Vielä kerran

10323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei sitten kauan kestänytkään havaita että että kerjäläiset ei tulekaan tänne aasin selässä :)

Intiassakin kerjäläiset tulevat "töihin" bussilla 2km, kun eivät jaksa kävellä ylämäkeen, sitten illalla he ovat ostoksilla kaikkein kalleimmissa kaupoissa turistien kanssa :)

Äänestä

Just, just. Eli nämä kerjäläiset harjoittavat sitä mitä Norjassakin eli pääsevät kunnon tienesteille vilauttamalla likaiseksi värjättyä surkeaa naamaansa rikkaille huonolla omalla tunnolla varustetuille pohjoismaalaisille.

Eikun töihin puistoja puhdistamaan ruokapalkalla.

Äänestä

aukeaa, kuinka Somaliasta sotaa pakoon lähteneet pakolaiset päätyivät suomalaisen yhteiskunnan eläteiksi vuosikymmeniksi?

Millähän varoilla he oikein matkustelivat?

Äänestä
  • Niin, eihän sieltä köyhällä ole varaa mihinkään lähteä.

    Lisäksi vielä noita pakolaisia ja muita vähemmistöjä kohdellaan silkkihansikkain, kun taas vaikkapa normaalit suomalaiset lapsiperheet, joissa molemmat vanhemmat ovat syystä tai toisesta työttömiä pärjäävät juuri ja juuri.

    Äänestä

  • Dresden kirjoitti:

    Niin, eihän sieltä köyhällä ole varaa mihinkään lähteä.

    Norjassa (vai oliko se Tanska) asuvaa tyyppiä, joka on saanut pakolaisen statuksen, eikä häntä voi lähettää takaisin kotimaahansa Lähi-itään, koska häntä odottaisi siellä kuulemma vankeustuomio. Silti äijän tiedetään lomailleen siinä samaisessa kotimaassaan ja lähettäneen poikansa sinne sissileirille. Kuka muistaa tarkemmin? Ja tämä samainen heppu vaatii uudessa maassaan nyt sitten islamilaisia lakeja voimaan.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    En ole kyllä tuollaisesta kullut, mutta täytyy sanoa, että ei yllätä. Harvemmin ne rehelliset ihmiset edes tajuavat vaatia mitään turvapaikkoja ja kaikenlaista hyysäystä. Yleensä kaikenlaisilla toiseltapuolelta maapalloa Suomeen etsiytyneillä ja mystisesti lentokentällä passinsa kadottaneilla turvapaikanhakijoilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

    Jos joku on oikeasti hädässä, niin hän ottaa mitä saa ja käyttäytyy rehellisesti. Näitäkin Suomeen tulee, mutta noita keplottelijoita taitaa silti olla enemmän.

    Äänestä

  • Dresden kirjoitti:

    Niin, eihän sieltä köyhällä ole varaa mihinkään lähteä.

    Lisäksi vielä noita pakolaisia ja muita vähemmistöjä kohdellaan silkkihansikkain, kun taas vaikkapa normaalit suomalaiset lapsiperheet, joissa molemmat vanhemmat ovat syystä tai toisesta työttömiä pärjäävät juuri ja juuri.

    Ensimmäiseksi:

    Itse asiassa on ollut jo pitkään tiedossa että pohjoismaihin tulevista "pakolaisista" suuri osa on tänne rahdattu paikallisten klaanipomojen kustannuksella.

    Heidät rahdataan tänne, ruokitaan ja he lähettävät osan rahoista takaisin somaliaan... tällä rahalla maahan rahdataan lisää ja lisää "pakolaisia" jotka jälleen lähettävät rahat takaisin.

    Toiseksi:

    Tiedetään myös että suomeen on tullut useita pakolaisia useiden passien kanssa. Ensin he hankkiutuvat pakolaisiksi suomessa, sitten toisen passin kanssa ruotsissa ja vielä kolmannella tanskassa. Joka maasta he saavat asunnon ja toimeentulon... Oletteko koskaan miettineet miksi suomen ja ruotsin välisillä laivoilla on niin paljon somaleita? Nyt tiedätte.

    Kolmanneksi:

    Pakolaisviranomaiset tietävät tuon kaiken, mutta asialle ei kannata tehdä mitään koska tällöin viraston työtekijöitä vähennettäisiin. Kukaan ei ole niin tyhmä että väkisin haluaisi itsensä työttömäksi, varsinkin kun duuni on helppo, hyvin maksava sisätyö.

    Neljänneksi:

    Kun tänne maahan rahdataan ulkomaalaisia, pystytään keinotekoisesti pitämään yllä työvoiman ylitarjontaa ja siten pitämään työntekijäosapuolten palkankorotusvaatimukset kurissa.

    Äänestä

  • Dresden kirjoitti:

    En ole kyllä tuollaisesta kullut, mutta täytyy sanoa, että ei yllätä. Harvemmin ne rehelliset ihmiset edes tajuavat vaatia mitään turvapaikkoja ja kaikenlaista hyysäystä. Yleensä kaikenlaisilla toiseltapuolelta maapalloa Suomeen etsiytyneillä ja mystisesti lentokentällä passinsa kadottaneilla turvapaikanhakijoilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

    Jos joku on oikeasti hädässä, niin hän ottaa mitä saa ja käyttäytyy rehellisesti. Näitäkin Suomeen tulee, mutta noita keplottelijoita taitaa silti olla enemmän.

    tästä oli lehdistössä juttua, mutta kun en muista edes mikä maa oli kyseessä. Häntä yritettiin nimenomaan sen takia saada maasta pois, koska hän kehotti islamilaisia jihadiin. Mistäs minä nyt sen jutun löydän?

    Turvapaikanhakijoista sanon vielä sen verran, että on aivan käsittämätöntä, että jos on kilpailevan uskonnon edustaja, niin saa vainon takia turvapaikan jostain, mutta naiset eivät saa turvapaikkaa sukupuolestaan johtuvan vainon ja silpomisen tai sen uhan takia. Eikö tässä ole jotain outoa mielestäsi?

    Johtuu ilmeisisti juurikin tuosta vähemmistöjen paapomisesta. Silvottu nainen on vain silvottu nainen muiden samassa maassa asuvien silvottujen naisten joukossa, mutta jos olet islaminuskoinen israelissa, niin herranjumala olet vähemmistön edustaja ja sinun on saatava turvapaikka. Soo, soo, vähemmistöjä ei saa alistaa, mutta jos alistat puolet jonkun maan kansalaisista, niin se on ok.

    Olikohan se Hitler, joka sanoi jotakin tähän suuntaan, että "Jos valehtelee kansalle vain vähän, niin jää kinni, mutta riittävän suuri valhe on helppo uskoa." Kai se on sama vaikkapa silpomisessa. Silpoa saa kunhan vain silpoo kaikkia, mutta vähemmistön silpominen on kiellettyä.

    Äänestä

Tällaista on siis suunnitteilla. Pitääkö uskonto tähänkin sekoittaa. Saisi olla ainakin kaupungin avustustoiminta tunnustuksetonta.

Mitä pakolaisiin ja kerjäläisiin tulee, olette oikeassa. Ne jotka ovat pahimmassa jamassa, eivät pääse lähtemään minnekkään, vaan ovat kuin täi tervassa kotikonnuillaan. Ne, jotka kynnelle kykenee lähtevät.

Miten esim. Romania voi ikinä edistyä ja kehittyä, jos sama meno jatkuu. Ei kai maata voi rakentaa lähtemällä ulkomaille kerjäämään. Ja noidankehä on valmis. Kun oma maa, kaupunki, kylä ei kehity, yhä useammat lähtevät tulevaisuudessa länteen kerjäämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kerjäläisistä. kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/81254.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu