Merkillinen vallan keskittyminen
Merkillinen vallan keskittyminen yhden ja saman puolueen taakse!
Kyseinen puolue oli hallitusvastuussa edelliset kahdeksan vuotta, jolloin hyväosaiset pärjäsivät yhä vain paremmin ja paremmin, mutta heikko-osaisten olotila tuli vain tukalammaksi.
Mutta asiaan, kyseinen ehkä mafiamaisia piirteitä osoittava ryhmittymä on levittänyt lonkeronsa kaikkialle, missä valtaa käytetään ja samalla ajaa omia tavoitteitaan kiivaasti läpi.
Kyseisen ryhmittymän lonkerot ulottuvat mm. ammattiyhdistysliikkeen johtoon, presidentti-instituutioon, sekä ovat nykyisessä hallituksessa keskeisillä paikoilla varmistamassa heikompiosaisten kiduttamista.
Heitä on mm.
-Oikeusministeri varmistamassa ettei, syrjäytettyjen elämää haittaavia lakeja muuteta!!!
-Työministeri keksimässä lisää byrokratiaa ja rajoituksia syrjäytetyille.!!!
-Sosiaali ja terveysministeri vahtimassa, ettei köyhälle anneta mahdollisuutta nousta suosta!!!
-Valtionvarainministeri varmistamassa, ettei rahaa mene sinne missä sitä eniten tarvittaisiin.!!!
-Opetusministeri
-Liikenne- ja viestintäministeri
-Sisäasiainministeri
-Ulkoasiainministeri
Ammattiyhdistysliikkeessä he ovat ajaneet maltillista tulopolitiikkaa ja samalla ajaneet eduskunnassa kansanedustajille kohtuuttomia palkankorotuksia. Ammattiyhdistysliike ei ole tehnyt elettäkään auttaakseen peruspäivärahalla olevien työttömien asemaa.
He ovat viitanneet kintaalla mm. Lapsiperheille, asunnottomille, työttömille, eläkeläisille, pienituloisille, ja ylivelkaantuneille.
Joista viimeksimainituista eli ylivelkaantuneiden auttamiseen on tehty monia, muka hyviä uudistuksia, jotka on lainsäädännössä laadittu niin pirullisesti, ettei näistä ole suurelle osalle mitään hyötyä.
Heidän tunnuslauseensa on ilmeisesti HYVINVOINTIVALTIO, jota hoetaan aina joka paikassa.
Jos joku politiikko sattuu sohaisemaan kepillä tätä ryhmittymää, kaadetaan se korkealta ja lujaa esim. Suomen ensimmäinen naispääministeri.
Tällä samalla ryhmittymällä on hallussaan suuri osa mediasta, suuria sanomalehtiä, tv toiminnasta, radiokanavista jne... Joissa ei noteerata paljon muiden mielipiteitä.
Terveisin:
Nöyryytetty
Merkillinen vallan keskittymä
Nöyryytetty
1
68
Vastaukset
- RAIVOSTUNUT
Täsmälleen samaa mieltä!!
Olen kurkkuani myöten täynnä tätä sossujen diktatuuria.. nämä punalipun heiluttajat kyllä saadaan kuitenkin kuriin ennemmin tai myöhemmin.
valitettavasti esim kokoomus näyttää nuolevat näitä sossuja jopa oppositiosta käsin.Vielä
pahempia nuolijoita ovat vihreät ja yllätteän jopa kristillisdemokraatit!!!!!!!!USKOMATONTA NÖYRISTELYÄ ESIM KALLIKSELTA!!
Sossjen alas ampumiseen tarvitaan YHTEISTYÖTÄ!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057