Paras aknearpien hoito/voide/pilleri?

Hei!
Kertokaas mitä kaikkea olette kokeilleet ja mitkä ovat toimineet parhaiten?

Itse olen n. viikon syönyt MSM:ää 1 kk ajan valkosipuliöljy pillereitä. N-Litessä kävin kerran viime kesänä ultraäänessä sarjahoitona (kävin 8 kertaa, auttoi huomattavasti, mutta syksyllä aknepuhkesi uudelleen :(.)

Nyt ei ole finnejä ollut pariin kuukauteen, mustapäitä jonkinverran, pieniä epäpuhtauksia.. Kesää odotellessa :D
23323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ei koskaan ole ollut aknea tms., mutta kirjoitusten aikana tänä vuonna pukkasi niin pahat finnit naamaan, että naama näytti ihan kamalalta. Kirjoitusten loputtua stressin laannuttua jäi kauheat arvet. Ne kyllä haalenee, mutta kestää kauan.

Haluan kuitenkin näyttää hyvältä lakkiaispäivänä, joten päädyin näihin keskusteluihin ja porukka oli kehunut Kelo-Cote -nimistä voidetta. Se on kyllä aika kallista (minimaalinen puteli ja maksaa rapiat 20e!), mutta tähän asti olen ollut tyytyväinen. Olen käyttänyt voidetta n. viikon ja naama on todella huomattavasti parantunut. Lisäksi se voide tehoaa vanhoihinkin arpiin. Sairastin rankan vesirokon n. 1v. ikäisenä ja otsassa on muutama kuoppa, ne on nyt melkein poissa! Voidetta suositellaan käytettäväksi 60-90 päivää, saa nähdä miten hyvin saan ne pois ennen suurta päivää.

Suosittelen tätä voidetta.

Äänestä

Onko kukaan tietonen toimiiko nämä acne hoidot? http://www.acnepractice.com/ . En ole lukenut anakaan suomalasten kokemuksia näistä, itse haluaisin kokeilla saisiko näillä punaisuuden ja kuoppa arvet pois kerralla, koska laser hoito auttaa vain kuoppiin.. olisi hienoa saada molemmat pois :). Tehokkaalta näyttää ja youtubessa puhutaan tästä mutta sen verran maksaa että halua tietää toimiiko oikeasti :D.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulabaloo111 kirjoitti:

Hei!
Kertokaas mitä kaikkea olette kokeilleet ja mitkä ovat toimineet parhaiten?

Itse olen n. viikon syönyt MSM:ää 1 kk ajan valkosipuliöljy pillereitä. N-Litessä kävin kerran viime kesänä ultraäänessä sarjahoitona (kävin 8 kertaa, auttoi huomattavasti, mutta syksyllä aknepuhkesi uudelleen :(.)

Nyt ei ole finnejä ollut pariin kuukauteen, mustapäitä jonkinverran, pieniä epäpuhtauksia.. Kesää odotellessa :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu