Superfisiaaliset argumentit

Tunnustaudun erittäin uskovaiseksi. En nyt pyri mitenkään rikkomaan palstan letkeää meininkiä tosikkoviestillä, mutta olen tässä viime aikoina ihmetellyt sitä, kuinka uskon vastaiset argumentit ovat poikkeuksetta erittäin superfisiaalisia. Valitettavasti en ole vielä kohdannut yhtään pätevää ateistista, uskon vastaista argumenttia. Oikeastaan toivoisinkin sellaisen löytäväni, sillä vanhastaan näissä argumenteissa ole ollut minkäänlaista haastetta.
Kertooko ateistien argumenttien superfisiaalisuus ehkä siitä, että myös ateistit ovat vain niin pinnallisia ihmisiä, ettei asiallista ja todella haastavaa argumenttia uskoa vastaan ole voinut syntyä?
Minusta tuntuu, että ateisteja ei usko juurikaan kiinnosta, eivätkä he siksi ole paneutuneet siihen niin, että todellisia, päteviä uskon vastaisia argumentteja olisi voinut syntyä.
1274134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 127

Vanhimmat

Mitkä ovat argumenttisi puutarhakeijukaisia vastaan vai uskotko niihinkin?

Äänestä
  • Sanan selitys: http://en.wikipedia.org/wiki/Superficial

    "Mitkä ovat argumenttisi puutarhakeijukaisia vastaan vai uskotko niihinkin?"

    Juuri tuo sinun vasta-kysymyksesi on hyvä esimerkki superfisiaalisesta.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Sanan selitys: http://en.wikipedia.org/wiki/Superficial

    Mitkä ne argumenttisi siis ovat puutarhakeijukaisia vastaan? Entä, millaisilla argumenteilla näin muuten puolustat luulojasi?

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Sanan selitys: http://en.wikipedia.org/wiki/Superficial

    "Mitkä ovat argumenttisi puutarhakeijukaisia vastaan vai uskotko niihinkin?"

    Juuri tuo sinun vasta-kysymyksesi on hyvä esimerkki superfisiaalisesta.

    vitun sama onko argumentti "super-facial" vai ei,
    jos et pysty antamaan jumalastasi todisteita.
    Silloin on aivan asiallista verrata vuori-Jahveasi
    keijukaisiin, saunatonttuihin, Peter Paniin,
    Aku-Ankkaan tai mihin tahansa muuhun jumalaan.

    Jumalastasi ei tule todellisempaa, vaikka miten
    asiaa vääntelisit. Todistat sen jumalasi ensin
    todelliseksi muulla kuin raamatulla tai
    helluntailaisten höpinöillä. Siihen asti suosittelen
    pitämään turvan tukossa ja olla opettelemasta
    yhtään uutta fancya sanaa mitä hokea...

    Kun sun kysymyksesi on pinnallinen, myös pinnallisen vastauksen.
    Minulla ei ainakaan ole mitään tarvetta tai halua ryhtyä pohdiskelemaan Raamattua tai uskontoja. Se on huuhaata ja saa sen mukaisen käsittelyn. Normaalilla järjellä varustettu ihminen voi sen todeta, mutta sääli vain, moniin huuhaa uppoaa, kuin kuuma veitsi voihin.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    "Siihen asti suosittelen

    yhtään uutta fancya sanaa mitä hokea..."

    Haha... Olinpa tosi ärsyttävä käyttäessäni tuota sanaa. Vedit sitten oikein kunnolla herneen nenään siitä. :)

    hernettä nenään siitä sanasta, vaan ihmisrodun
    tyhmyydestä, ja sinä olet tällä kertaa aitiopaikalla
    edustamassa sitä. Vittumaisuus vajaita yksilöitä
    kohtaan on ollut vakio luonteenpiirteeni.
    Jotkut kutsuvat sitä herneen vetämiseksi
    nenään. Itse sanoisin, että se on asioiden
    sanomista suoraan.

    "Jotkut kutsuvat sitä herneen vetämiseksi

    sanomista suoraan."

    Minäkin sanon asioita suoraan. Sinä kutsut sitä tyhmyydeksi, mutta vastaat omien sanojesi mukaan suorasanaisesti.
    Olet siis näin oman todistuksesi mukaan "tyhmä". Kunnioitan rehellisyyttäsi.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kun sun kysymyksesi on pinnallinen, myös pinnallisen vastauksen.
    Minulla ei ainakaan ole mitään tarvetta tai halua ryhtyä pohdiskelemaan Raamattua tai uskontoja. Se on huuhaata ja saa sen mukaisen käsittelyn. Normaalilla järjellä varustettu ihminen voi sen todeta, mutta sääli vain, moniin huuhaa uppoaa, kuin kuuma veitsi voihin.

    Sanot, että uskovaiseen on uponnut huuhaa, kuin kuuma veitsi voihin... Jos et itse ole tutkinut Raamattua, niin eikö silloin juuri sinun ateismisi ole ilmeisestikin perittyä. Mielestäni se on vähän sama asia, kuin vaikkapa kommunismin periminen duunarivanhemmilta. Eiköhän se ole tuollaisessa tapauksessa niin, että tämä perityn opin kantaja on melkoisen aivopestyssä tilassa.

    Minulla uskovaisuus on ollut keskeinen maailmankatsomukseni jo ennen lukemaan opettelua, eikä lähisuvussani, tai muissa läheisissä ole ollut kovinkaan uskovaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Jotkut kutsuvat sitä herneen vetämiseksi
    nenään. Itse sanoisin, että se on asioiden
    sanomista suoraan."

    Minäkin sanon asioita suoraan. Sinä kutsut sitä tyhmyydeksi, mutta vastaat omien sanojesi mukaan suorasanaisesti.
    Olet siis näin oman todistuksesi mukaan "tyhmä". Kunnioitan rehellisyyttäsi.

    Olet oikeassa, mutta toisaalta tuossa on irstailevan mässäilyn piirteitä. Tässä nimenomaisess tapauksessa liiallinen nautintokin voi olla syntiä;)

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Jotkut kutsuvat sitä herneen vetämiseksi
    nenään. Itse sanoisin, että se on asioiden
    sanomista suoraan."

    Minäkin sanon asioita suoraan. Sinä kutsut sitä tyhmyydeksi, mutta vastaat omien sanojesi mukaan suorasanaisesti.
    Olet siis näin oman todistuksesi mukaan "tyhmä". Kunnioitan rehellisyyttäsi.

    helvetti mikä päätelmä... Vitun hieno
    filosofointi, mitä tuolla ajat takaa?
    Ymmärrän toki ajatuksen, mutta
    en ole noin kakaramaista filosofointia
    kuullutkaan, mikä ei johda mihinkään.
    Tulee mieleen alakoululainen joka
    huutaa toiselle "Ite on, joka toista haukkuu".
    Päiväkotilaisetko sulle filosofiaa opetti?

    Paskaa voit jauhaa, mutta kikkelin silpoja
    jumalasi ei muutu todeksi. Ei muutu todeksi
    puhuva käärme, eikä lepakko linnuksi. Jos vaadit
    meiltä todisteita jumalasta, teet argumentointi
    virheen. Todisteen olemattomuus ei ole
    olemattomuuden todiste.

    Tajua se ja hommaa niitä todisteita. Aikaisemmin
    on mielekkäämpää puhua keijukaisten vaikutuksista
    globaaliin markkinatalouteen...

    "Todisteen olemattomuus ei ole
    olemattomuuden todiste."
    Hee. Tämän vuoksi sana usko sopii asiaan paremmin kuin tieto, koska Jumalaa ei voi kaikkinensa käsittää. Miten voisit vastaanottaa ihmisenä kaiken tiedon Jumalasta, tai käsitellä tuota kaikkea?

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    käsittää, miksi siihen uskoa, että jumala
    olisi hyvä? Jos et pysty kerran käsittämään
    jumalaasi, sehän voi olla itse saatana,
    ja kusettaa raamatulla ihmisiä. Sehän
    voi vaikka käyttää kaikki kristittyjen sielut
    ravinnokseen, kun et voi olla perillä jumalan
    motiiveista tai käsittää sitä. Ainakin raamatun
    mukaan jumala on mielipuolinen narsisti(raamatulla
    ei kyllä ole paskan vertaa todisteena..).

    Tällä ajatuksella ei ole kuitenkaan
    kovin kummoista merkitystä, sillä jumala
    on vain ihmisen päänsisällä, tähän
    viittaa kaikki mahdollinen...

    "Jos et pysty kerran käsittämään
    jumalaasi, sehän voi olla itse saatana,
    ja kusettaa raamatulla ihmisiä"
    - tai itse ylisaatana.

    Tuttu ajatus - ja maailma kaikkine kärsimyksineen sekä vääryyksineen tuntuu joskus jopa puoltavan tätä ajatusta.

    "Ainakin raamatun
    mukaan jumala on mielipuolinen narsisti"
    Tuo sensijaan ei pidä paikkansa. Edellinen vuorostaan kertoi sen miltä joskus tuntuu.

    "jumala
    on vain ihmisen päänsisällä, tähän
    viittaa kaikki mahdollinen..."
    Ei suinkaan. Kyse on premisseistä, jotka olet joskus sisäistänyt ja joiden varassa luokittelet ja tulkitset kaikkea saamaasi tietoa. Yhtälailla kuin sinä tiedät joitakin uskovaisten todisteluketjuja, niin ymmärrät ateistisiakin olevan. Kun sanot "kaikki mahdollinen", niin viittaat sillä luonnollisesti sekulaariin materiaaliin, jota on tietenkin runsaasti. Jätät huomioimatta kuinka mormoneillakin on valtavat määrät "todisteita", ja tässä yhteydessä käytän mormoneja malliesimerkkinä epätiedon tehtailijoina. Millä lailla olet varmistanut selustasi, että sinä et ole harhaanjohdettu? Jos joillakin on sinun harhaanjohtamiseksi sekä intressit sekä keinot, niin olet luultavasti melko suojaton.

    Ehdotan, että tutkit kuinka on olemassa paljon todistusaineistoa monista (sinuakin kiinnostavista) asioista, jotka on suurelle yleisölle syötetty varsin totuudenvastaisesti. Tämähän on tietenkin olkiukkosanaa käyttäen salaliittoteoriaa, mutta ei kai naurunalaiseksi saatettu teema saa jäädä tutkimatta sellaiselta, joka haluaa tietää asioiden taustat - varsinkin kun esittää näkemyksiänsä varmoina. Täytyyhän sitä tuntea eri käsitykset, jotta voi varmistua omastansa.

    Kertomus saatanasta, eksyttäjästä, on salaliittoa viimeisen päälle.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Sanot, että uskovaiseen on uponnut huuhaa, kuin kuuma veitsi voihin... Jos et itse ole tutkinut Raamattua, niin eikö silloin juuri sinun ateismisi ole ilmeisestikin perittyä. Mielestäni se on vähän sama asia, kuin vaikkapa kommunismin periminen duunarivanhemmilta. Eiköhän se ole tuollaisessa tapauksessa niin, että tämä perityn opin kantaja on melkoisen aivopestyssä tilassa.

    Minulla uskovaisuus on ollut keskeinen maailmankatsomukseni jo ennen lukemaan opettelua, eikä lähisuvussani, tai muissa läheisissä ole ollut kovinkaan uskovaisia ihmisiä.

    Sinä olet perinyt ajatuksesi, etkä juuri kriittisesti niitä perittyjä mielipiteitä puntaroi.
    Olen saanut erittäin kristillisen kasvatuksen papin lapsena. Minä olen vain itse pystynyt ajattelemaan asiat. Mitään hyvää usko ei ole antanut. Kukaan ei ole rukouksista parantunut. Kaikki on huuhaata. Elä sinä vain perintöinesi, minä elän itse omin ajatuksin.
    Sattuvasti muuten sanoit perityistä ajatuksista. Olen aina puhunut niitä vastaan. En osaa arvostaa ihmisiä, jotka eivät ajattele itse, vaan ottavat muilta valmiita ajatuksia. Sinutkin on aivopesty jo varsin nuorella iällä näköjään.

    niitä indigo-lapsia? Heh heh...

    ennen lukutaitoa otit niin sanotusti jeesuksen sydämeesi ilman että olit hepusta mitään kuullut?

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Sinä olet perinyt ajatuksesi, etkä juuri kriittisesti niitä perittyjä mielipiteitä puntaroi.
    Olen saanut erittäin kristillisen kasvatuksen papin lapsena. Minä olen vain itse pystynyt ajattelemaan asiat. Mitään hyvää usko ei ole antanut. Kukaan ei ole rukouksista parantunut. Kaikki on huuhaata. Elä sinä vain perintöinesi, minä elän itse omin ajatuksin.
    Sattuvasti muuten sanoit perityistä ajatuksista. Olen aina puhunut niitä vastaan. En osaa arvostaa ihmisiä, jotka eivät ajattele itse, vaan ottavat muilta valmiita ajatuksia. Sinutkin on aivopesty jo varsin nuorella iällä näköjään.

    me olemme molemmat päätyneet ratkaisuumme oman, itsenäisen ajattelun kautta. Ja ehkäpä meitä sitten yhdistää jonkinlainen pyrkimys eroamaan omasta kulttuurillisesta ympäristöstä. Ehkä olisit uskovainen, jos vanhempasi olisivat olleet ateisteja...

    Äänestä

"Tunnustaudun erittäin uskovaiseksi."

- Et ole ainoa.

"En nyt pyri mitenkään rikkomaan palstan letkeää meininkiä tosikkoviestillä, mutta olen tässä viime aikoina ihmetellyt sitä, kuinka uskon vastaiset argumentit ovat poikkeuksetta erittäin superfisiaalisia."

- Suomeksi pliis. Turha alkaa spekuloimaan primitiivisillä argumenteilla.

"Valitettavasti en ole vielä kohdannut yhtään pätevää ateistista, uskon vastaista argumenttia."

- Tässä yksi ihan pätevä uskon vastainen argumentti. En tosin tiedä mitä henkiolentoa minä nyt vastustan, mutta väliäkö tuolla. Vastustan siis kaikkia henkiolentoja. Se kirjattakoon pöytäkirjaan. Kiitosss!

"Oikeastaan toivoisinkin sellaisen löytäväni, sillä vanhastaan näissä argumenteissa ole ollut minkäänlaista haastetta."

- Ei varmaan ole ollutkaan. Mitä haastetta siitä löytää, jos toinen sanoo, että minä en henkiolentoihin usko, usko sinä jos huvittaa.

"Kertooko ateistien argumenttien superfisiaalisuus ehkä siitä, että myös ateistit ovat vain niin pinnallisia ihmisiä, ettei asiallista ja todella haastavaa argumenttia uskoa vastaan ole voinut syntyä? "

- Oletko tosissasi liikkeellä? Tämä on joku konnan jäynä.

"Minusta tuntuu, että ateisteja ei usko juurikaan kiinnosta, eivätkä he siksi ole paneutuneet siihen niin, että todellisia, päteviä uskon vastaisia argumentteja olisi voinut syntyä."

- Tämä oli kyllä päivän paras. Kiitos tästä.

Äänestä
  • kaverin profiilia.

    Ei ole 23v:llä pikkusen leuhkat eväät?

    Jotenkin tulee Auvinen mieleen:(

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    kaverin profiilia.

    Ei ole 23v:llä pikkusen leuhkat eväät?

    Jotenkin tulee Auvinen mieleen:(

    Kävin katsomassa. Luulin ensin että sinä olit laittanut ärsyttimet joutessasi liikkeelle. Mutta kai se on joku ihan oikeasti tyhmä. Tiedä noista. Tämmönen entinen maalainen.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    kaverin profiilia.

    Ei ole 23v:llä pikkusen leuhkat eväät?

    Jotenkin tulee Auvinen mieleen:(

    "Jotenkin tulee Auvinen mieleen:("

    Auvisellahan oli täällä suomi24ssa myös profiili, minkä kävin kyllä tarkastamassa. Olisipa ollut mielenkiintoista tämän kanssa jutella. Ukkohan oli kiihko-ateisti. Mutta kuten muillakin ateisteilla, Auvisella argumentit kristinuskoa vastaan olivat pinnallisia ja niissä esiintyi vahvaa väärinymmärrystä lukemaansa kohtaan. Mielestäni ihminen voi(jos kaikki on kunnossa) tarkastella objektiivisesti uskonsuuntaa, mitä hän ei edusta, sillä esim. ateismi, tai kristinusko ei pitäisi olla ihmisen itseensä kuuluva osa.

    Teknisesti ottaen... viestisi, kuten moni muukin täällä, ovat olleet henkilökohtaisuuksia ja siten myös(käsittääkseni) palstan sääntöjen vastaisia.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    kaverin profiilia.

    Ei ole 23v:llä pikkusen leuhkat eväät?

    Jotenkin tulee Auvinen mieleen:(

    Mihin sivistyssanakirjan sivuille se hävisi???????

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Jotenkin tulee Auvinen mieleen:("

    Auvisellahan oli täällä suomi24ssa myös profiili, minkä kävin kyllä tarkastamassa. Olisipa ollut mielenkiintoista tämän kanssa jutella. Ukkohan oli kiihko-ateisti. Mutta kuten muillakin ateisteilla, Auvisella argumentit kristinuskoa vastaan olivat pinnallisia ja niissä esiintyi vahvaa väärinymmärrystä lukemaansa kohtaan. Mielestäni ihminen voi(jos kaikki on kunnossa) tarkastella objektiivisesti uskonsuuntaa, mitä hän ei edusta, sillä esim. ateismi, tai kristinusko ei pitäisi olla ihmisen itseensä kuuluva osa.

    Teknisesti ottaen... viestisi, kuten moni muukin täällä, ovat olleet henkilökohtaisuuksia ja siten myös(käsittääkseni) palstan sääntöjen vastaisia.

    vai teeskenelökkökkönänänänä vaan? Että mittee asiata?

    "Yleistietoni ovat varsin laajat ja halutessasi voit tulla juttelemaan melkein mistä vain. Keskustelu päättyy kuitenkin jokatapauksessa siihen, että annan sinulle psykiatrisen diagnoosin."

    Taisin ehtiä ennen sinua.

    "Auvisellahan oli täällä suomi24ssa myös profiili, minkä kävin kyllä tarkastamassa."

    Mikähän se mahtoi olla nimeltään?

    "Teknisesti ottaen... viestisi, kuten moni muukin täällä, ovat olleet henkilökohtaisuuksia ja siten myös(käsittääkseni) palstan sääntöjen vastaisia."

    Märkäkorvasta vain tuntuu siltä. Mutta, jos siltä tuntuu, niin pyydä poistamaan viestini.

    "koulumurhaa suunnittelemassa..."

    Älä nyt sentään. Vieläkö olet koulunpenkillä? Profiilistasi tuli Auvinen mieleen tuon ylettömäksi kasvaneen egosi takia, ei uskonnollisten näkemysten vuoksi.

    Tässä on linkki Auvisen profiiliin:
    http://zami.pp.fi/jokela/files/Sturmgeist-suomi24.html

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Tässä on linkki Auvisen profiiliin:
    http://zami.pp.fi/jokela/files/Sturmgeist-suomi24.html

    Ei siitä kuitenkaan löytynyt kannanottoja ateismin suuntaan, eikä näyttänyt tällä palstalla keskusteluja käyneen.

    No, seko mikä seko:/

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Tässä on linkki Auvisen profiiliin:
    http://zami.pp.fi/jokela/files/Sturmgeist-suomi24.html

    hänen jutuistaan näkee, että sekaisin oli poika.

    "Lista asioista, joita vastustan / vihaan: tasa-arvo, suvaitsevaisuus, poliittinen korrektius, demokratia, uskonnollisuus, rap-musiikki, viherhipit, pasifismi, monikulturismi, vasemmistolainen ideologia, pakkoruotsi, skinheadien rasismi, TV-mainokset, puhelinmainonta, valtamedia, YK, pissikulttuuri, kollektivismi, anarkismi, kehitysapu..."

    Monin osin hän vihasi täysin ristiriitaisesti kaikkea mahdollista. Oliko se sinun serkkupoika kenties?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Tässä pieni katkelma, mistä huomaa, että ei kovin syvällinen ja ajattelevainen kaveri ollut kuitenkaan kyseessä:

    "En ole kuitenkaan tavallinen ihminen, vaan herramoraalinen yli-ihminen, joka eksistoidessaan on luonut oman - massasta riippumattoman ja orjamoraalista vapautuneen - arvomaailmansa"

    Lol. Katkelma viittaa Nietzschen kirjoituksiin, mutta on kuitenkin erittäin ristiriitainen. Yli-ihminen on Nietzschen mukaan sellainen, joka on vapautunut tästä "herramoraalista", eli Auvinen väittää olevansa kahta päin vastaista ja itsensä kumoavaa samaan aikaan. Kaikkea, mikä kuulostaa hyvältä, ei voi saada samaan aikaan. Muutenkin tuntuu, että Auvisen "ideologiassa" oli samanlaisia piirteitä, kuin Hitlerin kansallissosialismissa, eli oli otettu irrallisia ja näennäisesti sopivan kuuloisia sanoja ja lauseita koristamaan omia ajatuksia.

    Minulla on mielestäni varsin syvällinen ajattelupohja ja ajatuksilla on logiikka. Se, että vastustan pahantekemistä kristinuskon nimeen, ei mielestäni tee mahdottomaksi uskovaisuuttani.

    mihin haluat, kunhat et sen nimissä toisille pahaa tee.

    "Tässä pieni katkelma, mistä huomaa, että ei kovin syvällinen ja ajattelevainen kaveri ollut kuitenkaan kyseessä"

    ota huomioon että kyseessä oli kovin nuori jannu. logiikka- ja päättelyvirheet johtopäätökseen pääsemiseksi eivät poissulje syvällisyyttä tai ajattelevaisuutta.
    kyllä auvisen teksteistä kykenee tulkitsemaan, että hän 'kelaili asioita'.

    jos päin vittua vedellyistä päättelyvirheistä voi jotain oppia ottaa, niin se voisi olla kaikilla aidanrakoon nussijoilla pokan kasvattaminen ja näkemyksensä haastaminen.

    filosofia pelikenttänä on niin iso, että aidankuluttajia sieltä löytyy vaikka kuinka ja paljon - jotkut johdonmukaisempia kuin toiset. mutta näkemys kuin näkemys saa ilmaa alle, kun sille annetaan mahdollisuus päästä kritiikin käsittelyyn.

    hyvät mahdolliset aidan väliin nussija juniorit: haastakaa näkemyksenne.

    Äänestä

Sana, jota tavoittelit oli "pinnallinen".

Joo, totta puhuen niin se vähän tuppaa olemaan. Se johtuu siitä että aina ei jaksa vääntää koko juttua alusta saakka jokaiselle uskikselle. Sitä rupeaa tuntumaan siltä että samoja perusjuttuja saa kertoa udestaan ja uudestaan, kunnes siihen lopulta kyllästyy. Toisaalta uskovien lörpötykset jumalasta ovat sellaisia risukasoja että ei niitä ihmeemmin jaksa ruotia, ne on niin helppo potkaista sarkasmilla kumoon. Osa ongelmaa on myös se ett uskovien perustelut jumalan olemassaolon puolesta ovat niin hataria että ei niihin muutoinkaan viitsi syvällisemmin perehtyä.

Vielä pinnallisempia selityksiä jumalien olemassaoloa vastaan löytyy muuten uskovilta. Esimerkiksi Kristityt, jotka ovat jumalankieltäjiä esimerkiksi Zeun, Allahin, Odinin, Ukko Ylijumalan ja Shivan suhteen, perustelevat toteamuksensa yleensä "ne ovat saatanan harhautuksia" tai jotain sen suuntaista. Siinä ei ole hiukkaakaan ajatusta tai syvää analyysia, vain loppuun kulutettu lause jota sovelletaan kaikkeen mitä uskova ei ymmärrä.

Jos sinä haluat keskustella jostain tietystä asiasta niin voin koittaa kommentoida syvällisemminkin jos vain suinkin kykenen. Ehdota aihetta niin katsotaan minkälaista keskustelua saadaan aikaiseksi.

Äänestä
  • Yleensähän näissä on aina se ongelma, että pitäisi ensin opiskella mitä kyseisen ihmisen uskonto pitää sisällään ja sitten vasta voisi keskustella siitä. Harvoin jaksaa sellaiseen ruljanssiin alkaa.

    Äänestä

  • "Sana, jota tavoittelit oli "pinnallinen"."

    Pinnallinen on melkein sama. Pinnallinenhan olisi shallow, mutta superfisiaalinen(superficial) on sellainen, mikä keskittyy vain ulkokuoreen sisäisen kustannuksella ja sisäisestä piittaamatta.

    "Vielä pinnallisempia selityksiä jumalien olemassaoloa vastaan löytyy muuten uskovilta."

    Kyllä varmasti. Ilman huonosti perusteltua uskoa ei olisi ateistejakaan. Keskeistä on myös uskon käyttö vääriin tarkoituksiin, kuten vallankäyttöön. Yleensähän ateistit juuri näkevät uskon pelkkänä vallankäytön välineenä ja uskovaiset kusetettuina ja vallankäyttäjän aivopeseminä.
    Todellisuudessa kuitenkin kristinusko keskeisesti vastustaa sosiaalista vallankäyttöä ja hyökkää kaikkia uskontoja vastaan, syyttäen näitä ihmisten huijaamisesta juuri vallan saamiseksi, ollen näin ideologialtaan hyvin samantyyppinen, kuin nykyään ateismina tunnettu ajattelusuunta.
    Toki kristinuskon itsensä sisälle on syntynyt väärinkäytön pesäkkeitä, jotka perustuvat vallankäytölle, liaten kristinuskon maineen ja peittäen sen sanoman. Jo Raamatussa Paavali ennusti, että lahkojen määrä tulee kasvamaan jatkuvasti ajan kuluessa. Paavali kutsui näitä lahkoja harhaopeiksi, jotka Jumala oli lähettänyt paljastaakseen ihmiset, jotka eivät oikeasti usko, vaan vain esittävät sosiaalisista syistä uskovansa. Usko pitää löytää itsestä ja menemällä mukaan vallankäyttöön, itse katoaa löytämättömiin.

    Lahkojohtajia Paavali kutsui antikristuksiksi. Kuitenkin Paavalin ennustuksen nerokkuuden paljastaa se, että "antikristukset" ovat vääristäneet jopa tuon itseään kuvaavan sanan merkityksen niin, että sen luullaan tarkoittavan jopa saatanan poikaa ja milloin mitäkin satuolentoa.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Sana, jota tavoittelit oli "pinnallinen"."

    mitkä ovat ne perusteet, joilla teet jaon satuolentoihin ja muihin (todellisiin) olentoihin?

    raamattuun "jeesus on homo". Tekeekö tämä
    jeesuksen homoksi, kun se lukee raamatussa?
    Sinne on kuule moni ihminen kirjoitellut
    ennen minua, se ei sitä siltikään todeksi
    tee.

    Todista se jumalasi, älä lässytä.

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    mitkä ovat ne perusteet, joilla teet jaon satuolentoihin ja muihin (todellisiin) olentoihin?

    Satuolennot uskonnoissa ovat pelkästään sosiaalista vallankäyttöä, tai ryhmähengenluomista varten. Alkuperäisessä kristinuskossa ihminen voi olla uskovainen ilman asiaa mainostamatta ja ilman, että ottaa osaa älyttömiin ja tarkoituksettomiin rituaaleihin, tai sosiaalisiin tapahtumiin.

    Kaipaisin kuitenkin vastausta alkuperäiseen kysymykseen: Millä argumenteilla satuhahmot ja muut erotetaan toisistaan?

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    Kaipaisin kuitenkin vastausta alkuperäiseen kysymykseen: Millä argumenteilla satuhahmot ja muut erotetaan toisistaan?

    Satuhahmoilla kusetetaan ihmisiä sosiaalisen vallankäytön nimissä ja sen oikeuttamiseksi. Oikea Jumala löytyy jokaisesta itsestään(enkä nyt puhu sellaisesta Jumalasta, minkä Auvinen löysi itsestään XD). Jumala on ykseys ja luonto on Jumalan tahdon kuva. Ihminen on osa luontoa ja täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan. Satuolennot on tehty estämään itsetutkiskelu ja Jumalan löytäminen. Satuolennoilla pysritään peittämään ihmisessä itsessä oleva totuus ja estämään ymmärrys siitä, että ihminen on osa yhtä kokonaisuutta.

    Äänestä

  • epäjumalien asia löytyy Raamatusta:

    1. Kor. 10:20
       
    "Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista."

    1.Kor.8:4-6

    "tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.
    5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Minusta Jumala puhuu selvästi asioista Raamatussa.

    Päälle miljardi islamistia on väärässä ja he
    palvovat satuhahmoa? Samoin sama määrä hinduja,
    jotka palvovat useita eri satuhahmoja?

    Kyllä jumalasi on todella heikosti itsensä
    ilmaissut, lähes koko maapallon (vai onko se
    sinusta pannukakku?) väestö palvoo
    erilaisia Aku-Ankkoja? Onko taivaaseen tullut
    tilan ahtaus, kun jumala joutuu tekemään
    itsestään aina vain epätodennäköisemmän?

    Mutta onneksi SINÄ olet löytänyt jumalan nyt,
    AINOAN ja OIKEAN, tietysti. Sori vaan, niitä
    ainoita totuuksia on löytänyt moni, mutta kaikki
    ovat olleet ihan samaa paskaa eri paketissa.
    Todelliseksi ne ei muutu, vaikka kuinka
    profiloit kamelinparittajien päiväunta.

    PS.
    Mutta hei! Tutkin itseäni ja löysin taskustani
    jumalan. Sielläkö se olikin ollut kokoajan?
    Kiitos paljon, nyt alankin läträämään kristuksen
    veren kanssa, hallelujaa! Ylistäkää Herraa!

    Äänestä

  • x-ihmetteijä kirjoitti:

    epäjumalien asia löytyy Raamatusta:

    vaan kamelikuski kirjoittaa. Kyllä mäkin
    voin kirjoittaa ihan mitä haluan, tekeekö
    se jostain todellista?

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Satuhahmoilla kusetetaan ihmisiä sosiaalisen vallankäytön nimissä ja sen oikeuttamiseksi. Oikea Jumala löytyy jokaisesta itsestään(enkä nyt puhu sellaisesta Jumalasta, minkä Auvinen löysi itsestään XD). Jumala on ykseys ja luonto on Jumalan tahdon kuva. Ihminen on osa luontoa ja täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan. Satuolennot on tehty estämään itsetutkiskelu ja Jumalan löytäminen. Satuolennoilla pysritään peittämään ihmisessä itsessä oleva totuus ja estämään ymmärrys siitä, että ihminen on osa yhtä kokonaisuutta.

    >>Satuhahmoilla kusetetaan ihmisiä sosiaalisen vallankäytön nimissä ja sen oikeuttamiseksi. Oikea Jumala löytyy jokaisesta itsestään>Satuolennoilla pysritään peittämään ihmisessä itsessä oleva totuus ja estämään ymmärrys siitä, että ihminen on osa yhtä kokonaisuutta.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Päälle miljardi islamistia on väärässä ja he
    palvovat satuhahmoa? Samoin sama määrä hinduja,
    jotka palvovat useita eri satuhahmoja?

    Kyllä jumalasi on todella heikosti itsensä
    ilmaissut, lähes koko maapallon (vai onko se
    sinusta pannukakku?) väestö palvoo
    erilaisia Aku-Ankkoja? Onko taivaaseen tullut
    tilan ahtaus, kun jumala joutuu tekemään
    itsestään aina vain epätodennäköisemmän?

    Mutta onneksi SINÄ olet löytänyt jumalan nyt,
    AINOAN ja OIKEAN, tietysti. Sori vaan, niitä
    ainoita totuuksia on löytänyt moni, mutta kaikki
    ovat olleet ihan samaa paskaa eri paketissa.
    Todelliseksi ne ei muutu, vaikka kuinka
    profiloit kamelinparittajien päiväunta.

    PS.
    Mutta hei! Tutkin itseäni ja löysin taskustani
    jumalan. Sielläkö se olikin ollut kokoajan?
    Kiitos paljon, nyt alankin läträämään kristuksen
    veren kanssa, hallelujaa! Ylistäkää Herraa!

    En ole kyllä Islamiin pahemmin perehtynyt, mutta sen nyt tajuaa jokainen vähemmän fiksumpikin, että kiihko-islam ja terrorismi ym. uskonnon nimeen tappaminen on hullua hommaa, eikä voi siten olla totuuden mukaista, tai oikein.
    Islamilla on erittäin vahva merkitys sosiaalisessa vallankäytössä ja ainakin se Islam, jonka me näemme yhteiskunnallisena järjestelmänä, on taikauskoa(samoin, kuin vastaavat kristilliset suuntaukset).

    Toisaalta taas on hyvin selvää, että eri uskonnoilla on samoja elementtejä ja että samalla Jumalalla on monia nimiä. Usein keskeiset loogiset suunnat ovat eri uskonnoissa identtisiä. Ja kun otetaan huomioon, että uskonnoilla on syvälliset filosofiset pohjat, niin on varsin luonnollista, että näissä toistuu samat elementit. Samaa maailmaahan me kaikki tutkimme ja mietiskelemme.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Satuhahmoilla kusetetaan ihmisiä sosiaalisen vallankäytön nimissä ja sen oikeuttamiseksi. Oikea Jumala löytyy jokaisesta itsestään(enkä nyt puhu sellaisesta Jumalasta, minkä Auvinen löysi itsestään XD). Jumala on ykseys ja luonto on Jumalan tahdon kuva. Ihminen on osa luontoa ja täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan. Satuolennot on tehty estämään itsetutkiskelu ja Jumalan löytäminen. Satuolennoilla pysritään peittämään ihmisessä itsessä oleva totuus ja estämään ymmärrys siitä, että ihminen on osa yhtä kokonaisuutta.

    >>täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    vaan kamelikuski kirjoittaa. Kyllä mäkin
    voin kirjoittaa ihan mitä haluan, tekeekö
    se jostain todellista?

    Jumala puhuu hengellisesti kuuroista ja uskovalle Jumala antaa hengellisen korvan kuulla Jumalan äänen.

    Ilm. 13:9
       
    "Jos kenellä on korva, hän kuulkoon."

    Synti estää ja erottaa Jumalasta.
       
    Jes. 59:2
       
    vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule

    Äänestä

  • pehmopappa kirjoitti:

    vaarallinen ajattelutapa?

    Jos ihminen kuvittelee pystyvänsä kuulemaan Jumalan äänen, niin hän voi hakea oikeutuksen mille tahansa teolle. Näistähän on monia surullisenkuuluisia esimerkkejä pitkin historiaamme.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    En ole kyllä Islamiin pahemmin perehtynyt, mutta sen nyt tajuaa jokainen vähemmän fiksumpikin, että kiihko-islam ja terrorismi ym. uskonnon nimeen tappaminen on hullua hommaa, eikä voi siten olla totuuden mukaista, tai oikein.
    Islamilla on erittäin vahva merkitys sosiaalisessa vallankäytössä ja ainakin se Islam, jonka me näemme yhteiskunnallisena järjestelmänä, on taikauskoa(samoin, kuin vastaavat kristilliset suuntaukset).

    Toisaalta taas on hyvin selvää, että eri uskonnoilla on samoja elementtejä ja että samalla Jumalalla on monia nimiä. Usein keskeiset loogiset suunnat ovat eri uskonnoissa identtisiä. Ja kun otetaan huomioon, että uskonnoilla on syvälliset filosofiset pohjat, niin on varsin luonnollista, että näissä toistuu samat elementit. Samaa maailmaahan me kaikki tutkimme ja mietiskelemme.

    toisistaan itseasiassa aikalailla eri puolilla
    maailmaa. Ihmeellistä olisi, jos aboriginaalit olisivat uskoneet kristinuskon jeesukseen ennen
    siirtolaisten tuloa. Australian heimouskonnoilla ja
    kristinuskolla ero on samaa luokkaa kuin
    kampelalla ja moottorikelkalla. Toki samalla
    suunnalla olevat uskonnot ovat hyvin samanlaisia,
    mutta se on ymmärrettävää. Muutama
    vedenpaisumusmyytti ei paljoa todista, tulvia
    tapahtuu kaikkialla maailmassa. Näissä
    yhtäläisyyksien haussa unohdetaan aina
    erovaisuudet uskontojen väleillä, joita on
    monikertainen määrä samankaltaisuuksiin nähden.

    Taivaankappaleiden palvominen on ollut erittäin
    loogista alkuihmiselle, ja hyvin usein toistuva
    teema, mutta onko kuu-jumala silloin todellinen?
    Raamatussa ei puhuta kuu-jumalasta. Onko siis
    kuu-jumala todellinen, ja jeesus fiktiivinen?
    Tässä se ikuinen ongelma on. Mikä näistä jumalista
    on tosi? Kaikki ovat samalla viivalla todisteiden
    puolesta(tosin kuu-jumala esiintyy useammassa
    uskonnossa).

    Mutta voiko sitten pitää aboriginaalien uskoa
    vähäpätöisempänä kuin kristinuskoa? Mielestäni
    se on ihan samaa voodoo-touhua mitä kaikki
    muukin uskonto. Häntäluun kaltainen jäänne
    muinaisuudesta.

    Itse en uskonto pidä pahana asiana. Siihen saa
    uskoa, mutta jos aletaan tekemään poliittisia
    päätöksiä tai rajoittamaan ihmisen kehitystä
    ja yksilön valinnanvapautta jumalaan vedoten
    ollaan sillä alueella mihin ei pidä mennä.

    "Tässä se ikuinen ongelma on. Mikä näistä jumalista
    on tosi?"

    Yleensä tuo ajatus esitetään muodossa "mikä kaikista uskonnoista on se oikeassa oleva". Sellaisenaan tuo ajatelma on toki mielenkiintoinen, mutta tietenkään sen ei pitäisi olla ateismi-uskonnon perusta. Miksi sekään olisi se oikea?

    Otit nyt juttuni kummallisen konkreettisesti. En aivan tuollaisia yhteyksiä ajanut takaa. Mutta esim. Kiinan uskonnoissa on vastavoimien lait(jing&jang), kun sama logiikka toistuu mm. Newtonin vastavoimien laissa ja Freudin seksuaalienergiateorioissa.
    Näin ollen on selvää, että tietyt asiat ovat samoja kaikissa teorioissa, sillä se, mitä on havainnon takana, on yhtä.

    jotain ihmeellistä mustan ollessa valkoisen
    vastakohta? Eiköhän ihminen ole dualistisuuteen
    taipuvainen jo ihan vakiona. Miten tämä liittyy
    jumalaan, kysyn vaan?

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    "Tässä se ikuinen ongelma on. Mikä näistä jumalista
    on tosi?"

    Yleensä tuo ajatus esitetään muodossa "mikä kaikista uskonnoista on se oikeassa oleva". Sellaisenaan tuo ajatelma on toki mielenkiintoinen, mutta tietenkään sen ei pitäisi olla ateismi-uskonnon perusta. Miksi sekään olisi se oikea?

    Kysymys on hyvin oleellinen. Entä jos itse
    palvot väärää jumalaa? Mitkä tulee olemaankaan
    seuraukset? Mistä tiedät palvovasi oikeaa
    vuori-jumalaa? Todisteita samalla, kiitos..

    Kun kerrot mikä niistä jumalista on tosi, hylkään
    heti ateismin ja alan hihhuliksi. Ja yritä
    saada uppoamaan kuulaasi ettei ateismi ole
    uskonto. Ateistilla ei ole jumalaa, ei
    pyhiä kirjoja tai dogmeja, eikä miljoonaa
    eri tulkintaa samasta aiheesta. Olen
    täysin vakuuttunut ettei jumalaa ole
    nykytiedon perusteella. Minulla ei ole
    mitään syytä olettaa minkään näistä
    toinen toistaan absurdeimmista uskonnoista
    olevan totta. Ne oikein haisevat paikallisten
    alkuihmisten epätietoisuudelle ja vallanhalulle.
    Miten muuten 0 vuoden Israel liittyy Suomeen
    millään tapaa?

    Palaan vielä tähän korjaukseesi:
    "mikä kaikista uskonnoista on se oikeassa oleva"

    Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,
    niin luonnontieteissä kuin ihmisten kohtelussa.
    Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon.
    Niin on monessa muussakin uskonnossa, joten
    arvostukseni näitä "ihmisen alistajia" kohtaan on
    nolla. Te vetoatte:"He eivät olleet oikeita
    kristittyjä", mutta mistä tiedän oletko sinäkään?
    Jokainen on väittänyt vuosisatojen saatossa
    tulkitsevansa raamattu juuri oikein. Helvetin
    epäselvä tuo jumalasi, eikö se pysty
    luomaan järkiperäistä tekstiä?

    Ja niin paljon verta ja kyyneliä on kristinusko
    jättänyt matkalle, etten kyllä sinuun
    luottamustani laittaisi..

    Äänestä

  • pehomopappa kirjoitti:

    >>täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan.

    kaksi kristittyä palstalla ja heti erimieltä keskenään...

    Todella vakuuttavaa:)

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    kaksi kristittyä palstalla ja heti erimieltä keskenään...

    Todella vakuuttavaa:)

    Mistä voit sanoa, että hän on kristitty?

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    vaarallinen ajattelutapa?

    Jos ihminen kuvittelee pystyvänsä kuulemaan Jumalan äänen, niin hän voi hakea oikeutuksen mille tahansa teolle. Näistähän on monia surullisenkuuluisia esimerkkejä pitkin historiaamme.

    Ja, koska Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan, siksi Hänen sanansa on elämää suojelevaa ja ihmisen parhaaksi tässä elämässä.

    Kaikki on todelliset ongelmat ovat tulleet siitä, että ihmiset menevät oman pahan sydämensä mukaan ja himojen sekä Paholaisen valheiden mukaan. (Ef.2:1-3, Ap.t.26:18, 1.Kor.10:19-20)

    Ateistit niputtavat kaiken pahan, mitä tapahtuu aina Jumalan syyksi väärin perustein, jopa epäjumalan palvelun, koska eivät suostu erottamaan oikeaa Jumalaa vääristä sillä se ottaa liian paljon heidän ylpeytensä päälle, koska Jumalaa ei saa olla olemassa sitä ei saa/voida tutkia? Ateistit ovat siksi melkoisessa umpikujassa itsensä kanssa eivätkä ylpeytensä tähden voi kuin haukkua kaikkea yliluonnollista.

    Tällainen elämä on hyvin valheellista ja neuroottista, sekä moraalisesti ja eettisesti arveluttavaa, kun mitään sääntöjä ei ole, jos jotakin on niiden antajasta ei ole edes tietoa.
    Loppujen lopuksi ihminen joutuu olemaan itse itsenä "jumala" ja se on työlästä, kuten huomaatte tältä pastasta. Myös hyvin epätietoista, koska mitään ei osata sanoa yhtään mistään, korkeintaan: "en tiedä". (siksi tällä ei saa mitään perusteluja, vain muita arvostellaan tai haukutaan)

    Jos ainoa mitä tehdään on petetään, valehdellaan, ryypätään, tehdään huorin, kiroillaan, tapellaan, pilkataan... kuollaan, sekin tehdään suuren pelon ja epätietoisuuden kanssa. (syystäkin Ilm.21:8) Ateistin elämä on vain syntistä elämää niin kuin nimikristityilläkin ja epäjumalan palvelijoilla, paholaisen alaisuudessa, sen todistaa synti heidän kaikkien elämässään.

    Suosittelen vahvoin perusteluin uskoa Luojaan, Jeesuksen Kristuksen kautta ja uutta elämää totuudessa ja oikean tietoisuuden kanssa asioista.

    Ateistin elämä on vain syntistä elämää niin kuin nimikristityilläkin ja epäjumalan palvelijoilla, paholaisen alaisuudessa, sen todistaa synti heidän kaikkien elämässään.

    Ihmiselle on tarkoitettu elämämäisen arvoinen elämä ja onnellisuus, siksi:

    Suosittelen uskoa Luojaan, Jeesuksen Kristuksen kautta ja uutta elämää puhtaudessa, vapaudessa ja varmuudessa.
    (Joh.1:12-13, 14:6,27, Joh.10:7-15, 1.Joh.4:3-10)

    Joh.4:1-16

    " Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
    5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
    6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
    7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
    8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
    10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
    12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
    13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
    14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
    15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
    16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
    17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
    18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
    19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
    20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
    21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä."

    Eikö olisi aika laittaa asiat kuntoon Jumalan kanssa?

    Äänestä

  • pehomopappa kirjoitti:

    Mistä voit sanoa, että hän on kristitty?

    profiilistaan:

    "Olen myös äärimmäisen kristinuskovainen ihminen."

    Kyllä minulle ihmisen oma todistus uskonnostaan riittää, en vaadi muita todistuksia.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    profiilistaan:

    "Olen myös äärimmäisen kristinuskovainen ihminen."

    Kyllä minulle ihmisen oma todistus uskonnostaan riittää, en vaadi muita todistuksia.

    Suomessa on miljoonia vastaavanlaisia tunnustajia, mutta Jeesus ei ole heidän Herransa ja henkilökohtainen vapahtajansa.

    Hänen oppinsa oli täyttä harhaoppia:

    1.) "Jumala löytyy ihmisestä itsestään"

    2.) Hänen vastustaa kaikkia muita kristittyjä ja pitää heitä väärinä.

    3.) Julistaa väärää evankeliumia

    4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi"

    5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia.

    6.) "Maailma omaansa rakastaa", herättää ei-uskovissa suurta mielenkiintoa.

    kuka mitäkin oikeasti tunnustaa? Vitun idiootti. Mikäs sinä nyt sitten olet mestaroimaan toisten ajatuksia?

    Muuten, Suomessa on viisi miljoonaa ja rapiat päälle asukkaita, joten kerropa nyt sitten, että mistä sinä nuo miljoonat "tunnustajat" tempaisit?

    Äänestä

  • pehomopappa kirjoitti:

    Suomessa on miljoonia vastaavanlaisia tunnustajia, mutta Jeesus ei ole heidän Herransa ja henkilökohtainen vapahtajansa.

    Hänen oppinsa oli täyttä harhaoppia:

    1.) "Jumala löytyy ihmisestä itsestään"

    2.) Hänen vastustaa kaikkia muita kristittyjä ja pitää heitä väärinä.

    3.) Julistaa väärää evankeliumia

    4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi"

    5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia.

    6.) "Maailma omaansa rakastaa", herättää ei-uskovissa suurta mielenkiintoa.

    toisen ihmisen uskon aitoudesta eivät kiinnosta minua.

    Aika erikoista, jos uskomalla ei enää pääse uskovaiseksi uskovan silmissä. No, ateistin silmissä sillä kyllä pääsee. Me emme ole niin kranttuja asiasta.

    hihhuli kuin hihhuli, kaikki kelpaa.

    Aamiaiseksi olepa hyvä. Tämän katson joka aamu, niin lähtee päivä hyvin käyntiin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    hihhuli kuin hihhuli, kaikki kelpaa.

    Aamiaiseksi olepa hyvä. Tämän katson joka aamu, niin lähtee päivä hyvin käyntiin.

    tähän Atkinsonia?:D

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Kysymys on hyvin oleellinen. Entä jos itse
    palvot väärää jumalaa? Mitkä tulee olemaankaan
    seuraukset? Mistä tiedät palvovasi oikeaa
    vuori-jumalaa? Todisteita samalla, kiitos..

    Kun kerrot mikä niistä jumalista on tosi, hylkään
    heti ateismin ja alan hihhuliksi. Ja yritä
    saada uppoamaan kuulaasi ettei ateismi ole
    uskonto. Ateistilla ei ole jumalaa, ei
    pyhiä kirjoja tai dogmeja, eikä miljoonaa
    eri tulkintaa samasta aiheesta. Olen
    täysin vakuuttunut ettei jumalaa ole
    nykytiedon perusteella. Minulla ei ole
    mitään syytä olettaa minkään näistä
    toinen toistaan absurdeimmista uskonnoista
    olevan totta. Ne oikein haisevat paikallisten
    alkuihmisten epätietoisuudelle ja vallanhalulle.
    Miten muuten 0 vuoden Israel liittyy Suomeen
    millään tapaa?

    Palaan vielä tähän korjaukseesi:
    "mikä kaikista uskonnoista on se oikeassa oleva"

    Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,
    niin luonnontieteissä kuin ihmisten kohtelussa.
    Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon.
    Niin on monessa muussakin uskonnossa, joten
    arvostukseni näitä "ihmisen alistajia" kohtaan on
    nolla. Te vetoatte:"He eivät olleet oikeita
    kristittyjä", mutta mistä tiedän oletko sinäkään?
    Jokainen on väittänyt vuosisatojen saatossa
    tulkitsevansa raamattu juuri oikein. Helvetin
    epäselvä tuo jumalasi, eikö se pysty
    luomaan järkiperäistä tekstiä?

    Ja niin paljon verta ja kyyneliä on kristinusko
    jättänyt matkalle, etten kyllä sinuun
    luottamustani laittaisi..

    "Kun kerrot mikä niistä jumalista on tosi, hylkään
    heti ateismin ja alan hihhuliksi."

    Ei sillä ole merkitystä, miksi Jumalaasi kutsut. Sano vaikka vain Jumalaksi. Jos tarkoitetaan samaa asiaa, niin mitä väliä on sillä, mitä sanaa käytetään?

    "Ateistilla ei ole jumalaa, ei

    eri tulkintaa samasta aiheesta."

    Juuri nämä monet dogmit ovat osoitus siitä, että Raamatusta on otettu satunnaisia tekstejä tukemaan jotain mieletöntä vallankäyttöä. Jokainen voi itse lukea Raamattua. Ja toivottavaa niin onkin. Kun keskustelen uskovaisten kanssa, niin on suorastaan omituista, kuinka kuhunkin lahkoon kuuluva lukee Raamattua omalla tavallaan väärin. Heillä ei ole enää sisintä, eikä siten taitoa lukea itse.

    "Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,

    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon."

    Eihän se ole Jumala, joka kohtelee väärin ihmisiä ja antaa vääriä väitteitä luonnosta. Ihmisiähän nämä ovat olleet ja juuri sellaisia vallankäyttäjiä, jotka ovat muokanneet Raamatun sanaa itselleen sopivaan muotoon. Harva ymmärtää Raamattua, koska luulee sitä ymmärtävänsä, eli ei vaivaudu miettimään lukemaansa.

    Ihmisen tulee avautua ymmärrykselle ja Jumalalle. Kun Raamatusta otetaan satunnaisia katkelmia epäloogisesti tukemaan omia sosiaalisia leikkejä, niin Jumala on torjuttu.
    Useinkin on tärkeää tajuta, mitä puhuja, tai kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa, eikä niin, että mitä itse olisi samoilla sanoilla tarkoittanut. Kuka tahansahan pystyy kieltämään toisen sanoman, väittämällä hänen tarkoittaneen jotain muuta, kuin hän tarkoittaa.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    toisen ihmisen uskon aitoudesta eivät kiinnosta minua.

    Aika erikoista, jos uskomalla ei enää pääse uskovaiseksi uskovan silmissä. No, ateistin silmissä sillä kyllä pääsee. Me emme ole niin kranttuja asiasta.

    >>>toisen ihmisen uskon aitoudesta eivät kiinnosta minuaAika erikoista, jos uskomalla ei enää pääse uskovaiseksi uskovan silmissä.

    Äänestä

  • pehomopappa kirjoitti:

    >>täten ihminen voi löytää itseään tutkiskelemalla Jumalan.

    "Ihmisessä itsessään ei ole Jumalaa, vaan pahuutta ja olemme luonnostamme Jumalan vihollisia. Että turhaa on yrittää. Jumalan luomia olemme, mutta emme Hänen omiaan, ellemme tee parannusta."

    Tarkoitan samaa, kuin mitä tuossa sanotaan. Pahuus on sitä, mikä on siinä, joka sitä näkee. Mitä enemmän ihminen näkee pahuutta muissa, sitä enemmän hän torjuu todellisuuden. Pahuuden näkeminen maailmassa on suhteessa persoonan kapeuteen. Kuitenkaan persoona ei voi olla apriori, koska tieto välittyy aistien kautta ja persoona on aistihavaintojen ja niiden käsittelyn tulosta. Näin ollen maailman ymmärtäminen, kieltämisen sijaan, on uskon varassa. Jotta ihminen voisi ymmärtää toisia ihmisiä, eikä torjua näitä selittämättömällä tavalla pahoina, tämän täytyy tutkiskella itseään ja ymmärtää, että hänessä itsessään on se pahuus, minkä hän muissa näkee.

    Ihmisen täytyy avautua Jumalalle, eikä pyrkiä kilpailemaan hänen kanssa. Se, kun määrittää ihmisiä pahoiksi, ymmärtämisen sijaan, on Jumalan kanssa kilpailemista.
    Ihminen ei ole alkujaan paha, vaan tulee pahaksi, kuten Raamattu opettaa. Lohikäärme nielaisee lapsen, joko ennen syntymää, syntymässä, tai syntymän jälkeen.
    Ihminen tekee ja näkee maailmassa pahaa ollessaan saatanan harhauttamana. Ja ihminenhän tekee pahaa, vain niille, joita pitää pahoina.

    Äänestä

  • pehomopappa kirjoitti:

    Suomessa on miljoonia vastaavanlaisia tunnustajia, mutta Jeesus ei ole heidän Herransa ja henkilökohtainen vapahtajansa.

    Hänen oppinsa oli täyttä harhaoppia:

    1.) "Jumala löytyy ihmisestä itsestään"

    2.) Hänen vastustaa kaikkia muita kristittyjä ja pitää heitä väärinä.

    3.) Julistaa väärää evankeliumia

    4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi"

    5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia.

    6.) "Maailma omaansa rakastaa", herättää ei-uskovissa suurta mielenkiintoa.

    "2.) Hänen vastustaa kaikkia muita kristittyjä ja pitää heitä väärinä."

    Ei vaan vastustan niitä, jotka seuraavat psykopaattisia lahkojohtajia ja häiriintyneitä ja vallan sokaisemia pappeina ja piispoina esiintyviä poliitkkoja.
    Paavi ja muut kirkolliset johtajat ovat antikristuksia, eikä heidän seuraaminen tee hyvää kristinuskolle.

    "3.) Julistaa väärää evankeliumia"

    Millä tavoin väärää?

    "4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi""

    Kuinka niin? Minähän kiellän ihmisen olevan Jumala.

    "5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia."

    Tunnusta? Tunnustaminen kuulostaa jonkin psykopaatin perseen nuolennalle, mihin en todellakaan lähde mukaan.

    "6.) "Maailma omaansa rakastaa", herättää ei-uskovissa suurta mielenkiintoa."

    Wtf?

    Et ota kantaa ensimmäiseen kohtaan lainkaan:

    >>>Suomessa on miljoonia vastaavanlaisia tunnustajia, mutta Jeesus ei ole heidän Herransa ja henkilökohtainen vapahtajansa.>"3.) Julistaa väärää evankeliumia"

    Millä tavoin väärää? "4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi""

    Kuinka niin? Minähän kiellän ihmisen olevan Jumala.>5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia."

  • pehmoopappa kirjoitti:

    >>>toisen ihmisen uskon aitoudesta eivät kiinnosta minuaAika erikoista, jos uskomalla ei enää pääse uskovaiseksi uskovan silmissä.

    "Siis onko sinulle on samantekevää onko ihminen täysi huijari?"

    Jos (kristin)uskovaisia täällä Suomessa ajattelee, niin mielummin te olette huijattuja kuin huijareita. Jossain amerikanraitilta löytyy sitten enempi niitä oikeita huijareita, jotka lentelevät yksityiskoneillaan seurakunnaltaan kuppaamilla varoilla. No, onhan meilläkin joku Leo Meller, josta on vaikea sanoa, onko tyyppi lintu vai kala.

    Mutta toisen kristinuskovaisen, joka ajattelee asioista hieman erillä lailla kuin sinä leimaaminen huijariksi, on minusta jo aika härskiä sinulta. Oppiriitoihinne en tietenkään ala ottamaan kantaa, tapelkaa keskenänne.

    "Kun keskustelet Jeesukseen uskovan kanssa, olet tekemisissä ihmisen kanssa joka on Jumalan lapsi eli ole aina varovainen, sillä jos kosket/arvostelet heihin kosket Jumalan silmäterään."

    Hui, kun pelottaa. Et sitten enää muistanut sitä, että ateisti ei usko sen sinun jumalasi olemassaoloon, joten se siitä. Jatkoa ajatellen voisit kuitenkin päättää, haluatko olla olemattoman lapsi vai silmäterä. Jotenkin tuo lapsi sopisi minusta paremmin, siksi infantiileja nämä teidän juttunne aina välillä ovat.

    Äänestä

  • pehmoopappa kirjoitti:

    Et ota kantaa ensimmäiseen kohtaan lainkaan:

    >>>Suomessa on miljoonia vastaavanlaisia tunnustajia, mutta Jeesus ei ole heidän Herransa ja henkilökohtainen vapahtajansa.>"3.) Julistaa väärää evankeliumia"

    Millä tavoin väärää? "4.) Julistaa väärin ihmisen "Jumalaksi""

    Kuinka niin? Minähän kiellän ihmisen olevan Jumala.>5.) Ei tunnusta mitään suuria Raamatun totuuksia."

    Tunnusta? Tunnustaminen kuulostaa jonkin psykopaatin perseen nuolennalle, mihin en todellakaan lähde mukaan.

    "Kerro selkeästi oletko uudestisyntynyt ja seuraatko Jeesusta Kristusta sekä onko Raamattu yli auktoriteetti sinun elämässäsi?"

    Mikähän kumman "uudestisyntynyt"? En nyt oikein ymmärrä. Oletko itse kolmesti syntynyt? En ole fyysisesti syntynyt, kuin yhdessä ajan hetkessä. Se, mikä ei ole fyysistä, on ajan takaa.
    Raamattu on minusta täysin totta, mutta kaikki pystyvät lukemaan Raamattua, joskin harva on sille avoin. Varmasti moni sellainenkin, joka näkee kirjassa omiaan, pitää Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan.

    "Eihän tätä voi pitää oikeana evankeliumina!!!!"

    Miksei voisi? Olisiko sinusta sitten oikein, että vain skitsofreenikot ja psykopaatit voivat löytää Jumalan. Se olisi vastakkainen väite, sillä sellaiset ihmiset ovat vahvasti itsensä torjuneet. Silloin, kuin torjuu itsensä, todella luulee itseään Jumalaksi.

    "Kun opetat, että Jumala on löydettävissä ihmisen sisältä eli ihminen kuljettaa Jumalaa sisällään!!

    Raamatun mukaan tämä on harhaoppia, sillä Raamatun mukaan Jumala pelastaa ihmisen kun ihminen lähestyy Jumalaa, siis ei itseään. Tämä on väärää evankeliumia. Uskomalla Jeesukseen ihminen pelastuu. (Ap.t.16:31, 26:18, Mark.16:16)"

    Se, että et ymmärrä kirjoittamaani, ei tee siitä harhaoppia Raamatun mukaan, vaan sinusta ennakkoluuloisen.

    "Todellinen kristitty tunnustaa Raamatun arvovallan ja uskonsa perusta olevan Raamatun sanassa."

    Tai paremminkin siinä, mitä Raamatun sanalla tarkoitetaan.

    "Odotan vain selkeitä vastauksia perustuen Raamattuun, enkä filosofista pohdintaa epäselkokielellä, eikä hyväksy myöskään ilkeä kielenkäyttöä, sillä siihen ei yhdelläkään itseään kristityksi väittävä voi turvautua.

    Kol. 3:8

    "Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.""

    Lopussa meuhkaat ja lainaat Raamatusta kehoituksen meuhkaamisen lopettamiseksi.

    >>Mikähän kumman "uudestisyntynyt"? En nyt oikein ymmärrä.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Kun kerrot mikä niistä jumalista on tosi, hylkään
    heti ateismin ja alan hihhuliksi."

    Ei sillä ole merkitystä, miksi Jumalaasi kutsut. Sano vaikka vain Jumalaksi. Jos tarkoitetaan samaa asiaa, niin mitä väliä on sillä, mitä sanaa käytetään?

    "Ateistilla ei ole jumalaa, ei
    pyhiä kirjoja tai dogmeja, eikä miljoonaa
    eri tulkintaa samasta aiheesta."

    Juuri nämä monet dogmit ovat osoitus siitä, että Raamatusta on otettu satunnaisia tekstejä tukemaan jotain mieletöntä vallankäyttöä. Jokainen voi itse lukea Raamattua. Ja toivottavaa niin onkin. Kun keskustelen uskovaisten kanssa, niin on suorastaan omituista, kuinka kuhunkin lahkoon kuuluva lukee Raamattua omalla tavallaan väärin. Heillä ei ole enää sisintä, eikä siten taitoa lukea itse.

    "Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,
    niin luonnontieteissä kuin ihmisten kohtelussa.
    Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon."

    Eihän se ole Jumala, joka kohtelee väärin ihmisiä ja antaa vääriä väitteitä luonnosta. Ihmisiähän nämä ovat olleet ja juuri sellaisia vallankäyttäjiä, jotka ovat muokanneet Raamatun sanaa itselleen sopivaan muotoon. Harva ymmärtää Raamattua, koska luulee sitä ymmärtävänsä, eli ei vaivaudu miettimään lukemaansa.

    Ihmisen tulee avautua ymmärrykselle ja Jumalalle. Kun Raamatusta otetaan satunnaisia katkelmia epäloogisesti tukemaan omia sosiaalisia leikkejä, niin Jumala on torjuttu.
    Useinkin on tärkeää tajuta, mitä puhuja, tai kirjoittaja sanoillaan tarkoittaa, eikä niin, että mitä itse olisi samoilla sanoilla tarkoittanut. Kuka tahansahan pystyy kieltämään toisen sanoman, väittämällä hänen tarkoittaneen jotain muuta, kuin hän tarkoittaa.

    "Juuri nämä monet dogmit ovat osoitus siitä, että Raamatusta on otettu satunnaisia tekstejä tukemaan jotain mieletöntä vallankäyttöä."

    Vallankäyttöä tulee aina esiintymään ja siinä uskonto on vain yksi käsikassara politiikan ja talouden ohella. Vaikka dogmaattisuutta on käytetty vääriin tarkoituksiin, ei siitä huolimatta tulisi vesittää sen sisältöä ja merkitystä. Ymmärrän toki, että pelkkä kuolleen kirjaimen asenne Raamattuun johtaa kaikkeen muuhun kuin elävään yhteyteen Jumalan kanssa, mutta onhan Raamatussa muutama opillinen kulmakivi siinä määrin vankkaa tekoa, että niitä ei voi muuttaa juurikaan ilman että kristinuskon ydinsisältö kääntyy ylösalaisin. Esimerkiksi Jehovan todistajat toteuttavat käänteiskristillisyyttä muuttamalla hyvin hienovaraisesti vain muutamia avainkohtia Raamatussa. Näitähän ovat mm. Jeesuksen kiistäminen Jumalan pojaksi, jonka tilalle he tarjoilevat tilalle väitettä, jonka mukaisesti Jeesuksen taivastitteli on arkkienkeli Mikael (luotu).

    Ilman opillista kaitselmusta ihmiset altistavat itsensä harhaanjohtamiselle.

    "Ei sillä ole merkitystä, miksi Jumalaasi kutsut."
    Kyllä ja ei. Kristuksen Jumaluus on kristillisesti kiistämättömyys, samoin sisältö joka sanalle Kristus annetaan. Joillekin kun sekin vain on epämääräinen titteli. Useimpiin - ellei kaikkiin - muihin uskontoihin voi muussa tapauksessa soveltaa epätervettä ekumeniaa. Silloin toteutuu tuo "Jos tarkoitetaan samaa asiaa, niin mitä väliä on sillä, mitä sanaa käytetään?". Kristillisesti ilmaistuna se avaa tien antikristukselle.

    Äänestä

  • Retrohetero kirjoitti:

    Kysymys on hyvin oleellinen. Entä jos itse
    palvot väärää jumalaa? Mitkä tulee olemaankaan
    seuraukset? Mistä tiedät palvovasi oikeaa
    vuori-jumalaa? Todisteita samalla, kiitos..

    Kun kerrot mikä niistä jumalista on tosi, hylkään
    heti ateismin ja alan hihhuliksi. Ja yritä
    saada uppoamaan kuulaasi ettei ateismi ole
    uskonto. Ateistilla ei ole jumalaa, ei
    pyhiä kirjoja tai dogmeja, eikä miljoonaa
    eri tulkintaa samasta aiheesta. Olen
    täysin vakuuttunut ettei jumalaa ole
    nykytiedon perusteella. Minulla ei ole
    mitään syytä olettaa minkään näistä
    toinen toistaan absurdeimmista uskonnoista
    olevan totta. Ne oikein haisevat paikallisten
    alkuihmisten epätietoisuudelle ja vallanhalulle.
    Miten muuten 0 vuoden Israel liittyy Suomeen
    millään tapaa?

    Palaan vielä tähän korjaukseesi:
    "mikä kaikista uskonnoista on se oikeassa oleva"

    Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,
    niin luonnontieteissä kuin ihmisten kohtelussa.
    Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon.
    Niin on monessa muussakin uskonnossa, joten
    arvostukseni näitä "ihmisen alistajia" kohtaan on
    nolla. Te vetoatte:"He eivät olleet oikeita
    kristittyjä", mutta mistä tiedän oletko sinäkään?
    Jokainen on väittänyt vuosisatojen saatossa
    tulkitsevansa raamattu juuri oikein. Helvetin
    epäselvä tuo jumalasi, eikö se pysty
    luomaan järkiperäistä tekstiä?

    Ja niin paljon verta ja kyyneliä on kristinusko
    jättänyt matkalle, etten kyllä sinuun
    luottamustani laittaisi..

    "Kysymys on hyvin oleellinen. Entä jos itse
    palvot väärää jumalaa?"

    En suostuisi palvomaan mitään puolijumalaa, evoetappia. Allahin hyvyys perustuu kyseisen uskonnon mukaan omaan väitteeseensä ja kyseenalaistukset kielletään. Allahilla on kuitenkin jääviysprobleema ja referenssejäkään ei tahdo löytyä. Ponnistele jumalaksi - eepokset eli nämä ns. sisäisen sankaruuden tekeleet edustavat myös sellaista, jonka mukaisesti ihmisessä on piileviä, joskin käyttöönottamattomia, jumalallisia potentiaaleja. Nämä ovat mielestäni pelkkiä sielunviritysoppeja ja ne rajaisivat heikkolahjaisemmat pois. Epistä, ajattelen, ja kapinoin. Taistelen sellaisia jumaluuksia vastaan.

    Jos jokin jumaluus on, niin tämän täytyy edustaa paitsi voimaa, myös hyvyyttä. Se ei ole looginen välttämättömyys, mutta ainoa varteenotettava sikäli kuin ihmisellä on vapaa tahto päättää mitä-ketä kumartaa. Mitä hyödyttäisi ihmistä pahan perseennuolenta?

    "Kristinusko on ollut monta kertaa väärässä,
    niin luonnontieteissä kuin ihmisten kohtelussa.
    Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon."
    Älä sotke keskenään kristinuskon sisältöä ja siitä tehtäviä tulkintoja. Ihmisten kohtelussa kaksoiskäsky on kantava ajatus siinä kuin kristillisyyskin, mutta sen noudattamisen kanssa on toki ollut toivomisen varaa paljonkin. Kristityt ovat ihmisiä, kuten muistat, aivan yhtä hyviä tai pahoja kuin muutkin. Vaikka uskon mukaisesti Kristus elää ja vaikuttaa Pyhässä Hengessään kristityn sydämessä, niin ihmisen oma tahto ja ymmärrys useinkin kapinoivat, jolloin tulee juuri tätä mikä näkyy huonona kristillisyytenä ja "tekopyhien todellisena olemuksena".

    "Aukkojen jumala on vaihtanut paikkaa sitä
    tahtia kun tiede on löytänyt sen piilon."
    Nokuei. Ethän sinäkään pitäisi järkevänä, jos jokin kehitysteoria vaikkapa tähtien synnystä menisi uusiksi ja toinen heti toteaisi kuinka jumalattomuus joutuu nyt sitten etsimään toisen piilopaikan. Abiogeneesikin on uskon asia. Ateistisesti uskomme myös, että entropia nakertaa universumimme exergian olemattomiin, mutta silti väitämme kuinka äärettömyys on auki historiaan päin. Jotkut uskovat kosmoksen ikuiseen sykkeeseen, mutta heilläkään ei ole uskonsa pohjaksi kuin näennäisfilosofinen argumentointi, oikeastaankin vain romantiikka. Sekin on revitty ateistisesta aukosta.

    "Ne oikein haisevat paikallisten
    alkuihmisten epätietoisuudelle ja vallanhalulle."
    Alkuihminen - kuten ilmaiset - olet sinä. Tieteen nykykäsityksen mukaan ihmisen evoluutiossa tapahtui raju hyppäys n. 5000 vuotta sitten. Tuo alkaa mahtua varsin hyvin Raamatullisiin aikakäsitteisiin.

    Esko Valtaojakin ihmetteli miksi Jumala olisi tuhlannut ruutia näin tavattoman suureen universumiin vain ihmisen takia. Runoilija kertoisi universumin vain osoittavan Jumalan suuruutta, että kuinka Jumala on vielä tätä universumiakin suurempi. No, pragmaattisempi ote asiaan voisi olla se, että todetaan kuinka olemme tulleet näille nykyisille sijoillemme tavattoman lujaa kyytiä, jolloin se alkaa jo vaikuttamaan mitattavasti kokemaamme ajankuluun. Voidaan sanoa, että mikäli vielä löydämme galakseja oikeastaan yhtään kauempaa, niin tieteen perusta menee uusiksi.Silloin meidän on pakko huomioida, että aikadilaatio on saanut meidät ymmärtämään maailmankaikkeuden väärin, että kuinka me voimme planeettoinemme ja lähitähtinemme olla nuoria vanhassa universumissa - vain koska olemme tulleet niin kaukaa.

    Fyysikot tosin selittävät, että "me emme ole tulleet kaukaa, taikka lujaa, vaan aika-avaruus vain pläjähti alkuräjähdyksessä synnyttäen etäisyydet". Huihai. Kysynpä vain, että mitä tieteellistä näyttöä tästä etäisyyksien syntymisestä ilman etääntymisiä on? Toivon samalla, että vastauksessa ei sorruta yleisimpiin kehäpäättelyihin.

    "Miten muuten 0 vuoden Israel liittyy Suomeen
    millään tapaa? "
    Eikös evankeliumin sanoma ole tarkoitettu meillekin?

    "Helvetin
    epäselvä tuo jumalasi, eikö se pysty
    luomaan järkiperäistä tekstiä?"
    Pystyy, mutta miksi Hän kirjoittaisi vain itselleen?

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    "Juuri nämä monet dogmit ovat osoitus siitä, että Raamatusta on otettu satunnaisia tekstejä tukemaan jotain mieletöntä vallankäyttöä."

    Vallankäyttöä tulee aina esiintymään ja siinä uskonto on vain yksi käsikassara politiikan ja talouden ohella. Vaikka dogmaattisuutta on käytetty vääriin tarkoituksiin, ei siitä huolimatta tulisi vesittää sen sisältöä ja merkitystä. Ymmärrän toki, että pelkkä kuolleen kirjaimen asenne Raamattuun johtaa kaikkeen muuhun kuin elävään yhteyteen Jumalan kanssa, mutta onhan Raamatussa muutama opillinen kulmakivi siinä määrin vankkaa tekoa, että niitä ei voi muuttaa juurikaan ilman että kristinuskon ydinsisältö kääntyy ylösalaisin. Esimerkiksi Jehovan todistajat toteuttavat käänteiskristillisyyttä muuttamalla hyvin hienovaraisesti vain muutamia avainkohtia Raamatussa. Näitähän ovat mm. Jeesuksen kiistäminen Jumalan pojaksi, jonka tilalle he tarjoilevat tilalle väitettä, jonka mukaisesti Jeesuksen taivastitteli on arkkienkeli Mikael (luotu).

    Ilman opillista kaitselmusta ihmiset altistavat itsensä harhaanjohtamiselle.

    "Ei sillä ole merkitystä, miksi Jumalaasi kutsut."
    Kyllä ja ei. Kristuksen Jumaluus on kristillisesti kiistämättömyys, samoin sisältö joka sanalle Kristus annetaan. Joillekin kun sekin vain on epämääräinen titteli. Useimpiin - ellei kaikkiin - muihin uskontoihin voi muussa tapauksessa soveltaa epätervettä ekumeniaa. Silloin toteutuu tuo "Jos tarkoitetaan samaa asiaa, niin mitä väliä on sillä, mitä sanaa käytetään?". Kristillisesti ilmaistuna se avaa tien antikristukselle.

    tekstiä.

    on filosofeja ja on kovia filosofeja. muutama jopa siit väliltä.

    mitä olet mieltä; tarvitseeko Raamattua edes lukea?

    Äänestä

Mikä olisi pätevä kommentti joka olisi mielestäsi tarpeeksi ei superfisiaalinen, ateistinen ja pätevä?

Aivan niin! Sinulla on tässä kohtaa sokea piste jossa ajatuksesi tulevat määränpäähän. Tämä johtuu siitä että olet aivopesty.

Äänestä

"te ette osaa keskustella niin hyvin kuin minä"-avaus. Boooring.

Äänestä

Minä en ole koskaan löytänyt mitään syytä uskoa. Siinä on minun argumenttini.

Jos joku pystyy selittämään miksi minun pitäisi uskoa, mihin jumalaan minun pitäisi uskoa ja miksi juuri tämä jumala/jumalat on/ovat olemassa mitä syytä minulla olisi kieltää jumalankaltaisen olemassaolon todellisuus?

Äänestä
  • Kannattaa uskoa Jeesukseen,koska se on totuus. Ton paremmin mä en ainakaan osaa selittää,että miksi pitäisi uskoa. Mutta etsivä löytää.. Sen mä voin luvata,vaikka pyrinkin yleensä olla lupaamatta mitään.

    Äänestä

sillä kun lukee profiilisi, ei voi kuin ihmetellä
miten ihminen voi olla noin vitun itserakas...
Itselläni on oikein hyvä itseluottamus,
mutta en listaa toisille omia saavutuksiani,
pönkittääkseni minäkuvaani. Mutta kerrotaan nyt
saavutuksistani kuitenkin:

Itselläni on älykkyysosamäärä 320 pistettä,
harrastan Kung Fu:ta, Base-hyppyjä, syvänmerenkalastusta, kiihdytysautoilua ja
vuorikiipeilyä. Pari kertaa olen käynyt K2:sen
huipulla. Kirjoitin pari bestselleriä ja ohjasin
elokuvan. Nostan penkistä 190 Kg, ja olen
voittanut maratoonin. Syön yleensä hanhen maksaa,
apinan aivoja, etanoita ja jeesuksen ruumista.
Mielijuomaa on Macallan Fine and Rare Collection
1926 ja jeesuksen veri. Katson TV:stä ainoastaan
Neuvostoliiton aikaisia taide-elokuvia.
Musiikkina kuuntelen Yoko Onon uudempaa
tuotantoa. Olen muutenkin vitun taiteellinen.
Luen filosofien tekstejä alkuperäismuodossa, eli
hepreaksi, muinaiskreikaksi ja latinaksi.
Käännän näitä tekstejä myös mandariinikiinaksi.
Sanoinko jo, että osaan 15 kieltä sujuvasti?
Keskustelu kanssani päättyy yleensä siihen,
kun viillät ranteesi auki.

Toivottavasti ymmärrät mitä sarkasmi tarkoittaa..

Mutta on tässä pointtikin. Onko yllä oleva
totta? Se on vain ihmisen kirjoittamaan
tekstiä, väite millä ei ole totuus pohjaa.
Niin on raamattukin. Ja vuori-Jahvestasi
ei ole muuta todistetta kuin se "paradoksien
paraati", eli 1900-vuotta vanha raamattu ja
mielenvikaisten jorinat. Koviksi todisteiksi
niitä ei voi sanoa edes hyvällä tahdolla.
Keijukaiset ovat aivan samalla lähtöviivalla
Jahvesi kanssa. Jos sanot:"Raamattu on jumalan
sanaa, ja jumala on totta koska se lukee
raamatussa", syyllistyt itse tökeröön
argumentointi virheeseen.

Ja mikä se ateistin argumentti sitten on? Jos et
tajunnut, jumalastasi ei ole yhtään vakavasti
otettavaa todistetta. Vakavasti ei voi ottaa
puhuvia käärmeitä, kuin aasejakaan. Ei myöskään
helluntailaista, jotka puhuvat kielillä. Samaa
sarjaa on myös raamatun alkuperä ja sen
jumalallisuus. Todellista sen sijaan on ihmisen
taipumus uskoa kaikkea paskaa mitä sille lapsena
(miksei aikuisenakin..) opetetaan. Tästä on
todisteita, vaikka kuinka paljon. Vai meinaatko,
että itsemurhalahkot olivat ihan oikeassa,
vai kenties aivopestyjä? Minkä eron he tekevät
kristittyihin?

Ps. Taidat olla ihan tavallinen tatin hakkaaja
lestadiolainen, joka on saavuttanut elämässään
työpaikan lehdenjakofirmassa? Yrität saada
jotain respectiä tällä palstalla kirjoittelemalla
huttua profiiliin? Menikö oikein?

Äänestä
  • "sillä kun lukee profiilisi, ei voi kuin ihmetellä
    miten ihminen voi olla noin vitun itserakas..."

    No, tarkoituksenanihan onkin juuri tehdä pilaa itsestäni ja kirjoittaa korostuneen itsekkäästi tuossa profiilissani. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, niin tällainen humoristinen negatiivisen sävyn korostaminen kertoisi ehkäpä paremminkin hieman estyneestä ja häpeilevästä, kuin äärettömän itsekkäästä ajattelusta. Mutta ehkäpä jo huomasitkin sen ja kävit, kuin hauki syöttiin.

    "Ps. Taidat olla ihan tavallinen tatin hakkaaja
    lestadiolainen, joka on saavuttanut elämässään
    työpaikan lehdenjakofirmassa? Yrität saada
    jotain respectiä tällä palstalla kirjoittelemalla
    huttua profiiliin? Menikö oikein?"

    En ole lestadiolainen, enkä muutenkaan kuulu mihinkään hihhulilahkoihin. Vastustan myös kirkkoa ja kaikkia uskonsuuntauksia. Mielestäni uskon ei pidä tarvita valtavia massoja ja älyttömiä rituaaleja, vaan usko löytyy ihmisestä itsestään. Profiilissa en kuitenkaan pelleillyt, vaikka vitsailenkin siinä asioilla.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "sillä kun lukee profiilisi, ei voi kuin ihmetellä

    on suurin piirtein samalla tasolla kuin
    kaksi viikkoa kuolleena olleella kalalla...

    "No, tarkoituksenanihan onkin juuri tehdä pilaa itsestäni ja kirjoittaa korostuneen itsekkäästi tuossa profiilissani. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, niin tällainen humoristinen negatiivisen sävyn korostaminen kertoisi ehkäpä paremminkin hieman estyneestä ja häpeilevästä, kuin äärettömän itsekkäästä ajattelusta."

    Vesa ei tajuu... En kyllä minäkään... Logiikkasi
    ei oikein aukea... Mitä sieniä syöt?
    Psilocybe-suvun sieniä kenties?

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "sillä kun lukee profiilisi, ei voi kuin ihmetellä
    miten ihminen voi olla noin vitun itserakas..."

    No, tarkoituksenanihan onkin juuri tehdä pilaa itsestäni ja kirjoittaa korostuneen itsekkäästi tuossa profiilissani. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, niin tällainen humoristinen negatiivisen sävyn korostaminen kertoisi ehkäpä paremminkin hieman estyneestä ja häpeilevästä, kuin äärettömän itsekkäästä ajattelusta. Mutta ehkäpä jo huomasitkin sen ja kävit, kuin hauki syöttiin.

    "Ps. Taidat olla ihan tavallinen tatin hakkaaja
    lestadiolainen, joka on saavuttanut elämässään
    työpaikan lehdenjakofirmassa? Yrität saada
    jotain respectiä tällä palstalla kirjoittelemalla
    huttua profiiliin? Menikö oikein?"

    En ole lestadiolainen, enkä muutenkaan kuulu mihinkään hihhulilahkoihin. Vastustan myös kirkkoa ja kaikkia uskonsuuntauksia. Mielestäni uskon ei pidä tarvita valtavia massoja ja älyttömiä rituaaleja, vaan usko löytyy ihmisestä itsestään. Profiilissa en kuitenkaan pelleillyt, vaikka vitsailenkin siinä asioilla.

    "Vastustan myös kirkkoa ja kaikkia uskonsuuntauksia."
    Miten suhtaudut kehoitukseen seurakuntayhteydestä ja millä tavoin se tulee mielestäsi toteutetuksi?

    Äänestä

  • H.H. kirjoitti:

    "Vastustan myös kirkkoa ja kaikkia uskonsuuntauksia."
    Miten suhtaudut kehoitukseen seurakuntayhteydestä ja millä tavoin se tulee mielestäsi toteutetuksi?

    En ole varma, mitä Raamatussa seurakuntayhteydellä tarkoitetaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että toisten tukeminen ja yhdessä toimiminen, ajatusten vaihto jne. on tärkeää. En kuitenkaan edes hyväksy sellaista poliittista laitosta, mikä seurakunta on nykypäivänä. Seurakunnat ovat nykyisessä muodossaan häiriintynyttä vallankäyttöä ja sadismilla irstailemista tukevia harhaantuneiden ihmisten salaliittoja. Ennen vanhaan, kun uskovaisuus oli maaseudulla yleistä, oli paljon hyvin syvällisiä ja viisaita uskovaisia.
    Nykyaikaisessa hektisessä uskonyhteisössä on lahkojen välillä markkinoinnillinen kilpailu jäsenistä ja uskovaisia ollaan paremminkin tyyli- ja muotisyistä. Tällaista toimintaa en pysty mitenkään yhdistämään Raamatussa puhuttuun seurakuntayhteyteen, eikä minulla on mitään tarvetta olla tekemisissä sellaisten ryhmien kanssa, jotka täyttävät täydellisesti Paavalin määritelmän harhaopista.

    Äänestä

  • >>sillä kun lukee profiilisi, ei voi kuin ihmetellä
    miten ihminen voi olla noin vitun itserakas...

    Äänestä

tänne pullahdit? Osaatko kantapääkavennuksen?

Äänestä

tarkoittaa suomeksi pinnallista. En ymmärrä mitä ihmeen syvällistä siihen tarvitaan, että ihminen sanoo olevansa uskonnoton?

Äänestä
  • on sotkeutunut sanoissaan. Se tarkoittaa, ettei ole kuullut yhtään "taikauskoista" perustetta uskonnottomuudelle ateisteilta.

    "Superstisious" on se sana, mitä ressukkamme hakee.

    Ja siinähän hän on ihan oikeassa. En minäkään ole kuullut yhtään taikauskoista perustetta ateismille.

    Uskonnoille kyllä:)

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    on sotkeutunut sanoissaan. Se tarkoittaa, ettei ole kuullut yhtään "taikauskoista" perustetta uskonnottomuudelle ateisteilta.

    "Superstisious" on se sana, mitä ressukkamme hakee.

    Ja siinähän hän on ihan oikeassa. En minäkään ole kuullut yhtään taikauskoista perustetta ateismille.

    Uskonnoille kyllä:)

    tarkoittaa? Ei sillä, että niin suomennoksesta välittäisin, saa tässä nauraa ihan ilman sanakirjaakin.

    Äänestä

yritän saada edellisen viestini näkymään tällä viestillä, millä ei ole mitään merkitystä.

En keksinyt tähän kohtaan mitään sivistyssanaa mutta haitanneeko tuo mittään.

Äänestä

Ateistien tietoisuutta voidaan kyllä tulevaisuudessa laajentaa kyborgitekniikkaa apuna käyttäen, eli ei enää kallonkutistajia vaan elektrodeja ja sähkövirtaa aivoihin, joilloin ateistin tietoisuutta voidaan stimuloida korkeampiin sfääreihin ja superfisiaaliset kommentit ovat pian historiaa. Pinttymättöminkin atte saadaan korkeampien kokemusten piiriin ja valotyöntekijöiksi kultalangan avulla, kytkemälle se vain oikeaan pistoriasiaan aivoissa. Ateistin kuupan akustiikka selviää muuten ihan omakätisesti hellävaraisesti päälakea nyrkillä koputellen. Sinne mahtuu yllättävän paljon elektroniikkaa, sen voi todeta jälkikaiusta jokainen ateisti. Kaiku vastaa juuri niinkuin koputetaan. Nasse on lomilla, joten piti tätä kielialuetta pitää yllä.

Äänestä
  • Vähän liikaa Matrix-elokuvia?

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    Vähän liikaa Matrix-elokuvia?

    Kyseistä tekniikkaa ei ole tietääkseni testattu vielä sammakoilla, mutta esim. haukoilla, apinoilla, kissoilla jne. Japanissa on alan asiantuntijoita.
    Eli ei ole korkealentoista vaan täyttä faktaa.
    Tieteellä ei ole etiikkaa, ainoastaan ihmisillä
    jotka käyttävät sitä.

    Äänestä

  • konnahtelua kirjoitti:

    ei todellakaan ole etiikkaa, muttei valitettavasti myös sitä tekevillä ihmisillä (usein).

    Mikäs pakko sitä näkökulmaa on laajentaa? Ja jos haluaa, niin mitä vikaa perinteisissä testatuissa kemiallisissa tuotteissa? Kyllä jollain morfiinillakin laajenee näkökulmat, siitä voit olla huoleti.

    Äänestä

Antaisitko esimerkin sellaisesta pinnallisesta ateisti argumentista.

Mihin Sinä sitä haastetta tarvitset ?

Äänestä
  • Esimerkkejä pinnallisista argumenteista on tämä ketju täynnä. Vittuilutyyliset argumentit antavat mielestäni ateisteista lähinnä kusipäisen kuvan.

    Mutta hyvä esimerkki superfisiaalisesta argumentista voisi olla vaikkapa, että "Jumalaa ei voi olla olemassa, koska ihmiset näkevät nälkää".

    Itse olen kiinnostunut asioista pintaa syvemmältä ja haastavemmat argumentit kertoisivat myös jotain syvällisempiä syitä ateismille ja toisivat esille näkökannan logiikkaa. Tähän mennessä ateistiset argumentit ovat poikkeuksetta jättäneet filosofisen puolen huomiotta.
    On toki ollut merkittäviäkin ateistisia filosofeja, mutta näidenkin kirstinuskon vastaiset argumentit ovat puutteellisia ja epätarkkoja.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Esimerkkejä pinnallisista argumenteista on tämä ketju täynnä. Vittuilutyyliset argumentit antavat mielestäni ateisteista lähinnä kusipäisen kuvan.

    Tehdään pinnallisesta sitten hieman syvällisempi.
    Jos Jumala on hyvä, niin miksi Jumala sallii pahuuden ?
    Määrittele minulle Jumalasi.
    Ei voida keskustella, kuten varmaan tiedät ellei ensin vähän määritellä käsitteitä.

    >>On toki ollut merkittäviäkin ateistisia filosofeja, mutta näidenkin kirstinuskon vastaiset argumentit ovat puutteellisia ja epätarkkoja.

    saa kusipäisen kuvan. Yritä ymmärtää ettei
    vakavasti otettavia todisteita ole jumalasta.
    Ei vuori-Jahvesta eikä miljoonasta muustakaan.
    Todisteita on kyllä, että ihmiset uskovat mitä
    paskaa vaan. Viimeksi Wincapita. Moni
    sai kaverinsakin vakuutettua Wincapitan
    aitoudesta, mutta paskaahan se oli. Ettei
    olisi ihan sama nyt jumalien kanssa?

    On hiukan tyhjänpäiväistä miettiä filosofisia
    ajatuksia sellaisesta, mitä ei voi edes olettaa
    olevan olemassa. Vaikka kuinka mietit ja
    haluat keskustelua, jumalaasi ei ole, eikä tule.
    Se ei muutu sen todellisemmaksi jauhamalla paskaa.

    Ja eikös uskovaiset höpisevät ettei jumalaa voi
    ymmärtää ihminen, se on aineeton ja mahdoton
    havainnoida? No, mitä vittua sitä sitten edes
    profiloimaan?

    Ateisteille ei ole mitään velvollisuutta
    todistaa jumalan olemassa olemattomuutta.
    Todistamisen taakka on väitteen esittäjällä.
    Tätä argumentoinnin perussääntöä et ilmeisesti
    halua tajuta. Jos otetaan sinun pelisäännöt
    käyttöön, voin väittää banaanien aiheuttavan
    painovoiman. Se on näkymätön eikä sitä voida
    mitata. Todista tuo vääräksi, sillä kohta
    pistän oikeusjutun pystyyn, ja vaadin
    banaanienteoriaa opetettavaksi peruskouluun.

    Tuo edes yksi todiste jumalan olemassa olosta,
    niin palataan asiaan...

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Esimerkkejä pinnallisista argumenteista on tämä ketju täynnä. Vittuilutyyliset argumentit antavat mielestäni ateisteista lähinnä kusipäisen kuvan.

    Mutta hyvä esimerkki superfisiaalisesta argumentista voisi olla vaikkapa, että "Jumalaa ei voi olla olemassa, koska ihmiset näkevät nälkää".

    Itse olen kiinnostunut asioista pintaa syvemmältä ja haastavemmat argumentit kertoisivat myös jotain syvällisempiä syitä ateismille ja toisivat esille näkökannan logiikkaa. Tähän mennessä ateistiset argumentit ovat poikkeuksetta jättäneet filosofisen puolen huomiotta.
    On toki ollut merkittäviäkin ateistisia filosofeja, mutta näidenkin kirstinuskon vastaiset argumentit ovat puutteellisia ja epätarkkoja.

    seuraavassa ketjussa aloitat vaikka todistamalla sen oman jumalasi ja uskosi syvällisesti.

    Niin me atet sitten kumoamme sen erittäin syvällisesti.

    Koko tämä ketjusi on ollut pelkkää sanoilla leikittelyä ilman mitään sisältöä. Yritä uudestaan sitten kun pystyt kakomaan ulos ne uskosi perusdogmit ja todisteet niihin. Siihen asti, heippa vaan..

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Esimerkkejä pinnallisista argumenteista on tämä ketju täynnä. Vittuilutyyliset argumentit antavat mielestäni ateisteista lähinnä kusipäisen kuvan.

    Mutta hyvä esimerkki superfisiaalisesta argumentista voisi olla vaikkapa, että "Jumalaa ei voi olla olemassa, koska ihmiset näkevät nälkää".

    Itse olen kiinnostunut asioista pintaa syvemmältä ja haastavemmat argumentit kertoisivat myös jotain syvällisempiä syitä ateismille ja toisivat esille näkökannan logiikkaa. Tähän mennessä ateistiset argumentit ovat poikkeuksetta jättäneet filosofisen puolen huomiotta.
    On toki ollut merkittäviäkin ateistisia filosofeja, mutta näidenkin kirstinuskon vastaiset argumentit ovat puutteellisia ja epätarkkoja.

    "Sinä suhtaudut asiaan sellaisella paatoksella, ettet luultavasti tiedä asiasta yhtään mitään."

    En väitä sinusta näin, mutta mieleeni tuli tuollainen erään opettajan tokaisu, kun opiskelija oli esittänyt kantojaan opettajan mielestä ehkä hieman yksipuolisesti, tai turhan innokkaasti.

    Elämä tuskin säästelee ketään kolhuilta. Pidät ateistisia näkökantoja triviaaleina eikä liene yllätys kuinka saamasi palaute ei syvenny ateismin filosofisiin perusteisiin, vaan se menee täysin asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin. Siis... oletko tosiaan sitä mieltä, että sinä olet säästynyt suuremmilta koettelemuksilta? Mikäli olet, niin miksi et silloin ole itse nostanut niitä kysymyksiä esille, jotka ajavat ihmisiä ateismiin ja pitävät heitä siellä? En katsos oikein jaksa uskoa elämämme olevan sinänsä tarkoituksetonta siinä mielessä, että ihmisten epäusko olisi korjattavissa tietopläjäyksellä ja paremmalla ymmärryksellä. Ehkäpä sitten joskus näinkin, mutta nyt taitaa olla kovakorvaisuus se pahin este uskolle, ainakin yleisesti.

    Henkilökohtainen uskomme on sekin vajavaista, luonnollisestikin siis Raamatun mukaan. Koska olet sieltä selvittänyt itsellesi, että inhimillisellä uskolla ei viskota vuoria, olet ymmärtänyt kuinka meillä ei ole uskoa likimainkaan edes sinapinsiemenen verran. Tässä kohden ymmärryksen ja nöyryyden seuraus johtaa itsetutkiskeluun, jonka opputulemissa pitäisi olla mukana havainto oman uskon olevan mahdollisesti uskottelua, tai jopa epäterve ja pöyhkeä. Niin, me emme siis oikein voi rehellisesti korostaa oman henkilökohtaisen uskomme erinomaisuutta.

    Jos uskominen olisi (vain) logiikasta kiinni, niin suurin luotu ei olisi nykyään saatana, jonka argumentointi on teologiamme mukaan omaa inhimillistä päättelyämme korkeammalla.

    Toisaalta... et ole tarkemmin kertonut uskostasi. Kertoisitko nyt?

    että Zaviola ei ole perinteisessä mielessä uskovainen ollenkaan.
    Eikä tätä ole tarkoitettu irvailuksi; totesinpahan vaan.

    "Siis... oletko tosiaan sitä mieltä, että sinä olet säästynyt suuremmilta koettelemuksilta?"

    En nyt voisi ehkä niinkään sanoa. Minulle koettelemukset ovat tulleet vain eri muodossa. Olen lähes aina uskonut. Joskin jossain 10-15-vuotiaana oli vaihe, jolloin uskolla ei ollut merkitystä minulle. Sen jälkeen uskoni jatkuvasti vahvistunut.

    Luulen, että koettelemukset minulle ovat tulleet mm. vääränlaisena kristinuskona ja pelkoina sellaisesta sellaisten asioiden vääryydestä, mitkä eivät ole vääriä, vaan ainoastaan pelko niiden vääryydestä on väärää.

    "Mikäli olet, niin miksi et silloin ole itse nostanut niitä kysymyksiä esille, jotka ajavat ihmisiä ateismiin ja pitävät heitä siellä?"

    Liian selviä, joten olen keskittynyt tähän mennessä toisiin asioihin. Joskus olen aiheesta kyllä tehnyt avauksenkin.
    Lähinnä harhaanjohtajat, jotka ovat pilanneet kristinuskon maineen ja vääristäneet sen sanoman, ovat tehneet ateisteista ateisteja.
    Kukapa ei vihaisi murhaajia, jotka murhaavat kristinuskon nimeen. Mutta naiiveimmat luulevat heidän olevan oikeasti uskon asialla ja niin luulevat myös uskoa pahaksi.

    "Tässä kohden ymmärryksen ja nöyryyden seuraus johtaa itsetutkiskeluun, jonka opputulemissa pitäisi olla mukana havainto oman uskon olevan mahdollisesti uskottelua, tai jopa epäterve ja pöyhkeä. Niin, me emme siis oikein voi rehellisesti korostaa oman henkilökohtaisen uskomme erinomaisuutta."

    Kukapa sitä korostaisi. Minä pidän uskomista viisaanaa ja tavoiteltavana. Siksi haluan uskoa. Omalla uskollani en kerskaile.

    "Jos uskominen olisi (vain) logiikasta kiinni, niin suurin luotu ei olisi nykyään saatana, jonka argumentointi on teologiamme mukaan omaa inhimillistä päättelyämme korkeammalla."

    Mutta todellinen logiikkahan on suoraan Jumalasta. Jumala on logiikan herra ja aikamme suurimmat profeetat ovat loogikkoja. Usko on silkkaa logiikkaa.
    Saatana puhuu paskaa ihmisen kautta. Logiikka paljastaa saatanan valheet.

    "Toisaalta... et ole tarkemmin kertonut uskostasi. Kertoisitko nyt?"

    Täytyy miettiä vielä.

    Äänestä

  • Agnostikkosissi kirjoitti:

    Tehdään pinnallisesta sitten hieman syvällisempi.
    Jos Jumala on hyvä, niin miksi Jumala sallii pahuuden ?
    Määrittele minulle Jumalasi.
    Ei voida keskustella, kuten varmaan tiedät ellei ensin vähän määritellä käsitteitä.

    Jumala ei pidä ketään pahana. Miten Jumala näin voisi sallia pahuuden? Jumalahan ymmärtää kaikkea, eikä ymmärryksessä ole pahuutta. Jumala antaa ihmisen päättää ja valita itse, haluaako Jumalan, vai ei. Useimmat torjuvat Jumalan pahana ja kilpailevat tämän kanssa. Pahuus näkyy siinä, joka pahuutta näkee.
    Jumalani määritelmä on yksi.

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    >>On toki ollut merkittäviäkin ateistisia filosofeja, mutta näidenkin kirstinuskon vastaiset argumentit ovat puutteellisia ja epätarkkoja.

    Esim. Sartre väitti, että Jumalan olemassaolo rajoittaa ihmisen täydellistä vapautta, eikä Jumalaa siten voi olla olemassa.
    Mielestäni juuri päin vastoin, sillä pahuus, mikä rajoittaa vapautta, on ihmisessä itsessään olevan asia, eikä liity mitenkään Jumalaan. Ihminen voi kaikin mokomin elää kuinka luonnonvastaisesti tahansa.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    "Siis... oletko tosiaan sitä mieltä, että sinä olet säästynyt suuremmilta koettelemuksilta?"

    En nyt voisi ehkä niinkään sanoa. Minulle koettelemukset ovat tulleet vain eri muodossa. Olen lähes aina uskonut. Joskin jossain 10-15-vuotiaana oli vaihe, jolloin uskolla ei ollut merkitystä minulle. Sen jälkeen uskoni jatkuvasti vahvistunut.

    Luulen, että koettelemukset minulle ovat tulleet mm. vääränlaisena kristinuskona ja pelkoina sellaisesta sellaisten asioiden vääryydestä, mitkä eivät ole vääriä, vaan ainoastaan pelko niiden vääryydestä on väärää.

    "Mikäli olet, niin miksi et silloin ole itse nostanut niitä kysymyksiä esille, jotka ajavat ihmisiä ateismiin ja pitävät heitä siellä?"

    Liian selviä, joten olen keskittynyt tähän mennessä toisiin asioihin. Joskus olen aiheesta kyllä tehnyt avauksenkin.
    Lähinnä harhaanjohtajat, jotka ovat pilanneet kristinuskon maineen ja vääristäneet sen sanoman, ovat tehneet ateisteista ateisteja.
    Kukapa ei vihaisi murhaajia, jotka murhaavat kristinuskon nimeen. Mutta naiiveimmat luulevat heidän olevan oikeasti uskon asialla ja niin luulevat myös uskoa pahaksi.

    "Tässä kohden ymmärryksen ja nöyryyden seuraus johtaa itsetutkiskeluun, jonka opputulemissa pitäisi olla mukana havainto oman uskon olevan mahdollisesti uskottelua, tai jopa epäterve ja pöyhkeä. Niin, me emme siis oikein voi rehellisesti korostaa oman henkilökohtaisen uskomme erinomaisuutta."

    Kukapa sitä korostaisi. Minä pidän uskomista viisaanaa ja tavoiteltavana. Siksi haluan uskoa. Omalla uskollani en kerskaile.

    "Jos uskominen olisi (vain) logiikasta kiinni, niin suurin luotu ei olisi nykyään saatana, jonka argumentointi on teologiamme mukaan omaa inhimillistä päättelyämme korkeammalla."

    Mutta todellinen logiikkahan on suoraan Jumalasta. Jumala on logiikan herra ja aikamme suurimmat profeetat ovat loogikkoja. Usko on silkkaa logiikkaa.
    Saatana puhuu paskaa ihmisen kautta. Logiikka paljastaa saatanan valheet.

    "Toisaalta... et ole tarkemmin kertonut uskostasi. Kertoisitko nyt?"

    Täytyy miettiä vielä.

    - ""Mikäli olet, niin miksi et silloin ole itse nostanut niitä kysymyksiä esille, jotka ajavat ihmisiä ateismiin ja pitävät heitä siellä?"
    Liian selviä, joten olen keskittynyt tähän mennessä toisiin asioihin. Joskus olen aiheesta kyllä tehnyt avauksenkin."

    - "Kukapa ei vihaisi murhaajia, jotka murhaavat kristinuskon nimeen."

    Tuo ajatuskuvio on selvä, että ihmiset näkevät asiat vain omia ennakkoluulojaan tukemaan. Tarkoitin kuitenkin toisenlaisia ongelmia, kuten mm. teologis-filosofisia ja luonnontieteellisiä. Näiden parissa ateismi voi kyetä parempaan ennakkoluulottomuuteen ja siten myös vilpittömyyteen kuin esittämässäsi esimerkissä.

    "Mutta todellinen logiikkahan on suoraan Jumalasta."
    Meiltä puuttuu Jumalan täydellinen logiikka.

    "ja aikamme suurimmat profeetat ovat loogikkoja"
    Tarkalleen ottaen, keitä tarkoitat?

    ""Toisaalta... et ole tarkemmin kertonut uskostasi. Kertoisitko nyt?"
    Täytyy miettiä vielä."
    Tiedät miten kristitty kertoo toiselle kristitylle uskostaan. Kaikki eivät ole sitä mitä sanovat olevansa... kuten Raamatusta muistanet.

    Äänestä

ahmin ja pureskelen, ennenkuin se loppuu.

Äänestä

uskovaiseksi! bastet on ainoa oikea todellinen jumala ja muut ovat pelkkiä valheita ja potaskaa ja johtavat vain kadotukseen ja turmioon. on kiva huomata että muitakin todellisia oikeita USKOVIA on olemassa, kuten minä ja nyt myös sinä. jatka käännytys työtäsi ja olet ansainnut varman paikan bastetin rinnalla heti kuoleman jälkeen.

p.s. ateistit ovat kova pala ja suosittelen aloittamaan käännytyksen jostakin vääräuskoisista ihmisistä kuten esim. hellareista. niihin on helpompi vaikuttaa kuin pesunkestävään ateistiin joka ei usko mitään mille ei ole tieteellistä näyttöä.

onnea matkaan ja ikuisesti eläköön bastet!

Äänestä

Itse en oikein jaksa uskoa mihinkään persoonalliseen jumalaan, koska jumalan ominaisuuksia arvailemalla ja jumalan järjenjuoksua spekuloimalla ei voi päätyä oikeisiin johtopäätöksiin mikäli jumala on ominaisuuksiltaan ihmistä todella paljon parempi tai jopa täydellinen, kuten suurimman kannattajajoukon omaavissa uskonnoissa on.

Se, että esimerkiksi kristinuskon jumala on sellainen kuin kristittyt tänäpäivänä väittävät vaatisi, että jumala olisi olemassa, kommunikoisi ihmisille, puhuisi totta, hänen puheensa olisi jäljennetty oikein alkuperäisiin raamatun teksteihin, raamatusta ei olisi kadonnut/lisätty mitään kopioitaessa tai käännettäessä ja, että ihmiset/ihminen tulkitsisi raamattua oikein.

Jo nykyisestä eri kirkkokuntien ja lahkojen määrästä huomaa, että edes kaikki kristityt eivät voi olla oikeassa, koska heidän jumalkäsitykset eroavat toisistaan. Tietenkin homma menee reisille myös, jos kaikki edellämainitun listan kohdat eivät täyty.

Mitä sitten tulee persoonattomaan jumalaan, niin sellaiseen uskominen ei oikein anna mitään. Voi vain todeta, että jumala on tai jokin henki tai voima on, mutta siihen se sitten jääkin. Enemmistön mielipiteen perusteella voisi päätellä, että kai jokin jumala voisi olla olemassa, mutta muita todistetta persoonattoman jumalan tueksi ei sitten olekaan. Itse en kelpuuta näin heppoista todistetta, joten käännyn ateismiin.

Olen ateisti, koska kohtelen jumalia samalla tavoin kuin muitakin epätodennäköisiä asioita elämässä. Niitä ei ole, kunnes toisin todistetaan. Onko selkäni takana leijona, joka syö minut kohta? Voinko ostaa 50000€ auton velaksi, koska saatan voittaa lotossa ensi viikonloppuna? Hyvin epätodennäköisä asioita, joten elän niin kuin selkäni takana ei olisi leijonaa, enkä voittaisi lotossa. Elän siis kuin jumalia ei olisi, mutta voin tietenkin muuttaa kantaani, jos saan riitävän hyvät todisteet. Muuttaisitko sinä kantaasi jumalasta, jos vaikkapa Allah ilmeistyisi sinulle ja kertoisi, että koraani on totta? Minä muuttaisin, mutta uskovaiselle tämä saattaa olla vaikeampaa, koska sitä omaa jumalaa pidetään varmasti todellisena.

Äänestä

" Valitettavasti en ole vielä kohdannut yhtään pätevää ateistista, uskon vastaista argumenttia."

Sinä siis uskot? Selvä todista se!
Minä en usko. Pystynkö todistamaan sen? En!

Miten uskonvastainen argumentaatio voisikaan olla yhtään syvällisempi kuin uskonmyönteinen argumentaatio?

"Oikeastaan toivoisinkin sellaisen löytäväni, sillä vanhastaan näissä argumenteissa ole ollut minkäänlaista haastetta. "

LOL

"Kertooko ateistien argumenttien superfisiaalisuus ehkä siitä, että myös ateistit ovat vain niin pinnallisia ihmisiä, ettei asiallista ja todella haastavaa argumenttia uskoa vastaan ole voinut syntyä?"

Se kertoo siitä että "usko" on pinnallinen määritelmä ihmisen ajatteluprosessin kuvaajana. Uskontojen vastaisia argumentteja on "raamatullinen"...

"...päteviä uskon vastaisia argumentteja olisi voinut syntyä. "

Kerrohan, minkälaisia ne voisivat olla? Sinulle riittää kun huudat kurkku suorana että uskot.

Sinä ET usko jumalaan. Todista tämä vääräksi.

Äänestä

"Raamattu kertoo niin" ja...
"Raamattu on erehtymätön" BS!!!
Nämähän eivät ole mitään yleispäteviä argumenttejä...

-Jumalan olemassa olosta ei ole yhtään todistetta.
-Uskontojen suosio perustuu ainoastaan pelastuksen lupaamiseen(uskotaan itsekkäistä syistä).
-Miksi juuri yksi uskonto olisi oikea?
-Miksi Oikeudenmukainen ja rakastava Jumala olisi niin itsekäs että tuomitsisi kadotukseen kaikki jotka eivät usko häneen. (en minäkään tapa kaikkia jotka eivät usko minua)
-Minkä takia pelastus vaatii uskon, miksi hyvät elämäntavat ja kristillisen moraalin(10-3käskyä) mukaan eläminen ei riitä?
-Miksi kaikkitietävän Jumalan vaikutuksesta kirjoitettu Raamattu sisältää selviä asiavirheitä(Historian ja luonnontieteiden kannalta).

Edellä vain omia ajatuksia(kysymyksia ja toteamuksia) kristinuskosta... Kysymyksiin on myös kristittyjen todella vaikea vastata vakuuttavasti.

Olen tosiaan ollut ateisti noin 7 vuotiaasta lähtien eikä "hengenlähtö lähellä" tapaukset ole mieltä vaihtaneet...

Äänestä
  • ""Raamattu kertoo niin" ja...
    "Raamattu on erehtymätön" BS!!!
    Nämähän eivät ole mitään yleispäteviä argumenttejä..."

    Ei niin, vaan ne ovat ateistin kirjoittamia kristinuskon vastaisia argumentteja. Juuri tuollaisia, simppeleitä ja pinnallisia väitteitä olen kohdannut ja ainoastaan sellaisia.

    "-Jumalan olemassa olosta ei ole yhtään todistetta."

    Niinhän se kuuluu ollakin. Kuten tiedetään nykytieteen valossa, niin sehän onkin pelkästään hyvä asia. Sitäpaitsi pelastusta ei ole ilman uskoa. Kaikki joutuisivat kadotukseen, jos Jumalan olemassaolo voitaisiin todistaa.
    Näet... ihminen on osa maailmaa, eikä niin että maailma on osa ihmistä. Mikäli maailma olisi osa ihmistä, olisi Jumalan olemassaolo mahdollista todistaa ja tiedostaa.
    Ateismi on jonkinlaista kilpailemista Jumalan kanssa.

    "-Uskontojen suosio perustuu ainoastaan pelastuksen lupaamiseen(uskotaan itsekkäistä syistä)."

    Paljon mahdollista, mutta onko näillä "uskonnoilla" mitään tekemistä uskon kanssa, on toinen juttu.

    "-Miksi juuri yksi uskonto olisi oikea?"

    Siksi, että maailma on yksi, eikä sitä ole mahdollista jakaa.

    "-Miksi Oikeudenmukainen ja rakastava Jumala olisi niin itsekäs että tuomitsisi kadotukseen kaikki jotka eivät usko häneen. (en minäkään tapa kaikkia jotka eivät usko minua)"

    Ei Jumala heitä tuomitse rangaistuksena. Paavali sanoo; että "ne, jotka uskoivat maailmaan, katosivat sen mukana". Paavali puhuu niistä, jotka uskovat totuuteen ja niistä, jotka uskovat maailmaan.
    Maailma on eräänlainen havaintomateriaali, mikä tulee tämän hetkisen fysiikan valossa katoamaan aikanaan. Havaintomateriaali tuo tietoa siitä, mikä on sen takana. Ihmiset menettäessään uskonsa siihen, että on olemassa totuus, he uskovat katoavaiseen haviantojen maailmaan ja lakkaavat olemasta, kun sekin lakkaa.
    Aika on maailmankaikkeuden sisäinen käsite.

    "-Minkä takia pelastus vaatii uskon, miksi hyvät elämäntavat ja kristillisen moraalin(10-3käskyä) mukaan eläminen ei riitä?"

    Siksi, että jos ei usko, voi käyttää lakia vääriin tarkoituksiin. Täysin aukotonta moraalilakia ei ole mahdollista tehdä. Voithan sinäkin liikenteessä päästää risteyksessä vasemmalta tulevan auton ajamaan kylkeesi, jolloin hän joutuu maksamaan. Oikein olisi kuitenkin väistää tätä autoa. Joskus lakia voidaan käyttää väärin, kun todellinen tarkoitus ei ole hyvä.

    "-Miksi kaikkitietävän Jumalan vaikutuksesta kirjoitettu Raamattu sisältää selviä asiavirheitä(Historian ja luonnontieteiden kannalta)."

    Vertauskuvia ja tarinoita. Tuohon aikaa, kun niitä kirjoitettiin, ei ollut vastaavaa termistöä käytössä. Tämän hetkisen matemaattisen tiedon valossa esim. väite siitä, että maa on litteä, on saman arvoinen, kuin väite siitä, että maa on pyöreä.
    Molempien teorioiden kehittäjä on katsonut samaa maailmaa ja näin ollen molempien termistöjen merkitys on sama. Väite "maa on pyöreä", on tarkempi, kuin väite "maa on litteä", mutta koska termistö voi tarkentua äärettömästi, ei ole lopulta mitään merkeiltään ja ulkoiselta muodoltaan absoluuttisen oikeaa väitettä olemassakaan. Tärkeintä on siis ymmärtää, mitä väite tarkoittaa ja mihin se viittaa. Täten myös Raamatun maailmaa koskevilla väitteillä on samanarvoinen merkitys, kuin tuoreimmilla tieteellisillä väitteillä.

    Kuten todettua... On helppoa pitää asioita väärinä, mutta ymmärtäminen vaatii jo yritystä.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    ""Raamattu kertoo niin" ja...

    Tarkotin kysymykselllä "Miksi juuri uskontosi olisi oikea".

    "Jumalan olemassaolo mahdollista todistaa ja tiedostaa. " Mitenkä????? Vastauksessa on myös ristiriitaa...

    Miksi ei ollut termistöä käytössä jos kerran raamattu on kirjoitettu kaikkitietävän Jumalan vaikutuksen alaisena. No onhan Maan muoto, "navoiltaan litistynyt pyörähdysellipsoidi" käsitteenä ehkä vähän liian hankala kaikkitietävälle Jumalalle.

    Kerrotko miten eroaa uskovaisen ja uskottoman soveltaminen käskylle "Älä tapa"...

    Vastauksesi eivät vakuuttaneet.

    Oletko varma ettei voi olla montaa Jumalaa, ja jos on 1 niin miksei useampia.(Jumala tappaa kilpailijat vai???)

    Tämä on taas sitä "uskonto ei ole sama kuin usko"-roskaa... Mitään uutta näkökulmaa et
    asiaasi anna, samaa lässytystä on ollut
    tällä palstalla iät ajat.

    "Sitäpaitsi pelastusta ei ole ilman uskoa. Kaikki joutuisivat kadotukseen, jos Jumalan olemassaolo voitaisiin todistaa. "

    Katos vaan. Jumala piiloutui taas uuteen aukkoon.
    Ei ihme että sitä kutsutaan "aukkojen jumalaksi".
    Todennäköisesti naurettavin selitys pitkään aikaan. Mutta kiva väistöliike.

    "Paljon mahdollista, mutta onko näillä "uskonnoilla" mitään tekemistä uskon kanssa, on toinen juttu. "

    Ja sinä sait tämän uskon ilman uskontoa?
    Plim, ja yht'äkkiä sinulla oli jeesuksesta
    kaikki mahdollinen tieto päässäsi, vaikka
    kukaan ei ole koskaan kertonut jeesuksesta
    tai et ole lukenut raamattua? Älä ole
    lapsellinen...

    "Vertauskuvia ja tarinoita."

    Mistäs tiedät ettei koko jeesus ole yksi
    vertauskuva muiden joukossa? Itsekkö olet
    päätellyt mikä on totta raamatussa ja mikä ei?
    Aika moni on päätellyt jo monta kertaa,
    ja surullisin seurauksin. Et voi väittää
    ettei orjakauppiaat uskoneet. He olivat
    takuulla aivan vakuuttuneita uskostaan
    niin kuin sinä nyt.

    Sinulla on pieni ongelma. Kaikki nämä höpinäsi
    perustuvat paimentolaistarinoihin. Hae niitä
    todisteita jumalastasi, äläkä länkytä tyhjää.

    Sinulla on myös ongelma noiden vastauksien kanssa.
    On todella huvittavaa, kun syytät jumalan
    vastaisia argumentteja surkeiksi. Itse syyllistyt
    ad hoc-argumentointi virheeseen toistuvasti.

    Äänestä

  • Uskoo tai ei... kirjoitti:

    "-Miksi juuri yksi uskonto olisi oikea?"
    Tarkotin kysymykselllä "Miksi juuri uskontosi olisi oikea".

    "Jumalan olemassaolo mahdollista todistaa ja tiedostaa. " Mitenkä????? Vastauksessa on myös ristiriitaa...

    Miksi ei ollut termistöä käytössä jos kerran raamattu on kirjoitettu kaikkitietävän Jumalan vaikutuksen alaisena. No onhan Maan muoto, "navoiltaan litistynyt pyörähdysellipsoidi" käsitteenä ehkä vähän liian hankala kaikkitietävälle Jumalalle.

    Kerrotko miten eroaa uskovaisen ja uskottoman soveltaminen käskylle "Älä tapa"...

    Vastauksesi eivät vakuuttaneet.

    Oletko varma ettei voi olla montaa Jumalaa, ja jos on 1 niin miksei useampia.(Jumala tappaa kilpailijat vai???)

    "Tarkotin kysymykselllä "Miksi juuri uskontosi olisi oikea"."

    Siksi, että en itse määritä muille sitä, mikä on oikein ja väärin. Minun uskossani on kyse pyrkimyksestä ymmärtää ja avautua todellisuudelle ja pyrkimys uskon avulla seuraamaan totuutta. Pyrin kurkistamaan hyvän ja pahan tuolle puolen. Näin mistään oikeasta ja väärästä ei voida edes puhua, kun niiden tuolla puolen ei ole vertailua, missä jaetaan oikeisiin ja vääriin. Siellä kaikki kelpaavat sellaisina, kuin ovat, mikäli vain itse kelpuuttavat sen, mikä heidät kelpuuttaa, eivätkä torju sitä "vääränä".

    ""Jumalan olemassaolo mahdollista todistaa ja tiedostaa. " Mitenkä????? Vastauksessa on myös ristiriitaa..."

    Katkaisit lauseen. En ole väittänyt tuollaista, mitä lainauksesi antaa olettaa. Lue se kirjoitukseni vielä, niin vastaus löytynee.

    "Miksi ei ollut termistöä käytössä jos kerran raamattu on kirjoitettu kaikkitietävän Jumalan vaikutuksen alaisena."

    Termistö on ihmisestä ja maailmasta, ei Jumalasta. Termistö on ykseyden jakamista, sen, mitä ei voida jakaa. Kun yritetään jakaa absoluuttista yhtä, saadaan tulokseksi ääretön. Tämän vuoksi termien ulkoisella muodolla ei väliä, vaan sillä, mitä niillä termeillä tarkoitetaan.
    Olisiko sinusta ollut loogista, että 3000 vuotta sitten ihmiset olisivat kirjoittaneet esim. englantilaispohjaisilla tieteellisillä termeillä, ilman, että siihen aikaan tuota kieltä oltaisiin osattu, tai olisi ollut tarvetta näille termeille?
    Termit eivät ole sidoksissa Jumalaan, vaan ihmiseen. Jos nyt annettaisiin ilmoitus kielellä ja termeillä, mitä käytetään 15 000 vuoden kuluttua, olisiko sellaisella ilmoituksella arvoa, tai ymmärrettäisiinkö sen edes olevan ilmoitus, tai tunnistettaisiinko sitä kieleksi?

    "Kerrotko miten eroaa uskovaisen ja uskottoman soveltaminen käskylle "Älä tapa"..."

    Vaikkapa niin, että uskoton vihaisi niitä, jotka käskyä rikkovat, saattaisia tappaa tappajia. Ehkäpä hän myös syyttäisi syyttömiä tappamisesta ja vääristäisi käskyn merkitystä niin, että syytetyt luulisivat todella tappaneensa.

    "Oletko varma ettei voi olla montaa Jumalaa, ja jos on 1 niin miksei useampia.(Jumala tappaa kilpailijat vai???)"

    Matemaattinen tosiasia; kaikki on yhtä. On olemassa vain kaksi tasoa maailmassa: ykseys ja toisaalta ääretön. Äärettömyys on seurausta siitä, kun ykseyttä yritetään jakaa.

    Wittgenstein osoitti aikanaan hienosti, kuinka filosofian(ja tieteen) kehitys on aikojen saatossa tapahtunut. Tämä toki aiheutti suurta närkästystä hänen teoriaansa kohtaan ja on johtanut teorian hautaamiseen akateemisen roskan alle.

    Wittgenstein osoitti, että filosofian kehitys on pelkkää keisarinvaatteiden kyhäämistä. Kun filosofi ei ymmärrä edellistä filosofia, väittää hän edellisen filosofin olleen väärässä ja luo uuden oman filosofisen järjestelmän, joka korjaa muka vanhan järjestelmän virheet, vaikka todellisuudessa hän luokin järjestelmän, mikä on identtinen vanhan järjestelmän kanssa, mutta käyttää eri termistöä. Tämän ihmiselle ominaisen subjektiivisen, persoonasidonnaisen termistön, kielipelin aiheuttama aiheuttama sekaannus siitä, että toisen ihmisen sanomat sanat merkitsevät itselle samaa, kuin hänelle, luo illuusion siitä, että toinen olisi asioista eri mieltä. Kuitenkaan kukaan ei voi matemaattisessa mielessä olla kenenkään kanssa eri mieltä, vaan hän vaan ei ymmärrä toista, koska ei pysty avautumaan todellisuudelle ja täten oikeuttaa oman ymmärtämättömyytensä, määrittämällä toisen pahaksi, tai väärässä olevaksi.

    Anteeksi näin alkuun tuo huono lainaus, lukuvirhe.

    En ole koskaan tavannut henkilöä joka pystyy antamaan näin epämääräisiä vastauksia.

    Että uskoton ymmärtää "älä tapa" tapa käskyn rikkojat, uskomatonta...

    Myönnän olet liian viisas sua ei vaan voi ymmärtää, ajatuksista välillä tulee pelottavasti eräs mieleen.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Wittgenstein osoitti aikanaan hienosti, kuinka filosofian(ja tieteen) kehitys on aikojen saatossa tapahtunut. Tämä toki aiheutti suurta närkästystä hänen teoriaansa kohtaan ja on johtanut teorian hautaamiseen akateemisen roskan alle.

    Wittgenstein osoitti, että filosofian kehitys on pelkkää keisarinvaatteiden kyhäämistä. Kun filosofi ei ymmärrä edellistä filosofia, väittää hän edellisen filosofin olleen väärässä ja luo uuden oman filosofisen järjestelmän, joka korjaa muka vanhan järjestelmän virheet, vaikka todellisuudessa hän luokin järjestelmän, mikä on identtinen vanhan järjestelmän kanssa, mutta käyttää eri termistöä. Tämän ihmiselle ominaisen subjektiivisen, persoonasidonnaisen termistön, kielipelin aiheuttama aiheuttama sekaannus siitä, että toisen ihmisen sanomat sanat merkitsevät itselle samaa, kuin hänelle, luo illuusion siitä, että toinen olisi asioista eri mieltä. Kuitenkaan kukaan ei voi matemaattisessa mielessä olla kenenkään kanssa eri mieltä, vaan hän vaan ei ymmärrä toista, koska ei pysty avautumaan todellisuudelle ja täten oikeuttaa oman ymmärtämättömyytensä, määrittämällä toisen pahaksi, tai väärässä olevaksi.

    Oletko sinä sama henkilö joka kirjoittelee
    psykologia-palstalla nimimerkillä ritalin?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Käytin epähuomiossa nimimerkkiä ??? ja vasta
    jälkeenpäin huomasin että joku on jo kirjoittanut
    sillä nimimerkillä.Ei ollut tarkoitus varastaa
    toisen nikkiä,anteeksi huolimattomuuteni.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Oletko sinä sama henkilö joka kirjoittelee
    psykologia-palstalla nimimerkillä ritalin?

    Riippuu kuitenkin täysin siitä, paljonko olet valmis maksamaan tästä tiedosta. ;)

    Äänestä

Kovin verbaalisesti ketterästi kirjoittelet, mutta ah niin huteralla pohjalla. Perustat kaiken sanomasi uskoon. Kerroppas miksi sinun uskosi olisi totuus? Annahan nyt semmoinen syvällinen todistus tuosta totuudesta, ettei meidän tarvitse ajatella, että perustat kaikki ajatuksesi pelkkään uskoon (lue:luuloon).

Äänestä

tässä ovat kaikki todisteet mitä mistään jumalasta on olemassa:

tuliko selväksi?
olemattomasta ei saa olemattomampaa tai olevampaa mitenkään. pelkät luulemukset jonkun olemiseen ei millään tavalla saa olematonta olevaksi. esim. jos minä uskon(eli luulen) saunatonttujen olemassaoloon, ei se vielä tee niistä millään muotoa todellisia olevia otuksia.

lähestymisesi asiaan on muutenkin omituinen? pitäisikö minun alkaa vaatimaan sinulta luulon vastaisia argumentteja siitä että marsissa ei ole pieniä vihreitä miehiä?

kyllä se niin on että jos minä luulen marsissa olevan vihreitä pikku-ukkoja niin kyllä minun täytyy ne arkumentitkin asiaan jostain kaivaa. vai kokeillaanko toisin päin?

no kokeillaan..
bätmän on todellinen "olento" ja pelkkä usko(eli luulo) siihen riittää.. todisteitakin on sarjakuvien muodossa ihan perkeleen paljon.

arkumentoi nyt tuo hölynpölyksi jos luulet onnistuvasi. tyrmään kaikki sanomisesi sanoilla "vain usko(eli luulo)"...

ymmärrätkö ongelman asiasi esityksessä? vai oletko kenties typerä? anteeksi, ei ole tarkoitus loukata, mutta jos et tätä ymmärrä niin olet vähintäänkin typerä.

Äänestä

sinä väität jotain asiaa "superfisiaaliseksi", pinnalliseksi tai tosikkomaiseksi ei todellakaan ilman näyttöä tee siitä sellaista...

Eli anna uskon puolesta sitten yksikin hyvä argumentti tai järkevä todiste, kiitos..?

Äänestä

Eikai tuo äo oo vain mitattu Tieteenkuvalehden sivuilla... Meinaan siitä saa aika pahasti liikaa, koska itseni kaltainen tampio ei todellakaan oikeasti saa parempia pisteitä kuin 98% testin tekijöistä (133p), testejä on erilaisia. Jokainen täällä pyörijä voi käydä hakemassa vähän ego-boostii toteamalla olevansa "viisaampi" kuin yli90% muista...

Äänestä
  • Olen tehnyt useita testejä 19-21-vuotiaana ja eri testeistäkin tuli suurinpiirtein sama tulos. ÄOni olisi ilmeisesti välillä 136-138 kuudentoista keskihajonnalla. Eli jotain 155-160 Suomen mensan asteikolla.
    Tieteenkuvalehden sivuilta saa varmaan siksi liikaa pisteitä, että ihmiset samaistuisivat ja roolittaisivat itsensä älykkäämmiksi ja alkaisivat tilata lehteä.
    Olen itse lukenut näitä tiedelehtiä ja kyllä niiden jutut on minusta ihan sellaista kansan juttua. Satunnaisesti on jotain hyviä tieteellisiä artikkeleita, mutta pää-asiassa jutut on sunnattu "massoille" ja ovat siten aika pinnallisia ja tieteellisessä mielessä tylsiä.

    En tiedä, olenko hakenut mitään ego-boostia, sillä uskoin jostain syystä pitkään, että testeistä saamani tulos ei ole erityisen hyvä, vaikka se todellisuudessa taitaa ihan hyvä olla. Kuvittelin mm. että ÄOllani ei varmaankaan ole mitään asiaa yliopistoon(wtf?) ja pidin jopa silminnähden itseäni paljonkin heikkoälyisempiä ihmisiä itseäni älykkäämpinä. Myöhemmin olen sitten todennut, että jotkut(monet!) osaavat menestyksekkäästi näytellä huippuälykästä, vaikka ÄO olisi todellisuudessa keskitasoa. Riittää, kun osaa vaivihkaa ja epäsuorasti korostaa tyhmyyttä muissa ja älykkyyttä itsessään. Se on taito, millä aukeaa varmasti mm. loistava ura.

    Kylmä totuus on kuitenkin se, että tässä maailmassa on sekä koulutuksen, että uran suhteen vain taivas rajana siitä huolimatta, millainen ÄO henkilöllä on. Eniten ratkaisee se, kuinka suuret luulot henkilöllä on itsestään ja kuinka paisunut tyypin ego sattuu olemaan.
    Tiedän paljon vajaaälyisiä ihmisiä, joilla on loistava koulutus, tai ovat hyvässä ammatissa. Toisaalta tiedän ihmisiä, joilla on huippu ÄO ja keräilevät pulloja kadulta.

    Minulla kävi tuuri, että tajusin jo nuorena, kuinka pinnallisesti tämä maailma toimii. Muuten luulisin ehkä kymmenen vuoden päästä, että ÄOni riittää korkeintaan pullojen keräämiseen.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Olen tehnyt useita testejä 19-21-vuotiaana ja eri testeistäkin tuli suurinpiirtein sama tulos. ÄOni olisi ilmeisesti välillä 136-138 kuudentoista keskihajonnalla. Eli jotain 155-160 Suomen mensan asteikolla.

    Tuo Tieteenkuvalehden testi vaikutti ainakin näin nopeasti katsottuna aika helpolta. En ehdi sitä nyt tekemään, mutta äkkiä katsottuna kysymyksiin näki oikean vastauksen ajattelematta.

    En toki vielä katsonut sitä loppuun asti. Armeijan älykkyystesti oli myös sellainen, missä ei tarvinnut ajatella ollenkaan. Luulen, että armeijan testillä etsittiinkin lähinnä mahdollisesti älyllisesti heikkotasoisia, jotka eivät soveltuisi johtajakoulutukseen.

    Äänestä

  • Zaviola kirjoitti:

    Olen tehnyt useita testejä 19-21-vuotiaana ja eri testeistäkin tuli suurinpiirtein sama tulos. ÄOni olisi ilmeisesti välillä 136-138 kuudentoista keskihajonnalla. Eli jotain 155-160 Suomen mensan asteikolla.
    Tieteenkuvalehden sivuilta saa varmaan siksi liikaa pisteitä, että ihmiset samaistuisivat ja roolittaisivat itsensä älykkäämmiksi ja alkaisivat tilata lehteä.
    Olen itse lukenut näitä tiedelehtiä ja kyllä niiden jutut on minusta ihan sellaista kansan juttua. Satunnaisesti on jotain hyviä tieteellisiä artikkeleita, mutta pää-asiassa jutut on sunnattu "massoille" ja ovat siten aika pinnallisia ja tieteellisessä mielessä tylsiä.

    En tiedä, olenko hakenut mitään ego-boostia, sillä uskoin jostain syystä pitkään, että testeistä saamani tulos ei ole erityisen hyvä, vaikka se todellisuudessa taitaa ihan hyvä olla. Kuvittelin mm. että ÄOllani ei varmaankaan ole mitään asiaa yliopistoon(wtf?) ja pidin jopa silminnähden itseäni paljonkin heikkoälyisempiä ihmisiä itseäni älykkäämpinä. Myöhemmin olen sitten todennut, että jotkut(monet!) osaavat menestyksekkäästi näytellä huippuälykästä, vaikka ÄO olisi todellisuudessa keskitasoa. Riittää, kun osaa vaivihkaa ja epäsuorasti korostaa tyhmyyttä muissa ja älykkyyttä itsessään. Se on taito, millä aukeaa varmasti mm. loistava ura.

    Kylmä totuus on kuitenkin se, että tässä maailmassa on sekä koulutuksen, että uran suhteen vain taivas rajana siitä huolimatta, millainen ÄO henkilöllä on. Eniten ratkaisee se, kuinka suuret luulot henkilöllä on itsestään ja kuinka paisunut tyypin ego sattuu olemaan.
    Tiedän paljon vajaaälyisiä ihmisiä, joilla on loistava koulutus, tai ovat hyvässä ammatissa. Toisaalta tiedän ihmisiä, joilla on huippu ÄO ja keräilevät pulloja kadulta.

    Minulla kävi tuuri, että tajusin jo nuorena, kuinka pinnallisesti tämä maailma toimii. Muuten luulisin ehkä kymmenen vuoden päästä, että ÄOni riittää korkeintaan pullojen keräämiseen.

    "Tiedän paljon vajaaälyisiä ihmisiä" aika kova tuomio...

    Niinhän asia on että älykkyyttä on tosiaan monenlaista... Myöskään koulumenestys ei kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea myöskään "puuttuva" älykkyys ole este oppimiselle. On myös tehty tutkimuksia IQ testeistä ja todettu että tulokseen voi vaikuttaa todella paljon pelkästään opettelemalla(muistamista ja tekemällä eri testejä) testeissä vastaamista.

    Itse olen huomannut että moni nettitesti antaa liianhyvän ÄO:n, tosin enpä ole jaksanut mensan testii tehdä(en halua maksaa epäonnistumisesta).

    Äänestä

  • Ei mitenkään henkilökohtais... kirjoitti:

    "Niinhän asia on että älykkyyttä on tosiaan monenlaista... Myöskään koulumenestys ei kerro ihmisen älykkyydestä kaikkea myöskään "puuttuva" älykkyys ole este oppimiselle."

    Niin... tiedän henkilön, jolla on ADHD ja ÄO on arviolta jotain 85-95 väliltä ja hän oli kyllä ihan kasin oppilas. Eli siis vaikka kaverilla keskittymishäiriö ja alle keskitasoinen älykkyys, niin se ei haitannut oppimista.
    Tosin häntä ei kiinnostanut opiskelu ollenkaan, eikä viitsi miettiä mitään syvällisempää. Tärkeintä oli päästä nopeasti töihin...

    "Itse olen huomannut että moni nettitesti antaa liianhyvän ÄO:n"

    Voihan se olla myös niin, ettet vain meinaa uskoa itseäsi niin älykkääksi. Ehkä ne ovatkin oikeassa ainakin suuntaa-antavasti. Joskus, kun epäilin jotain nettitestiä, niin erään ryhmän kokeiltua tätä testiä netissä, kuitenkin tulokset viittasivat siihen, että testi oli erittäin tarkka. Joistain nettitesteistä on sanottu myös päinvastaista, että antaisivat liian alhaisen tuloksen esim. vertailussa psykologin tekemään testiin.

    "On myös tehty tutkimuksia IQ testeistä ja todettu että tulokseen voi vaikuttaa todella paljon pelkästään opettelemalla(muistamista ja tekemällä eri testejä) testeissä vastaamista."

    Niin minustakin on. Toisaalta jotkut psykologit ovat väittäneet, että testit ovat sen tyyppisiä, ettei niitä voi opetella.
    Uskoisin kuitenkin, että tulos paranee ainakin ajallisissa testeissä, kuten mensan testissä, jos tekee useita testejä. Useiden testien tekeminen vaikuttaa mielestäni samoin, kuin jos vastaaja saisi extra-aikaa testin tekemiseen ilman, että se laskisi tulosta.

    Väitän, että myös esim. shakin pelaamisella on vaikutusta testitulokseen siten, että jos pelaa peliä säännöllisesti ja tuntee sen hyvin, niin se hyödyttää ÄO testissä.

    Äänestä

  • Saviola kirjoitti:

    Olen aina ollut keskitason oppilas(arvosanoissa) tosin en ole 5 luokan jälkeen juuri kirjoja kotona avannut, lukiokin tällä hetkellä ohi. Joissakin aineissa hieman parempi menestys kuin toisissa (matemaattemaattiset keskiarvoa paljon paremmin).

    Tuo nettitestien epäily johtuu tosiaan siitä että sisarukset ja kaverit jotka testin ovat tehneet ne ovat saaneet keskivertoa jonkin verran paremman ja osa aika paljon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Zaviola kirjoitti:

Tunnustaudun erittäin uskovaiseksi. En nyt pyri mitenkään rikkomaan palstan letkeää meininkiä tosikkoviestillä, mutta olen tässä viime aikoina ihmetellyt sitä, kuinka uskon vastaiset argumentit ovat poikkeuksetta erittäin superfisiaalisia. Valitettavasti en ole vielä kohdannut yhtään pätevää ateistista, uskon vastaista argumenttia. Oikeastaan toivoisinkin sellaisen löytäväni, sillä vanhastaan näissä argumenteissa ole ollut minkäänlaista haastetta.
Kertooko ateistien argumenttien superfisiaalisuus ehkä siitä, että myös ateistit ovat vain niin pinnallisia ihmisiä, ettei asiallista ja todella haastavaa argumenttia uskoa vastaan ole voinut syntyä?
Minusta tuntuu, että ateisteja ei usko juurikaan kiinnosta, eivätkä he siksi ole paneutuneet siihen niin, että todellisia, päteviä uskon vastaisia argumentteja olisi voinut syntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu