hävettää

kun lueskelen "miesten" kirjoituksia tällä palstalla. Muutamaa asiallista poikkeusta luukuunottamatta kirjoitukset ovat täynnä vihaa ja totuuksina esitettyjä ennakkoluuloja.

Olen itse hyvin usein katkera. Silloin etsin mielessäni syytä naisiin kohdistuvaan katkeruuteeni. Ajattelen että syy on kasvatuksessani (YH-), vaikka tiedän että oikea syy on oma saamattomuuteni, kunniotuksen puute itseäni ja muita kohtaan sekä täydellinen ylenkatse kaikkea positiiviseen tunne-elämään liittyvää kohtaan. Kai tätä voisi kutsua tunnevammaksi.

Tunnekuohun aikana hillitsen kuitenkin itseni purkamasta katkeruuttani pohjattomilla väitteillä ja naisvihaa lietsovilla tarinoilla, koska tiedän etten koskaan voisi kirjoittaa samalla tavalla kun järjelläni on yliote tunteistani. Tai mikä vielä tärkeämpää; kun kirjoittaa katkerana, niin teksti on tunnepohjaista ja silloin joutuu aina häviölle. Tällä palstalla miehet ovat pahasti häviöllä (Valerie S:kin on suurella todennäköisyydellä mies/poika). Feminismin tosin ei pitäisi edes olla sukupuolten välinen kilpailu, vaan tasa-arvoa edistävä keskustelu. Ainoastaan muutamat tänne kirjoittelevat vissin ymmärtävät tämän (Hertta, Ida, Sanelma, K18 yms)

Palstan miehiltä haluaisin kysyä jos he itse uskovat omiin kirjoituksiinsa, kun lukevat niitä "selvänä" esimerkiksi seuraavana päivänä?

Tiedän että tämä on melko väsynyttä tekstiä kakskymppiseltä, mutta en usko että ikinä olen kykeneväinen tasapainoiseen parisuhteeseen (fyysisesti kyllä, henkisesti en). On kuitenkin muita tapoja kanavoida katkeruus kuin naisten syyttely. Katkeruus kaikoaa kun myöntää että vika on itsessään. Heikot siirtää vastuun muille
9331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kieltämättä Useimpien miesten teksti on aika järjetöntä mutta niin on myös naisten. En osottele ketään sormella mutta olisi heidänkin syytään miettiä mistä puhuvat. Monet vaikuttaa hyvinkin kapea katseisilta monessa suhteessa.
Naurettavaa tekstiä tulee niin naisten kun miesten suusta tällä palstalla. Tasa-arvo sekin on käsitys ja ihmiset ymmärtävät sen eritavalla.

Äänestä
  • ..saa naurettavia vastauksia. Kukapa täällä jaksaisi tosissaan keskustella kun vastapuolikin on miesten silpojalinjalla.

    Äänestä

aina milloin mitäkin niin miesten kuin naisten kirjoittamana. Niistä on hyvä poimia ne mitä pitää mielekkäänä ja jättää muut viestit sikseen. Säästyy monelta vaivalta ja mielikuvalta.

Äänestä

..että miksi yleinen naisten mollaaminen on yleisempää miesten keskuudessa kuin yleinen miesten mollaaminen naisten keskuusdessa. Ihan mielenkiinnosta mietin. Voi olla että miesten psykologiaan liittyy jotain sellaista, joka tekee miehen alttiiksi tekemään suuria yleistyksiä.

Äänestä
  • Jumankekka, Sirpa is back! Nyt alkaa keskustelun taso nousta. Saamme taas lukea intuitioon perustuvaa faktaa. Oheinen kirjoituksesi on esimerkki siitä. Taas tulee väite asiasta, jota kukaan ei varmasti ole esittänyt faktaksi ja sitten perään vielä syvällisiä pohdintoja sen syistä. Kun tai jos keskustelet aikuisten kanssa, niin perusteletko näkymyksiäsi yhtä vakuuttavasti. Ehkä ei kanattaisi sekoittaa omia subjektiivisia luuloja objektiiviseen faktaan, koska ne on helppo kumota esim. "minun mielestäni asia on päin vastoin". Tulee elävästi mieleen sinun esinahkajuttusi, jossa miehet jonossa käyvät omatoimisesti uskoutumassa sinulle, miten hyvältä tuntuu olla ympärileikattu. Luulen, että kovin moni nainen ei voi sanoa omaavansa vastaavaa kokemuspohjaa.

    Äänestä

  • tuo Sirpan mainitsema vaikutelma pitää mielestäni paikkansa. Työpaikoilla, joissa on sekä naisia että miehiä, ei tätä ilmiötä kai erityisemmin esiinny, vai mitä kokemuksia muilla on? Mies- tai naisporukoiden omat erilliset illanistujaiset edustavat omaa "kulttuuriaan", niissä on varmaan luontevaa purkaa kokemuksiaan olan takaa.

    Huomaatko Sirpa, sinua on kaivattu, Jack ilahtui oitis :DD

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    tuo Sirpan mainitsema vaikutelma pitää mielestäni paikkansa. Työpaikoilla, joissa on sekä naisia että miehiä, ei tätä ilmiötä kai erityisemmin esiinny, vai mitä kokemuksia muilla on? Mies- tai naisporukoiden omat erilliset illanistujaiset edustavat omaa "kulttuuriaan", niissä on varmaan luontevaa purkaa kokemuksiaan olan takaa.

    Huomaatko Sirpa, sinua on kaivattu, Jack ilahtui oitis :DD

    mutta tiedän, että naiset haukkuvat miehiä enemmän kuin miehet naisia. tiedän sen siksi, että olen naisten pukuhuoneeessa kärpäsenä katossa. Eikös tämä kumonnut kaikki Sirpan argumentit, hä?

    Vaimoni on kyllä kertonut minulle työpaikkansa naisten mieshuolet ja olen itsekin kuullut toimiston tyttöjen valitusta tumpelomiestensä laiminlyönneistä, mutta harvemmin tulee miesten kanssa juteltua näistä ihmissuhdeongelmista.

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    tuon, mitä sanot ihmissuhdeongelmien käsittelystä miesten kesken. Mutta kyllä te miehet keskenänne puhutte naisista, paljonkin. Eikö?

    Näillä palstoilla aika monet miehet ovat kaipailleet jotain kulttuurista muutosta, tukiryhmiä tms. miehillekin, jotta omia tuntoja, parisuhde- tai perhe- tai porukkaongelmia alettaisiin prosessoida nykyistä luontevammin. Kannatan todella. Eikä puhuminen ole välttämättä juoruamista, siinä kulkee vissi raja.

    hei, ihan tosi! Lue vielä toi Sirpan juttu joka lähtee hänen itsestään selvänä pitämästään oletuksesta ja se pointti on vasta mistä se johtuu. Lopputulos on jokin helkkarin psykologinen rakenne, joka lisää vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvaa agressiota. "minä olen mietinyt". Aha! en voi mitään, mutta jotenkin näen sellaisen huonosti koulutetun ihmisen tarjoamassa omia oletuksiaan totuuksina. tällainen harrastajapsykologi, joka toimii kuin Leila ja Annukka. "mä vaan tiedän" Miehet uskoutuu minulle näissä asioissa" jne.

    Ai vitsi, jos joku tollainen olisi jonkun pomona . Kyllä tollaisella argumentoinnilla alaisilla tirskuisi vedet silmissä nauruaan pidätellessään.

    tottakai miehetkin naisista juttelevat, mutta noi keltä saa ja mitenpäin on kollien juttuja. Ne jutut jäävät kuumimman vaiheen jälkeen ja kuuluvat sen sisäpiiriin. Minun mielestäni naisista revitteleminen nimillä ja yksityiskohdilla on epäherrasmiesmäistä, enkä siihen oikein törmääkään.

    Okei, kerran pari vuodessa kun koko firma on jossakin päin eurooppaa palkintomatkalla, niin meillä on äijillä on jossakin vaihettä loppuiltaa tapana vetää käsiäänestys, kuka tytöistä olisi paras vaimo, kenellä paras perä, huulet, hiukset, silmät, luonne, kävely, firman miss 2003 jne... mutta tämäkin tehdään yleissä käkätyksessä, koska se on jotenkin niin julkeaa ja irvokasta. tämäkin tehdään positiivisessa hengessä ja yleensä jokainen yrittää puhua muita ympäri äänestämään omaa ehdokastaan. Oikeastaan se on aina juoppojen huutoäänestys. Niin, siis minun mielestäni ainakin me puhumme heidän vetovoimastaan herrasmiesmäisen kunnioittaen kiertoilmauksia käyttäen. Mita paremmin jokin jätkämiesmäinen ilmaisu kierretään, sen suurempaa hupia se tuottaa.

    Minun mielestäni ei saa sanoa, naista lihavaksi. Hänellä on korkeintaan vahvat jalat :)

    "jotain kulttuurista muutosta, tukiryhmiä tms. miehillekin, jotta omia tuntoja, parisuhde- tai perhe- tai porukkaongelmia alettaisiin prosessoida nykyistä luontevammin. "
    Jos jotkut miehet ovat täällä kaipailleet noita kulttuurillisia muutoksia, niin ette ole ymmärtäneet, että teille vittuillaan tai sitten taas joku esiintyy miehenä.

    Noi "miesten tunnot" on just sitä saakelin pipertämisä, jollaisiksi femakot haluaisivat miehen muuttaa. Mutta, ei kukaan nainen sellaista päättämätöntä reppanaa omakseen halua.

    hah-hah, mieleeni tulee muutaman vuoden takainen ryhmäteatterin Neloselle tekemä sarja, jossa miehet ja naiset olivat vaihtaneet rooleja. Vesa Vierikko kamppaili epävarmuutensa kanssa, PPP ja Taneli Mäkelä halusivat auttaa häntä puhumaan ongelmistaan ja tunnoistaan. Miesten naiset olivat johtajia tai kapiaisia, jotka kotiin tullessaan avasivat kaljapullon, puristivat miehiä munista ja laskeutuivat väsyneenä sohvalle telkkaria katsomaan. Kun katselin sitä himassa vaimoni kanssa, purin hampaitani yhteen, ja aina kun vilkaisin vaimoani, hän heitti minua tyynyllä, jos vähänkin erotti suupielissäni peiteltyä hymyä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

micke83 kirjoitti:

kun lueskelen "miesten" kirjoituksia tällä palstalla. Muutamaa asiallista poikkeusta luukuunottamatta kirjoitukset ovat täynnä vihaa ja totuuksina esitettyjä ennakkoluuloja.

Olen itse hyvin usein katkera. Silloin etsin mielessäni syytä naisiin kohdistuvaan katkeruuteeni. Ajattelen että syy on kasvatuksessani (YH-), vaikka tiedän että oikea syy on oma saamattomuuteni, kunniotuksen puute itseäni ja muita kohtaan sekä täydellinen ylenkatse kaikkea positiiviseen tunne-elämään liittyvää kohtaan. Kai tätä voisi kutsua tunnevammaksi.

Tunnekuohun aikana hillitsen kuitenkin itseni purkamasta katkeruuttani pohjattomilla väitteillä ja naisvihaa lietsovilla tarinoilla, koska tiedän etten koskaan voisi kirjoittaa samalla tavalla kun järjelläni on yliote tunteistani. Tai mikä vielä tärkeämpää; kun kirjoittaa katkerana, niin teksti on tunnepohjaista ja silloin joutuu aina häviölle. Tällä palstalla miehet ovat pahasti häviöllä (Valerie S:kin on suurella todennäköisyydellä mies/poika). Feminismin tosin ei pitäisi edes olla sukupuolten välinen kilpailu, vaan tasa-arvoa edistävä keskustelu. Ainoastaan muutamat tänne kirjoittelevat vissin ymmärtävät tämän (Hertta, Ida, Sanelma, K18 yms)

Palstan miehiltä haluaisin kysyä jos he itse uskovat omiin kirjoituksiinsa, kun lukevat niitä "selvänä" esimerkiksi seuraavana päivänä?

Tiedän että tämä on melko väsynyttä tekstiä kakskymppiseltä, mutta en usko että ikinä olen kykeneväinen tasapainoiseen parisuhteeseen (fyysisesti kyllä, henkisesti en). On kuitenkin muita tapoja kanavoida katkeruus kuin naisten syyttely. Katkeruus kaikoaa kun myöntää että vika on itsessään. Heikot siirtää vastuun muille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu