Minä pelkäsin vainoa jt-lapsuudessani. Esimerkiksi 1960-luvun lopun jt-vainot Malawissa herättivät suurta pelkoa lapsenmielessäni. Olen jutellut useiden ikäisteni kanssa, joilla on jt-tausta ja he muistavat myös hyvin lapsuus- ja nuoruusaikaisen vainojen pelkonsa.
Mitenkä on nykyään? Puhutaanko jt-n keskuudessa vieläkin vainoista ja ovatko jt-t nyt vainottuja jossain maailmankolkassa?
Jos ihmisoikeusjärjestöt puuttuisivat jt-vainoihin, miten siihen suhtauduttaisiin? Voisiko jt ottaa vastaan apua "maailmalliselta" ihmisoikeusjärjestöltä vainojen kohteeksi jouduttuaan?
Mitenkä on nykyään? Puhutaanko jt-n keskuudessa vieläkin vainoista ja ovatko jt-t nyt vainottuja jossain maailmankolkassa?
Jos ihmisoikeusjärjestöt puuttuisivat jt-vainoihin, miten siihen suhtauduttaisiin? Voisiko jt ottaa vastaan apua "maailmalliselta" ihmisoikeusjärjestöltä vainojen kohteeksi jouduttuaan?
Vastaukset 67
Vanhimmat
>>Olen jutellut useiden ikäisteni kanssa, joilla on jt-tausta ja he muistavat myös hyvin lapsuus- ja nuoruusaikaisen vainojen pelkonsa.
Vainoilla hehkuttaminen kuuluu oleellisesti vt-seuran strategiaan pitää jäsenet samalla peloissaan ja siinä kuvitelmassa, että nämä hehkutetut vainot todistaisivat jehovantodistajuuden olevan jotain jumalallista perua.
Omassa lapsuudessani 80-luvulla vainoista vielä muistettiin muistuttaa ja kun loppu oli tuolloin vielä konkreettisemmin tulossa pian, kuin tänään (joka on jo mielenkiintoista sinäsnä), ilmassa leijui jatkuva vainojen pelko ja odotus. Ne kun liittyvät tuohon lopunaikaan ja viimeisiin päiviin niin vahvasti.
>>Mitenkä on nykyään? Puhutaanko jt-n keskuudessa vieläkin vainoista ja ovatko jt-t nyt vainottuja jossain maailmankolkassa?
Käsittääkseni vainoista puhutaan nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Syykin on selvä; mitään vainoa joka eroaisi muiden lafkojen kokemasta vainosta ei ole olemassa. Mikäli sikäli edes voidaan käyttää sanaa vaino sen varsinaisessa merkityksessä. Muistan myös kuulleeni vainojen voivan merkitä eri asioita eri ihmisille. Ja ettei niiden tarvitse suinkaan aina tarkoittaa väkivaltaa tai muuta vastaavaa mitä vainoilla yleensä tarkoitetaan.
Nykyajan vainoksi kelpaa jopa keskustelu nettipalstoilla. Jehovantodistajuudesta ei voi aina edes keskustella, etteikö joku innokas olisi leimaamassa sitä vainoksi ja siten todisteeksi jehovan kansasta ja raamatun ennustuksista. Samalla unohdetaan vierailla muita uskontoja käsittelevillä palstoilla katsastamassa, että onko kyse jotenkin ainutlaatuisesta reaktiosta.
>>Jos ihmisoikeusjärjestöt puuttuisivat jt-vainoihin, miten siihen suhtauduttaisiin? Voisiko jt ottaa vastaan apua "maailmalliselta" ihmisoikeusjärjestöltä vainojen kohteeksi jouduttuaan?
Siinäpä olisi dilemma. Uskoisin että riippuisi kovin tilanteesta, otettaisiinko apua vastaan vai ei. Sovittelun nimittäin vt-seura osaa ja taitaa, kuten tiedämme.
>>>Käsittääkseni vainoista puhutaan nykyään paljon vähemmän kuin ennen>>Nykyajan vainoksi kelpaa jopa keskustelu nettipalstoilla>>Siinäpä olisi dilemma. Uskoisin että riippuisi kovin tilanteesta, otettaisiinko apua vastaan vai ei
Millainen on uskonto, joka pelottelee vainoilla pikkulapsia? Suomessa elämme kuin lintukodossa, mikä ihmeen vaino olisi täällä jt:kään kohdannut 70-luvulla! Kuvitelma siitä, että juuri meidän yhteisöämme vainottaisiin, osoittaa sairaalloista ylemmyydentunnetta.
Monissa maissa taistellaan useankin aiheen vuoksi, joista Jt taitaa olla vähäisin. Ihminen tappaa muita lajitovereitaan pelkän tappamisen aiheuttaman tunteen vuoksi, ei hän siihen tunnu tarvitsevan mitään erityistä syytä.
Kun yhteiskunnan romahtavat, eikä kokoavaa voimaa ole, taantuu ihminen eläimen tasolle.
Se on syy, miksi yhteiskuntien järjestystä on valvottava, ja on "annettava keisarille se mikä keisarin on".
Syy, miksi Jt:t ovat kaikkien hampaissa: he eivät hyväksy maallista valtaa, vaan luottavat taivaalliseen järjestyksenpitoon. Jt:t elävät "siivellä", koska eivät osallistu politiikkaan eivätkä maanpuolustukseen.
Mutta miksi vainota heitä kuitenkaan. Kyllä heistä se huoli pidetään, kuten muistakin maan kansalaisista, ainakin sivistysvaltiossa.
>>>Millainen on uskonto, joka pelottelee vainoilla pikkulapsia? Suomessa elämme kuin lintukodossa, mikä ihmeen vaino olisi täällä jt:kään kohdannut 70-luvulla!
>>>-60 ja 50-luvulla odotettiin Harmagedonin sotaa tosissaan
...Mattomuus taitaa olla pelkkä myytti; Noinkin iso kansainvälinen kirkkokunta on taatusti rikkaampi kuin esim. joku Talai- öh anteeksi Dalai- setä, joka sentään Tv; kuvauksissa ajeli kokouspaikkoihin tusinalla käsintehdyllä panssarirolsilla;
Ne sijoitukset, ne sijoitukset, jos on tuohta heinähäkeittäin, ne pitää sijoittaa johonkin. Sota- ja materiaaliyhtiöt kuten Raytheon, ovat mojova poliittinen kannanotto Usa;n uskonnollisen äärioikeiston puolesta.
80- luvulla VT; lehti kirjoitti mm; että "; ..meidän on oltava uskollisia sille valtiolle, joka suojaa meitä maailmalla."
Aivan oikein , VT;Seurahan on tunnetusti Ameriikkalainen, ja tuo viestin maininta "Kommunistivenäjästä," -70- luvulta, on poliittinen kannanotto. muistaakseni Raamattu kehottaa elämään rauhassa "Kaikenlaisten hallitusten alaisuudessa."
Pidän rikolisenna uskontoa, joka jättää lapsen ahdistukseen ja pelon valtaan. Lapsen pitää oppia niin paljon, että häneltä ei saa viedä avointa mieltä ja uteliaisuutta. Häntä ei saa ahdistaa nurkkaan.
Miten olet pystynyt jatkamaan elämääsi? Pääsitkö ahdistuksestasi.
Nykylapsille on olemassa keskusteluapa esim. internetissä. He varmaankin itse osaavat etsiä apua ja selityksiä.
Surku on lapsia, joiden vanhemmat ovat saman ahdistuksen muovaamia. Heistä ei ole apua.
>>Nykylapsille on olemassa keskusteluapa esim. internetissä. He varmaankin itse osaavat etsiä apua ja selityksiä.
Paitsi jehovantodistaja-lapset, joille nettikin on ainakin osittain demonisoitu. Varsinkin kaikki sivut, joissa aiheena on vähääkään jehovantodistajuus. Niille/näille meneminen on käytännössä kiellettyä.
>>>Pidän rikolisenna uskontoa, joka jättää lapsen ahdistukseen ja pelon valtaan>>Lapsen pitää oppia niin paljon, että häneltä ei saa viedä avointa mieltä ja uteliaisuutta>>Miten olet pystynyt jatkamaan elämääsi? Pääsitkö ahdistuksestasi>>Nykylapsille on olemassa keskusteluapa esim. internetissä. He varmaankin itse osaavat etsiä apua ja selityksiä
Monta kertaa olen ajatellut, että ihmislapsessa on niin paljon elämäntahtoa, että hän selviytyy särkymättä aivan uskomattomistakin tilanteista.
Oma lapsi oli pieni keskonen, mutta hän taisteli joka hetki elämänsä puolesta. Myöhemmin ihailin sitä tarmoa, millä hän sinnitteli eteenpäin kirpun kokoisena.
Uskon, että kaikki lapset säilyttävät automaattisesti tämän selviytymistaitonsa ja kasvavat itsenäisiksi ihmisiksi, myös he, joiden lapsuutta on ahdistavalla uskonnolla ja pelolla kasvatettu. Lapsuus on kuitenkin niin lyhyt ja siihen sisältyy niin paljon, että on kohtuutonta vielä rasittaa pientä ihmistä ankaruudella uhkaavalla jumalalla.
Uskonnot sinänsä varmasti tukevat ihmisen elämää, mutta ne eivät saa rajoittaa hänen mieltään ja oikeudentuntoaan. Ei jumalasta saa tehdä despoottia.
Monesti olen ajatellut, että joissakin uskonnoissa jumalan katsotaan olevan heikoin lenkki. Ihmisen on häntä suojeltava ja palvottava monin säädellyin tavoin, ja vahdittava sielunvihollista ja demoneja, etteivät ne vain pääsisi voitolle.
Ihminen on kautta aikojen uskonut tuonpuoleiseen, palvonut kasveja ja kiviä, kunnes keksi kaiken sen, mitä kautta maailman eri uskonnoissa viljellään.
Uskonnoissa tulisi kuitenkin tärkein muistaa: Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.
tapahtumat oli totta eikä mulle yhtään turvaton olo.
Rukoilin lapsena heidän puolestaan ja tiesin et monia kuolee,eniten rukoilin sen tekia et usko säilyy,toivo ylosnousemuksesta,muuten kaikki on turhaa.Koin aina Jehovan ku kaverina,jolle juttelin asioita,mukavia ja ikäviä,myös aikuisiällä ja sitä on ikävä
mikäs kirkon opetukses pelottaa enempi ku helvetti jota ei oo olemas, mut sitä vaan toitotetaan!!!
Mitä pieni lapsi miettii...
Sitten kasvaa isoksi ja ta tajuaa et hitot,täällähän saa tehä mitä lystää ja ymmärtää asioita
Kuuluu kaikkien uskontojen perusopetuksiin. Jt eivät tee siitä poikkeusta.
Yksi mielenkiintoinen seikka tätä vainoa ajatellen on, että Jeesushan raamatussa kertoo kuinka hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan HÄNEN nimensä vuoksi. Jehovantodistajia ei tulla koskaan vainoamaan nimenomaan Jeesuksen nimen vuoksi. Mitä voimme tästä päätellä...
>>>Jeesushan raamatussa kertoo kuinka hänen seuraajiaan tullaan vainoamaan HÄNEN nimensä vuoksi>>Jehovantodistajia ei tulla koskaan vainoamaan nimenomaan Jeesuksen nimen vuoksi
>>Tätä kuitenkin jt-ssä korostettiin, että jt-tä vainottiin "Jeesuksen nimestä todistamisen" ja "hyvän uutisen saarnaamisen" vuoksi.
Ainahan näitä voidaan selitellä parhainpäin, mutta on ajatuksia herättävää kuinka jehovantodistajat ovat usein itse hyvin kriittisiä niitä suuntauksia kohtaan, jotka korostavat sanomassaan Jeesuksen roolia enemmän kuin vt-seura. Joku voisi nähdä asian niin, että jehovantodistajat toteuttavat omalta osaltaan tuota vainoa Jeesuksen nimen vuoksi.
>>En ole itse perehtynyt esiintyneiden vainojen syntyihin syviin. Eiköhän syyt ole olleet lähinnä poliittisia tai sitten aseista kieltäytymistä tai lipun tervehtimisestä kieltäytymistä ja sen semmoista?
Näin olen ymmärtänyt. Lisäksi jos jossain päin maailmaa ei hyväksytä jehovantodistajia, niin ei siellä hyväksytä montaa muutakaan lahkoa tai uskontoa. Jehovantodistajat eivät siten ole koskaan ainutlaatuisessa asemassa kun puhutaan uskonnollisesta vainosta. Poikkeuksena tietenkin tilanteet, jossa jehovantodistajat kaivavat itse verta nenästään.
.UT;n Kirjoituksissa, että Jos "Kuka asettuu Jeesuksen Nasaretilaisen Nimeen, hän joutuu vainottavaksi;
Alkuseurakunta joutui , historian mukaan, vainottavaksi, sen Nimen täkia;
Minne se VT;n "Vesa,"- mies Nasaretista , " on unohtunut?
Ei se ollut joku jeesus , vaan Nasaretilainen; .
>>Voisiko jt ottaa vastaan apua "maailmalliselta" ihmisoikeusjärjestöltä vainojen kohteeksi jouduttuaan?
Kyllä voisi. Jehovan todistajien vuosikirja kertoo esimerkin, jossa Punaisen risti kautta tullut apu kelpasi hyvinkin Jehovan todistajille.
*** yb96 s. 169 Mosambik ***
Mosambikilaisia Jehovan todistajia alkoi nyt tulvia Malawin pakolaisleireille. Maan hallitus otti heidät vastaan sotapakolaisina. Kansainvälinen Punainen Risti auttoi tuomalla heille tarvikkeita, joilla saatiin helpotusta suojattomien leirien ankarien olosuhteiden epämukavuuteen ja vaikeuksiin. Jotkut jatkoivat matkaa Sambiaan, missä heidät ohjattiin toisille pakolaisleireille. Filipe Matola ja Fernando Muthemba työskentelivät nyt yhteistyössä Malawin maakomitean kanssa etsien näiltä leireiltä mosambikilaisia veljiä, jotta he olisivat voineet antaa näille hengellistä lohdutusta ja hallintoelimen vahvistamaa raha-apua.
***
Kun minä haastoin netissä ihmisiä auttamaan tsunamikatastrofin uhreja esim. Punaisen ristin kautta, sain kahdelta JT-vanhimmalta sähköpostiini kiukkuisen viestin, että miksi minä kehotin auttamaan esim. Punaisen ristin kautta enkä Vartiotorniseuran kautta, vastasin heille, että en luota Vartiotorniseuran avustusohjelmiin, koska siitä ei anneta avoimesti tietoja. Apuhan voi mennä vaikka painokoneen laakereihin.
Toisaalta esim. Punainen risti kertoo avoimesti rahankäytöstään. Ja Punaisen ristin apu on koordinoitu useille vuosille eteenpäin eikä vain näyttävänä "pika-apuna", joka voidaan uutisoida Vartiotornilehdessä, niin kuin kerta toisensa jälkeen käy. Vartiotorniseuran kriisiapu on kuitenkin pääsääntöisesti tarkoitettu Jehovan todistajille itselleen, näön vuoksi avustetaan silloin tällöin myös muita. Punainen risti ei jaottele ihmisiä uskonnon mukaan niin, että vain määrättyyn ryhmään kuuluvat saavat apua.
>>>Maan hallitus otti heidät vastaan sotapakolaisina. Kansainvälinen Punainen Risti auttoi tuomalla heille tarvikkeita, joilla saatiin helpotusta suojattomien leirien ankarien olosuhteiden epämukavuuteen ja vaikeuksiin
Jatkoa ja linkki mukaan, jos keneltä ruatti sujuu:
>>>Eräs tunnetuimmista ruotsalaisista ex-jt-stä potkittiin pois juuri siitä syystä
>>Punaisen Ristin jäsenyys on katsottu syyksi ilmoittaa jt-seurakunalle että "XX ei enää ole jehovan todistaja".
>>Punaisen Ristin jäsenyys on katsottu syyksi ilmoittaa jt-seurakunalle että "XX ei enää ole jehovan todistaja".
Näin Rutherford kehotti puuhastelemaan sodassa Punaisen ristin riveissä:
"A Christian might not have been able conscientiously to engage in the military activities of a country offering only combatant service; later, when the opportunity is enlarged so that he may choose some good work such as the hospital or ambulance service, he may with a free conscience take such service. A Christian who may have been presented the perverted viewpoint that the Red Cross work is only the aiding of that killing which is against his conscience, cannot help the Red Cross; then he gains the broader viewpoint that the Red Cross is the embodiment of helping the helpless, and he finds himself able and willing to help the Red Cross according to ability and opportunity. A Christian, unwilling to kill, may have been conscientiously unable to buy government bonds; later he considers what great blessings he has received under his government, and realizes that the nation is in trouble and facing dangers to its liberty, and he feels himself conscientiously able to lend some money to the country, just as he would lend to a friend in distress." (Watchtower reprint 1918 June 1st, page 6268)
>>>then he gains the broader viewpoint that the Red Cross is the embodiment of helping the helpless, and he finds himself able and willing to help the Red Cross according to ability and opportunity
"For the R1 465 699 that went missing during the period ending February 2003, for example, the audit stated that "80% of this amount relates to expenses incurred at national office, 47% relates to salaries".
http://www.mg.co.za/articlePage.aspx?articleid=331291&area=/insight/insight__national/
http://www.wired.com/entertainment/music/news/2004/12/66069
Nuivasta asenteestasi päätellen olet fger. Vaikka et olisikaan, laitan tähän pari linkkiä, jotka kertovat jotain Punaisen ristin avoimuudesta, ainakin verrattuna salaseura Vartiotorniseuraan:
http://www.redcross.fi/lahjoita/katastrofirahasto/fi_FI/mitamillakinrahallasaa/
http://www.redcross.fi/ajankohtaista/fi_FI/uutisetjatiedotteet/
http://www.redcross.fi/punainenristi/kansainvalinenapu/tsunami/fi_FI/index/
***
No niin herra "fger" tai nimerkki "ON", laitapas vastaavia tietoja Vartiotorniseuran humanitaarisesta avustustyöstä rahasummineen ja raportteineen (raporttejahan sillä on kaiken maailman asioista, miksi ei siis tästä).
No, lasketko Vartiotorniseuran "avustustoimintaan" niille pedofiilien uhreille maksetut miljoonakorvaukset, jotka lupasivat pitää turpansa kiinni ja olla hiljaa, ettei Vartiotorniseuran "maine" kärsi?
>> Sitäpaitsi on Punaisen Ristin toiminta Vt-seuran mukaan ristiriidassa Jer. 2; 4 jakeen kanssa jossa sanotaan että -"Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan."
No, kukin taaplaa tyylillään. Minä en saa tuota mitenkään sopimaan yhteen, Vt-seura se onnistuu sököttämään yhteen senkin.
>>>Miksi tuollaista järjestöä kuuluisi tukea? Tuollaisen toiminnan ansiosta se on Jumalan silmissä verivelkainen järjestö ja jokainen sen jäsen on osallinen sen verivelkaan
>>Ehkä siksi, että jehovantodistajat ovat itse saaneet apua Runaiselta Ristiltä
>>Israelialiset saivat esim. apua ja moraalista tukea joiltakin kanaanilaisilta ja filistealaisilta.
Onko tämä verrattavissa esittämääsi "tukeen"?
- "maailmalliset" ihmiset luovuttavat verta muiden hyväksi
- Jehovan todistajat ottavat vastaan fraktioita tuosta "maailmallisesta" verestä pelastaakseen oman nahkansa
- Jehovan todistajat eivät itse anna pisaraakaan vertaan "maailmallisten" hvyäksi
- "maailmallisten" veripisarat kyllä kelpaavat Jehovan todistajille, ja viimeiset pisarat näistä "kelvottomista" ihmisistä puristetaan pois Harmagedonissa
Näinkö se menee? Ei vastavuoroisuutta?
>>Onko tämä verrattavissa esittämääsi "tukeen"? >"maailmallisten" veripisarat kyllä kelpaavat Jehovan todistajille
>>Fraktiot eivät ole veripisaroita.
Millä tavalla Jehovan todistajat hankkivat "fraktionsa"?
Voidaanko pelkästään fraktioita luovuttaa nykytekniikalla?
Eikö siis verenluovutus ole aina välttämätön, jos fraktioita halutaan saada?
Tiedätkö, että joissakin tapauksissa tarvitaan kymmeniä verenluovutuksia, että voidaan saada yksi annos tiettyjä fraktioita?
Tiedätkö, että Vartiotorniseura ajoi itsensä suohon, kun alkoi leikkiä "tohtoria" ja läträtä verellä?
Tiedätkö, että osa tuosta kaksinaamaisuudesta johtuu siitä, että Vartiotorniseura pelkää USA:ssa joukkokanteita Vartiotorniseuran ohjeistettua ihmiset kuolemaan verisääntöjen takia?
>>Millä tavalla Jehovan todistajat hankkivat "fraktionsa"?
Voidaanko pelkästään fraktioita luovuttaa nykytekniikalla?
Eikö siis verenluovutus ole aina välttämätön, jos fraktioita halutaan saada?
Tiedätkö, että joissakin tapauksissa tarvitaan kymmeniä verenluovutuksia, että voidaan saada yksi annos tiettyjä fraktioita?
Tiedätkö, että Vartiotorniseura ajoi itsensä suohon, kun alkoi leikkiä "tohtoria" ja läträtä verellä?
Tiedätkö, että osa tuosta kaksinaamaisuudesta johtuu siitä, että Vartiotorniseura pelkää USA:ssa joukkokanteita Vartiotorniseuran ohjeistettua ihmiset kuolemaan verisääntöjen takia?
>>Toiseksi noiden verenfraktioiden ottaminen kuuluu ns. omantunnon asioihin. Ilmeisesti hyvin suuri osa (minun seurakunnassa jopa n. 90%) Jehovan todistajista kieltäytyy ottamasta niitä.
Tyhmänrohkea väite. Mikäli seurakuntasi jäsenet olisivat kaikki joutuneet todelliseen tilanteeseen, jossa heidän olisi pitänyt valita fraktioiden käyttö tai todennäköinen kuolema, niin silloin voisit esittää tällaisen arvion. Nyt kun fraktioista kieltäydytään vain teoriassa, ei arviosi ole kovin uskottava.
Olen varma, että suurin osa jehovantodistajista käyttäisi todellisen tilanteen sattuessa sallittuja fraktioita. Helppohan se on olla mitä mieltä tahansa niin kauan kuin ei satu mitään.
>>Olen varma, että suurin osa jehovantodistajista käyttäisi todellisen tilanteen sattuessa sallittuja fraktioita. Helppohan se on olla mitä mieltä tahansa niin kauan kuin ei satu mitään.
>>Väitätkö ettei sinun mielipiteesi ole "asenteellinen väite"? Mitäpä muutakaan!
Se perustuu realismiin, ei asenteellisuudelle tai pakkoon olla jotain tiettyä mieltä.
>>Minä jätän tuon "todellisessa tilanteessa käyttäytyimisen" mieluummin jokaisen itsensä päätettäväksi, enkä yritä tulkita, kuka ei pidä kannastaan kiinni.
Ja minä taas en näe ainuttakaan syytä miksi suurin osa jehovantodistajista ei käyttäisi mahdollisuutta pelastaa elämänsä sellaisilla keinoilla, jotka vt-seurakin sallii.
>>Lähdet ihan sivuraittia pitkin.
Miten niin? Mikä noissa kysymyksissä oli niin vaikeaa, ettei niihin voinut vastata?
>>Sinulla näyttää olevan hankalaa pysytellä asiassa.
Päinvastoin. Sinä hyppäät keskustelusta pois, kun tulee vähän kiusallisia kysymyksiä. Mielestäni kysymykset liittyivät asiaan.
Ja kadonneella rahalla vastaavasti ei saa? Muistatkos miten mahtoi New Orleansissa käydä lehtitietojen mukaan. Onko muistisi niinkään pitkä kuin epäilen.
*************************************************
Tässä seuran säätiön virallisesta asiakirjasta ote.
sum of £151,783 towards the Asia Tsunami disaster,
£313,400 towards relief work following the
hurricane disaster in the Caribbean
food aid to various countries in Africa in the sum of £60,425 .
twenty-five countries totaling £4,610,284 specifically for the construction of
places of worship for use by local members of Jehovah's Witnesses
donations of cash, goods and donated literature to the central organization of Jehovah's
Witnesses in twenty-three countries in the sum of £2,723,000. The countries are located in Eastern Europe, Africa, Asia and
the Caribbean .
Analysis by Geography :
Europe 1,001
Africa 4,233
Asia 999
Other 1,626
Total donations made 7,859
Ja totuus on totuus 100% kieltäytyy, kaikki muu on Luopioiden toiveajattelua.
sivuilta näitä tietoja. Avointa?
http://www.rinf.com/news/sep-2005/08.html
"The Red Cross says 104 people have been charged with cheating the charity in hurricane-related fraud; 86 have been convicted so far, according to Devorah Goldburg, an agency spokeswoman."
http://www.mindfully.org/Reform/2007/NOLA-600-Fraud1apr07.htm
http://www.rinf.com/news/sep-2005/08.html
>>Miten niin? Mikä noissa kysymyksissä oli niin vaikeaa, ettei niihin voinut vastata?
>>Ja minä taas en näe ainuttakaan syytä miksi suurin osa jehovantodistajista ei käyttäisi mahdollisuutta pelastaa elämänsä sellaisilla keinoilla, jotka vt-seurakin sallii.
"Millä tavalla tuollaiset kenttäsairaalat ja sodassa haavoittuneiden hoitaminen (joista parempikuntoiset menee takaisin rintamalle tappamaan ihmisiä) on sopusoinnussa Jes. 2:4: kanssa?"
Enpä herra Jesaijasta tiedä, mutta kysynpä siis, että ollaanko sitä mieltä, että sodassa haavoittunut jätetään niille sijoilleen kuolemaan?
Sodissa kuule kuolee eniten siviilejä, s.o. naisia ja lapsia, vanhuksia. Koska he ovat sotatoimialueella, niin heidät tuomitaan jt:n mielestä kuolemaan. Minnepä Tsetenian naiset ja lapset olisivat päässeet? Minne Darfurin tuhannet ihmiset? Ruandan, Irakin, Afganistanin siviilit?
Ketään heistä ei siis jt-uskonto halua auttaa.
On jehovilla kylmä asenne!
Se on suorastaan lain vastainen.
En tiedä, vastustatko sinä itse Punaista Ristiä vai et. Minulle menee haavoittuneiden hoidossa tämä vesuri-filosofia yli hilseen.
>>Sodissa kuule kuolee eniten siviilejä, s.o. naisia ja lapsia, vanhuksia. Koska he ovat sotatoimialueella, niin heidät tuomitaan jt:n mielestä kuolemaan. Minnepä Tsetenian naiset ja lapset olisivat päässeet? Minne Darfurin tuhannet ihmiset? Ruandan, Irakin, Afganistanin siviilit?
Ketään heistä ei siis jt-uskonto halua auttaa.>En tiedä, vastustatko sinä itse Punaista Ristiä vai et.
kerropa mistä voin lukea suomeksi tästä keissistä. Avoimmuuden nimissä.
"The Red Cross says 104 people have been charged with cheating the charity in hurricane-related fraud; 86 have been convicted so far, according to Devorah Goldburg, an agency spokeswoman."
http://www.mindfully.org/Reform/2007/NOLA-600-Fraud1apr 07.htm
Mikset itse suomenna sitä, kun olet sen ymmärtänyt.
Moni jt on vain kansakoulun käynyt, samoin me muutkin uskostanne uteliaat.
Linkki ei ainakaan minun koneeltani toiminut.
>>Ja totuus on totuus 100% kieltäytyy, kaikki muu on Luopioiden toiveajattelua.
Olet osittain oikeassa, nimittäin ne jotka fraktioita ottavat, ovat sinun silmissäsi luopioita, eikö vain.
>>Käytännössä niille, jotka ovat laittaneet ruksin kohtaan "kieltäydyn kaikista veren fraktioista" ei vakavassa sairaustilantessa tarjota mitään verenfraktioita.
Ja tähänkö tarjoamasi 90% perustui? Oletko nähnyt seurakuntasi jäsenten hoito-ohjekortit? Ja toiseksi, tuohan on vain ruksi ruudussa. Kun tilanne on päällä, niin tuollaisten ruksien olemassaolo voidaan mitätöidä hyvinkin helposti.
>>Sellaisten tarjoaminen olisi erittäin harvinaista, koska sairaala voisi joutua syytteeseen siitä, ettei kunnioita potilaan tahtoa.
Kysehän ei ollut tästä, vaan siitä että potilas itse suostuu ottamaan fraktioita koska vt-seura ei näe asiassa mitään ongelmaa.
Kun tilanne on päällä, niin tuollaisten ruksien olemassaolo voidaan mitätöidä hyvinkin helposti.
"Minä en aktiivisesti vastusta punaista ristiä, mutta Jehova tulee sitä aikanansa vastustamaan siten tuhoamalla sen Harmagedonissa."
Verisin jumala, josta olen koskaan kuullut.
Pahansuopa, ihmisiä vihaava olento, joka tappaa 6 miljardia ihmstä yhdellä hönkäisyllä, ja samalla kaiken muunkin järjellisen, esim. nyt avustusjärjestöt.
Raamattu sanoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Hänetkö Jumala haluaa tuhota?
Teidän jehovanne on eri jumala.
http://www.jw-media.org/cgi-bin/lib/ProcessForm.pl
http://secap480.un.org/search?q=jehovah&Submit=Search&ie=utf8&site=un_org&output=xml_no_dtd&client=UN_Website_English&num=10&proxystylesheet=UN_Website_English&oe=utf8
Jefta, voisitko ystävällisesti kertoa selvemmin, mitä halusit sanoa. Kävin katsomassa linkit, mutta sanomasi ei auennut minulle.
Niin ei voi kuin valittaa jos et osaa lukea.
Joukkoväkivalta jää rankaisematta
Tuona sunnuntaina Tbilisissä oli koolla noin 120 Jehovan todistajaa – miehiä, naisia ja lapsia – uskonnollisessa kokouksessa. Yhtäkkiä kokouspaikkaan syöksyi viralta pantu ortodoksinen pappi Vasili Mkalavišvili ja kaksisataa hänen seuraajaansa. He piirittivät todistajat ja löivät heitä yhä uudestaan kepeillä ja rautaristeillä. Neljä hyökkääjää tarttui yhden todistajan käsiin ja kaulaan. He kiskaisivat hänen päänsä alas ja alkoivat ajaa sitä paljaaksi vahingoniloisen väkijoukon seuratessa hänen nöyryyttämistään. Kun hurjistunut väkijoukko lopulta lähti, 16 todistajaa tarvitsi sairaalahoitoa. Yhdeltä mieheltä oli murtunut kolme kylkiluuta. 40-vuotias Phati-niminen todistajanainen kertoi myöhemmin: ”He alkoivat huutaa minulle, ja yksi heistä iski minua niin lujaa kuin jaksoi. Hän iski minua kasvoihin, silmiin. Yritin peittää kasvoni käsilläni. Verta valui sormiani pitkin.” Kun tämä raakimus jätti Phatin rauhaan, Phati ei kyennyt näkemään vasemmalla silmällään. Hänen silmänsä on edelleen vaurioitunut pahoinpitelyn vuoksi.
Tämä törkeä hyökkäys, joka näytettiin televisiossa, sai presidentti Eduard Ševardnadzen sanomaan seuraavana päivänä: ”Tuomitsen tämän teon ja olen sitä mieltä, että oikeusviranomaisten tulisi nostaa tästä rikossyyte.” Koska videoaineistosta kävi ilmi joukon johtaja ja muita hyökkääjiä, heidän syyllisyytensä todistaminen olisi melko helppoa. Tapauksesta on nyt kulunut kaksi vuotta, eikä yhtäkään väkivallantekijöistä ole rangaistu.
Rohkeus kasvaa, kun rangaistusta ei tule
Koska sen enempää maalliset kuin kirkonkaan viranomaiset eivät puuttuneet asiaan, väkivallantekijöille välittyi ilman muuta sellainen viesti, että väkivaltaa suvaittiin. Rohkaistuneina siitä, että heitä ei rangaistu, he ryöstivät, hakkasivat ja potkivat Jehovan todistajia entistä raivokkaammin yksityiskodeissa, kaduilla ja palvontapaikoissa. Lokakuun 1999 ja elokuun 2001 välisenä aikana Jehovan todistajia vastaan hyökättiin todistettavasti yli 80 kertaa ja uhreja oli yli tuhat. Siitä huolimatta Tbilisin kaupunginviskaali kertoi 9. helmikuuta 2001 toimittajille, että Vasili Mkalavišvilia koskevat tutkimukset ”ovat edelleen käynnissä”. Valitettavasti tätä kirjoitusta laadittaessa Georgian viranomaiset sallivat Jehovan todistajien vastustajien tehdä edelleen vihasta johtuvia rikoksiaan (ks. tekstiruutua ”Joukkoväkivalta jatkuu”).
Miten poliisi on toiminut? Uutisraporteista ja videotallenteista on käynyt ilmi, että poliisi ei ole ainoastaan sallinut Jehovan todistajiin kohdistuvia hyökkäyksiä vaan myös osallistunut niihin! Esimerkiksi 8. syyskuuta 2000 ryhmä poliiseja hajotti pampuin Zugdidin kaupungissa 700 Jehovan todistajan rauhallisen konventin. Silminnäkijät kertoivat, että naamioituneet poliisit ”aiheuttivat tuhoa” ja hakkasivat yli 50:tä todistajaa. ”Se oli sydäntä särkevää”, sanoi konventtipaikan omistaja muistellessaan, miten kauhistuneilta lapset näyttivät, kun tyhjiä panssarintorjunta-ammuksia ammuttiin heidän päänsä yli. Poliisit valtasivat paikan äkkirynnäköllä ja polttivat sen. Silti heitä ei ole tähän päivään mennessä rangaistu.
Koska tämä halpamaisuutta ilmaiseva tapaus ei ole poikkeus (ks. tekstiruutua ”Poliisi osallistuu vainoon”), Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastainen komitea ilmaisi aiheellisesti olevansa huolissaan ”toistuvista kidutuksista ja muunlaisesta jatkuvasta julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rankaisemisesta, johon täytäntöönpanoviranomaiset syyllistyvät Georgiassa, sekä siitä, että lukuisten kidutusta koskevien syytösten tutkimista nopeasti, puolueettomasti ja perinpohjaisesti laiminlyödään jatkuvasti jokaisessa oikeusasteessa”. Yksikään Jehovan todistajien poliisille jättämistä yli 400 valituksesta ei ole johtanut niiden tuomitsemiseen, joiden tiedetään syyllistyneen rikoksiin! Georgian oikeusasiamies, jonka valitsee parlamentti, sanoi siksi: ”Ihmisoikeuksia loukkaavat juuri ne ihmiset, joiden velvollisuus on virkansa puolesta suojella niitä. Heille ihmisoikeudet ovat pelkkää teoriaa.”
Korkeimman oikeuden päätös herättää hämmennystä
Aivan kuin väkijoukkojen ja poliisin lainvastaisissa hyökkäyksissä ei olisi ollut tarpeeksi, Georgian korkein oikeus antoi hiljattain päätöksen, joka herätti hämmennystä Jehovan todistajien oikeuksien suhteen.
Perehdytäänpä hieman tapauksen taustoihin. Poliitikko Guram Šaradze oli nostanut kanteen Jehovan todistajien laillisten yhdistysten lakkauttamiseksi. Hänen kanteensa hylättiin 29. helmikuuta 2000. Šaradze kuitenkin valitti päätöksestä ja voitti. Jehovan todistajat valittivat vuorostaan korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus antoi 22. helmikuuta 2001 todistajille kielteisen päätöksen, joka perustui pohjimmiltaan lakiteknisiin yksityiskohtiin. Korkein oikeus sanoi perusteluissaan perustuslain määräävän, että uskontojen julkisoikeudellinen rekisteröinti tulee tehdä sellaisen uskonnollisten yhdistysten rekisteröintiä koskevan lain mukaan, jota ei ole vielä olemassa. Oikeus tuli siihen tulokseen, että niin kauan kuin tällaista lakia ei ole, Jehovan todistajia ei voida rekisteröidä missään muussa muodossa. Georgiassa on kuitenkin rekisteröity viitisentoista muuta yhdistystä, jotka tukevat uskonnollista toimintaa.
Georgian oikeusministeri Mikheil Saakašvili sanoi korkeimman oikeuden päätöksestä televisiohaastattelussa: ”Laillisessa mielessä päätös on hyvin kyseenalainen. Luulenpa, että tämä ei ole loistokkaimpia sivuja korkeimman oikeuden historiassa.” Virkaa toimittava Georgian parlamentin lakivaliokunnan puheenjohtaja Zurab Adeišvili sanoi Kestonin uutistoimistolle, että hän oli päätöksestä ”hyvin huolissaan”, koska ”se rohkaisee kirkkomme [Georgian ortodoksisen kirkon] ääriaineksia tukahduttamaan uskonnollisten vähimmistöjen toiminnan”. Valitettavasti Adeišvilin huoli osoittautui aiheelliseksi. Muutaman päivän kuluttua päätöksen antamisesta Jehovan todistajiin kohdistuva väkivalta alkoi uudestaan. Vuoden 2001 aikana väkijoukot, poliisi ja ortodoksiset papit hyökkäsivät todistajien kimppuun 27. helmikuuta, 5. maaliskuuta, 6. maaliskuuta, 27. maaliskuuta, 1. huhtikuuta, 7. huhtikuuta, 29. huhtikuuta, 30. huhtikuuta, 7. toukokuuta, 20. toukokuuta, 8. kesäkuuta, 17. kesäkuuta, 11. heinäkuuta, 12. elokuuta, 28. syyskuuta ja 30. syyskuuta. Eikä tilanteessa ole tapahtunut muutosta.
Uuden vainon aallon aikana korkein oikeus toimi poikkeuksellisesti selventäen päätöstään: ”Valitettavasti yleisö on tulkinnut väärin päätöstä, jolla korkein oikeus mitätöi Jehovan todistajien yhdistyksen rekisteröinnin – – Kun vastaajien rekisteröinti siviilioikeudellisena oikeushenkilönä mitätöitiin, heidän oikeuttaan ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen ei suoraan eikä epäsuorasti rikottu tai rajoitettu. Heidän vapauttaan muuttaa uskonkäsityksiään joko yksinään tai toisten kanssa, joko julkisesti tai yksityisesti, ei rajoitettu. – – Oikeuden päätös ei ole rajoittanut vastaajien oikeutta vastaanottaa tai levittää heillä olevia näkemyksiä tai tietoja. Se ei kieltänyt heiltä oikeutta pitää rauhallisia kokouksia.”
Tuhannet georgialaiset esittävät vastalauseensa vainosta
Vaikka vaikuttaakin siltä, että tällä korkeimman oikeuden lausunnolla ei ole juuri ollut vaikutusta joukkoväkivaltaan syyllistyneisiin, on rohkaisevaa panna merkille, että tuhannet georgialaiset ovat jo tuominneet meneillään olevan vainon. Jehovan todistajat keräsivät 8:nnesta tammikuuta 2001 eteenpäin kansalaisadressin, jossa pyydettiin suojelusta väkijoukkojen hyökkäyksiä vastaan ja niiden syytteeseenpanoa, jotka ovat hyökänneet väkivaltaisesti Georgian kansalaisten kimppuun. Kahden viikon aikana adressin allekirjoitti 133375 aikuista kansalaista kaikkialta Georgiasta. Koska Georgiassa on Jehovan todistajia vain 15000, ehdoton enemmistö allekirjoittaneista kuului luultavasti Georgian ortodoksiseen kirkkoon. Mutta 22. tammikuuta 2001 anomus katosi. Mitä tapahtui?
Tuona päivänä järjestettiin Georgian oikeusasiamiehen Nana Devdarianin toimistossa lehdistötilaisuus, jossa adressi julkistettiin virallisesti. Yhtäkkiä kesken tilaisuuden toimistoon ryntäsi Vasili Mkalavišvili ja kymmenen muuta tarkoituksenaan anastaa adressin 14 nidettä. Kaukasian rauhan ja demokratian instituutin edustaja yritti suojella adressia, mutta tunkeutujat hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Mkalavišvilin suoltaessa herjauksia hänen kannattajansa riistivät järjestäjiltä 14 niteestä 12 ja veivät ne mennessään. Muuan ulkomainen diplomaatti, joka näki, mitä tapahtui, huudahti: ”Tämä on aivan uskomatonta!” Onneksi todistajat saivat adressin takaisin 6. helmikuuta, ja 13. helmikuuta 2001 se luovutettiin Georgian presidentille.
>>> Kun hurjistunut väkijoukko lopulta lähti, 16 todistajaa tarvitsi sairaalahoitoa>>presidentti Eduard Ševardnadzen sanomaan seuraavana päivänä: ”Tuomitsen tämän teon ja olen sitä mieltä, että oikeusviranomaisten tulisi nostaa tästä rikossyyte.”>>Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastainen komitea ilmaisi aiheellisesti olevansa huolissaan ”toistuvista kidutuksista ja muunlaisesta jatkuvasta julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rankaisemisesta, johon täytäntöönpanoviranomaiset syyllistyvät Georgiassa>>Tuhannet georgialaiset esittävät vastalauseensa vainosta>> Kahden viikon aikana adressin allekirjoitti 133375 aikuista kansalaista kaikkialta Georgiasta
Kamuzu Bandalle minäkin lähetin postikortin tietämättömyyksissäni, nyt tiedän paremmin.
Raamatussa olevat Jeesuksen sanat vainosta oli osoitettu Jeesuksen seuraajille, jotka tuolloin käppäilivät Lähi-Idän alueella. Tuon vainon piti Raamatun mukaan olla ohi kun Jeesus palaa takaisin noiden samojen seuraajien elinaikana.
Tietämättömyyttäni minä ajattelin aiemmin, että Jeesus olisi myös tarkoittanut vajaa pari vuosituhatta myöhemmin Amerikassa perustettavan Vartiotorniseuran jäseniä.
>>Mitenkä on nykyään? Puhutaanko jt-n keskuudessa vieläkin vainoista ja ovatko jt-t nyt vainottuja jossain maailmankolkassa?
Tottakai vainoista pidetään ääntä, mutta jehovantodistajia ei vainota sen kummallisemmin kuin muitakaan vastaavia pienryhmiä, jotka kaivavat verta nenästään. Maailmassa on suurempia etnisiä tihentymiä, joiden kohtaama vaino on aivan eri kertaluokkaa kuin jehovantodistajien vaino konsaan.
Olenkin ihmetellyt, että jos vaino on Saatanasta, niin vainoaako Saatana omiaankin niissä tilanteissa, joissa jehovantodistajien ohella vainotaan muitakin alueelle tunkeutuneita uususkontoja? Mm. entisen Neuvostoliiton alueilla tätä on tapahtunut.
>>Voisiko jt ottaa vastaan apua "maailmalliselta" ihmisoikeusjärjestöltä vainojen kohteeksi jouduttuaan?
Veikkaukseni on, että koittaa pärjätä omillaan niin kauan kuin vaino palvelee ajatusta, että jt omaa totuuden. Kun todellinen hätä tulee, niin kaikki apu kelpaa.
Päättelen asian siitä, että todellisissa vainotilanteissa on huomattava määrä sovitellut ja/tai hylännyt uskonsa. Näin kävi Saksassa ja niin kävi myös 1960-luvulla Liberiassa.
>>>Kamuzu Bandalle minäkin lähetin postikortin tietämättömyyksissäni, nyt tiedän paremmin>>Tuon vainon piti Raamatun mukaan olla ohi kun Jeesus palaa takaisin noiden samojen seuraajien elinaikana>>Tietämättömyyttäni minä ajattelin aiemmin, että Jeesus olisi myös tarkoittanut vajaa pari vuosituhatta myöhemmin Amerikassa perustettavan Vartiotorniseuran jäseniä>>Olenkin ihmetellyt, että jos vaino on Saatanasta, niin vainoaako Saatana omiaankin niissä tilanteissa, joissa jehovantodistajien ohella vainotaan muitakin alueelle tunkeutuneita uususkontoja?>>Kun todellinen hätä tulee, niin kaikki apu kelpaa
>>Juu ja minäkin, olin sen jo kokonaan unohtanut. Ei ole tullu tännepäin korttia Kamuzulta, mutta tuskimpa olen yksin.
Muistan itse kuinka tärkeäksi tunsin itseni ja myös niin naiivi, että oletin korttilampanjan kääntävän ko. miehen pään.
>>No ja toistepäin oli Jeesus ne parituhattavuottasitten ihan takuulla täysin tietämätön niin Ameriikasta kuin Vt-seurastakin.
Siihen aikaan ei niillä seuduin tunnettu paljon omaa napaa kauemmaksi.
>>Kuten tässä Ruotsin jt-isokiho kertoo kuinka unkarilaiset jt-t pääsivät Punaisen Ristin avituksella Romaniaan rautaesiripun pudottua, suora lainaus ylhäällä antamastani linkistä:
Vartiotorniseuran historia, etenkin Rutherfordin ajasta eteenpäin, on kivetty tekopyhyydellä ja kaksinaamaisuudella, kuten esimerkiksi natsimielistely, UN/DPI/NGO-liitännäisjäsenyys ja pedofilian peittely osoittavat.
kärpästä. Nyt vainotaan kaikkia ihmisiä, tavalla taikka toisella, olipa uskossa tai ei.
Jehnut yrittävät kaikin keinon todistella huonoa ja epäonnistunutta oppiaan väittämällä, että heitä vainotaan. Itse he harrastavat henkistä väkivaltaa jäseniään kohtaan, muttei se ole vainoa....
.....
vapauteni Jeesuksessa Kristuksessa. Heh!
Mitä mieltä olette noitavainoista? Noitia poltettiin roviolla, onko se todistus siitä että he olivat oikeassa.
Kyllä kaikkia roistoja ja lapsenraiskaajiakin vainotaan, harvemmin hekään voivat täysin rauhassa toimintaansa harjoittaa.
Siis millä perusteella vaino on merkkinä oikeassa olemisesta.
Ja kaikki jotka ärsyttävät muita, joutuvat kokemaan kritiikkiä, varsinkin kun julistaa olevan ainoa oikea uskonto.
Ja käydään toisten ovilla tuputtamassa omaa näkemystään.
Tuskin tekään toivottaisi tervetulleeksi muita uskontoja ovellenne.
Samoin me ajattelemme teistä, kuin te ajattelette meistä.
Myös te vainoatte muita
ja kidutusta siellä Malawissa oli, minulle ei ole kerrottu siitä mitään?
Tässä otteita kertomuksista:
*** Useita artikkeleita ***
*** g76 8/2 s. 3-4 Julmuudet kohdistuvat Malawin kristittyihin ***
Julmuudet kohdistuvat Malawin kristittyihin
ITÄ-AFRIKAN maassa Malawissa kirjoitetaan jälleen uutta lukua järkyttävästä epäinhimillisyydestä, joka kohdistuu puolustuskyvyttömään vähemmistöön. Se on kertomus, josta käy ilmi eläimellisyys ja turtuneisuus kaikkia säädyllisyyden ja inhimillisen myötätunnon mittapuita kohtaan. Se on traaginen kertomus siitä, millä tavalla ihmiset voivat kohdella lähimmäisiään – oman rotunsa ja kansansa jäseniä. Se on kertomus, jonka tulisi syvästi vaikuttaa kaikkiin, jotka rakastavat oikeutta ja rehtiyttä, niin, vapautta, joka kuuluu kaikille rotuun, ihonväriin tai uskontoon katsomatta.
Kun yksikin henkilö joutuu nykyään terroristien vangiksi, tapaus tehdään laajalti tunnetuksi. Ihmiset seuraavat kiinnostuneina yrityksiä panttivangin vapauttamiseksi. Mutta Malawissa ovat vuoden 1975 syyskuusta lähtien kymmenet tuhannet Jehovan todistajat, jotka ovat syntyperäisiä malawilaisia, joutuneet hirmuvallan kohteeksi. Kolme vuotta sitten he pakenivat Malawin hirmuvaltaa Mosambikiin ja Sambiaan. Nyt heidät on pakotettu palaamaan. Omassa maassaan he ovat joutuneet kokemaan herjauksia, ruumiillista väkivaltaa ja kaikenlaista häväistystä. Heiltä on ryöstetty heidän vähä omaisuutensa, ja heidät on jätetty vaille itsensä ja lastensa elämän ylläpitämisen mahdollisuuksia.
Kaikessa tässä he eivät saa mitään apua lain toimeenpanoelimiltä. Malawin hallintovirkailijoiden joukossa ei ole ketään, jonka puoleen he voisivat kääntyä ja jolta he voisivat saada suojaa raivoisilta hyökkääjiltä, jotka lyövät, ryöstävät ja raiskaavat mielin määrin. He ovat vankeina omassa maassaan, maassa, jossa he syntyivät ja kasvoivat. Sen rajoista on tullut heille kuin suuren vankilan muurit. Ei voi jäädä huomaamatta samankaltaisuus niiden olosuhteitten kanssa, jotka vallitsivat natsi-Saksassa, missä tuhannet Jehovan todistajat joutuivat vankeuteen ja kärsivät kuoleman. Lisäksi tuo samankaltaisuus on tulossa entistä ilmeisemmäksi, sillä Malawi on alkanut pystyttää omia keskitysleirejään Jehovan todistajille. Se on tehnyt myös sen uskomattoman teon, että se on riistänyt kristityiltä isiltä ja äideiltä heidän lapsensa, sylivauvatkin.
Mistä kaikki tämä johtuu? Ovatko nämä ihmiset maalle vaarallisia – kumouksellisia, maanpetoksellisia, vallankumousta suunnittelevia? Aivan päinvastoin. He ovat kiistämättömästi koko maan rauhaisimpia, ahkerimpia ja lainkuuliaisimpia kansalaisia. He ovat saaneet kokea raakuutta ja häväistystä yhdestä syystä, yhdestä ainoasta syystä. Se on se, että he ovat epäpoliittisia. Tämä johtuu siitä, että he uskovat tunnontarkasti Raamattuun ja Jeesuksen Kristuksen opetuksiin, hänen, joka sanoi, että hänen seuraajansa eivät ole ”osa maailmasta”. (Joh. 15:17–19) Niinpä heidän omatuntonsa ei salli heidän hankkia korttia, joka ilmoittaisi heidän olevan Malawin hallitsevan poliittisen puolueen – Malawin kongressipuolueen – jäseniä. Tämän tähden heitä kohdellaan huonommin kuin ihmiset tavallisesti kohtelevat edes eläimiä.
’Vähäpätöinen seikka’, jotkut saattavat olla taipuvaisia sanomaan. ’Ostaisivat sellaisen kortin, niin välttyisivät vaikeuksilta.’ Se olisi varmasti helpoin menettelytapa. Ja jos olisikin pelkästään kysymys jonkin veron maksamisesta tai henkilöllisyys- tai henkilöverotodistuksen ostamisesta (josta monien maitten Jehovan todistajat maksavat ja jota he pitävät lainkuuliaisesti mukanaan näissä maissa), heillä ei olisi mitään sitä vastaan. Mutta tämä kiistakysymys osuu heidän kristillisen uskonsa ja asemansa ytimeen. Kristus Jeesus sanoi Rooman maaherralle Pontius Pilatukselle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet.” (Joh. 18:36) Jos Jehovan todistajat alkaisivat liittyä tämän maailman poliittisiin puolueisiin, he kieltäisivät avoimesti sen, mihin he väittävät uskovansa ja minkä puolesta he väittävät seisovansa. Vaikka he eivät haluakaan kokea kärsimyksiä, he alistuvat niihin ja kuolemaankin, jos vaihtoehtona olisi uskottomuus Jumalaa ja hänen Poikaansa kohtaan.
Juuri siten ajattelivat ajanlaskumme alun kristityt. Voit lukea historiankirjoista Rooman hallitusmiesten ponnisteluista varhaiskristittyjen saamiseksi uhraamaan keisarin ”hengelle” edes niin pienellä teolla kuin panemalla hyppysellinen suitsuketta uhriksi alttarille. Kristityistä, jotka tuotiin kuolemaan Rooman areenoille, eräs historiateos sanoo: ”Hyvin harvat kristityt muuttivat mieltään, vaikka areenalla oli yleensä heidän mukavuudekseen alttari, jolla paloi tuli. Vangin ei tarvinnut muuta kuin heittää vähän suitsuketta liekkiin, niin hänelle annettiin uhritodistus ja hänet vapautettiin. . . . Silti eivät juuri ketkään kristityt käyttäneet hyväkseen tätä pelastusmahdollisuutta.” – Daniel P. Mannix, Those About to Die, s. 135, 137.
Kysyhän itseltäsi: kumpi on suurempi todistus siitä, että on hyvä kansalainen, sekö, että ostaa poliittisen puolueen jäsenkortin ja kuljettaa sitä mukanaan – kuka tahansa rikollinen tai maanpetturikin voisi toimia ja toimisi siten – vai se, että elää maan lakien mukaisesti ja osoittautuu ahkeraksi, säädylliseksi, rehelliseksi ja kunnioittavaksi ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään? Malawin hallitusmiestenkin täytyy ymmärtää, miten naurettavaa on pitää puolueen jäsenkortin omistamista hyvän kansalaisen tärkeimpänä tunnusmerkkinä. Muussa tapauksessa he eivät toistuvasti kieltäisi sitä, että juuri tästä kiistasta on kysymys, tai sitä, että ihmisiä yritetään pakottaa ostamaan sellaisia kortteja.
Tosiasiat puhuvat kuitenkin puolestaan, ja nuo tosiasiat ovat raakoja, järkyttäviä, kuvottavia. Tarkastelehan nyt lyhyesti, mitä Jehovan todistajien on täytynyt kokea Malawissa viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana aina nykyhetkeen asti.
*** g76 8/2 s. 5-7 Ilkeämieliset ainekset pitävät pilkkanaan Malawin perustuslakia ***
Ilkeämieliset ainekset pitävät pilkkanaan Malawin perustuslakia
Vuonna 1966 hyväksytty Malawin tasavallan perustuslaki sisältää ensimmäisessä luvussaan seuraavan säädöksen:
”III) Malawin hallitus ja kansa tunnustavat jatkuvasti Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen tallennettujen henkilökohtaisten vapauksien pyhyyden ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen pyhyyden.”
Mitkä ovat joitakin noista henkilökohtaisista vapauksista, joiden pyhyys tunnustettaisiin? Seuraavissa artikloissa sanotaan:
”IV) Keneltäkään ei tulisi riistää hänen omaisuuttaan ilman hyväksyttävän korvauksen maksamista, ja niinkin vain silloin, kun yleinen etu sitä vaatii.
”V) Kaikkien ihmisten, väristä, rodusta tai uskonnosta riippumatta, tulisi nauttia yhtäläisistä oikeuksista ja vapauksista.”
Mutta melkein heti perustuslain hyväksymisen jälkeen maan rikolliset ainekset ovat pitäneet noita sanoja pilkkanaan.
Jo ennen tämän uusimman perustuslain kirjoittamista Malawin Jehovan todistajia vastaan oli hyökätty väkivaltaisesti vuonna 1964. Yhteensä 1081 heidän kotiaan ja yli sata heidän kokouspaikkaansa, joita sanotaan valtakunnansaleiksi, poltettiin tai hävitettiin muilla tavoin. Heidän peltojaan tuhottiin satamäärin, jotta he eivät saisi tarvitsemaansa ruokaa. Mutta vuonna 1964 laki tarjosi ainakin jonkin verran turvaa.
Esimerkki siitä, että oikeuslaitos yhä toimii, oli niiden kahdeksan miehen tuominen oikeuden eteen ja tuomitseminen, jotka murhasivat malawilaisen todistajan nimeltä Elton Mwachande. Sen syytöksen torjumiseksi, että todistaja oli ’yllyttänyt’ hyökkääjiään tai että Malawin Jehovan todistajat eivät täyttäneet kansalaisvelvollisuuksiaan, virkaatekevä tuomari L. M. E. Emejulu sanoi siihen aikaan:
”En tarvitse mitään todisteita kiihotuksesta. On totta, että Jehovan todistajat ovat levittäneet päättäväisesti uskoaan ja pyrkineet voittamaan käännynnäisiä, mutta he olivat tietoisia kansalaisvelvollisuuksistaan ja tekivät kaiken, mitä heitä pyydettiin tekemään, yhteiskunnan kehittäminen mukaan luettuna. He ainoastaan kieltäytyivät liittymästä mihinkään poliittiseen puolueeseen. . . . Ei ole todisteita siitä, että he olisivat koskaan pakottaneet tai yrittäneet pakottaa ketään omaksumaan uskontoaan. Todisteet osoittavat päinvastaista. Perustuslaki takaa heille oikeuden kuulua johonkin poliittiseen puolueeseen tai olla kuulumatta. En havaitse mitään todisteita kiihotuksesta.
Oikeus katoaa
Näin oli vuonna 1964. Vuodesta 1967 lähtien kuitenkin kaikki oikeudenmukaisuudelta vivahtavakin tätä puolustuskyvytöntä vähemmistöä kohtaan on täysin kadonnut.
Huolimatta perustuslain takaamista yhtäläisistä oikeuksista ja kaikille ihmisille suodusta vapaudesta hallitus julisti virallisesti 23. lokakuuta 1967 Jehovan todistajat ”laittomaksi yhteisöksi”, kuten The Times of Malawi -lehti ilmoitti. Tämä oli merkki koko maan käsittävälle hyökkäykselle Jehovan todistajia vastaan, joita oli silloin noin 18 000. Jälleen he joutuivat näkemään, että heidän vaatimattomat kotinsa ryöstettiin ja poltettiin. Yksistään Lilongwen kaupungissa Keski-Malawissa poltettiin 170 kotia vain kolmessa yössä. Yhteensä koteja poltettiin 1095, ja 115 valtakunnansalia hävitettiin. Tuhansia Jehovan todistajia lyötiin ja heitettiin vankilaan. Toiset tuhannet etsivät väliaikaista turvapaikkaa menemällä rajan yli naapurimaihin Sambiaan ja Mosambikiin.
Entä mitä teki hallitus, ’lain ja järjestyksen’ lähde ja kaikkien Malawin kansalaisten oikeuksien ’virallinen suojelija’? Se ei millään lailla tuominnut tätä rikollista toimintaa! Kuitenkin nähdessään väkivallan valtavan laajuuden hallitus kehotti poliittisen puolueensa jäseniä lopettamaan ilkeämielisen vainon. Sen jälkeen vallitsi jonkin aikaa jonkinlainen rauha ja tyyneys, ja maasta pois paenneet todistajat palasivat takaisin. He saarnasivat edelleen Jumalan valtakunnan hyvää uutista toisille malawilaisille, ja vaikka he eivät kiellon tähden voineetkaan tehdä työtään avoimesti, se kukoisti.
Noin kaksi vuotta myöhemmin Malawin presidentti tohtori H. Kamuzu Banda lausui 6. lokakuuta 1969 julkisesti, ettei ketään maan asukasta pakotettaisi ostamaan poliittista puolueen jäsenkorttia. Osoittaisiko tulevaisuus, että näillä sanoilla olisi merkitystä ja voimaa ja että niitä kunnioitettaisiin? Vai pitäisivätkö myöhemmät tapahtumat tuotakin lausuntoa pilkkanaan?
Kolmas väkivallan aalto alkaa vyöryä
Vuonna 1972 saatiin vastaus. Malawin kongressipuolueen vuosikokouksessa hyväksyttiin päätös. Siinä esitettiin väärä väite, että Jehovan todistajat ’ehkäisivät Malawin sekä poliittista että taloudellista kehitystä’, ja siinä esitettiin seuraavat lähes uskomattomat päätökset:
”b) Päätetty, että näiden kiihkouskonnollisten lahkojen kaikki jäsenet, jotka olivat kaupan ja teollisuuden palveluksessa, oli viipymättä erotettava ja että jokainen kaupallinen tai teollinen liikeyritys, joka ei mukautuisi tähän päätökseen, menettäisi toimilupansa.
”c) Päätetty, että kaikki näiden kiihkouskonnollisten lahkojen jäsenet, jotka olivat valtion viroissa, oli viipymättä erotettava ja että kaikkia näiden lahkojen jäseniä, jotka olivat yksityisyrittäjiä joko liikealalla tai maanviljelyksen piirissä, oli estettävä harjoittamasta liiketoimintaa tai maanviljelystä.
”d) Päätetty, että kaikki näiden lahkojen jäsenet, jotka asuivat kylissä, oli ajettava niistä pois, ja vedottu hallitukseen, että se antaisi suurimman mahdollisen suojelun niille puolueen jäsenille, jotka käsittelisivät näiden lahkojen kannattajia.”
Mikä oli näiden julmien ja kiihottavien päätösten vaikutus; kehottivathan ne niin monin sanoin karkottamaan Jehovan todistajat ihmisyhteiskunnasta? Melkein heti leimahti joukkoväkivallan henki liekkiin kaikkialla maassa. Tuon vuoden (1972) heinäkuusta alkaen puolueen sotaisan Nuorisoliigan ja sen Nuorten pioneerien liikkeen jäsenet ottivat johdon todellisessa sodassa Jehovan todistajia vastaan.
Puolueen jäsenet eivät säästäneet raaoilta hyökkäyksiltään ketään, eivät edes vanhuksia tai raskaana olevia naisia. Nuoria tyttöjä raiskattiin toistuvasti; miehiä hakattiin tajuttomiksi. Erilaisia kidutuskeinoja, joita ainoastaan sairaat mielet voivat keksiä, kuten kuuden tuuman naulojen työntämistä miesten säärien läpi ja heidän pakottamistaan kävelemään, käytettiin yritettäessä pakottaa nämä ihmiset rikkomaan uskonnollista vakaumustaan ja omaatuntoaan vastaan ja ostamaan puolueen jäsenkortti. Tällä kertaa hävitettyjen kotien määrä nousi tuhansiin. Sopusoinnussa Malawin kongressipuolueen päätöksen kanssa todistajat ajettiin pois kylistään ja pelloiltaan metsiin ja savanneille. Heidän karjansa joko varastettiin tai tapettiin.
Kaikessa tässä yhtäkään näihin rikollisiin hyökkäyksiin osallistunutta ei pidätetty tai saatettu oikeuteen! Miten tyhjiltä kaikki tämä saikaan perustuslain lupaukset näyttämään! Presidentin lupaus, ettei ketään ihmistä pakoteta ostamaan puolueen jäsenkortteja, tehtiin arvottomaksi sanahelinäksi, jota ei kunnioiteta eikä noudateta. Nuorisoliigan jäsenet kerskuivat usein: ”Me olemme poliisi.” Toiminnallaan sellaiset Nuorisoliigan jäsenet itse asiassa ilmaisevat halveksivansa perustuslakia ja sen lupausta myöntää vapaus ”kaikille ihmisille, väristä, rodusta tai uskosta riippumatta”.
Seuraus oli, että Jehovan todistajat pakenivat Malawista joukoittain. Lopulta noin 36 000 ihmistä (lapset mukaan luettuina) asui kymmenessä eri pakolaisleirissä naapurimaassa Mosambikissa. Siellä heille annettiin jonkin verran maata viljeltäväksi, ja heitä autettiin siten pysymään elossa. Näille pakolaisleireille he rakensivat kymmeniä valtakunnansaleja, joissa he jatkoivat Jumalan sanan tutkimista. He olivat menettäneet melkeinpä kaiken aineellisen omaisuutensa, mutta he eivät olleet menettäneet uskoaan.
Pakotetut takaisin vainoojien käsiin
Kuitenkin Portugalia vastaan suoritetun onnistuneen vallankumouksen jälkeen vuonna 1975 Mosambikin valtio alkoi muuttua portugalilaisesta siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi. Eräät radikaalit poliittiset ainekset käyttivät tilaisuutta hyväkseen kiihottaakseen mielialoja pakolaisleirien malawilaisia todistajia vastaan ja alkoivat vaatia, että näiden tuli yhtyä huutamaan poliittisia iskulauseita, kuten: ”Viva Frelimo [Mosambikin huomattavimman poliittisen puolueen nimi]!” Koska todistajat kieltäytyivät sekaantumasta politiikkaan, heidät pakotettiin poistumaan Mosambikin pakolaisleireiltä. Heidät pakotettiin palaamaan rajan yli Malawiin.
Malawin rajalla palaavia pakolaisia oli vastassa Keski-Malawin ministeri herra Kumbweza Banda. Hän sanoi heille: ”Lähditte Malawista omasta halustanne ja nyt palaatte omasta halustanne. Menkää takaisin kyliinne ja olkaa yhteistoiminnassa puolueen puheenjohtajien ja muiden paikallisten puoluevirkailijoitten kanssa.” Lisäksi hän viittasi Malawin Nuorisoliigan jäseniin sanoessaan: ”Minun poikani pitävät huolen siitä, että olette yhteistoiminnassa puolueen kanssa.”
Tämä ei juuri herättänyt toiveita siitä, että pakolaisten olosuhteet korjaantuisivat. Monilla heistä ei ollut edes rahaa matkustaakseen linja-autolla kotikyläänsä. Pakolaisia kulki jalkaisin suurin joukoin yli 150 kilometriä pienten lastensa kanssa. Eräs ryhmä kulki noin 500 kilometriä, ja naisten sääret ja jalat olivat perille tultaessa turvoksissa. Mikä heitä odotti?
Elokuun 27. päivänä 1975, pian heidän paluunsa alkamisen jälkeen, Nkhotakotassa sijaitsevan Malawin kongressipuolueen päämajan piirisihteeri lähetti seuraavansisältöisen (tšinjanjasta käännetyn) kiertokirjeen, jonka ensimmäinen kappale on selvästi ristiriidassa sen herra Kumbweza Bandan väitteen kanssa, että Jehovan todistajat palasivat Malawiin omasta halustaan:
”Ilmoitan teille, että olemme saaneet Keski-Malawissa sijaitsevan Lilongwen puoluetoimistosta sanoman. Siinä sanotaan, että nuo tuon ’Jehovan todistajain’ kielletyn kirkon jäsenet on ajettu pois paikasta, jonne he pakenivat Mosambikiin. Nämä ihmiset ovat nyt palaamassa koteihinsa.
”Me haluamme lausua selvästi, että jos nämä ihmiset saapuvat koteihinsa, teidän, alue- ja haaratoimistojen johtajien, tulisi varmistautua kylienne päämiesten kanssa siitä, että pidätte huolen, että kukin heistä ostaa PUOLUEEN JÄSENKORTIN. Kuten tiedätte, on hyvin tärkeätä, että jokainen kyläläisenne ostaa Malawin kongressipuolueen jäsenkortin. Tämä on se ainoa tapa, jolla me tämän maan kansalaiset voimme ilmaista arvostuksemme elinikäistä Johtajaamme Ngwazia [tri Bandaa] kohtaan tämän Malawin maan kehittämisestä.
”Teidän kanssanne puoluetyössä,
”[Allekirjoitus] P. Kamsuli Chirwa
Piirisihteeri”
Nyt väkivallanteot alkoivat jälleen ja tulivat niin kiivaiksi, että yli 4000 palannutta pakolaista meni jälleen Malawin rajan yli, tällä kertaa Sinda Misaleen Sambiaan, ja toivoi saavansa sieltä turvapaikan. Mutta lokakuuhun mennessä Sambian hallitus oli pakottanut heidät poistumaan ja lähettänyt heidät takaisin Malawiin, missä tuhannet muut todistajat saivat osakseen raakaa kohtelua.
Mitä Jehovan todistajat oikeastaan saavat kokea Malawissa? Onko tilanne todellisuudessa niin traaginen kuin esitetään? Lue nyt malawilaisista lähteistä tullut selonteko.
[Alaviitteet]
Katso muistiinmerkittyä todistusaineistoa, jossa on näihin tekoihin liittyvät nimet ja paikat, Herätkää!-lehdestä 22.1.1973, sivuilta 3–23.
*** g76 8/2 s. 8-12 Kertomus raakuuksista – milloin se päättyy? ***
Kertomus raakuuksista – milloin se päättyy?
KUN Jehovan todistajien turvapaikka oli riistetty Mosambikissa, heitä alkoi virrata tuhatmäärin pitkin Pohjois- ja Keski-Malawin pääteitä kohti kotikyliään. Monille se oli kuin hirvittävää kujanjuoksua.
Matkallaan maan pohjoisosassa sijaitseviin koteihinsa neljäkymmentä mies- ja naispuolista todistajaa saapui Mzimban torille. Ihmiset kerääntyivät ilkkumaan väsyneitä matkaajia, ja sitten Malawin Nuorisoliigan jäsenet hyökkäsivät heidän kimppuunsa. Heitä lyötiin ankarasti kello 8.30:stä kello 14:ään. Poliisit seisoivat vieressä katselemassa. Yksi lyödyistä oli yli 80-vuotias mies. Heidän oli käveltävä vielä yli 110 kilometriä, eikä heillä ollut ruokaa, sillä nuorisoliigalaiset ottivat heiltä sen vähän rahan, joka heillä oli.
Saavuttuaan kyliinsä todistajien sallittiin toisinaan aluksi asettua koteihinsa. Mutta yleensä ei kestänyt kauan, ennen kuin nuorisoliigalaiset tulivat vaatimaan, että heidän täytyi ostaa poliittisen puolueen jäsenkortti. Kun he kieltäytyivät, he saivat osakseen kaikenlaista epäinhimillistä kohtelua. Tarkastelehan muutamia tapauksia:
Sosolan kylä Keski-Malawissa; 26. elokuuta 1975: Joukko miehiä ja naisia, paikallinen parlamentin jäsen Elson Muluzi ja paikallinen puolueen puheenjohtaja Stuart Maere mukaan luettuina, ympäröi Jehovan todistajien kodit ja kysyy, ovatko nämä valmiit ostamaan puolueen jäsenkortit. Kun todistajat vastaavat kieltävästi, puolueen jäsenet ryöstävät heidän kotinsa, ajavat heidät pois kylästä ja sanovat: ”Häipykää täältä! Menkää maahan, missä ei ole kortteja!”
Kasonjolan alue; 4. ja 5. syyskuuta 1975: Malawin kongressipuolueen nuoret menevät Nsamben, Kampinin, Tangan, Mbalame I:n, Mbuziyamwanan ja Mselelan kylissä asuvien todistajien koteihin. He vaativat ostamaan jäsenkortin. Todistajien kieltäytyessä puolueen jäsenet menevät heidän koteihinsa ja varastavat kaiken heidän omaisuutensa: rahat, polkupyörät, rannekellot, lautaset, kupit ja muut kotitalousesineet. Veljiä hakataan hirvittävästi, niin että yksi heistä on tajuton puolitoista tuntia. Kahdessa paikassa nuorisoliigalaiset (joiden puheenjohtaja on nimeltään Mozangwila) virtsaavat kodeissa olevaan maissijauhoon, niin että se tulee syötäväksi kelpaamattomaksi. Kun yksi todistajista menee poliisin luo tekemään ilmoitusta hyökkäyksistä ja palaa, häntä piestään jälleen.
Makambalen kylä Keski-Malawissa: Viisi todistajaa, miehiä ja naisia, riisutaan alasti, heidät piestään ja heitä ajetaan takaa 11 kilometriä. Teosta olivat vastuussa Mangochin alueen parlamentin jäsen herra Abidabilu sekä Nuorisoliigan ja Nuorten pioneerien jäsenet.
Mazonda, Muso ja Mingola; 2. ja 3. syyskuuta 1975: Ncheun alueelta olevat Malawin kongressipuolueen jäsenet hyökkäävät yli kahdenkymmenen mies- ja naistodistajan kimppuun ja hakkaavat heidät. Yksi todistaja on tajuton kaksi tuntia lyömisen tähden. Sitten hyökkääjät hierovat sekä miesten että naisten haavoihin ”syyhypapua”. 4. syyskuuta 1975: Nuoret pioneerit Maduka ja Samora johtavat nuorukaisryhmää, joka hyökkää todistajien kimppuun Beni Chauyan kylässä. Miehiä ja naisia hakataan tajuttomiksi.
Lingadzi, Lilongwen alue; 29. syyskuuta 1975: Kello 6 aamulla joukko Malawin kongressipuolueen virkailijoita ja nuorisoliigalaisia vie neljätoista todistajaa, sekä miehiä että naisia, puolueen haaratoimistoon Tsokan kylään. Siellä heitä hakataan ankarasti. Hyökkääjät riisuvat erään todistajan, jonka suusta ja korvista jo vuotaa verta, sitovat hänen kätensä hänen selkänsä taa ja hierovat mutaa hänen hiuksiinsa ja silmiinsä. Teosta olivat vastuussa alueen puheenjohtaja Ng’ambe, varapuheenjohtaja Syawa sekä Nuorisoliigan haaratoimiston puheenjohtaja Mchezo ja varapuheenjohtaja Mchenga.
Turmeltunutta sukupuolista pahoinpitelyä
Monet raportit kertovat sukupuolisesta pahoinpitelystä, josta ilmenee äärimmäinen turmeltuneisuus. Esimerkiksi:
Mponelan alue Pohjois-Malawissa: Kylän päällikkö herra Kwindanguwo vie todistajat Mponelan poliisiasemalle. Heitä pidetään siellä viisi päivää ilman ruokaa. Sitten heille annetaan kirje vietäväksi suuremman paikkakunnan Dowan poliisiasemalle. Heidän saavuttuaan Dowan poliisiasemalle sen virkailija vie heidät paikalliseen Malawin kongressipuolueen toimistoon. He havaitsevat, että sinne on jo tuotu toisia todistajia. Kaikkia hakataan ankarasti. Ennen pieksemisen alkamista Malawin kongressipuolueen Dowan alueen puheenjohtaja herra Kamtepa huutaa: ”Tulkoon Jeesus Kristus alas juuri nyt estämään meitä lyömästä teitä kaikkia, ennen kuin alamme lyödä teitä!” Puheenjohtaja ja hänen Nuorisoliigaan kuuluvat apurinsa alkavat sitten hakata miehiä ja naisia. He riisuvat heidän kaikki vaatteensa ja hierovat pippurista ja ”syyhypavun” palkojen karvoista valmistettua sekoitusta kaikkialle heidän alastomaan ruumiiseensa. He puristavat tätä samaa sekoitusta miesten ja naisten sukupuolielimiin. Sitten he vetävät miehet naisten päälle yrittäessään pakottaa nämä moraalittomuuteen, samalla kun he lyövät heitä kaiken aikaa. Yksikään todistaja ei anna perään kidutuksessa.
Bundan, Nyangan ja Phathan kylät etelään Lilongwesta; 4.–9. syyskuuta: Roskajoukot ajavat kaikki todistajat kodeistaan, riisuvat heidät ja hakkaavat heidät. Hyökkääjiä johtavat Malawin kongressipuolueen paikalliset puheenjohtajat, joista yhden nimi on Jeke. Eräs roskajoukko käsittää yli sata ihmistä, jotka ovat varustautuneet erilaisin asein todistajia vastaan. He yrittävät taivuttaa todistajamiehet ja -naiset keskenään moraalittomiin tekoihin. Bundan todistajat viedään poliisiasemalle, ja poliisitkin ryhtyvät lyömään heitä. Poliisit sanovat todistajille: ”Hallitus on meidän. Menkää Jumalan luo, jos hän on olemassa, ja pyytäkää, että hän tulee auttamaan teitä.” Kun toisista julmuuksista ilmoitetaan poliiseille, he vastaavat: ”Menkää kertomaan Jumalalle. Auttakoon hän teitä. Jos hän ei auta teitä, teistä tehdään loppu tänä vuonna.”
Nämä sanat palauttavat varmasti mieleen ajan, joka on paljon kaukaisempi kuin Saksan sadistisen natsihallituksen aika. Ne palauttavat mieleen ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan, jolloin Kristusta Jeesusta syytettiin väärin kapinan lietsonnasta hallitusta vastaan ja jolloin hänet naulattiin kidutuspaaluun. Lue omasta Raamatustasi, miten ylipapit ja kirjanoppineet ja kansan vanhimmat ”rupesivat tekemään hänestä pilaa ja sanomaan: ’Muita hän pelasti; itseään hän ei voi pelastaa! Hän on Israelin kuningas; tulkoon nyt alas kidutuspaalusta, niin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan; pelastakoon Hän nyt hänet, jos Hän hänet haluaa, sillä hän sanoi: ”Minä olen Jumalan Poika.”’” – Matt. 27:41–43.
Nykyään pilkataan Jehovan todistajia Malawissa melkein täsmälleen samoin sanoin, koska he ovat yhtä ehdottoman uskollisia Jumalalle kuin hänen Poikansa Jeesus Kristus, joka oli aikaisemmin sanonut Pontius Pilatukselle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” – Joh. 18:36.
Kanchenche, Lilongwesta luoteeseen; 31. elokuuta 1975: Nuorisoliigan jäsenet hyökkäävät Jehovan todistajien kimppuun. Miehet isketään maahan ja nuorisoliigalaiset polkevat heidän niskaansa. Naiset riisutaan alasti ja hakataan, ja nuorisoliigalaiset polttavat soihdulla karvat heidän sukupuolielintensä alueelta. Myös paikkakunnan naiset lyövät heitä. Viisi naimisissa olevaa todistajanaista raiskataan. Kolme eri miestä raiskaa nuoren 17-vuotiaan tytön. Johdon tässä vainossa ottavat Malawin kongressipuolueen aluejohtaja Yowase Kapulula Lundun kylästä; Kanjaye, Biliyatin poika, Thandazan kylästä; Asedi Chavesi, Magadin poika, Chilomban kylästä ja Benala Mtsukwa Msandan kylästä.
Chimasongwen kylä Lilongwen alueella; 7. syyskuuta 1975: Joukko todistajia viedään Malawin kongressipuolueen aluetoimistoon, missä hyökkääjät riisuvat sekä miehet että naiset. Sitten he sitovat heidät yhteen yrittäen pakottaa heidät sukupuoliyhteyteen ja siten tekemään huorin. Eräs 60-vuotias todistajamies sidotaan tällä tavalla nuoreen todistajatyttöön; nuorukainen sidotaan omaan sisareensa; jopa kuukautistilassa oleva nainen sidotaan siten miestodistajaan. Nuorisoliigan paikallinen puheenjohtaja Chipukupuku ottaa lisäksi soihdun ja polttaa karvat kymmenen miestodistajan sukupuolielinten alueelta, rinnasta ja kainaloista. Malawin naisten liigan jäsenten yllytyksestä hyökkääjät ottavat erään – alastomaksi riisutun – naistodistajan ja hyppivät hänen säärillään ja vatsallaan ja samalla hakkaavat häntä agaaven lehdillä, kunnes hän pyörtyy. Kuukautistilassa olevaa naista lyödään, kunnes hänen suustaan ja sieraimistaan vuotaa verta.
Chilinde Lilongwessa; 8. syyskuuta: Nuorisoliigan jäsenet hakkaavat todistajat yöllä. Neljä miestä raiskaa yhden naisista; toinen nainen lukitaan asuntoonsa, ja kolme miestä raiskaa hänet. Kun todistajat kertovat näistä tapauksista poliisille, he saavat vastaukseksi: ”Kertokaa Jumalallenne. Hän saa aikaan sen, että teitä ryöstetään. Onko hän kuollut, niin että hänen silmänsä eivät näe?”
Lumbadzi pohjoiseen Lilongwesta; 24. syyskuuta: Pakolaistodistajat palaavat koteihinsa, ja kylän päällikkö sallii heidän asettua kylään. Tuona yönä kuitenkin Malawin kongressipuolueen aluejohtaja ja joukko nuorisoliigalaisia tulevat ja vievät todistajat puolueen toimistoon Dowaan. Heidän vangitsijansa hakkaavat heidät ja sitovat sitten kaksi todistajamiestä sukupuolielimistään yhteen. He hakkaavat heitä sukupuolielimiin, niin että jos toinen yrittää väistää lyömistä, hän vahingoittaa toista. He sitovat toisten todistajien sukupuolielimiin raskaita tiiliä ja pakottavat heidät sitten kävelemään niiden kanssa. Teosta oli vastuussa mm. Lumbadzista oleva mies nimeltä Chilunje. Kun näistä julmuuksista ilmoitetaan poliiseille, näinä vastaavat: ”Vaikka teidät tapettaisiin, ette saa apua.”
Chindamban kylä Zombasta länteen; 2. lokakuuta: Zomban poliisi pidättää 15 todistajaa, ja heitä kidutetaan. Sen lisäksi että heille ei anneta ruokaa ja heitä lyödään pahoin, heidän kiduttajansa puristelevat miesten ja naisten sukupuolielimiä puisilla pihdeillä yrittäessään pakottaa heidät ostamaan poliittisen puolueen jäsenkortteja.
Lisäksi toisissa raporteissa kerrotaan siitä, miten puolueen nuoret työntävät tikkuja todistajanaisten sukupuolielimiin. Kuva on samalla kertaa sekä traaginen että kuvottava. Siinä ei ole vielä kuitenkaan kaikki.
Keskitysleireihin kokoaminen
Lokakuun alussa Malawin hallitus lähetti kaikille poliisiasemille kiertokirjeen – ei rikollisten hyökkäysten lopettamiseksi ja lain ja järjestyksen palauttamiseksi vaan – Jehovan todistajien aitaamiseksi keskitysleireihin, kuten Dzalekaan, Kanjedzaan ja Malakuun. Joillakin alueilla keskitysleirit ovat suuria; toisaalla ne ovat piikkilangalla eristettyjä alueita poliisiasemien lähettyvillä.
Todistajien kannalta pahinta kuitenkin on se, että keskitysleireille panemisen käsky koskee ainoastaan aikuisia. Se on merkinnyt sitä, että vanhemmat on erotettu lapsistaan, jopa imeväisistä. Hallituksen määräyksen tarkoituksena näyttää olevan estää todistajien yritykset paeta johonkin toiseen maahan, koska he eivät voisi ottaa lapsiaan mukaan; tai ehkä sen tarkoituksena on aiheuttaa todistajille, jotka ovat äitejä, niin suurta tuskaa, että he rikkoisivat kristillistä omaatuntoaan vastaan ja liittyisivät poliittiseen puolueeseen. Kokonaisia Jehovan todistajien seurakuntia on nyt saarrettu ja pantu sellaisiin keskitysleireihin. Jehovan todistajien natsi-Saksassa saamat kokemukset toistuvat – tällä kertaa Afrikassa.
Todistajille ei näin ollen jää mitään mahdollisuutta vedota mihinkään hallintoelimeen oikeuden ja suojelun saamiseksi väkivaltaa vastaan. Heidät on pidätetty – ei heidän vainoojiaan. Kun he pyytävät poliisin suojelusta, heille sanotaan toistuvasti tähän tapaan: ”Meillä ei ole aikaa hukattavaksi teihin, koska te ette ole yhteistoiminnassa puolueen kanssa. Vaikka teille aiheutetaankin vaikeuksia, teillä ei ole mitään syytä tulla ilmoittamaan siitä meille, koska me emme ole teitä varten. Ainoastaan jos näytätte meille puolueen jäsenkortin, me autamme teitä, emme muutoin. Voitte ilmoittaa meille vain, jos joku on kuollut, jolloin me ainoastaan kirjoitamme siitä todistuksen.”
Joillakin alueilla ainoa turvallinen paikka Malawin todistajille on savanni ja metsät – missä asuu kirjaimellisia petoja eikä petomaisia ihmisiä. Lilongwen alueelta ilmoitetaan viidentoista Jehovan todistajien seurakunnan paenneen Dzalanyaman metsään Malawin ja Mosambikin raja-alueelle. Monien muiden seurakuntien jäsenet viettävät päivänsä kaupungissa mutta menevät aina yöksi savannille nukkumaan, joko siksi että heidät on tehty kodittomiksi, tai välttääkseen yöllisiä hyökkäyksiä.
Milloin raakuudet päättyvät?
Vaikka sellainen raakalaismainen vaino tuottaa ahdistusta Jehovan todistajille Malawissa ja muualla maailmassa, niin he eivät järky uskossaan eivätkä päättäväisyydessään pitää kiinni kristillisistä periaatteista. He muistavat apostoli Pietarin sanat, jotka hän lausui aikana, jolloin ensimmäisen vuosisadan kristityt kokivat samanlaista vainoa, koska hekään eivät olleet ”osa maailmasta” vaan pysyivät jakamattoman uskollisina Kristuksen Jeesuksen käsissä olevalle Jumalan valtakunnalle. Heille apostoli kirjoitti: ”Rakkaat, älkää oudoksuko keskuudessanne olevaa paloa, joka tapahtuu teille koettelemukseksi, ikään kuin teille sattuisi jotakin outoa. Päinvastoin iloitkaa jatkuvasti, koskapa olette osallisia Kristuksen kärsimyksiin.” – Joh. 17:16; 1. Piet. 4:12, 13.
Nämä sanat eivät kuitenkaan millään tavalla vähennä niiden raskasta vastuuta, jotka aiheuttavat sellaista vainoa viattomille ihmisille. Ellei aikaisemmin, niin pannessaan toimeen tuomionsa vihollismaailmalle Jehova Jumala lupaa tuoda vapautuksen ja huojennuksen kaikille niille, jotka ovat luottaneet häneen ja pysyneet uskollisina hänelle ankarissa koetuksissa. Siitä alkaen ikuisiin aikoihin asti tätä maata ei koskaan enää häpäistä kohdistamalla raakalaismaisia, julmia ja turmeltuneita tekoja puolustuskyvyttömiin ihmisiin. Silloin kaikkialla maapallolla ”nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta”. – Ps. 37:11.
Mutta voitaisiinko Malawin julmuudet saada loppumaan sitä ennen? Kyllä voitaisiin. Jos Malawin vallassaolijat kunnioittaisivat Malawin perustuslakia, sellaiset anteeksiantamattomat hyökkäykset voitaisiin lopettaa heti. Miksi Malawin hallitusvirkamiesten tulisi sallia rikollisten ainesten, vaikka ne olisivatkin heidän oman puolueensa riveissä, pitää Malawin perustuslakia pilkkanaan ja halventaa kansakuntaa maailman silmissä?
Eikö Malawissa ole yhtäkään arvovaltaista miestä, jolla olisi Gamalielin viisaus ja rohkeus? Jos on, nyt on varmasti aika sellaisen miehen neuvoa tovereitaan ja sanoa, kuten Gamaliel sanoi kristityistä apostoleista, jotka oli pidätetty: ”Nyt annan teille neuvon: älkää tehkö näille miehille mitään, vaan päästäkää heidät vapaiksi. Jos tämä hanke tai liike on ihmisistä, se raukeaa, mutta jos se on Jumalasta, te ette pysty nujertamaan heitä. Voitte äkkiä huomata taistelevanne Jumalaa vastaan!” – Apt. 5:38, 39, Uusi testamentti nykysuomeksi.
Varmasti ne, joita nyt vainotaan Malawissa, ansaitsevat kaikkien niiden vilpittömät rukoukset, jotka uskovat Jumalaan ja vanhurskauteen. (Vrt. Apt. 12:5.) Ja vielä enemmän, jos näiden viattomien ihmisten kärsimys koskettaa sydäntäsi, miksi et kirjoittaisi nyt maassasi olevalle Malawin edustajalle tai kenelle tahansa Malawin hallituksen virkailijalle, jonka nimi ja osoite on mainittu tämän kirjoituksen yhteydessä olevassa luettelossa? Kehota heitä tekemään voitavansa pysäyttääkseen maassaan meneillään olevat julmuudet.
[Alaviitteet]
Näitä ”syyhypapuja” kutsutaan tšinjanjan kielessä sanalla chitedze. Scott and Hetherwick Chinyanja Dictionary sanoo: ”Eräänlainen S-kirjaimen muotoinen papu, jossa on samettimaiset, ruskeat palot, jotka kypsyttyään aiheuttavat hangattaessa mitä ankarinta kutiamista; sen karvojen sively niskaa pitkin tekee ihmisen lähes mielipuoliseksi aiheuttamalla omalaatuisen sähköistävän tunteen.”
[Tekstiruutu s. 11]
VIRANHALTIJOITA JOILLE VOIT KIRJOITTAA
His Excellency the Life President of Malawi
Ngwazi Dr. H. Kamuzu Banda
Central Government Offices
Private Bag 301
Capital City
LILONGWE 3
Malawi, Central Africa
The Honourable R. A. Banda, S.C., M.P.
Minister of Justice and Attorney General and Minister of Local Government
Private Bag 333
LILONGWE
Malawi, Central Africa
The Honourable P. L. Makhumula Nkhoma, M.P.
Minister of Health
P.O. Box 351
BLANTYRE
Malawi, Central Africa
The Honourable D. Kainja Nthara, M.P.
Minister of Community Development and Social Welfare
P.O. Box 5700
LIMBE
Malawi, Central Africa
The Honourable R. T. C. Munyenyembe, M.P.
Minister of Education
Private Bag 328
Capital City
LILONGWE 3
Malawi, Central Africa
The Honourable N. P. W. Khonje, M.P.
Speaker of the Parliament of Malawi
P.O. Box 80
ZOMBA
Malawi, Central Africa
The Honourable D. T. Matenje, M.P.
Minister of Finance, Trade, Industry and Tourism
P.O. Box 30049
Capital City
LILONGWE 3
Malawi, Central Africa
The Honourable R. B. Chidzanja Nkhoma, M.P.
Minister of Organization of African Unity Affairs
P.O. Box 211
LILONGWE
Malawi, Central Africa
The Honourable A. A. Muwalo Nqumayo, M.P.
Minister of State in the President’s Office
P.O. Box 5250
LIMBE
Malawi, Central Africa
Mr. Aleke K. Banda
Deputy Chairman/Managing Director
Press (Holdings) Limited
P.O. Box 1227
BLANTYRE
Malawi, Central Africa
Mr. Richard Katengeza
P.O. Box 5144
LIMBE
Malawi, Central Africa
*** yb86 s. 153-157 Zimbabwe ***
VAINO MALAWISSA
Mutta siirtykäämme nyt takaisin lokakuuhun 1967, jolloin Jehovan todistajien työ kiellettiin Malawissa. Tätä kieltoa seurasi vainon aalto, jota eräs aikakauslehti kuvaa ”raaimmaksi ja epäinhimillisimmäksi kristittyjen vainoksi tällä 1900-luvulla”. Samassa kirjoituksessa sanotaan: ”Jotta löytäisi vastineita näille hirvittäville kertomuksille kärsimyksistä, julmuuksista ja inhottavuuksista – –, on mentävä ajassa taaksepäin varhaisten protestanttien, valdolaisten, tuhoamiseen Lounais-Ranskassa ja Italiassa 1400- ja 1500-luvulla.”
Miksi näitä julmuuksia suoritettiin? Sen ehdottoman puolueettoman asenteen takia, joka Jehovan kansalla on politiikkaan. Kun eräältä todistajalta, veli Justin Zacurukalta, kysyttiin tuohon aikaan, miksi näitä tosi kristittyjä kohdeltiin tällä tavoin, hän vastasi: ”Koska me kieltäydyimme ostamasta puoluekorttia.” Samoin kuin todistajat kaikkialla maailmassa, nämäkin kristityt kieltäytyivät rikkomasta kristillistä puolueettomuuttaan, vaikka heidän oli kestettävä mitä raainta kohtelua. Jotkut jopa menettivät henkensä.
Näiden kaikkien uskollisten asenne kuvastuu hyvin erään vanhahkon veljen, Samson Khumbanyiwan, sanoissa, joka menetti kotinsa, huonekalunsa, vaatteensa ja kaiken mitä hänellä oli. Hän sanoi: ”Tiedän, etten ole koskaan yksin, ja Jehova on suojellut minua.” Psalmista sanoo totuudenmukaisesti: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” – Ps. 34:20.
APUA PUUTTEESSA OLEVILLE
Kiihkeän vainon takia tuhannet Malawin todistajat joutuivat pakenemaan maasta. Jotkut menivät Sambiaan, mistä heidät kuitenkin palautettiin takaisin Malawiin. Tuhannet muut pakenivat Mosambikissa sijaitsevaan Milangeen, joka on lähellä Malawin rajaa. He jäivät sinne 1970-luvulle saakka, jolloin heitä alkoi vähitellen siirtyä takaisin kotimaahansa.
Mosambikissa veljemme olivat turvassa vainoojiltaan. Mutta nyt heillä oli muita ongelmia. He olivat ilman ruokaa, vaatteita ja asuntoa. Kaikki ne heidän täytyi jättää taakseen paetessaan. Mitä he siis saattoivat tehdä?
Vaikka todistajia ei ole koskaan laillisesti tunnustettu Mosambikissa, niin onneksi näitä pakolaisia kohdeltiin erittäin ystävällisesti. Mosambikin viranomaiset antoivat käytettäväksi kuorma-autoja veljiemme kuljettamista varten Mokuba-nimiseen paikkaan, joka sijaitsee noin 160 kilometriä Malawin rajalta. Siellä heille annettiin maata ja taloja, kirveitä, kuokkia ja siementä. Heille tuotiin lisäksi joka päivä ravinnoksi 90 kilon säkeissä jauhoa (jauhettua maissia). Tämä auttoi veljiä suuresti ja sai heidät tuntemaan, että Jehova piti heistä tällä tavalla huolta.
Apua tarvittiin kuitenkin lisää. Sen lisäksi, mitä Mosambikin hallitus lahjoitti, tarvittiin kipeästi ruokaa, vaatteita, huopia ja lääkkeitä. Miten tämä tarve voitiin tyydyttää? Ainoa mahdollisuus oli kuljettaa nämä tarvikkeet maanteitse ja Malawin läpi! Ottaen huomioon, mitä Malawissa oli juuri tapahtunut, olisiko mitään mahdollisuutta päästä läpi näiden välttämättömien tarvikkeiden kanssa?
JÄNNITTÄVÄ MATKA
Nämä kysymykset mielessään John McBrine ja Jim Mundell, lähetystyöntekijä joka vaimonsa Kathyn kanssa oli juuri karkotettu Sambiasta ja asui nyt tilapäisesti Zimbabwessa, lähtivät 22. helmikuuta 1968 Salisburysta Volkswagen-pakettiautolla, joka oli pakattu täyteen lahjoitettuja vaatteita ja huopia. Ennen lähtöä he olivat tehneet kaiken mahdollisen saadakseen tavaroilleen tulliselvityksen monia raja-asemia varten. Tämä ei kuitenkaan onnistunut määräysten ja rajoitusten takia. Koko onnistuminen oli siis jätettävä kokonaan Jehovan ohjauksen ja johdatuksen varaan. Jokainen raja-asema herätti levottomuutta, mutta ne kaikki ohitettiin vaikeuksitta. Tuntui kuin enkelit olisivat olleet läsnä koko matkan ajan.
Matka ei ollut helppo. Salisburysta Mosambikin rajalle Malawin itäpuolelle oli yli 600 kilometriä. Tie oli enimmäkseen hyvin kuoppainen ja vieläkin huonokuntoisempi jäljellä olevan 160 kilometrin matkan Mocubaan.
PETTYMYKSIÄ
John McBrine ja Jim Mundell halusivat tietenkin ensi töikseen tavata veljiä niillä kahdella leirillä, joihin heidät oli sijoitettu. Niinpä he menivät heti helmikuun 24. päivän aamuna tapaamaan leirin johtajaa. Miten pettyneitä he olivatkaan, kun hän ilmoitti että tapaaminen ei olisi mahdollista. Miksei? Koska hänen hallituksensa ei ollut tunnustanut Jehovan todistajia.
Johtaja oli kuitenkin ystävällinen mies ja hän ehdotti, että he odottaisivat kunnes hän olisi ottanut yhteyden hallituksen päämajaan. He odottivat – kolme päivää. Lopulta tuli vastaus: ’Mosambikissa ei ole Jehovan todistajia vaan pakolaisia, joita hallitus on auttanut humanitäärisistä syistä. Jos he luottavat leirin johtajaan, heidän tulee jättää vaatteet hänelle, elleivät, heidän on vietävä ne takaisin.’ Mikä pettymys! He olivat ajaneet niin pitkän matkan saamatta edes nähdä näitä uskollisia veljiä, jotka olivat kestäneet niin paljon. Valitettavasti he eivät voineet asialle mitään.
Nyt heidän oli päätettävä, mitä he tekisivät vaatteille ja huoville. Mitäpä muuta he saattoivat tehdä kuin luottaa johtajaan. Sen he tekivät.
Tietenkään yhdessä pakettiautossa kuljetetut vaatteet ja huovat eivät alkuunkaan riittäneet Malawin veljien tarpeisiin. Näillä kahdella veljellä oli kuitenkin myös rahaa, joka oli lahjoitettu Malawin veljien lisätarpeita varten. Asiasta laadittiin sopimus, jonka molemmat veljet, leirin johtaja ja eräs intialainen liikemies allekirjoittivat. Lahjoitetut rahat annettiin johtajalle ja sitä vastaava tilaus liikemiehelle. Hänen tuli hankkia pukuja, housuja ja lisähuopia. Johtajan piti puolestaan maksaa hänelle niistä ja jakaa varusteet leireihin, joissa veljet olivat.
ONNELLINEN LOPPU
Kertomuksen jatko osoittaa, miten matka päättyi. Kotimatkallaan ollessaan vielä Mosambikissa nämä kaksi veljeä näkivät tien varrella afrikkalaisia miehiä polkupyörineen mukanaan suuret määrät laskostettuja huopia. He olivat kuin olivatkin veljiä! Ja he olivat saaneet tavarat johtajalta. Kaksi matkamiestämme olivat tietenkin onnellisia nähdessään, että johtaja piti sanansa ja toimi nopeasti. Mutta suurimman ilon tuotti tietoisuus siitä, että he olivat lopultakin tavanneet joitakin leirillä asuvia veljiä. Kuten odottaa saattoikin, tämä osoittautui rohkaisevaksi sekä matkamiehille että leirin veljille.
Tästä lähtien nuo kaksi maata, Malawi ja Mosambik, olivat Zimbabwen haaratoimiston valvonnassa. Malawi jäi haaratoimistomme alaisuuteen moneksi vuodeksi ja Mosambik kuuluu yhä vastuualueeseemme.
*** yb86 s. 181-188 Zimbabwe ***
VAINOT MALAWISSA
Kun viimeksi puhuttiin Malawin veljistä, he olivat paenneet kotimaastaan Mosambikiin Milangeen Malawin itäpuolelle. Noin vuonna 1970 monet heistä alkoivat siirtyä takaisin kotimaahansa, missä he koettivat aloittaa elämän uudelleen siellä, mistä olivat lähteneet. Mutta tämä tilanne ei kestänyt kauan.
Vuonna 1972 veljiämme kohtasi uusi julma vainon aalto. San Francisco Examiner kutsui sitä ”uskonnolliseksi sodaksi” ja sanoi: ”Se on hyvin yksipuolinen sota voiman taistellessa uskoa vastaan.” Vaino muistutti suuresti vuoden 1967 vainon aaltoa, mutta se oli tällä kertaa paljon kiihkeämpää.
Nuorisoliitto ja Nuorten pioneerien liike ottivat johdon tässä ”sodassa”. ”He järjestäytyivät joukkioiksi, joissa oli kymmenkunta tai jopa sata henkeä. Sitten he kulkivat kylästä kylään aseistautuneina kepein, nuijin, panga-veitsin ja kirvein, etsivät käsiinsä Jehovan todistajia ja hyökkäsivät heidän ja heidän omaisuutensa kimppuun.” – Herätkää! 22. 1. 1973.
Sisariamme raiskattiin ja toisia hakattiin julmasti laudoilla, joissa oli piikkejä tai nauloja. Erään veljen ympärille sidottiin kuivaa heinää, minkä jälkeen se sytytettiin palamaan. Hänet kirjaimellisesti poltettiin kuoliaaksi.
Veli Michael Yadanga ja hänen perheensä vietiin keskelle suurta eläinpuistoa, jossa oli villieläimiä kaikkialla ympärillä, ja päästettiin siellä vapaaksi. Heidän oli käveltävä useita kilometrejä päästäkseen linja-autoon. Kun he palasivat kotiinsa, heitä yritettiin jälleen uhkauksin pakottaa ostamaan poliittisen puolueen jäsenkirja. Veli Yadangan vastaus kuului: ”Olen menettänyt hampaani, koska en ostanut jäsenkirjaa. Olen menettänyt työpaikkani, koska en ostanut jäsenkirjaa. Minua on piesty raa’asti, omaisuuteni on hävitetty ja minun oli paettava Sambiaan – vain siksi, etten ostanut jäsenkirjaa. Minä en osta sitä nytkään.” Kun eräs ystävällinen nuorisoliiton jäsen varoitti häntä myöhemmin siitä, että liiton jäsenet olisivat pian hänen kimpussaan, niin tämä veli pakeni perheineen Mosambikiin.
Pieksämisien ja ruumiillisten julmuuksien lisäksi liikkeitä suljettiin, pankkitilejä jäädytettiin, omaisuutta takavarikoitiin, viljasato tuhottiin tai varastettiin ja todistajia erotettiin työpaikoistaan. Mitä he tekivät? He pakenivat maasta, sillä muuta ei ollut tehtävissä.
Tällä kertaa useimmat heistä pakenivat Sambiaan. Yli 19 000 heistä päätyi Sinda Misalen pakolaisleiriin.
APUA MAAILMANLAAJUISELTA VELJESSEURALTA
Ei kestänyt kauan, ennen kuin apua alkoi virrata näille veljille. Sitä tuli kaikkialta maailmasta rahana, vaatteina, elintarvikkeina ja muina tarvikkeina. Sambian veljet kokosivat heille nopeasti tuhansia kiloja ruokatarvikkeita, huopia ja vuodevaatteita, puutarhatyökaluja ja muita tarvikkeita. Autokuormittain telttakangasta, huopia, muovipeittoja, lapioita, kirveitä ja muita tarvikkeita saapui Etelä-Afrikasta, ja veljemme ajoivat lähes 2500 kilometriä Sinda Misaleen viemään nämä tarvikkeet perille. Vaikka he kohtasivat monia vaikeuksia, he luovuttivat nämä tavarat Jehovan rakkaudellisessa ohjauksessa. Kaiken kaikkiaan tonneittain ruokaa, vaatteita, lääkkeitä ja muita tavaroita luovutettiin Sinda Misalessa oleville veljille.
JÄLLEEN LIIKKEELLE
Ikävä kyllä tämä hengähdystauko oli vain väliaikainen. Sillä varjolla, että veljet piti siirtää toiseen paikkaan, Sambian hallitus todellisuudessa siirsi heidät takaisin Malawiin. Siellä vaino alkoi uudelleen. Niinpä veljet pakenivat jälleen kerran kotimaastaan, nyt Mosambikiin Mlangeniin Malawin länsipuolelle.
Mosambikissa oli pian 12 pakolaisleiriä, joissa enimmillään asui 34 000 henkeä. Myöhemmin, vuonna 1975, Mosambikin hallitus pakotti veljet siirtymään Mlangenin alueelta Malawiin. Sieltä useimmat heistä pakenivat itään, takaisin Mosambikiin, jossa monet heistä nykyään asuvat.
Uskomme, että sinua kiinnostaisi tässä yhteydessä Cyril ja Ina Longin kertomat kokemukset. He asuivat Blantyressa Malawissa, kun vaino puhkesi uudelleen vuonna 1972. He kertoivat:
”Eräs perhe oli menossa siltaa myöten tulvivan joen yli, kun heidät pysäytettiin ja heiltä kysyttiin puolueen jäsenkirjoja. Kun vanhemmat selittivät, miksi heillä ei niitä ollut, niin lapset heitettiin sillan kaiteen yli alla kuohuviin vesiin. Yksi lapsista oli puolen vuoden ikäinen vauva. Onneksi vanhemmat lapset olivat uimataitoisia ja pelastivat vauvan. Jehovan käden suojassa he kaikki pelastuivat kuolemalta.
”Muuan veli hakattiin tiedottomaksi, minkä jälkeen hänet valeltiin kauttaaltaan bensiinillä. Hänet sytytettiin palamaan ja poltettiin kuoliaaksi. Mikä vielä pahempaa, hänen raskaana oleva vaimonsa ja kuusi lastaan pakotettiin katsomaan tätä julmaa toimitusta.”
VAINOTTUJEN AUTTAMINEN
Veli Long ymmärsi, että jotakin oli tehtävä ryöstettyjen ja hakattujen veljien auttamiseksi. Niinpä sovittiin salaisesta kohtauspaikasta, mistä pakenevia veljiä ja sisaria poimittiin ja kuljetettiin rajalle. Ensimmäisessä ”lähetyksessä” oli noin 30 veljeä ja sisarta, jotka kuljetettiin kahdessa Volkswagen-pakettiautossa. Monet tulivat polkupyörillä mutta käsittivät, etteivät he voi ottaa niitä mukaansa, ja siksi he heittivät ne pensaikkoon tiensivuun tietoisina siitä, etteivät he näe niitä enää koskaan.
Ina kertoo: ”Pitkin matkaa oli tiesulkuja, ja joka kerta veljet ja sisaret makasivat matalina auton lattialla huopien alla. Koska Cyril oli valkoihoinen ja ainoa joka oli näkyvissä, niin hänelle annettiin lupa jatkaa matkaa autoa tutkimatta. Kolmelta aamulla he saapuivat onnellisesti pakolaisleirille Mosambikiin.
”Muutamaa päivää myöhemmin kierrosvalvoja tuli luoksemme kertomaan, että lääkkeistä ja huovista on kova puute, sillä Sambiassa sijaitsevalla leirillä oli lähes 12 000 ihmistä taivasalla. Oli talvi, ja monilla oli nuhaa, ripulia, kurkkukipua ja muuta sellaista. Lisäksi monilla oli haavoja, mustelmia ja pahoja palohaavoja muistoina pahoinpitelyistä. Mitä voisimme tehdä heidän auttamisekseen?
”Rukoiltuamme kiihkeästi Jehovaa päätimme mennä erään apteekkarin luo ja pyytää saada ostaa lääketarpeita. Tämä oli vaarallista, sillä hän olisi helposti voinut ilmoittaa asiasta viranomaisille. Menimme kuitenkin hänen luokseen ja kerroimme hänelle tilanteen.
”Kävi ilmi, että tämä apteekkari oli harmissaan siitä, että hallitus oli pakottanut hänet erottamaan yhden luotettavimmista työntekijöistään, joka oli Jehovan todistaja. Niinpä sen sijaan, että hän olisi ilmiantanut meidät, hän oli iloinen voidessaan auttaa meitä.” Kuvittele Cyril ja Ina Longin hämmästystä ja iloa, kun he menivät seuraavana päivänä takaisin lunastamaan tilaustaan, ja saivat kaksi suurta laatikollista lääketarvikkeita lahjana pakolaisleirissä olevia veljiä varten! Kun he yrittivät maksaa näistä tarvikkeista, apteekkari sanoi heille: ”Tämä on vähintä mitä voin tehdä näille uskollisille ihmisille, joita on kohdeltu näin häpeällisesti.”
Vähän myöhemmin Cyril Long ja eräs toinen veli tekivät yöllisen matkan leiriin mukanaan tällä kertaa kuormallinen huopia. Veli Long kertoi: ”Kyyneleet nousivat silmiin, kun näimme kuuden hengen perheen käpertyneenä yhden huovan alle, missä he koettivat saada lämpöä toinen toisistaan, tai sisaren, jota oli niin pahoin hakattu ja poltettu tulisilla kepeillä, ettei hän voinut maata. Häntä koetettiin pitää pystyssä ruohokimppujen avulla.”
Kertomuksemme lopuksi haluamme kertoa vielä yhden kokemuksen, joka todella liikutti sisar Longia. Koska hallitus oli jäädyttänyt kaikki veljien pankkitilit, niin kukaan ei voinut nostaa rahaa maksaakseen pakomatkansa. Hän sanoi: ”Kaksi veljeä lähestyi meitä ja sanoi: ’Ehdimme nostaa säästömme ennen niiden jäädyttämistä. Olemme ostaneet bussiliput perheillemme ja tämä raha jäi vielä yli. Voisitko antaa sen toisille, jotka tarvitsevat sitä?’ Vaikka nämä veljet olivat menettäneet työpaikkansa, heidän veljellinen rakkautensa pani heidät jakamaan toisten kanssa sen, mitä heille oli jäänyt jäljelle, koska he tiesivät, että Jehova pitäisi heistä huolen!”
Kun Cyril ja Ina Long muistelevat tätä tilannetta, niin epäilemättä heidän oma uskonsa Jehovan rakkaudelliseen huolenpitoon vahvistuu vahvistumistaan.
MATKA MOSAMBIKIIN
Vuonna 1975, kun Mosambikissa Malawin länsipuolella yhä oli pakolaisleirejä, syntyi samankaltainen ongelma kuin varhaiskristillisessä seurakunnassa. (Apt. 6:1–6) Se koski avustuslähetysten jakelua. Veljet päättelivät, että paras tapa sen ratkaisemiseen olisi jonkun haaratoimiston veljen henkilökohtainen vierailu. Niinpä haaratoimistokomitean jäsen Keith Eaton lähti helmikuussa 1975 kohti näitä leirejä. Sinne ei ollut helppo päästä. Matka oli tehtävä kiertoteitse lentokoneella. Hän matkusti Salisburysta Beiraan Mosambikin itärannikolle, missä hän yöpyi ja vieraili joidenkin veljien luona. Sitten hän meni Teteen, joka on Sambesi-joen varrella, ja edelleen Vila Coutinhoon (nykyiseen Ulongueen), missä siihen aikaan oli kuusi pakolaisleiriä.
Eräs matkustamista vaikeuttava seikka oli se, että Mosambik oli siirtynyt Portugalin vähemmistövallasta mustien enemmistövaltaan ja kärsi muutoksen aiheuttamista ongelmista. Rajan ylittäminen ei sen tähden ollut helppoa varsinkaan niille, jotka eivät tunteneet aluetta.
Veli Eaton saattoi kuitenkin vierailla leireissä veljien avulla, jotka olivat häntä vastassa Vila Coutinhon lentokentällä. Siellä hän keskusteli veljien ongelmista, kuunteli heidän sydäntäriipaisevia kertomuksiaan tilanteesta ja teki käytännöllisiä ehdotuksia. Ei ole epäilystäkään siitä, että Seuran edustajan henkilökohtainen tapaaminen rohkaisi suuresti veljiä.
LUOPUMUSTA LEIREILLÄ
Kun veljet lopulta asettuivat Mosambikissa Milangessa Malawin itäpuolella sijaitseville leireille, he kotiutuivat sinne varsin hyvin. Mutta aikaa myöten syntyi uusia ongelmia.
Vuonna 1976 jotkut alkoivat äkkiä väittää kuuluvansa voideltuihin ja ryhtyivät pitämään erikoiskokouksia erossa muista seurakuntalaisista. He opettivat epäraamatullisia oppeja. He sanoivat olevansa voideltuja ja väittivät, että vuodesta 1975 lähtien Jehova ei enää johtanut seurakuntia vanhimpien vaan näiden yksilöitten välityksellä.
Poliisi löysi erään tämän joukon johtajista alastomana läheltä Mlanjevuorta Mosambikin rajan tuntumasta, ja hänet kuljetettiin takaisin Itä-Mosambikin pakolaisleirille. Hän kertoi seuraajilleen, että hän noudatti Mooseksen tavoin Jehovan kutsua ja nousi vuorelle saamaan ohjeita. Valitettavasti nämä voidelluiksi itseään väittäneet väärät opettajat saivat melkoisesti seuraajia, eikä luopumusta saatu loppumaan ennen kuin yli 500 oli erotettu. Varsin monet harhaanjohdetuista käsittivät myöhemmin erehdyksensä, palasivat katuvina ja ovat jälleen seurakunnan yhteydessä.
Olemme onnellisia siitä, että kaksi Mosambikissa suoritettavasta työstä vastuussa olevaa veljeä sai käydä haaratoimistokomitean jäsenille tarkoitetun Gileadin viiden viikon kurssin. Se on edistänyt suuresti hyvän teokraattisen valvonnan järjestämistä työlle tuossa maassa.
Aivan järkyttävää, mitä siellä Malawissa on tapahtunut. Kiitos kuitenkin infosta, en tiedä miten tuollaista kestäisi itse, ei varmaan mitenkään.