Sekä mies ja nainen pykivät onneen,sillä jokainen haluaa olla onnellinen ja jokaisella on kärsimyksiä.
Käsitys miten onnen saavuuttaisi ja kärsimyksistä pääsi eroon poikkeaa suuresti eri ihmisillä.
Nykyihmisten pyrkivät onneen keräilemällä. rahaa, ystäviä, kokemuksia tai tietoa. Kerätään olettaen että mitä enemmän on, sitä helpompi on tulla onnelliseksi, tästä tuntuu kyllä olevan apua, mutta kyseessä ei ole onneliseksi tuleminen, vaan kärsimysten unohtaminen.Se että täytetään mieli ja aika jollain muulla auttaa unohtamaan kärsimyksiä, tämä autaa siinä missä mahankin tai pääkin täyttäminen, mutta siitä tulee lisää ongelmia. Kun suruunsa täyttää vatsan, tulee liikalihavuutta, kun päänsä täyttää alkoholilla tulee alkoholiongelma, ja kun mielensä ahtaa täyteen tietoa tai kokemuksia alkaa helposti voida henkisesti pahoin.
Joku ajattelee, että keräämällä kyllä saavuttaa onnen, mutta se millä keinon kerää, vaikuttaa onnen laatuun ja että hyvyydellä kerätty on laadullisesti parempaa ja kestävämpää onnea, kuin häikäilemättömästi kerätty.Tämäkin pitää varmasti paikkansa, mutta on yhä keräämistä itselle tai läheisille, joten ei tuo täydellistä onnelisuutta.
Monet ajettevat, että tuhoamalla kärsimyksen aiheuttaja voi päästä onnen, tässä ollaan jo oikeilla jäljillä, mutta tuhoamalla kärsimyksen aiheuttajan, menettää mahdollisuuden oppia kärsimyksestä, ja sen välttämisestä, joten myöhemmin ilmenee aina uusi kärsimyksen aiheuttaja.
Nykypäivänä hyvin harvinainen keino pyrkiä onnellisuuteen on alkaa tuottamaan onnellisuutta muille ihmisille, ja muiden ihmisten ollessa onnellisempia hyvinvointi heijastuu myös itseen, tämä on hyvin epäitsekäs tapa toimia,ja tuottaa varmasti tekijälleen autuaan olon antaessa onnea.
Mutta kiireisten ihmisten ollessa yha ahdistuneepia,tämä vaikuttaa aika hitaalta ja vaikealta tavalta päästä onnelisuuteen.
Mutta nopein ja epäitsekkäin tapa kärsimyksistä irtautumiseen, on auttaa muita ihmisiä pääsemään kärsimyksistään eroon. Tämä ei tapahdu tuhoamalla, vaan opettamalla ihmisille heidän alkuperäisen kärsimyksensä syy, ja keinot kasvataa kärsivällisyyttä, se kun on ainoa keino päästä onnelliseksi, ilman muiden vahingoittamista ja ongelman työtämistä tulevaisuuteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sustahan alkaa kehittyä ihminen.
kaveri on vain hoksannut copy-paste -toiminnon...
Alkuperäinen kirjoitus on kyllä omani.