Mitä tapahtui Lasarukselle?

Jeesushan on vasta toinen kuolleista noussut. Lasarushan oli se ensimmäinen. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus herätti neljättä päivää kuolleena olleen ja jo haisemaan alkaneen Lasaruksen eloon. Kuvauksen mukaan kuollut käveli ulos haudastaan käärinliinoissaan. Pysähtyikö mätäneminen ja katosiko haju, sitä ei tarkemmin kerrota.

Ei myöskään kerrota, mitä tapahtui Lasarukselle myöhemmin? Jäiköhän hän ikuisesti elämään, vai kuoliko uudestaan myöhemmin? Elikö kerran kuollut ja haudattu mies pitkäänkin, ja mikä mahtoi olla tilapäisen henkiin herättämisen tarkoitus?
11567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lasaruksen ja muiden Jeesuksen kuolleista herättämien kuolleista heräämisen ja Jeesuksen ylösnousemuksen välillä on ratkaiseva ero.

Lasarus, Jairuksen tytär ja lesken poika heräsivät kuolleista, unohtivat tuonpuoleisen ja jatkoivat tavallista maallista elämäänsä ja kuolivat sitten myöhemmin uudestaan.

Jeesus taas nousi kuolleista, hän oli ruumiillinen olento, joka söi ja joi ja jonka haavoja apostoli Tuomas kosketti, mutta kuitenkaan hän ei enää ollut ajan ja paikan lakien alainen. Hän kulki suljettujen ovien läpi ja ilmestyi kuin tyhjästä.

Jeesus ei jatkanut maallista elämäänsä, vaan nousi 40 päivänä ylösnousemuksestaan taivaaseen. Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi vietämme helatorstaita, joka tänä vuonna 1.5.

Äänestä
  • Kysyin siitä, mitä mahtoi tapahtua Lasarukselle kuolleista heräämisensä jälkeen, enkä Jeesuksen vaiheista.

    Lasarus Raamatun mukaan sairastui ja kuoli. Oli neljä päivää haudassa, ja sitten Jeesus palautti hänet eläväksi. Ja sinun tietojesi mukaan Lasarus kuolleista nousemisensa jälkeen jatkoi elämäänsä tavalliseen tapaan, kunnes kuoli myöhemmin uudestaan. Selevä...

    Äänestä

Ratkaiseva ero oli siinä että Jeesus eli täysin synnittömän elämän ja näin täytti lain vaatimuksen. Synti johtaa kuolemaan mutta Jeesus ei syntiä tehnyt joten kuolemalla ei ollut Häneen valtaa. Nyt jokainen joka uskoo Jeesukseen ja kastetaan Hänen yhteyteensä voi päästä osalliseksi tuota 'synnittömyyttä' ja näin Jumalan armosta pelastua.

Mitä näihin muihin herätettyihin tulee niin nämä eivät heränneet sen vuoksi että olisivat eläneet synnittömästi vaan nämä heräsivät Jumalan armosta kuka minkäkin syyn vuoksi.

Siunausta ja mukavaa keväänjatkoa

Äänestä
  • En kysynyt mitä eroa oli Lasaruksen kuolleista nousemisella verrattuna Jeesuksen kuolleista nousemiseen, vaan mitä mahtoi Lasarukselle tapahtua tämän vaiheen jälkeen.

    Eleliköhän Lasarus entiseen tapaan, kunnes kuoli myöhemmin uudestaan, vai jäikö kuolemattomaksi? Onko sinulla tästä tietoa?

    Äänestä

  • juutas. kirjoitti:

    En kysynyt mitä eroa oli Lasaruksen kuolleista nousemisella verrattuna Jeesuksen kuolleista nousemiseen, vaan mitä mahtoi Lasarukselle tapahtua tämän vaiheen jälkeen.

    Eleliköhän Lasarus entiseen tapaan, kunnes kuoli myöhemmin uudestaan, vai jäikö kuolemattomaksi? Onko sinulla tästä tietoa?

    Hän oli se, jota alettiin kutsua tuon rituaalikuolemankokemuksensa jälkeen Johannekseksi. Eli siis apostoli Johannes!

    Äänestä

  • juutas. kirjoitti:

    En kysynyt mitä eroa oli Lasaruksen kuolleista nousemisella verrattuna Jeesuksen kuolleista nousemiseen, vaan mitä mahtoi Lasarukselle tapahtua tämän vaiheen jälkeen.

    Eleliköhän Lasarus entiseen tapaan, kunnes kuoli myöhemmin uudestaan, vai jäikö kuolemattomaksi? Onko sinulla tästä tietoa?

    Ymmärsin aloituksesi väärin, pahoittelen.
    Tarkkaa tietoa ei minullakaan ole.

    Joh. 12:9-10
    "9 Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista.
    10 Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin,"
    Mahdollisesti Lasarus siis tapettiin, tappoivathan Jeesuksenkin joten ovat sii kovin kykeneväisiä moiseen.
    Toinen vaihtoehto on että Lasarus toimi alkuseurakunnan kanssa julistaen evankeliumia kunnes tuli luonnollinen kuolema tai kuolema evankeliumin tähden.

    Äänestä

  • solutason tapahtuma, joka kohtaa jokaista elävää olentoa, ihmistä, eläintä ja kasvia jossain vaiheessa. Uskonnoilla, niiden käsityksillä siitä mikä on syntiä tai ei, ei ole mitään tekemistä kuoleman kanssa. Inhimillinen elämä ei koskaan ole täydellistä, emme saavuta sen paremmin omia kuin mahdollisen uskontomme vaatimuksia, mutta jos sen lukee meille viaksi ei ymmärrä elämästä mitään.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    solutason tapahtuma, joka kohtaa jokaista elävää olentoa, ihmistä, eläintä ja kasvia jossain vaiheessa. Uskonnoilla, niiden käsityksillä siitä mikä on syntiä tai ei, ei ole mitään tekemistä kuoleman kanssa. Inhimillinen elämä ei koskaan ole täydellistä, emme saavuta sen paremmin omia kuin mahdollisen uskontomme vaatimuksia, mutta jos sen lukee meille viaksi ei ymmärrä elämästä mitään.

    Siis täällä on keskustelua siitä, että kuinka satukirjan jatko oli lasaruksen osalta vai oliko siitä kirjoitettu mitään ja tää pahvi alkaa selostaa biologiasta.

    Herää pahvi!

    Äänestä

Lasaruksen ja Jeesuksen kuolleistaheräämisellä on se ratkaiseva ero, että Jeesus herätti Lasaruksen jatkamaan tätä tavallista maan päällistä elämää, joka päättyy kuolemaan. Jumala herätti Jeesuksen taasen, kuten aikaisemmat kirjoittajat ovat yrittäneet selittää, taivaallista elämää varten.

Lasarus eli käsittääkseni tavallista elämää, söi, vanheni ja kuoli, sekä haudattiin eikä nouse haudasta vasta kuin viimeisenä päivänä. Lasarus siis jatkoi tavallista ihmiselämää. Raamattu vaikenee Lasaruksen myöhemmistä elämänvaiheista, siellä on ainoastaan maininta, että vastapuoli suunnitteli Lasaruksen tappamista. Tämä kun oli selkeä ja elävä esimerkki Jeesuksesta Jumalan Poikana.

Kristillistä perimätietoa Lasaruksen elämästä en tiedä. Joku kerran sanoi, että Lasarus olisi kuollut pian tämän jälkeen, mutta en mene vannomaan. Pohjimmiltaan kristillisen uskon kannalta Lasaruksen elämällä ei ole sinällään väliä, mutta mielenkiintoista se olisi tietää. Ehkäpä katolisilla tai ortodokseilla olisi jotain perimätietoa jäljellä, luterilaiset vaikenevat näistä pääasiassa.

Äänestä

Lazarus oli ensiksi! Jeesus oli surkea sekundaa!

Äänestä

Kirjoitti teoksen -Valtakunnan salaisuus- Siinä hän kuvaa Lasaruksen tunteita kuolleista herättämisen jälkeen. Ehkä samoin ajattelisi jokainen joka herätetään vasten tahtoaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juutas. kirjoitti:

Jeesushan on vasta toinen kuolleista noussut. Lasarushan oli se ensimmäinen. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus herätti neljättä päivää kuolleena olleen ja jo haisemaan alkaneen Lasaruksen eloon. Kuvauksen mukaan kuollut käveli ulos haudastaan käärinliinoissaan. Pysähtyikö mätäneminen ja katosiko haju, sitä ei tarkemmin kerrota.

Ei myöskään kerrota, mitä tapahtui Lasarukselle myöhemmin? Jäiköhän hän ikuisesti elämään, vai kuoliko uudestaan myöhemmin? Elikö kerran kuollut ja haudattu mies pitkäänkin, ja mikä mahtoi olla tilapäisen henkiin herättämisen tarkoitus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu