"Kaksi sokeaa sai näkönsä takaisin uuden tekosilmän avulla
21.4.2008 20:57 ILTALEHTI
Lääkärit ovat kehittäneet laitteen, joka auttaa sokeita näkemään.
Britanniassa kaksi sokeaa potilasta on pystynyt näkemään perheensä jälleen pitkästä aikaa, kun heille asennettiin elektroniset "silmät" leikkauksissa. Onnistuneet operaatiot antavat toivoa näkönsä menettäneille ihmisille.
Lontoon Moorfieldin silmäsairaalan lääkärit kehittivät potilaille silmälasit, joihin on yhdistetty pieni videokamera. Kamera lähettää videokuvaa langattomasti suoraan potilaiden silmässä olevaan elektroniseen anturiin, joka puolestaan välittää tiedot hermosolujen kautta suoraan aivoihin. Sen jälkeen sokeat pystyvät hahmottamaan maailmaa mustavalkoisen kuvavirran avulla.
Teknologia kehittyy
Potilaat olivat molemmat yli 50-vuotiaita miehiä, jotka olivat menettäneet näkönsä silmäsairauden vuoksi. Muutamia samankaltaisia leikkauksia on tehty myös aiemmin, mutta uudet laitteet ovat paljon entisiä kehittyneempiä ja välittävät potilaille aiempia laitteita tarkemman kuvan ympäröivästä maailmasta.
Vaikka videokameran antama signaali ei vastaa oikean silmän tuottamaa kuvaa, se antaa sen verran tarkan kuvan ympäröivästä maailmasta, että potilaat voivat uuden näkökykynsä avulla esimerkiksi liikkua paremmin itsenäisesti.
Teknologian arvioidaan kehittyvän reilussa kolmessa vuodessa niin pitkälle, että lääkärit pystyvät asentamaan herneen kokoisen pienen videokameran suoraan potilaan silmään. Näin kamera seuraa potilaan silmän liikettä ja toimii lähes oikean silmän tavoin. Myös sen välittämä kuva tulee olemaan nykyisiä laitteita parempi."
Ateisti lääkärit pystyvät tähän, mutta pystyvätkö uskovaiset samaan sivistysmaissa. No ei.
Ja sokeat näkevät!
9
419
Vastaukset
SAI NÄÖN SILMIIN,OLIVAT OLLEET KOKO IKÄNSÄ SOKEITA,KIITOS JUMALAN,JUMALANMIES PETER YOUNGREN KAUTTA KÄVI TÄMÄ IHME,HÄN ANTAA KAIKEN KUNNIAN JEESUKSELLE.
- konna
sulla taas päällä:(
Joo, toi sun jumalasi on kuin pikkupoika, joka leikkii sähkökatkaisijalla: valot päälle, valot pois..
Jumalasi: näkö pois, näkö päälle... - Retrohetero
Ja onko juttusi todistettu jossain? Linkki
johonkin vakavasti otettavaan tiedejulkaisuun,
kiitos... Siihen asti nuo höpinäsi ovat
pelkkää paskan jauhantaa... Retrohetero kirjoitti:
Ja onko juttusi todistettu jossain? Linkki
johonkin vakavasti otettavaan tiedejulkaisuun,
kiitos... Siihen asti nuo höpinäsi ovat
pelkkää paskan jauhantaa...paskanjauhantaa,mulle se on se,mitä Jeesus sanoi lähetyskäskyjen yhdeydessä,ihmeet ja merkit seuraavat.
- apina
aksu521 kirjoitti:
paskanjauhantaa,mulle se on se,mitä Jeesus sanoi lähetyskäskyjen yhdeydessä,ihmeet ja merkit seuraavat.
Pelkkää huhupuhetta nuo ihmeet. Voin minäkin sanoa että Japanissa asuu puhuva kameli, mutta tuskin kukaan uskoo niinkuin sinä.
- sweet <3<3
apina kirjoitti:
Pelkkää huhupuhetta nuo ihmeet. Voin minäkin sanoa että Japanissa asuu puhuva kameli, mutta tuskin kukaan uskoo niinkuin sinä.
Ainakin uskovaiset tuntuvat kohteliaimmilta kuin te ateistit, koko ajan haukkumassa ja solvaamassa toisen uskoa! :O Huomaa, että saatana on sydämessä... Minä uskon ihmetekoihin uskon avulla! Vaikka lääketiede kehittyykin tulevaisuudessa lisää, ihminen ei ole Jumalan vertainen. Te näette sitten kun kuolette. Sitten muistatte, mitä teille joskus sanottiin ja mitä ette tehneet. Käy ihan sääliksi :( Jeesus nimittäin on totta, olen kokenut sen ihan itse!
- konna
sweet <3<3 kirjoitti:
Ainakin uskovaiset tuntuvat kohteliaimmilta kuin te ateistit, koko ajan haukkumassa ja solvaamassa toisen uskoa! :O Huomaa, että saatana on sydämessä... Minä uskon ihmetekoihin uskon avulla! Vaikka lääketiede kehittyykin tulevaisuudessa lisää, ihminen ei ole Jumalan vertainen. Te näette sitten kun kuolette. Sitten muistatte, mitä teille joskus sanottiin ja mitä ette tehneet. Käy ihan sääliksi :( Jeesus nimittäin on totta, olen kokenut sen ihan itse!
kunnolla sairastut, niin älä sitten vinku mihinkään lääkäriin tai sairaalaan, vaan rukoile vaan jesseäsi.
Rukoile, rukoile ja rukoile..
Ja minkä perkeleen takia sinunkin pitää tällä palstalla elvistellä noiden harhojesi kanssa. Kyllä hihhulipalstoja luulis riittävän sinunkin tarpeisiisi asti. Sinne vain, mars, mars... - <3<3
konna kirjoitti:
kunnolla sairastut, niin älä sitten vinku mihinkään lääkäriin tai sairaalaan, vaan rukoile vaan jesseäsi.
Rukoile, rukoile ja rukoile..
Ja minkä perkeleen takia sinunkin pitää tällä palstalla elvistellä noiden harhojesi kanssa. Kyllä hihhulipalstoja luulis riittävän sinunkin tarpeisiisi asti. Sinne vain, mars, mars...Nii-in... Tämmoisiakin ihmisiä on olemassa ;) no, hyviä jatkoja vaan tyhjään elämääsi, jos ei ole muuta tekemistä kuin haukkua muita!
- konna
<3<3 kirjoitti:
Nii-in... Tämmoisiakin ihmisiä on olemassa ;) no, hyviä jatkoja vaan tyhjään elämääsi, jos ei ole muuta tekemistä kuin haukkua muita!
"tyhjään elämääsi" ?
"haukkua muita" ?
Enhän minä haukkunut sinua. Sanoinpahan vaan, että tämä ei ole mikään käännytyspalsta. Mutta kun se tuntuu sinusta heti haukkumiselta, jos en hymistele samaa jeesus-hymniä sinun kanssasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että322644- 51641
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 75556
- 56554