Puhdistusoperaatio

Muistuu mieleeni tyttäreni, joka on 6-vuotias. Kesällä hän kaatui pihalla, jonka seurauksena hän sai haavan varpaaseensa. Tyttäreni kävellessä näyttämään minulle haavaa, siihen meni multaa ja hiekkaa. Hän tuli sisälle ja itki kovin, koska haavaan sattui. Katsoin haavaa ja huomasin, että tämä asia hoituu puhdistuksella ja laastarilla. Tyttäreni sanoi, ettei hänen varpaaseensa saa koskea, eikä siihen saa laittaa puhdistusainetta, koska se kirvelee ja lisää entisestään jo olemassa olevaa kipua. Nyt minun edessäni oli ongelma, joka vaatii oikeanlaisen ratkaisun. Sanoin tyttärelleni: ” Haavassa oleva lika altistaa varpaasi bakteereille, jotka tekevät varpaaseesi tulehduksen, jonka seurauksena varvas tulee vieläkin kipeämmäksi kuin se nyt on. Pahimmassa tapauksessa varpaaseen tulee verenmyrkytys, jonka jälkeen ongelmat ovat tosi suuria.” Kun tyttäreni tämän kuuli, niin hän ojensi varpaansa minua kohti ja suostui vastaanottamaan sen kivun, jonka puhdistusaine hänelle aiheuttaa, jotta saan puhdistettua haavan.



Samoin myös Jeesus tekee meille. Meidän sisimmässämme oleva synti tuhoaa meidät, sen tähden Jeesus leikkaa meistä ne oksat, jotka tuottavat synnin hedelmää, jotta uusi Jumalan mielenmukainen oksa pääsee kasvamaan, joka kantaa hyvää hedelmää Jumalalle.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesus on totinen viinipuu
12503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

onko sillä lapsiakin??haloo,missä on lastensuojeluviranomaiseeeeet.....????

Äänestä
  • Laastari vaan siihen lian ja moskan päälle ja sillä hyvä, vai? Eipähän tarvitse kuunnella itkua eikä kiusata lasta, niinkö?

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Laastari vaan siihen lian ja moskan päälle ja sillä hyvä, vai? Eipähän tarvitse kuunnella itkua eikä kiusata lasta, niinkö?

    Kyllä toi avaaja nimenomaan putsaamisesta puhui ennen laastaria jne.

    Äänestä

Jos uskot Raamatun olevan Jumalan sanaa, niin miten voit uskoa bakteerien olemassaoloon? Missäs ne siellä Raamatussa mainitaan?

Äänestä
  • Kyllä sen sieltä Raamatun alusta nimenomaan löydät. Ei paljoa tarvitse lukea ensimmäistä Mooseksen kirjaa kun Jumala loi maailman kaiken elollisen kera ja siinähän ne bakteeritkin on mukaan tullut.

    Äänestä

  • Uskovainen kirjoitti:

    Kyllä sen sieltä Raamatun alusta nimenomaan löydät. Ei paljoa tarvitse lukea ensimmäistä Mooseksen kirjaa kun Jumala loi maailman kaiken elollisen kera ja siinähän ne bakteeritkin on mukaan tullut.

    Aatami Ja eeva mahtoivat olla tosi sairaita kun heillä oli kaikki mahdolliset vain ihmisissä elävät bakteerit ja loiset.

    Äänestä

  • ällistynyt kirjoitti:

    Aatami Ja eeva mahtoivat olla tosi sairaita kun heillä oli kaikki mahdolliset vain ihmisissä elävät bakteerit ja loiset.

    ...ja Jumala loi ebola-viruksen,HIV-viruksen, erilaiset rokkotautien aiheuttajat ja muut ihmisten ja eläinten kehoissa loisivat ja sairautta aiheuttavat eliöt ja pöpöt ja katsoi että se oli hyvä..

    Äänestä

  • HUOMIO kirjoitti:

    ...ja Jumala loi ebola-viruksen,HIV-viruksen, erilaiset rokkotautien aiheuttajat ja muut ihmisten ja eläinten kehoissa loisivat ja sairautta aiheuttavat eliöt ja pöpöt ja katsoi että se oli hyvä..

    Salli on oikeampi sana. Jumala sallii ihmisille koetuksia.

    Äänestä

  • Mainitaan spitaaliset, jotka Jeesus puhdisti. Muuten olisivat mädäntyneet kuoliaiksi. Mitä bakteereja lienevät kantaneet?

    Äänestä

  • tsiis kirjoitti:

    Salli on oikeampi sana. Jumala sallii ihmisille koetuksia.

    Ettäkö Jumala vain sallii bakteerit? Mutta kuka ne sitten loi?

    Äänestä

  • ällistynyt kirjoitti:

    Aatami Ja eeva mahtoivat olla tosi sairaita kun heillä oli kaikki mahdolliset vain ihmisissä elävät bakteerit ja loiset.

    Raamatun mukaan Jumala luo uutta jatkuvasti, myös bakteereita. Esimerkiksi uusia vitsauksia on tullut, kuten SARS, AIDS jne.

    Äänestä

niin Raamattu kehoittaa leikkaamaan pois sen jäsenen, jonka kautta synti on tehty. Mitä se leikkaaminen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kun olet joutunut syntiin haluat omantunnonvaivoissasi päästä siitä synnistä, jonka olet tehnyt, eroon. Haluat puhtaan omantunnon, joka ei vaivaa. Se on Pyhä Henki, joka omassatunnossasi muistuttaa. Etsi silloin seurakunta, joka saarnaa sellaista evankeliumia, että syntinen saa uskoa itsensä armosta autuaaksi ilman omia ansioita Jeesuksen nimen ja veren tähden. Jokaisessa seurakunnassa ei ole asuvaa Pyhää Henkeä. Raamattu sanoo, että eivät kaikki, jotka sanovat Herra, Herra pääse taivaaseen.

Kun synti vaivaa, eli olet satuttanut itsesi, käyttäen nyt omaa vertauskuvaasi, ei laastarin laittaminen todellakaan auta. Haava on puhdistettava. Vain Jeesuksen veri oi puhdistaa haavan. Jos se ihan märkii, eikä parane sillä, on hyvä käydä rippi-isän pakeilla ja saada ihan henkilökohtainen synninpäästö. Silloin jaksaa paremmin uskoa. Mutta, huomaa, kaikissa seurakunnissa ei ole asuvaista Pyhää Henkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onebody kirjoitti:

Muistuu mieleeni tyttäreni, joka on 6-vuotias. Kesällä hän kaatui pihalla, jonka seurauksena hän sai haavan varpaaseensa. Tyttäreni kävellessä näyttämään minulle haavaa, siihen meni multaa ja hiekkaa. Hän tuli sisälle ja itki kovin, koska haavaan sattui. Katsoin haavaa ja huomasin, että tämä asia hoituu puhdistuksella ja laastarilla. Tyttäreni sanoi, ettei hänen varpaaseensa saa koskea, eikä siihen saa laittaa puhdistusainetta, koska se kirvelee ja lisää entisestään jo olemassa olevaa kipua. Nyt minun edessäni oli ongelma, joka vaatii oikeanlaisen ratkaisun. Sanoin tyttärelleni: ” Haavassa oleva lika altistaa varpaasi bakteereille, jotka tekevät varpaaseesi tulehduksen, jonka seurauksena varvas tulee vieläkin kipeämmäksi kuin se nyt on. Pahimmassa tapauksessa varpaaseen tulee verenmyrkytys, jonka jälkeen ongelmat ovat tosi suuria.” Kun tyttäreni tämän kuuli, niin hän ojensi varpaansa minua kohti ja suostui vastaanottamaan sen kivun, jonka puhdistusaine hänelle aiheuttaa, jotta saan puhdistettua haavan.



Samoin myös Jeesus tekee meille. Meidän sisimmässämme oleva synti tuhoaa meidät, sen tähden Jeesus leikkaa meistä ne oksat, jotka tuottavat synnin hedelmää, jotta uusi Jumalan mielenmukainen oksa pääsee kasvamaan, joka kantaa hyvää hedelmää Jumalalle.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesus on totinen viinipuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu