Ilman Natoa taistelut joudutaan käymään omien rajojen sisällä ja laajoilla alueilla yhtä aikaa. Parissa viikossa kaikkien suurten asutuskeskusten liepeillä ja kaikkien tärkeiden kohteiden hallinnasta taistellaan. Kuukauden mittaisen alueellisen puolustustaistelun seurauksena 200.000 hengen tappiot, puolet siviileitä. (Noin kaksi kertaa enemmän kuin talvi- ja jatkosodassa yhteensä kuoli sotilaita. Siviilitappiot olivat silloin murto-osa.) Tuhot olisivat suursodan luokkaa. Johdon ainoaksi vaihtoehdoksi saattaisi jäädä antautuminen.
Tätäkö
Vasurit haluaa
5194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos NATO päättä hyökätä tänne, muita uhkakuviahan meillä ei ole.
Natossa on vain ystäviä. Putin ei ole ystävä hän vastustaa ihmisoikeuksia ja murhaa venäläisiä. Varastaa länsirahaa ja esintyy Putin TV:ssä joka päivä. Oletko taPUTIN? Kaikki venäläiset taputtavat NL:ssa, outo juttu.
Itse kyllä luulen että juttu etenee seuraavasti:
aluksi kunnon pläjäykset eli 10' -15' mannertenvälistä ja 25' strategista ydinohjusta alle minuutissa ennalta ohjelmoituihin kohteisiin. Myös 12' bio ja kemikaaliohjusta 10 minuutin viiveellä sekalaisiin kohteisiin (pitää antaa kohteen jähtyä vähän).
No sittenhän se alkaakin jo olla ohi. Se voittaa jolla on vähiten hävittävää.
Ensiksi tietysti satelliitit pimeiksi jotta ei pystytä käyttämään high tech-tuotteita.
Nyt se on julkistettu, taistelua nimettömän "vihollisen" kanssa, jopa lukuja tappioista, on melkoista uhittelua. Mutta asiaan, kun nyt ennustus on annettu, niin eikö silloin pidä poliittisen ajatusten olla rauhaa rakastava, naapureiden huomioon ottamista, niin kuin normaali elämässäkin,
mitä siitä tulee, jos alan aidan takana olevan naapurin kanssa riitaa haastamaan, tai tätähän se taitaa suomalaisen sielun elämä olla.(Vert. H.Karpon ohjelmiin tonttinaapuri riidoista, joissa oli ruumiitakin) Mutta aina vaan karjalan mäntyyn pään hakkaajia löytyy!
Ei olla tällaisessa natoilussa mukana, jossa pääaihe on ruumiiden teko!
Nato on puolueeton ja poliittisista puolueista riippumaton ihmisoikeuksia ja demokratiaa ajava järjestö.
Vain SKP tukee Putin-jugendia. Muut tarkoittamasi "vasurit" ovat tietämättään tukemassa Putinia. Ei ole mitään järkeä kumartaa Putinia ja olla möllöttää kyyryssä. EU:n ratkaisu on Nato.
Demarit eivät vastusta Natoa, jos saavat tietoa.