Jehovan todistajien lapsiin ja nuoriin kohdistuvat melkoiset paineet.
Lapsille ja nuorille annetaan kokouksissa ja kotona käyttäytymismalli, jossa lapseen kohdistuu kasvavia odotuksia iän myötä.
Tavoittellisuus on hyvä asia, mutta todistajat menevät liian pitkälle, kun lasten täytyy valita vanhempiensa uskonto, käydä kokouksissa, istua hiljaa niissä ja osallistua niihin, pitää puheita, tehdä puheita, osallistua kenttäpalvelukseen. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että lapsen odotetaan edistyvän kohti julistajuutta ja kastetta jehovantodistajaksi..Onko kukaan kysynyt lapselta, mitä hän haluaa sydämmessään?
Ihminen haluaa luonnostaan miellyttää vanhempiansa ja sosiaalista ympäristöään. Mutta tiukassa uskonnollisessa ilmapiirissä lapsiin kohdistuu jatkuvia odotuksia, jotka lapsen on täytettävä. Tämä johtaa mielestäni siihen, että tiukan fundamentalistisen ajattelutavn ympäröimänä lapsi ei kehity sisältäpäin.
Tarkoitan, että tiukassa uskonnollisessa ihannelapsesta ja nuoresta on yksi stereotypia. Tämä on johtanut siihen, että nuoret haluavat ennepitkään kokeilla rajojaan ja se mistä heiltä on erityisesti kielletty, alkaakin viehättää.
Koska "normaaliympäristössä", ilman tiukkaa uskonnollista vaikutusta lapsi saa ilman jatkuvaa manipuloivaa varoittelua tutustua asioihin luonnollisella tavalla, niin he eivät koe vältettäviä ja vaarallisina pidettyjä asioita välttämättä viehättävinä. Toki vanhemmilla on vastuu neuvoa ja ohjata lapsiaan ja tarkkaavaiset vanhemmat tekevätkin tämän tavalla, joka auttaa lasta kasvamaan sisältäpäin kohti kypsiä ja hyviä ratkaisuja, ilman tiukkasävytteistä suhtautumista virheisiin, joita kaikki tekevät.
Mielestäni tiukka uskonnollinen ympäristö luo ahdistusta, jossa vallitsee kyttäys, ilmianto ja uskonnolliset vaatimukset, jotka luovat ympärilleen kaksinaismoralismia ja salamyhkäisyyttä, jolloin lapsi kasvaa ulkoa sisäänpäin.
On ihan varmaa sekin, että kaikille ei käy niin, mutta monille käy.
Puhun nyt omista kokemuksesta kasvettuani jt kodissa, missä vallitsi juuri sellainen henki, jossa kasinaismoralismi kukoisti. Tiedän kokemuksesta millaista oli olla jt lapsi koulussa ja mitä me jt nuoret puuhastelimme salassa. Me opimme vaikenemaan niistä ja monia erotettiin. Monet ovat tietenkin selvinneet ihan kunnialiisesti todistajinakin, mutta väliinputoajia on liikaa tässä yhteisössä, joka on ruokkinut kautta aikojen, onneksi kuitenkin, jehovantodistjien alakulttuuria eronneille ja erotetuille jehovantodistajille suunnattuja nettisivustoja, joissa nämä tietyllä tapaa väliinputoajat yrittävät korvata toisilleen sen, minkä ovat menettäneet, perheensä, ystävänsä, isänsä, äitinsä, lapsensa, veljensä, siskonsa, mummonsa, pappansa jne.
He haluavat tuntea itsensä, kuten kuka tahansa rakastetuksi, arvostetuksi mielipiteistään huolimatta. Tällaiset ikävät ja surulliset tunteet ja kokemukset ovat olleet sellaisille sivuille välttämättömiä ympäri maailman.
Olen ollut iloinen siitä, että omista lapsistani on tullut tasapainoisia ja paljon rauhallisempia kuin itse olin. Voin sanoa vain ilokseni sen, että olen koittanut tietenkin välttää niitä virheitä, jotka vanhempani tekivät antaessaan tiukkasävytteisen fundamentalistisen ilmapiirin ohjata kasvattaessaan meitä. En moiti heitä, sillä he uskoivat tekevänsä oikein, mutta joskus on oltava nöyrä sen tosiasian edessä toiveistaan huolimatta valintamme saattaa ratkaisevasti vaikuttaa lapsesi kehitykseen niin hyvässä kuin huonossa. Tällä hetkellä tuntuu, kuin olisin valinnut oikein! Niin iloinen ja ylpeä olen omista lapsistani toisin kuin jt isäni minusta. Se ei häiritse minua kuitenkaan, sillä minulla on yllättävän hyvin asiat! Lapseni ovat saaneet kasvaa sisältä ulospäin ja tapahtuipa mitä hyvänsä, olen aina heidän tukenaan!
Lapsille ja nuorille annetaan kokouksissa ja kotona käyttäytymismalli, jossa lapseen kohdistuu kasvavia odotuksia iän myötä.
Tavoittellisuus on hyvä asia, mutta todistajat menevät liian pitkälle, kun lasten täytyy valita vanhempiensa uskonto, käydä kokouksissa, istua hiljaa niissä ja osallistua niihin, pitää puheita, tehdä puheita, osallistua kenttäpalvelukseen. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että lapsen odotetaan edistyvän kohti julistajuutta ja kastetta jehovantodistajaksi..Onko kukaan kysynyt lapselta, mitä hän haluaa sydämmessään?
Ihminen haluaa luonnostaan miellyttää vanhempiansa ja sosiaalista ympäristöään. Mutta tiukassa uskonnollisessa ilmapiirissä lapsiin kohdistuu jatkuvia odotuksia, jotka lapsen on täytettävä. Tämä johtaa mielestäni siihen, että tiukan fundamentalistisen ajattelutavn ympäröimänä lapsi ei kehity sisältäpäin.
Tarkoitan, että tiukassa uskonnollisessa ihannelapsesta ja nuoresta on yksi stereotypia. Tämä on johtanut siihen, että nuoret haluavat ennepitkään kokeilla rajojaan ja se mistä heiltä on erityisesti kielletty, alkaakin viehättää.
Koska "normaaliympäristössä", ilman tiukkaa uskonnollista vaikutusta lapsi saa ilman jatkuvaa manipuloivaa varoittelua tutustua asioihin luonnollisella tavalla, niin he eivät koe vältettäviä ja vaarallisina pidettyjä asioita välttämättä viehättävinä. Toki vanhemmilla on vastuu neuvoa ja ohjata lapsiaan ja tarkkaavaiset vanhemmat tekevätkin tämän tavalla, joka auttaa lasta kasvamaan sisältäpäin kohti kypsiä ja hyviä ratkaisuja, ilman tiukkasävytteistä suhtautumista virheisiin, joita kaikki tekevät.
Mielestäni tiukka uskonnollinen ympäristö luo ahdistusta, jossa vallitsee kyttäys, ilmianto ja uskonnolliset vaatimukset, jotka luovat ympärilleen kaksinaismoralismia ja salamyhkäisyyttä, jolloin lapsi kasvaa ulkoa sisäänpäin.
On ihan varmaa sekin, että kaikille ei käy niin, mutta monille käy.
Puhun nyt omista kokemuksesta kasvettuani jt kodissa, missä vallitsi juuri sellainen henki, jossa kasinaismoralismi kukoisti. Tiedän kokemuksesta millaista oli olla jt lapsi koulussa ja mitä me jt nuoret puuhastelimme salassa. Me opimme vaikenemaan niistä ja monia erotettiin. Monet ovat tietenkin selvinneet ihan kunnialiisesti todistajinakin, mutta väliinputoajia on liikaa tässä yhteisössä, joka on ruokkinut kautta aikojen, onneksi kuitenkin, jehovantodistjien alakulttuuria eronneille ja erotetuille jehovantodistajille suunnattuja nettisivustoja, joissa nämä tietyllä tapaa väliinputoajat yrittävät korvata toisilleen sen, minkä ovat menettäneet, perheensä, ystävänsä, isänsä, äitinsä, lapsensa, veljensä, siskonsa, mummonsa, pappansa jne.
He haluavat tuntea itsensä, kuten kuka tahansa rakastetuksi, arvostetuksi mielipiteistään huolimatta. Tällaiset ikävät ja surulliset tunteet ja kokemukset ovat olleet sellaisille sivuille välttämättömiä ympäri maailman.
Olen ollut iloinen siitä, että omista lapsistani on tullut tasapainoisia ja paljon rauhallisempia kuin itse olin. Voin sanoa vain ilokseni sen, että olen koittanut tietenkin välttää niitä virheitä, jotka vanhempani tekivät antaessaan tiukkasävytteisen fundamentalistisen ilmapiirin ohjata kasvattaessaan meitä. En moiti heitä, sillä he uskoivat tekevänsä oikein, mutta joskus on oltava nöyrä sen tosiasian edessä toiveistaan huolimatta valintamme saattaa ratkaisevasti vaikuttaa lapsesi kehitykseen niin hyvässä kuin huonossa. Tällä hetkellä tuntuu, kuin olisin valinnut oikein! Niin iloinen ja ylpeä olen omista lapsistani toisin kuin jt isäni minusta. Se ei häiritse minua kuitenkaan, sillä minulla on yllättävän hyvin asiat! Lapseni ovat saaneet kasvaa sisältä ulospäin ja tapahtuipa mitä hyvänsä, olen aina heidän tukenaan!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli erittäin realistinen kuvaus JT-maailmasta.
>> Jehovan todistajien lapsiin ja nuoriin kohdistuvat melkoiset paineet.
JT-lasten ei anneta viettää normaalia lapsuutta lapsina vaan pieninä aikuisina. Monet "esimerkillisten" JT-perheiden lapset ovat, varsinkin hyvin nuorina, "pikkuvanhoja". Tuo "pikkuvanhuus" näkyy sekä ulkoisesti että sisäisesti. Muutaman vuoden ikäiset pojatkin puetaan kuin kierrosvalvojat (ykköspukuun ja kiristävään kravattiin). Lapsilla on "kenttälaukut" vanhempien mallin mukaan. Jopa puheenaiheet ovat lapsuuteen nähden "outoja".
Kuulin kerran, kun noin 10-vuotias JT-poika kertoi tohkeissaan kokemuksia entisestä Neuvostoliitosta. Hän kertoi, kuinka se ja se veli salakuljetti Suomesta Vartiotornin kirjallisuutta ja kuinka se jaettiin paikallisiin seurakuntiin. Jne....
Lapsuuteen kuuluu normaalisti lapsen maailman asiat leluineen, leikkeineen ja mielikuvitusmaailmoineen. Lapset kasvavat ja kehittyvät normaalisti "lapsina". Vain JT-perheissä lapset kasvavat ihan pienestä asti pienennettyinä aikuisina, joille ei sallita lapsuuden kaikkia normaaleja vapauksia. Lasten odotetaan todellakin täyttävän Vartiotorniseuran normit jo pieninä. Ihanne olisi varmaan se, että JT-perheen poika olisi jo 10-vuotiaana tienraivaaja ja 15-vuotiaana kierrosvalvoja. Silloin vanhemmat voisivat olla tyytyväisiä lapsiinsa.
Espoo-Eteläisen seurakunnan kuningas sanoi kerran kokouksessa lavalta: "Älkää luottako lapsiinne". Ihmettelin tuota lausuntoa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se on varmaan oire siitä, että JT-vanhimmat ja -vanhemmat tietävät, että "normaali" JT-elämä kaikkine ihanteineen on haihatusta.
>>JT-lasten ei anneta viettää normaalia lapsuutta lapsina vaan pieninä aikuisina. Monet "esimerkillisten" JT-perheiden lapset ovat, varsinkin hyvin nuorina, "pikkuvanhoja". Tuo "pikkuvanhuus" näkyy sekä ulkoisesti että sisäisesti. Muutaman vuoden ikäiset pojatkin puetaan kuin kierrosvalvojat (ykköspukuun ja kiristävään kravattiin). Lapsilla on "kenttälaukut" vanhempien mallin mukaan. Jopa puheenaiheet ovat lapsuuteen nähden "outoja".> Ihanne olisi varmaan se, että JT-perheen poika olisi jo 10-vuotiaana tienraivaaja ja 15-vuotiaana kierrosvalvoja. Silloin vanhemmat voisivat olla tyytyväisiä lapsiinsa.
on vanhempian tehtävä ja kai luulis jokaisen haluavan lapselleen hyvän elämän.
Annetaan ohjeita eri asioista ja tehään asioita yhes ja muksuilla on omat jutut.Rehellisyys on pointti.
Mut se ei oo totta et jos vanhemmat on JT niin lapsetkin,jokainen on oma persoona ja tekee valinnat.
Minä en oo koskaan painostanu tai käskeny et ny sitä tai tätä,jos kysytään neuvon ja molemmat ovat tiensä valinneet ilman painostusta kotoa tai seurakunnasta.Poikani kävi joulukuus lomalla suomes ja oli kertonu kokemuksia omasta seurakunnasta ja ei oo kukaan pakottanu !!
Samoin tyttöni,kuus vuotta nuorempi käy salilla,kentällä ja elää ihan normaalia elämää luokkakavereitten kans,käy pizzalla,elokuvis,ostaa nättiä vaatteita ja se ei ahista et tutkii raamattua ja uskoo Jehovaan.Ja jo se et ite ny tosiaan kuulu seurakuntaan kumoaa väitteen et pakotetaan ,nämä nuoret aattelee ite
>>on vanhempian tehtävä ja kai luulis jokaisen haluavan lapselleen hyvän elämän.
Annetaan ohjeita eri asioista ja tehään asioita yhes ja muksuilla on omat jutut.Rehellisyys on pointti. >Mut se ei oo totta et jos vanhemmat on JT niin lapsetkin,jokainen on oma persoona ja tekee valinnat.
14.v mut en onnellisen tietämättömänä.Tiesin mitä tein,kukaan ei painostanu,oma halu oli,ei mun vanhemmat eikä seurakunta.
Päinvastoin vanhempani ois halunnu et jatkan koulun loppuun.Mut 18 kesäsenä muutin kotoa pois ,sain työpaikan ja olin tienraivaaja,ihanaa aikaa.Vois aatella et nuori tyttö lähtee kauas kotoa,et vanhemmat murehtii,mut oli ystäviä roppakaupalla.Mut se oli mun valinta,aina sain tukea ja vaikka mulle kävi huonosti,mua ei oo hylätty omaisten taholta.Toki on työkavereita ja naapureita mut en allekirjoita et lähisukulaisuus pitää lopettaa.Ooon ilonen jos jotain virheitä voi korjata sivuilla
sisar?
toivoisin et oisin.Seuraan lapsieni elämää tietysti ja puhutaan kaikesta.
Ei oo mitään syytä miksen vois säännöllisesti käydä kokouksis,se vain vain vaatii vähän voimaa ja tahtoa ennenkaikkea, mut ku sinne ittensä sais monen vuoden jälkeen, sitähän saa Jehovalta ku parhaansa tekee.Hieno ollu huomata et on muitakin keskustelijoita kuin parjaamas
Minäkin menin katseelle 14 vuotiaana ja olin varma totuudesta ja itseksinikin pidin pitkiä rukoushetkiä. Minä taas koin, että olin tullut jo siihen ikään, että kasteelle pitää mennä, koska vanhemmat veljeni olivat menneet jo 1975 kasteelle Tampereella.
Olin kuitenkin aivan lapsi, sillä saste tuntui vain harnmittomalta jutlta ja oikeastaan nuoruuteni töpit alkoivat sen jälkeen.
Meillä on taas koko perhe hajonnut, eikä edes jt sisarukseni pidä juuri toisiinkaan mitään yhteyttä saati sitten minuun ja erotettuun veljeeni, joka on aikalailla mennyt "alas" kaikella tavoin. Hän yritti ja yritti tulla mukaan uudestaan ja uudestaan, mutta jossakin on aina tullut ratkeaminen, eikä häntä ole huolittu mukaan ja jos olis huolittu, niin vanhimmat sanoivat, että se on kerrasta lähtöpassit sitten uudestaan...
>>Ooon ilonen jos jotain virheitä voi korjata sivuilla
huuhaa jutun kopsasit?
Jos haluat kysyä jotain sano kelle sen osotat!
>>huuhaa
Mikä kyseisessä tosielämän jutussa oli sitä "huuhaata"?
kaiken omana ittenäni,en yritä mittään,ehkä se ei kaikille passaa
Ei se huu haa kopiointi syytös ollut sulle vaan mulle.
>Tavoittellisuus on hyvä asia, mutta todistajat menevät liian pitkälle, kun lasten täytyy valita vanhempiensa uskonto, käydä kokouksissa, istua hiljaa niissä ja osallistua niihin, pitää puheita, tehdä puheita, osallistua kenttäpalvelukseen. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että lapsen odotetaan edistyvän kohti julistajuutta ja kastetta jehovantodistajaksi..Onko kukaan kysynyt lapselta, mitä hän haluaa sydämmessään?
Mitä te, jotka edustatte jotain mallia elämässä, mihin malliin te opetatte lapsenne?
Jehovan todistajat haluavat opettaa lapsilleen sen, jonka he katsovat parhaaksi malliksi, kunniallisiksi ihmisiksi missä elävätkin.
Väitteesi on höpöä. Jokaiselle nuoren kanssa tutkitaam Raamattu, kuin muillekkin ihmisille.
Silloin tutkitaan nuoren sydämmen vaikuttimet.
Liikuttavaa tekstiä, mutta vain oma kertomus asiastasi. Tunnen monia perheitä joilla ei ole lapsien kanssa ongelmia, se ei tarkoita sitä että jotkut perheen jäsenenistä eivät halua tulla todistajiksi. On kysymys valinnasta, jonka ihminen tekee. Uskallan väittää, ettei se ole ollenkaan huono vaihtoehto sille nuorien "lökäpöksy" muodille.
Uskonkin paineiden olevan vanhemmilla, jotka eivät saa otetta lapsiinsa vapaassa kasvatuksen mallissa. Sitten ruvetaan saamaan ongelmia pikkuhiljaa vapauden kustannuksella.
>>Tunnen monia perheitä joilla ei ole lapsien kanssa ongelmia, se ei tarkoita sitä että jotkut perheen jäsenenistä eivät halua tulla todistajiksi.
Niin, monet liian "kiltit" lapset menevät kasteellekin jo 12-13-vuotiaina miellyttääkseen vanhempiaan. Vanhemmilla ei ole todellakaan mitään ongelmia tällaisten lasten kanssa... kunnes jotkut heistä huomaavat 15-16-vuotiaina, että Vartiotorniseuran opetukset ovat ... hm ... sitä ja tätä. Jos he eroavat järjestöstä alaikäisinä, heitä kartetaan.
Onko tuollaisten "kilttien" nuorten elämä "normaalia", kun heidät eristetään ihmiselämän herkässä vaiheessa vain siksi, että Vartiotorniseuran ylin johto, vanhat elämästä vieraantuneet papat, ovat niin päättäneet?
Jos luit tarkasti niin sanoin myös;
"Mielestäni tiukka uskonnollinen ympäristö luo ahdistusta, jossa vallitsee kyttäys, ilmianto ja uskonnolliset vaatimukset, jotka luovat ympärilleen kaksinaismoralismia ja salamyhkäisyyttä, jolloin lapsi kasvaa ulkoa sisäänpäin.
On ihan varmaa sekin, että kaikille ei käy niin, mutta monille käy."
>>Jokaiselle nuoren kanssa tutkitaam Raamattu, kuin muillekkin ihmisille.
Silloin tutkitaan nuoren sydämmen vaikuttimet>Tunnen monia perheitä joilla ei ole lapsien kanssa ongelmia>Uskonkin paineiden olevan vanhemmilla, jotka eivät saa otetta lapsiinsa vapaassa kasvatuksen mallissa.
Oli ihan täyttä helvettiä. Huh, en halua edes muistella sitä kiusaamisen ja syrjinnän määrää. Opettaja kertoi vanhemmille asiasta mutta vanhempieni mielestä minua koeteltiin ja minun piti kestää vainoa niinkuin kunnon jehovalaisen konsanaan. Joo, kyllä 7 vuotiasta pelokasta pikkutyttöä on koeteltava ettei pääse paratiisiin livahtamaan vaan heikkouskoinen.