Miksi on niin monta kirkkoa/seurakuntaa?
Tuo kysymys kaipaa vastausta.
Vastaan siihen lyhyesti ja tyhjentävästi tässä:
Jeesus kuoli Golgatan ristillä sijaisuhrina meidän syntiemme edestä.
Hän nousi ylös kuolleista!
Siinä alkuasetelma kaikelle muulle Jumalan totuudelle.
Ristin kuolemansa jälkeen Jeesus ylösnousseena kuoleman voittajana ilmestyi yli viidellesadalle luotettavalle ihmiselle. 1 Kor.15:6.
Hän antoi lähetyskäskynsä, että opetuslasten tulee viedä ilosanoma syntien sovituksesta kaikkeen maailmaan. Markus 16:15-16.
Lähetyskäskyn antamisen jälkeen Jeesus meni Taivaaseen, josta oli maan päälle tullut.
Hän lähetti Pyhän Hengen opetuslapsilleen. Apt. 2:1-6.
Opetuslapset lähtivät kertomaan ilosanomaa alkaen Jerusalemista. Sanoma kulkeutui kaikkeen maailmaan.
Jokaisessa pysähdyspaikassa tapahtui opetuslasten kautta ihmeitä ja tunnustekoja; ja ihmisiä tuli uskoon.
Uskoon tulleet kastettiin upotuskasteella vedessä uuden Herransa Jeesuksen Nimeen. Se tarkoitti, että entinen synnissä eletty elämä haudattiin kasteen hautaan. Room. 6:4.
Uusi elämä alkoi ihmisen sisimmässä.
Nämä uudestiyntyneet Jumalan ihmiset luettiin kuuluvaksi siihen seurakuntaan, jonka Jeesus itse perusti Golgatan ristillä.
He eivät perustaneet uutta lahkoa uusille paikkakunnille, vaan levittivät Jerusalemissa alkanutta seurakuntaa uusille alueille.
Seurakunta on yksi, jonka jakaminen on Jumalan edessä synti.
Siis,
uskoon tulleet ihmiset olivat alussa seurakunta. Silloin ei vielä ollut perustettu yhtäkään kirkkoa. Jeesus ei antanut ohjeita kirkkojen perustamiseen.
Saman paikkakunnan uskossa olevat ihmiset kokoontuivat oman paikkakuntansa seurakuntana. Heidän keskuudestaan Pyhä Henki herätti johtajia ja opettajia, jotka sitten olivat kykeneviä auttamaan muitakin eteen päin uskon kasvussa.
Vasta 300 luvulla jKr alkoi muotoutua katolinen kirkko. Se oli ensimmäinen alkuperäisestä kristinuskosta lahkoutunut hajaannuksen aiheuttaja. Syntyi paavius. Paavi julistautui viimein "Kristuksen sijaiseksi" eli otti Jeesukselle kuuluvan paikan.
Mutta pieni joukko apostoliseen uskoon pitäytyviä Jumalan lapsia jäi tuon eksyttävän kirkollisen kehityksen ulkopuolelle. Heitä vainottiin raa`asti kiduttaen ja petojen eteen heitettyinä .
Kirkollisesta eksytyksestä huolimatta Jumalan oikea seurakunta on toiminut kohta 2000 vuotta ulkopuolella kaikkien kirkkojen/seurakuntien. Toimimme edelleen samana Jerusalemissa perustettuna seurakuntana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus!
Yhdyn Siihen!
Jos olet nainen?
YHTYISIN MYÖS SINUUN!
(Hermoja raastavasta elämäntavasta, hermonsa riekaleiksi saaneesta elämäntavasta uskossa jo olleelle luterilaiselle, PYHÄÄ, PYHÄÄ ON KAIKKI, ALKOKIN!!!
Kirkko&Valtio&Alko
Pyhää, pyhää on ryyppääminen!!!