KEPU vie Suomea kohti lamaa

Pankkikonserni Nordea on muuttanut talousennustettaan aiempaa negatiivisemmaksi. Nordean ekonomistit odottavat laskusuhdanteesta nyt pitkäkestoisempaa ja syvempää kuin mitä aiemmassa ennusteessaan tammikuussa.

Rahoitussektorin vaikeuksien lisäksi talousnäkymiä heikentää inflaatiovauhdin hyppääminen ruuan ja energian hintojen ajamana korkeimmalle tasolleen sitten 90-luvun alun.

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on täysin valmistautumaton edessä olevaan lamaan. Itse asiassa Vanhasen tekemät päätökset ovat jopa kiihdyttäneet inflaatiota.

Kiitos taas KEPUlle tästäkin vähästä!

20

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lannan levittäjä.

      Mihinkäs KÄNÄ unohti Demari SAK: n junailemat palkankorotukset jotka ovat nimen omaan ensisijainen primus moottorina inflaatiolle, että ihan syyttömiä
      ovat kerska duunarit.:D Siinä menossa työttömät ja köyhät jää puolustamatta.
      Mitä taassen tulee nordeaan niin heillä ovat ihan omat ongelmat pankin sisällä. Sehän oli Lipposen hallituksen valinta valtion rahapankiksi ????
      Mistä muista ukakuvista näit punaisessa unessasi ?

      • mitä muuta voi?

        odottaakaan?

        Tunteettomuutta, köyhien asioiden piilottelua, alkiolaisuuden pettämistä jne.

      • Puolustajat.....
        mitä muuta voi? kirjoitti:

        odottaakaan?

        Tunteettomuutta, köyhien asioiden piilottelua, alkiolaisuuden pettämistä jne.

        Jäipä Demareilta köyhät puolustamatta oman edun tavoittelun vuoksi.
        Harmittaako demuja nyt kun toiset tekeekin sen ?

      • kokoomuksen vihollinen no2

        ...ovat aina keskiarvotilastoja. Jos käyttää ruokaan kymmenen euroa päivässä niin 600 euroa kuukaudessa käteen saavan eläkeläisen tai työttömän tulosta se on puolet. Saattaapa olla ihmisiä jotka eivät kaikkine tukineenkaan saa 600 euroa käteen, sitäpaitsi kympillä päiväruoan kustannuksena joutuu syömään melko yksipuolisesti. Mutta sitähän ei lasketa.

      • Käytännön toimia ?
        kokoomuksen vihollinen no2 kirjoitti:

        Vanhassa Neuvostoliitossa luvattiin "leipää kopeekalla"

        Entä meillä ?

        Jäämme odottamaan ?

      • paras köyhien

        puolustaja, kun ei tiedä paljonko pieneläkeläet saavat euroja.
        Alle viidensadan euron eläkkeellä on montakymmentä tuhatta suomalaista, ja he eivät enää koskaan äänestä demareita, jotka tuon ovat toimillaan aikaansaaneet.
        Demarit eivät ole koskaan välittäneet vähäosaista yhtään mitään.
        Vaalikarjanaan pitäneet, mutta nyt siihenkin on tullut piste, kun on huomattu demarien kusetus. Sitäpaitsi Keskusta ja kokoomus ovat jo nyt nostaneet eläkkeitä enemmän kuin sossut 12-vuoden aikana.

      • ..vastaavasti..
        Käytännön toimia ? kirjoitti:

        Vanhassa Neuvostoliitossa luvattiin "leipää kopeekalla"

        Entä meillä ?

        Jäämme odottamaan ?

        ja muistetaan syvästi kiitoksella veronmaksajien vuosikymmeniä jatkunutta myötämielisyyttä tuottajia kohtaan. Tuloja on siirretty miljarditolkulla - Neuvostoliitossa ei näin tehty;-)) Pysytään sentään edes ihan vähän totuudessa - Tuomo..

      • kokoomuksen vihollinen no2
        paras köyhien kirjoitti:

        puolustaja, kun ei tiedä paljonko pieneläkeläet saavat euroja.
        Alle viidensadan euron eläkkeellä on montakymmentä tuhatta suomalaista, ja he eivät enää koskaan äänestä demareita, jotka tuon ovat toimillaan aikaansaaneet.
        Demarit eivät ole koskaan välittäneet vähäosaista yhtään mitään.
        Vaalikarjanaan pitäneet, mutta nyt siihenkin on tullut piste, kun on huomattu demarien kusetus. Sitäpaitsi Keskusta ja kokoomus ovat jo nyt nostaneet eläkkeitä enemmän kuin sossut 12-vuoden aikana.

        ...eläkkeensaajat ovat kyllä oikeutettuja mm. asumislisään mikä nostaa tuloa jonkin verran. Lisäksi saattaa tulla kyseeseen toimeentulotuki jos on suuret lääkemenot tms. Nämä tuet ovat vain suuren byrokratian takana eivätkä läheskään kaikki osaa niitä hakea ja tästä syystä jättävät vaikka heille määrätyn lääkityksen ottamatta kun rahat ei riitä.
        Koko kansaneläke pitäisi saada verovapaana, nythän verovapauden raja on vain 150 euroa, lisäksi tasokorotuskin tarvittaisiin jos byrokraattisilta asumis- ym. lisiltä halutaan välttyä. Valkokauluspuolueet demarit ja kokoomus tuskin haluavat vaarantaa byrokraattien työpaikkoja tuollaisella uudistuksella.

      • Maataloustuet pois ?
        ..vastaavasti.. kirjoitti:

        ja muistetaan syvästi kiitoksella veronmaksajien vuosikymmeniä jatkunutta myötämielisyyttä tuottajia kohtaan. Tuloja on siirretty miljarditolkulla - Neuvostoliitossa ei näin tehty;-)) Pysytään sentään edes ihan vähän totuudessa - Tuomo..

        Tuossa sinun lärvimisessäsi on se hyvä puoli että jos toteutuu se mihin viljelijät tuskin hanttiin panisivat elikkä tuet poistetaan koko EU:n maataloudesta ja siirrytään markkina hintaan. Sitähän sinä kannatat kuten taantumusporvari konsanaan. Tämä demareitten laulu tulisi saada heidän toivomalleen mallille.

      • ja turhaa ympäristötukea
        Maataloustuet pois ? kirjoitti:

        ihan alkuun.. Muista junttieinari olla kiitollinen veronmaksajille;-)) Mt´k ja Sika-Liisa Anttila on aivan erimieltä sinun kanssa tästä asiasta. Molemmat itkee ja valittaa lisää vastikkeetonta tukea;-)) Kepulaisuutta parhaimmillaan;-)

      • Tyhmien neuvominen.
        Maataloustuet pois ? kirjoitti:

        Tuossa sinun lärvimisessäsi on se hyvä puoli että jos toteutuu se mihin viljelijät tuskin hanttiin panisivat elikkä tuet poistetaan koko EU:n maataloudesta ja siirrytään markkina hintaan. Sitähän sinä kannatat kuten taantumusporvari konsanaan. Tämä demareitten laulu tulisi saada heidän toivomalleen mallille.

        Ei nuo tuota tajua, pelkästään asuntotuet ovat moninkertaiset pieniin maataloustukiin verrattuna mitä valtio maksaa ja niitä ei pysty edes syömään, puhumattakaan mijardeista yritystukina noihinkaan menoihin ei näytä äly piisaavan. Hyttysen p on noihin verrattuna maataloustuet.
        Mutta hyvin nuo on punaposkiset opetetu kun laulavat kuin kuoropoijaat tapiolakuorossa heinähatun johtamana.

    • köyhät kyykkyyn

      Porvarihallituksessa kepu on ajanut maataloustukiaisten isoja korotuksia ja ruuan hinnan jatkuvaa nostamista. Tämä on pannut inflaation vauhtiin.

      90-luvun alun laman aikanakin maajussit olivat ainoa väestöryhmä, joiden reaalitulot nousivat. Silloin oli kepuli Esko Tuhoaho pääministeri.

    • ongelmien

      hoitamiseksi, joten hän tyytyy pelkkään oppositiopolitikointiin, vaikka oppositiopoliitikoilla on usein tarjota jokin vaihtoehtoratkaisu.

      Känälle tiedoksi, että sinun toimeentulotukesi ei ole laskemassa. Ole huoleti vaan ja hae ekstraelintarvikkeesi leipäjonoista jatkossakin, jos et halua hakeutua aikuisten töihin. ;)

    • porvarihallitus

      Tämä porvarihallitus on ollut todella tyly ja kova pienituloiselle ja vähosaisille. Lasten päivähoitomaksut, bensiini, energia, ruuan hinta ovat kaikki nousseet vauhdilla porvarihallituksen ansiosta. Vanhasella on sama "köyhät kyykkyyn" asenne kuin Aholla.

      • Ei ole torilla huuto juttuja.

        Kun tunnut tietävän noista ruuan hinnoista niin kysympä nyt kuitenkin että sanoppa mistä elintarvikkeesta suomi on omavarainen ettei sitä tuotaisi maailmalta?
        Ehkä tiedät. Korjaa nuo selvät asiavirheet muuten nolaat itsesi ihan tyystin.

      • Johannes Niemi

        Tämä hallitus on tehnyt epäsosiaalisinta politiikkaa sitten sotien jälkeisen ajan. Hallitus on ollut täysin tiettyjen lobbausjärjestöjen talutusnuorassa. Tässä on ajettu superrikkaiden sekä maatalousyrittäjien asiaa. Esimerkiksi pääomatulojen saaja on nyt paljon paremmassa asemessa kuin palkansaaja. Perintöveromuutoskin suosii hyvätuloisia, joilla on mahdollisuus järjestellä perintöjään niin ettei uuden lain mukaan enää tarvitse maksaa veroa.

        Hallituksen sekoilut biopolttoaineista ja mm. bensan verotuksesta ovat kurittaneet erityisesti palkansaajia ja siinäkin tietysti pienituloisinta osaa.

      • Käski kirjoittaa ?
        Johannes Niemi kirjoitti:

        Ei tuo kovin pitkä kirjoitus ollut mutta sisälsi sentää kahdeksan täyttä valetta. Siitä kolme pistettä.

    • Totuudentuoja

      Kyllä Suomea vievät kohti lamaa Keskusta ja Kokoomus käsi kädessä. Alamäkeä mennään kohta yhtä iloisesti kuin Esko Ahon pääministerikaudella.

      • Työpaikkojen määrä lisääntyy

        Nopean talouskasvun aika saattaa olla ohi.

        Nyt ollaan palaamassa normaalin kasvun aikaan.

        Lamapuheille ei ole minkäänäköisiä perusteita.

        Suomen kansantalous on EU-maiden kärkiluokkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      173
      1174
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      609
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      299
      553
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      526
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe