moi kaikki! mun hoitsu lähti jo kolme vuotta sitte
uudelle omistajalle, mä rakastin sitä ja hoidin
sitä n.3vuotta, enää en sitten käyny siellä
talilla vaan surin hoitsuni perään. olin vuoden
"erossa" hevosista ja sit aloin hoitaan toista
hevosta (en samalla tallilla)no hoidin sitä ja
kiinnyin siihen tietysti! sitten sekin myytiin
pois. ja kuten sanotaan kolmas kerta toden
sanoo:rupesin hoitamaan kaverini hevosta ja kuinka
ollakkaan sekin myytiin...enää en "uskalla" hoitaa
hevosia sen asian pelolla että kiinnyn siihen ja
se myydään pois...käyn toki ratsastamassa aina
kuin suinkin voin mutta joka ilta silmääni
ilmestyy kyynel joka tipahtaa tyynylleni...
uudelle omistajalle, mä rakastin sitä ja hoidin
sitä n.3vuotta, enää en sitten käyny siellä
talilla vaan surin hoitsuni perään. olin vuoden
"erossa" hevosista ja sit aloin hoitaan toista
hevosta (en samalla tallilla)no hoidin sitä ja
kiinnyin siihen tietysti! sitten sekin myytiin
pois. ja kuten sanotaan kolmas kerta toden
sanoo:rupesin hoitamaan kaverini hevosta ja kuinka
ollakkaan sekin myytiin...enää en "uskalla" hoitaa
hevosia sen asian pelolla että kiinnyn siihen ja
se myydään pois...käyn toki ratsastamassa aina
kuin suinkin voin mutta joka ilta silmääni
ilmestyy kyynel joka tipahtaa tyynylleni...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun hoitoponi kuoli, mutta pääsin siitä yli.
Elämä jatkuu ja uusia poneja tulee. Ei kannata
jäädä suremaan pitkäksi aikaa. Jos edelliset
hoitopollesi eivät asusta nykyään kaukana,
voithan käydä tervehtimässä niitä. =)
Hevosmaailmassa on tämä totuus, että niitä
myydään ja niistä joudutaan aina luopumaan
jossain vaiheessa. Ikävää mutta totta. Don't
worry be happy! =)
..Surustahan pääsee yli ainoastaan suremalla.
Hoitsua ottaessa kun on se pieni mahdollisuus,
että se joku päivä myydään, sen enempiä
hoitajalta kyselemättä. Niin ne jättää pojatkin,
niistä taitaa vaan olla helpompi päästä yli.
Kun on joskus ollut kauan ravitallilla, sen
huomaa, että hevoseen ei paljoa kannata kiintyä,
sillä niitä tulee ja menee... =)
kuten tuossa eräs jo mainitsikin,ravitalleilla
oppii,ettei kannata kiintyä mutta itse olen jo
monta vuotta ravitallilla käyny ja neljä hoitsua
myyty...tiedän,että ei kannata kiintyä,mutta en
vain mahda sille mitään..ehkä se kiintyminen on
sen arvoista...jopa myymisen...mutta luultavimmin
ne hevoset joita oikeasti rakastetaan saavat
parhaan mahdollisen hoidon ja ne ovat
onnellisia..jopa se "elämäni yksi ja ainoa
hevonen"myytiin juuri parisen kuukautta sitten ja
ei ole mitään mahdollisuutta nähdä sitä
koskaan..enää en jaksa.sydämeni on särjetty liian
monta kertaa,mutta aina olen tallille
palannut..nyt en tosin tiedä,oliko se viimeinen
hevonen elämässäni..enää ei jaksaisi..mutta
niinhän se on että se rakkaus on särkuneen
sydämen arvoista..niin väärältä kuin se
tuntuukin..minulla ei ole kavereita vain
hevosia..aina olen hevosia pitänyt elämäni
lähteenä..ajatellut että onneksi on se
hevonen,muuten ei jaksaisi..nyt en tiedä
enään,pelko kävi toteen.ei ole enään toivoa,ei
elämää..en tiedä,jaksanko enään
kompuroidaelämääni läpi,edes uusien hevosten
voimalla...ne eivät ole sama asia...toivon että
sinun asiasi eivät ole näin huonosti ja koita
pärjätä...