Mikä

vaikuttaa noissa ihmisissä, jotka koko ajan ovat toisten kimpussa räyhäämässä. Onko se pahahenki, sellainen kuva tulee, sillä heidän viestinsä ovat periksiantamattomia toisten halveksinnassa ja jatkuvat samanlaisina, vaikka heitä näyttäisi moni yrittävän auttaa ihan totisin mielin, niin haukkumiset saavat palkakseen. Voiko pahahenki vallata niin totaallisesti ihmisen, että ihminen ei enää näe mitään kamaluuksia itsessään, mutta muissa, vaikka kuinka olisivat hyviä, näkeekin vain, en viitsi kirjoittaa edes sitä sanaa, jota täällä viljellään ja jolla toisia uhataan ja syytetään, mutta panen tilalle sanan pahollainen.
Näkee toisissa paholaisen, vaikka ovat hyviä ja kunnioitettavia ihmisiä ja itsessä vaikka kuinka on ilkeä ja paha ei näe mitään pahaa. Osaako kukaan sanoa, mikä sen aiheuttaa ja onko parempi, että ei ollenkaan aukaise tuollaisten ihmisten viestejä, voiko ne tarttua. Tarkoitan, että jos kyse on henkivalloista voiko ne siirtyä ihmisestä ihmiseen? En tiedä onko tämä oikea palsta tälläiselle kysymykselle, mutta en tiedä missä tästä tiedettäisiin ja jos joku teistä tietää niin olisi hyvä jos laittaisi tänne sen tiedon. Eihän tullainen voi jatkua. Tuohan saa koko porukan ala-arvoiseen maineeseen ja miksi ne pesiytyivät palstalle, jonka pitäisi olla arvostettava.
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joka ei siedä minkäänlaista tekopyhyyttä ja vääryyttä,
jota "hyvät ihmiset" tekevät ja harjoittavat pitäessään
totuutta vääryyden vallassa.

Äänestä

Olemme peilejä toisillemme eli toisin sanoen; näemme toisissa sitä, mitä on meissä itsessämme. Siis jotkut eivät vain pysty näkemään hyvää, koska sitä ei heissä itsessään. Jokainen sanamme kuvaa meitä itseämme.

Mikään 'paha' ei siirry/tartu toiseen, ellei hänessä itsessään ole sitä samaa (= resonanssi-ilmiö). Sen sijaan rakkauden ja myötätunnon ajatukset, kuten anteeksiantokin, herättelevät jokaisessa olevaa, vähintään piilevänä olevaa, 'valon puolta' ja siten voivat antaa sysäyksen 'hyvään'.

Äänestä
  • vaikka se todellisuudessa on täydellisesti paha:

    "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma
    on Pahan vallassa."

    Äänestä

  • Kun hehkutellaan TOTUUTTA, niin tuossa on se OIKEA totuus. Myös psykologiasta tuttu asia, ei ainoastaan uskonnoista. Keneltä puuttuu kyky ymmärtää näkevänsä vihassaan toista kohtaan vain itsensä, ei myöskään osaan olla nöyrä TOTUUDEN edessä. Siksi hän ei kykene noudattamaan niitä kahta tärkeintä käskyäkään. Kuinka voisi, kun ei ymmärrä?

    Äänestä

Kaikissa ihmisissä on hyvä ja paha,
Jos olet hyvä, sinussa on hyvä enemmistönä,

Jo nimesikin heijastaa hyvyyttä,
jos olet sitä, hyvän ihmisen lähellä on hyvä olla, hän heijastaa lämpöä,

ja jos olet jatkuvasti paha, sinun sisin on täynnä pahaa.

Paha kello kauas kuuluu, hyvä vielä kauemmas.

Äänestä

niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.

San.27:19

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henki kirjoitti:

vaikuttaa noissa ihmisissä, jotka koko ajan ovat toisten kimpussa räyhäämässä. Onko se pahahenki, sellainen kuva tulee, sillä heidän viestinsä ovat periksiantamattomia toisten halveksinnassa ja jatkuvat samanlaisina, vaikka heitä näyttäisi moni yrittävän auttaa ihan totisin mielin, niin haukkumiset saavat palkakseen. Voiko pahahenki vallata niin totaallisesti ihmisen, että ihminen ei enää näe mitään kamaluuksia itsessään, mutta muissa, vaikka kuinka olisivat hyviä, näkeekin vain, en viitsi kirjoittaa edes sitä sanaa, jota täällä viljellään ja jolla toisia uhataan ja syytetään, mutta panen tilalle sanan pahollainen.
Näkee toisissa paholaisen, vaikka ovat hyviä ja kunnioitettavia ihmisiä ja itsessä vaikka kuinka on ilkeä ja paha ei näe mitään pahaa. Osaako kukaan sanoa, mikä sen aiheuttaa ja onko parempi, että ei ollenkaan aukaise tuollaisten ihmisten viestejä, voiko ne tarttua. Tarkoitan, että jos kyse on henkivalloista voiko ne siirtyä ihmisestä ihmiseen? En tiedä onko tämä oikea palsta tälläiselle kysymykselle, mutta en tiedä missä tästä tiedettäisiin ja jos joku teistä tietää niin olisi hyvä jos laittaisi tänne sen tiedon. Eihän tullainen voi jatkua. Tuohan saa koko porukan ala-arvoiseen maineeseen ja miksi ne pesiytyivät palstalle, jonka pitäisi olla arvostettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu