Aikoinaan kun kirjoittelin että sampopankki toimii

Aikoinaan kun kirjoittelin että sampopankki toimii,
se näytti olevan vain hyvää tuuria.

Nyt on jo useita kertoja viikon aikana käynyt,
että ei olen toiminut.

näytin wep kamerallani tiedot kahdelle lapsellenikin, sama tulos, eri koneelta ja eri paikkakunnalta
ei toimi.

Osantoni teille joilla on lainaa, sen siirtämien on kalliimpaa, mut on halpaa,
vaihtamisen jälkeen saa kaiken ilmaiseksi jopa
koko ensivuodeksi.
3464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

optimisti olla, mutta pankin liituraita pelletkin on myöntäny, että ongelmia on varmaan kesään saakka. Jos pankin edustaja antaa tollaisen arvion, niin todennäköisesti ongelmat jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Suosittelen kytkimen nostoa.

Äänestä

Ennen tätä uudistusta verkkopankki toimi moitteettomasti.

Nyt on paremmin sääntö kuin poikkeus, että laskuja maksaessa ym. verkkopankki kaatuu vähintäänkin kerran ja pitää kirjautua heti uudelleen.

Onneksi on oma nettiyhteys, kun uloskirjautumista ei ongelman takia tapahtunut. Ne, jotka käyvät pankin sivuilla kirjastossa ym. yleisessä tilassa saavatkin olla tosi tarkkoja kaatuilujen vuoksi, että välimuistit ym. in tyhjennetty - ennen hikisen session lopettamista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se ol tuuria kirjoitti:

Aikoinaan kun kirjoittelin että sampopankki toimii,
se näytti olevan vain hyvää tuuria.

Nyt on jo useita kertoja viikon aikana käynyt,
että ei olen toiminut.

näytin wep kamerallani tiedot kahdelle lapsellenikin, sama tulos, eri koneelta ja eri paikkakunnalta
ei toimi.

Osantoni teille joilla on lainaa, sen siirtämien on kalliimpaa, mut on halpaa,
vaihtamisen jälkeen saa kaiken ilmaiseksi jopa
koko ensivuodeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu