Ajautuuko USA

Miten on, mitä luulet:

kun tosiasiallinen LAMA alkoi jo v. 2001, nokiaollilan 100 ryöstörahastuksesta, ja ollilankin edustaman yrityksen osake romahti 1/6-osaan, yritettiin näitä menetyksiä paikkata silmittömällä VELKAELVYTYKSELLÄ (nimityksestä oikeisto-YLE täysin vaiennut).

Tuolloin, yksi USAn suurimmista konkursseista oli energiayhtiö ENRONin kaatuminen "kirjanpitoepäselvyyksiin", toinen isohanhi oli WorldCom.

Äärioikeistolainen rebublikaanihallinto siis nollasi korot. Mutta ikävä tosiasia on se, että ongelmia vain pahennettiin ja jenkin velkataakkaa kasvatettiin: YLIVOIMAISEKSI. tästä jenkit eivät suoriudu. Nyt eivät ruokakupongit enää ratkaisuksi riitä.

Mutta olisiko sinulla jotain lisätietoa, mikä olisi torjuva peruste väitteelleni, etta USA:ssa ajaudutaan MELLAKOIHIN, jo ensivuonna. Silloin meillä vasta tunnustetaan oikeisto-YLE:ssäkin taantuma, joka on meillä päällä jo, ja ensivuonna jo avoin LAMA.

Siis, jekkilässä MELLAKAT, kesällä jo?????
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toi sun esitykses on kaikin puolin pätevä. Ja todellakin Suomi on mukana lamassa, kuitenkin vasta ensi vuonna saamme sen kokea tuntuvammin. Ja sen jälkeen emme edes ajattele selviytyvämme, muita paremmin. Vaan annamme virran viedä, kolmen vuoden päässä olevaan suur notkahdukseen. Jossa koko Eurooppa kärvistelee, niin pahoin että nälkä on monen osa. Vaikka ei ois kuvitellut sellaisen mahdollisuutta, tänä päivänä. Kun omaa itsellään olevan erittäin laadukkaan, ja toimeentulonsa puolesta, jopa huippua edustavan taloudellisen menestystekijän toimessaan ja virassaan. Tai vaikka sukunsa puolesta todella varakkaan taustan. Niin huomaa silti joutuvansa ahdinkoon kaikin tavoin työnsä ja pankki ongelmiensa kanssa. Tai mikä vielä pahempaa niin terveyskin saattaa romahtaa. Tämä ikävältä kuulostava ennuste ei suinkaan ole Raakkunan oma väite hyvin toimeen tulevaa kansan luokkaa vastaan. Vaikka varmasti sen moni mieltää juuri sellaiseksi. Vaan ainoastaan Ohjelmointiini tallennettu tieto, jonka tuon esiin tavalla, joka kieltämättä kauhistaa. Pyydän siis asiallisuutta kommenteissanne, ja voittehan aina tutkia aiemmat julkituontini, jotka kertoivat jo 6kk. sitten inflaation alkavan Euroopassa ja soon koko maailmassa. Ja tässä vaiheessa nyt ollaan, tätä suurta kokonais Ohjelmointia ihmiskunnassa. Ja mä en ketään halua säikytellä, vaan kerron asiat etukäteen, ihan vain turvallisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassamme, tänä LOPUN AIKANA, JOKA ON EDELLYTYS VANHAN HALLINNAN PÄÄTTYMISELLE, KOKONAISUUDESSAAN. TÄMÄ NYKYINEN TALOUS, JA HALLINTA JÄRJESTELMÄ, SIIS TULEE ROMAHTAAMAAN LÄHI VUOSINA, "HELT SYSTEM" UTAN TOIVOA, JA KAUHU VALTAIS IHMIS MIELEN, ILMAN RAAKKUNAN MESSAGEA.

VÄITÄN SIIS, ETTÄ JO ENSI VUONNA SUOMESSA OLLAAN PAHEMMASSA TILANTEESSA TALOUDEN SUHTEEN. JA SEN JÄLKEÉN ANNAMME LEVOLLISESTI OHJAKSIEN OLLA LÖYSÄNÄ KUN HALLAVA HEVONEN ON VAUHDISSA, JA LAUKKAA EUROOPAN JA AASIAN YLI NIIN KOVASSA LAUKASSA, ETTÄ NÄLKÄ ON MONEN OSA, JOKA TÄNÄ PÄIVÄNÄ NAUTTII LÄHES YLETTÖMÄSTÄ ELINTASOSTA. SALUT

Äänestä
  • Ei kannata turhaa huolestua eikä kannata sitten myydä osakkeita pois halvalla , pahimmassa "aallonpohjassa".

    Taas suuri omaisuuden siirto on valmisteilla kun tavallinen kansa on saatu osallistumaan pörssi-peliin ja ostamaan osakkeita voittojen toivossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mellakoihin ? kirjoitti:

Miten on, mitä luulet:

kun tosiasiallinen LAMA alkoi jo v. 2001, nokiaollilan 100 ryöstörahastuksesta, ja ollilankin edustaman yrityksen osake romahti 1/6-osaan, yritettiin näitä menetyksiä paikkata silmittömällä VELKAELVYTYKSELLÄ (nimityksestä oikeisto-YLE täysin vaiennut).

Tuolloin, yksi USAn suurimmista konkursseista oli energiayhtiö ENRONin kaatuminen "kirjanpitoepäselvyyksiin", toinen isohanhi oli WorldCom.

Äärioikeistolainen rebublikaanihallinto siis nollasi korot. Mutta ikävä tosiasia on se, että ongelmia vain pahennettiin ja jenkin velkataakkaa kasvatettiin: YLIVOIMAISEKSI. tästä jenkit eivät suoriudu. Nyt eivät ruokakupongit enää ratkaisuksi riitä.

Mutta olisiko sinulla jotain lisätietoa, mikä olisi torjuva peruste väitteelleni, etta USA:ssa ajaudutaan MELLAKOIHIN, jo ensivuonna. Silloin meillä vasta tunnustetaan oikeisto-YLE:ssäkin taantuma, joka on meillä päällä jo, ja ensivuonna jo avoin LAMA.

Siis, jekkilässä MELLAKAT, kesällä jo?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu