Pahaenteinen

laskeutui palstallemme. Jotakin tapahtuu todella!
4471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Isä X kertoi aikoinaan piirinvalvojana ollessaan eräässä seurakunnassa uuden kirkkoherran tultua valituksi. "Armeijassa kun käveltiin jonossa vapaassa toimintatilanteessa. Kun kuului iloista naurua ja puhetta, ryhmänjohtaja saattoi olla ylen tyytyväinen. Kun porukasta kuului purnaavaa pulinaa, ryhmänjohtaja oli vielä tyytyväinen. Kun porukka oli hiirenhiljaa, ryhmänjohtaja vakavoitui, nyt on jokin pielessä.

Äänestä
  • Ehkä helluntailaisilla on ollut ylistys- ja parannuskokouksia, eikä heillä ole ollut aikaa kirjoitella tänne.
    Ehkä vanhaluterilainen on tajunnut, ettei hän voi löytää vanhaa luterilaisuuttaan ortodoksisesta kirkosta.
    Ehkä homofobiset pohjalaiset käännynnäisortodoksit ovat jo huomanneet, ettei mitään kauheaa tässä maailmassa tapahdu, vaikka he eivät joka viikko tuomitsisikaan kaikkia mahdollisesta homoudesta. Ehkä joku heistä on jo itsekin hyväksynyt itsenä Jumalan luomana ja täysin kunnioitettavana ihmisenä ja Jumalan kuvana homoudestaan huolimatta.
    Kaikille oikeille ortodokseille voin suositella esim. politiikan seuraamista tällä turhanpäiväisellä palstalla roikkumisen sijasta.

    Äänestä

  • muitakin selityksiä kirjoitti:

    Ehkä helluntailaisilla on ollut ylistys- ja parannuskokouksia, eikä heillä ole ollut aikaa kirjoitella tänne.
    Ehkä vanhaluterilainen on tajunnut, ettei hän voi löytää vanhaa luterilaisuuttaan ortodoksisesta kirkosta.
    Ehkä homofobiset pohjalaiset käännynnäisortodoksit ovat jo huomanneet, ettei mitään kauheaa tässä maailmassa tapahdu, vaikka he eivät joka viikko tuomitsisikaan kaikkia mahdollisesta homoudesta. Ehkä joku heistä on jo itsekin hyväksynyt itsenä Jumalan luomana ja täysin kunnioitettavana ihmisenä ja Jumalan kuvana homoudestaan huolimatta.
    Kaikille oikeille ortodokseille voin suositella esim. politiikan seuraamista tällä turhanpäiväisellä palstalla roikkumisen sijasta.

    homoudesta kiinnostunut, ei kukaan muu. Älä viitsi jauhaa enempää tuota vanhaa aihetta!

    Äänestä

henkilö ei ole koskaan OIKEASTI tutustunut homomiehiin, siis ei voi olla oikeaa mieltä heistä!! Erilaisuus pelottaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiljaisuus: kirjoitti:

laskeutui palstallemme. Jotakin tapahtuu todella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu