokasta paskahousua vasta vituttaakin.

    Katsohan pedopappa kävijämääriä galleriassani ja alistu omaan surkeuteesi. Sinua ei arvosta kukaan ja olet ollut jatkuvasti naurun aiheena täällä. Kun sinut nolataan, häviät täältä ja tulet taas ottamaan turpaasi minulta.

    Työttömyys on sinun ongelmasi, ei minun. Sinä raukka et kykene edes 100 000 euron vetoon, koska sinulta ei löydy rahaa häviämiseen. Olet niin typerä, että kun sanoin, etten ole töissä, niin työläisen järkesi kuvitteli, että ole työtön!! Heh! Vaikka vakuutat galleriassa omistavasi aivot, niin luuletko, että kukaan sinuun uskoo?

    Äänestä

Eli monien mielestä kaikkien pitäisi pysähtyä suremaan noita ventovieraita ihmisiä. Tiedä vaikka he olivat wincapitan pyramidiketjun huipulla olleita joten kenties ansaitsivatkin kohtalonsa = vetäkää nyt sitten herneet nenään tästäkin jos niin haluatte!!!

Äänestä
  • suree rikkaiden matkailijanaisten kuolemaa, vaikka sydämmessään tietää miksi naiset olivat Epsanjassa.

    Äänestä

  • Ihmisiä kuolee tieliikenteessä joka päivä. Ei nää nyt ole sen kummalisempia jos sattuu mongertamaan suomea.

    Äänestä

Ironmikes, pyrkii populismillaan pintaan, tai jos asian todellinen laita, ei ole selvinnyt, koko kansalle. Niin ainaskin viisaimmille. Kun saimmehan eilen uutisissa kommentin Psykologien Johtajalta. Joka totesi että, Kriisiryhmä on lähinnä kuuntelemassa,"Ettei sen suurempaa avun tarvetta ole heillä, vaan todellisen avun saavat vasta kotona keskustellessa läheistensä kanssa asiasta".

Hyväksymme siis esityksesi Iiro, kunnon Suomalaisten keskuudessa. Sillä hirvikin tajua tommosen. Olet aika prosessissa itsekkin, näissä väännöissä, ja silloin tapahtuu ihmisessä muutosta. Ja eipä siinä mitään. Onhan esityksesi asiaa. Mä lupasinkin, vahtia sua tasan tarkkaan. SALUT

Äänestä

Uskomatonta mutta totta olen tällä kertaa täysin samaa mieltä palstan kyykkymestarin kanssa.

Äänestä

ilman kriisiapua ja tulos on ollut katastrofi toipumisen kannalta.
Psykosomaattiset sairaudet ovat tulleet pysyviksi riesoiksi.
Post - traumaattinen stressireaktio vaivaa edelleen.

Joten tuo sinun avauksesi osoittaa vain tietämättömyytesi asioista.

Äänestä
  • Ellet sinä selviä ilman apua, niin älä luule, ettei suurin osa ihmisistä selviä.

    Suomessa kuolee päivittäin varmaankin kymmenittäin ihmisiä ja heillä on lähes kaikilla lähiomaisia. Jos kaikki alkaisivat vaatia kallonkutistajia apuun, niin luuletko, että se onnistuisi yhtä hyvin, kuin näissä tapauksissa joissa kuolee enemmän kuin yksi samaan aikaan? Sinä et tiedä, mutta luulet sitä enemmän.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Ellet sinä selviä ilman apua, niin älä luule, ettei suurin osa ihmisistä selviä.

    Tervehdys lihava vasemmistolainen!

    Miksi niputat Suomessa päivittäin kuolevat ja onnettomuuksissa kuolevat samaksi nipuksi?

    Kriisiapua annetaan vain dramaattisesti onnettomuuksissa menehtyneiden omaisille ja loukkaantuneille jne.
    On aivan eriasia jos henkilö kuolee vanhuuteen, sairauteen tms.

    Miten on oman jaksamisesi laita? Olet katkeroitunut ja masentunut punakapinan kukistumisesta ja muista punikkien takaiskuista.
    Se on jollain tavalla ymmärrettävää, olethan todellinen vasemmistohihhuli!

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Ellet sinä selviä ilman apua, niin älä luule, ettei suurin osa ihmisistä selviä.

    Suomessa kuolee päivittäin varmaankin kymmenittäin ihmisiä ja heillä on lähes kaikilla lähiomaisia. Jos kaikki alkaisivat vaatia kallonkutistajia apuun, niin luuletko, että se onnistuisi yhtä hyvin, kuin näissä tapauksissa joissa kuolee enemmän kuin yksi samaan aikaan? Sinä et tiedä, mutta luulet sitä enemmän.

    Kestämään seuraavan kriisin. Psyykenlääkkeitä ei saisi käyttää kriisiapuna, silloin itkut jäävät itkemättä ja painajaiset näkemättä. Läheisten tuki on paras lääke, valitettavasti omilla
    tukiverkostoilla ei ole välttämättä jaksamista ja uskallusta syöksyä toisten suruun ja tukemiseen. Läheisten pelkuruuden poistamiseen olisi löydettävä työkalut, läheiset ihmiset ovat suurin kantava voimavara, mutta pelko jäytää lähestyä ja auttaa, siksi käytetään vierasta tukiapua.

    Äänestä

  • auttaa kirjoitti:

    Pelko on ennenkaikkea lajia säilyttävä tekijä. Pelko estää dokaamasta, koska liikenteessä selviämiseen tarvitaan malttia ja säädettyjä ajonopeuksia ei tule ylittää. Jäämme odottamaan linja-auton piirturin (jos se nyt oli päällä) näyttöjä. Maksimaalinen laillinen ajonopeus on 100 km/h ja sen linja-auton saa nurin kun kääntää kuin raivopää ratista ja samalla polkee jarrua. Lisäksi pitää ylös ottaa mahdollisimman paljon painoa.

    Vastaavia kokeita on muistaakseni tehty Suomessakin. Linja-auton kaataminen säädetyissä nopeusrajoissa suoralla tiellä on käytännössä mahdotonta. Kun ajetaan kuin siat niin toki kaikki onnnistuu.

    Äänestä

Jos oli pakko tapahtua, niin hyvä, että tullessa eikä mennessä. Kaikki kuolivat onnellisina, mukavat lomamuistot mielessä. Valitettavasti selvinneillä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, eli ei jäänyt hyvät lomamuistot. Heidän elämänsä jatkuu pitkään mustana ja varjoisana, mutta jatkuu kuitenkin.
Jaksamista omaisensa tai terveytensä menettäneille. Elämästä ei selviä kukaan kolhuitta, mutta aika auttaa, aika parantaa.

Äänestä
  • kuolivat onnellisina ja lisäksi suomessa avautuu työpaikkoja naisvaltaisilla aloilla. Puhumattakaan kriisipsykologien ja politiikkojen ilmaisista matkoista Espanjan iloihin.

    Äänestä

  • Aika parantaa jos ei vammaudu pysyvästi vaikeasti..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ironmikes kirjoitti:

Mikä ihmeen muoti-ilmiö tuosta kriisiavusta on nykyään tullut? Jokelassakin tarvitaan kallonkutistajia lehtitietojen mukaan vielä vuosia?
Suomalaisten pitäisi joskus miettiä, olisiko maailmassa ja Suomessakin sittenkin paljon tarpeellisempaa avun tarvetta, kun tuhlata rahaa kriisiapuun, jopa niille, joita onnettomuudet ja muut tapahtumat eivät edes henkilökohtaisesti koske.

Sota-aikaan, jolloin kuolemia ja suruviestejä tuli jatkuvasti, ei edes puhuttu mistään kriisiavusta ja kummasti ihmiset niistäkin toipuivat.Aika parantaa haavat, eikä jonkun kallonkutistajan höpinät juurikaan auta, jos lähiomainen kuolee.

Sen vielä ymmärtää, että onnettomuudessa kuolleiden lähiomaisilla annetaan kriisiapua, mutta sitä en ymmärrä, että ehjin nahoin selvinneillekin annetaan ja tyrkytetään kriisiapua!

Onnettomuuksissa olleiden ja niistä selvinneiden ihmisten paapominen saa jo ihmettelemään, eivätkö ihmiset enää kestä mitään, ilman ulkopuolista apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu