Keskikaide

"Mutta siihen ei edes vyö auta, että niistä suurista rikkoutuneista sivuikkunoista on se kaide päässyt sisälle, ja se on tappanut."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1522302

Joten keskikaiteet on poistettava moottoriteiltä ettei vastaavaa pääse tapahtumaan ja EU:n on säädettävä direktiivi, joka pienentää linja-autojen ikkunoita. Turistikuljetuksiin sellaisia linja-autoja, joilla USA:ssa kuljetetaan koululaisia ja vankeja.
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poistettava moottoriteiltä. Aiheuttavat siellä onnettomuuksia.

Äänestä
  • Kyllä siinä on totuuden tynkää. Uudet moottoritiet ovat varsinaista kaide ja tolppaviidakkoa. Ja sitten kun romuja pitäisi saada sieltä kaiderännistä ulos niin sekään ei enää onnistu.

    Keskikaidetta tarvitsee, jos ne muut kaistat on sen verran lähellä, että voipi ponnahtaa vastaantulevien puolle. Ruusupuskaat ovat myös tehokkaita (miel. piikittömät) paitsi että ne houkuttaa näitä jäniksiä jotka sitten hyppivät eteen omia aikojaan. Meni just sumuvalo alhaalta (kuka piru senkin niin alas suunitteli) kun siihen upposi jänis.

    Keskikaiteella on hyvä suojata ne valotolppametsät. Se on kivempi rysäyttää kaiteeseen kun tolppaan.

    Linja-auton ei pitäisi kaatua suoralla tiellä, ei sitten millään. Puski sitten joku kottero perään tai ei. Se bussi pitäisi tutkia. Jos takarenkaat siljat niin eihän ne pidä märällä asfaltilla. Täydellä kuormalla ainakin moottoritiellä pitää ilmaa laskea pois jousista tai alentaa muuten joustovaraa hydraulisesti niin ei heijaa niin paljoa. Ja sitten ottaa kaikki taas irti kun tulee korotettu suojatie eteen. Niitä ei ole moottoritiellä. Siinnä on namikat penkit vieressä vasemmalla Mannissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tappoi kirjoitti:

"Mutta siihen ei edes vyö auta, että niistä suurista rikkoutuneista sivuikkunoista on se kaide päässyt sisälle, ja se on tappanut."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1522302

Joten keskikaiteet on poistettava moottoriteiltä ettei vastaavaa pääse tapahtumaan ja EU:n on säädettävä direktiivi, joka pienentää linja-autojen ikkunoita. Turistikuljetuksiin sellaisia linja-autoja, joilla USA:ssa kuljetetaan koululaisia ja vankeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu