Miettiikkö kukaan koskaan miltä tuntuu alkoholisti perheen lapsesta?Tai miltä tuntuu,kun elää lapsuutensa riitaisassa,väkivaltaisessa kodissa?Miltä tuntuu olla lapsena hyväksikäytetty?Mitä on olla koulukiusattu?Elää ihmissuhteessa alistettuna,jatkuvasti syyteltynä,epäiltynä ja nimiteltynä?
Entä kun tämä kaikki laitetaan yhteen ihmiseen,yhden ihmisen elettäväksi?
Elin vuosia kykenemättä kenellekkään asioista puhumaan ja tietysti tuli päivä,kun se kaikki ympärilleni rakentama kulissi kaatui.
Puolisenvuotta elin aivan kuin sumussa.Piilottelin itseäni ihmisiltä ja katseilta.Meni päiviä,välillä jopa viikkoja,etten vastannut edes puhelimeen.Jokin kuitenkin sai jaksamaan ja lopulta hakemaan apua.
Ehdinkin jo toivoa,että kaikki ne ihmiset sympatioineen ja lääkkeineen saisivat oloni parantumaan.Kertoisivat miksi se kaikki on tapahtunut juuri minulle.Auttaneet ymmärtämään ja hyväksymään,tai edes opettaneet ja neuvoneet miten asioiden kanssa jatkossa elää.
Sain lääkkeitä,sain lääkärin,sain kuuntelijan ja sain "avun"?
Onko oloni helpottunut?Tiedänkö nyt miksi äitini antoi miesystäviensä käyttää minua hyväksi?Miksi elämä potki päähän ja miksi istuin lapsena viikonloput vaatekaapissa piilossa?
Hakemalla itselleni apua en saanut muuta,kuin ihmisten vihan ,leiman otsaani.
Menetin perheeni,sukulaiseni,ystäväni,työpaikkani ja kaiken sen vähänkin mitä elämässäni viellä oli tarkoituksellista.
Miksi ihminen jätetään näin yksin? Mistä enää voimia jaksaa huomiseen,kun ei ole ketään joka kuuntelisi?
En saanut apua lääkkeistä,eivät ne poistaneet kaikkea elettyä.En saanut apua myöskään sairaalasta tai lääkäreistä,eivät ne ihmiset poistaneet sitä tuskaa ja ahdistusta.
Mikä saa minut jaksamaan?Siihen en tiedä vastausta itsekkään.
Entä kun tämä kaikki laitetaan yhteen ihmiseen,yhden ihmisen elettäväksi?
Elin vuosia kykenemättä kenellekkään asioista puhumaan ja tietysti tuli päivä,kun se kaikki ympärilleni rakentama kulissi kaatui.
Puolisenvuotta elin aivan kuin sumussa.Piilottelin itseäni ihmisiltä ja katseilta.Meni päiviä,välillä jopa viikkoja,etten vastannut edes puhelimeen.Jokin kuitenkin sai jaksamaan ja lopulta hakemaan apua.
Ehdinkin jo toivoa,että kaikki ne ihmiset sympatioineen ja lääkkeineen saisivat oloni parantumaan.Kertoisivat miksi se kaikki on tapahtunut juuri minulle.Auttaneet ymmärtämään ja hyväksymään,tai edes opettaneet ja neuvoneet miten asioiden kanssa jatkossa elää.
Sain lääkkeitä,sain lääkärin,sain kuuntelijan ja sain "avun"?
Onko oloni helpottunut?Tiedänkö nyt miksi äitini antoi miesystäviensä käyttää minua hyväksi?Miksi elämä potki päähän ja miksi istuin lapsena viikonloput vaatekaapissa piilossa?
Hakemalla itselleni apua en saanut muuta,kuin ihmisten vihan ,leiman otsaani.
Menetin perheeni,sukulaiseni,ystäväni,työpaikkani ja kaiken sen vähänkin mitä elämässäni viellä oli tarkoituksellista.
Miksi ihminen jätetään näin yksin? Mistä enää voimia jaksaa huomiseen,kun ei ole ketään joka kuuntelisi?
En saanut apua lääkkeistä,eivät ne poistaneet kaikkea elettyä.En saanut apua myöskään sairaalasta tai lääkäreistä,eivät ne ihmiset poistaneet sitä tuskaa ja ahdistusta.
Mikä saa minut jaksamaan?Siihen en tiedä vastausta itsekkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mennään elämän perimmäisiin kysymyksiin. Oletko ajatellut asiaa laajemmin. Justiin kuoli Burmassa yli 20000 ihmistä,kauheita inhimillisiä kärsimyksiä, ei tietenkään kosketa meitä,,,lähellekään.
Tieto ei varmasti auta sinua, mutta koetan sanoa Miten turhaa on miettiä, minkä takia,,,siihen ei saa vastausta koskaan. Sinussa ei ole mitään vikaa, minkä takia Sinua on kohdeltu väärin. Olet ihmisenä aivan yhtä arvokas kuin joku toinenkin.
On kaksi tietä. Miettiä lopun ikääsi miksi Sinulle on käynyt noin tai,,,ei unohtaa, mutta yrittää elää elämää niin, että arvostat itseäsi ihmisenä,
koeta ymmärtää, että olet vain typerien ihmisten uhri, ihmisten, joiden vietit ylittää äidin rakkauden ja kaiken inhimillisyyden,,,eläimien uhri.