Hyvää iltaa vaan.
Olen maailmanpolitiikasta erittäin valveutunut suomalainen mies, ja voimme todeta seuraavan faktan.
Vladimir Putin on maailman kenties pätevin ja fiksuin johtaja tällä hetkellä, siis koko maailmassa.
Putin on Venäjän pelastaja.
Jeltsin oli juoppo ja häntä USA kusetti ja saattoi Venäjän konkurssikypsään tilaan.
Tämä oli USA:n tavoitekin, eli tuhota Venäjä ja hajoittaa se, ja sitten USA olisi kumppaneineen kupannut Venäjän tyhjäksi käytännössä ilmaiseksi öljystä ja kaasusta.
Oli eräänlainen ihme, että yhdennellätoista hetkellä näyttämölle saapui Vladimir Putin, taustajoukkoineen.
Hodorkosvski oli muuten tämä USA:n suunnitelman yksi toteuttaja, ja hänenkin tavoite oli Venäjän hajoittaminen.
Onneksi hän on nyt vankilassa.
Tähän voisi kirjoittaa romaanin verran syitä ja seurauksia, että mitä Putin pelasti ym.
Tavallinen, maailmanpolitiikasta mitään tietämätön ihmislauma ei kuitenkaan tiedä suurimmasta tosiasioista mitään.
On sanottu, että Bill Clinton oli muka rauhan presidentti.
Paskat! sanon minä ja monet muut.
Clintonin johdolla YK:n suvereeniin itsenäiseen valtioon nimeltä Jugoslavia hyökättiin NATO:n toimesta tekaistui syin.
Ja NATO:n pitäisi olla puolusliitto! LOL!
Muuten, nyt, luultavasti tuleva USA:n presidentti, siis Hillary Clinton sanoi, että USA "pyyhkii Iranin maailmankartalta", ellei Iran ole nöyrä.
Aika kovaa puhetta!
Onko Venäjä sanonut vastaavaa, että pyyhimme maailmankartalta esim. "Espanjan, mikäli Espanjan politiikka ei ole Venäjälle myötämielistä"?
Ei ole ei.
Ja vielä syy miksi jokainen valveutunut kansalainen vastustaa NATO jäsenyyttä.
NATO on USA:n sotilaallinen käsikassara, jolla USA pyrkii saamaan ylivoiman/hegemonian maailmassa.
NATO on kieltäytynyt ehdottomasti ottamasta Venäjää NATO:n jäseneksi.
Mutta esim. Turkmenistan, tuo ihmisoikeuksien täydellinen takapajula, kelpaa NATO:lle, ja on käynyt NATO:n kanssa neuvotteluja mahdollisesta lähentymisestä ja liittymiesestä.
Venäjää ei ikinä NATO ota/ottaisi jäseneksi, koska bottom line on se, että USA on NATO:n pomo, ja muut pitäkööt turpansa kiinni.
Jokainen järkevä ihminen voi tällöin todeta, että NATO on suunnattu Venäjää vastaan, ja USA suunnittelee pitkällä tähtäimellä Venäjän eristämistä/miehittämistä, ja luonnon varojen ryöstöä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä osaisit valita palstan oikein, Natokeskustelulle kun on ikioma palsta, tosin ulkomaalaiset Nato kannattajat täyttävät palstaa aika tiiviisti, käy toki antamassa niille kyytiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&subcat=990
Kekkonen oli pidetty ja tervetullut aina neuvostoliittoon. Ja siellähän oli akat ja veneet yhteisiä samaan tapaan kuin Savossa on aina ollut.
Josko lie Putinkin Kekkosen jälkeläinen, hyvin paljon samoja piirteitä hänestä löytyy kun osaa oikein tulkita.