että tuollainen Päivi Räsänenkin saa ihan laillisesti puhua A-talkissa. Ei ole sentään vielä ottanut jesseä kehiin.
Nyt kyllä
ihmetyttää
21556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
>>Nyt kyllä
ihmetyttää 24.4.2008 klo 21.26
että tuollainen Päivi Räsänenkin saa ihan laillisesti puhua A-talkissa. Ei ole sentään vielä ottanut jesseä kehiin.
kansanedustaja, mutta minua ainakin ärsyttää suunnattomasti kyseinen henkilö.
Laitanpa tähän nyt ihan pikamietteet sinusta ja Räsäsestä. Sinä tunnut aidolta, Räsänen ei.
On niitä muitakin kansanedustajia, jotka saavat otsasuonet pullistumaan, mutta tuo otus on kyllä kamalin. Inhoan tuollaista lälläälläälläsyttämistä mitä hän harrastaa.
No joo, jätetään ne jeesukset pois tästä. Tai minä ainakin jätän.
>>kansanedustaja, mutta minua ainakin ärsyttää suunnattomasti kyseinen henkilö.
Laitanpa tähän nyt ihan pikamietteet sinusta ja Räsäsestä. Sinä tunnut aidolta, Räsänen ei.
On niitä muitakin kansanedustajia, jotka saavat otsasuonet pullistumaan, mutta tuo otus on kyllä kamalin. Inhoan tuollaista lälläälläälläsyttämistä mitä hän harrastaa.
No joo, jätetään ne jeesukset pois tästä. Tai minä ainakin jätän.
Ihmetyttääkö sinua joka kerta se, jos joku sinun kanssasi uskonnollisista kysymyksistä erimieltä oleva saa kertoa omia omia ajatuksiaan julkisesti(vaikka ne eivät mitenkään liity mihinkään uskontoon)? Entäs sitten, jos ne liittyvät uskontoon, onko se pahempi asia kuin silloin kun ne eivät liity?
sille, että Räsänen ei kannattanut nollatoleranssia alkorajaksi liikenteessä, oli että pitäähän ihmisen saada käydä ehtoollisella.
Muuten linja oli tuttua kristillistä lähimmäisenrakkautta: lisää sääntöjä ja rangaistusten koventamista, niin maailma pelastuu.
Hyvä puoli tuossa Räsäsen kansanedustajuudessa on, että kansanedustajana se saa vähemmän pahaa aikaiseksi kuin lääkärinä. Jotenkin siitä tulee mieleen Göbbelsin muija, joka tappoi Hitlerin bunkkerissa kaikki kuusi lastaan uskollisuuden osoituksena johtajalleen.
Fanaattisuus asialleen on samaa luokkaa.
"Perustelut sille, että Räsänen ei kannattanut nollatoleranssia alkorajaksi liikenteessä, oli että pitäähän ihmisen saada käydä ehtoollisella."
Sanoiko Räsänen sanatarkasti noin?
"Fanaattisuus asialleen on samaa luokkaa."
Mistä asiasta puhut? Siitä, ettei tarvita nollatoleranssia?
Kiitos tästä!
Ajattelepa sitä, että menet jossain sukupuolitautiasiassa Räsäsen vastaanotolle, ja hän silmät kiinni varovaisesti tutkii missä on vika. Siinä sinä sitten resepti kourassa ihmettelet että onko sinulla joku tauti vai ei ja Räsäskä ihmettelee ennen seuraavaa potilasta, että miksi hän ryhtyi lääkäriksi.
Laihduttiko muuten Göbbelsin muijakin itsensä tuollaseksi kuin Räsäskä. Ennen kuin tappoi ne lapsensa. Mahdetaanko me saada tästä banni?
leffan nimeltä "Perikato", joka kertoo Hitlerin viimeisistä tunneista. Siitä tuo mielleyhtymä.
Juu, kyllä Göbbelsin muija oli melkoinen luuviulu:)
"Mahdetaanko me saada tästä banni?"
Haitanneko tuo mittään, vaikka tulisikin. Monesti eniro onnistuu bannaamaan kaikki asiakkaansa päiväkausiksi, vaikkei kait ole tarkoituskaan. On kait sukua Sampo-pankille:)
"Sanoiko Räsänen sanatarkasti noin?"
Olihan siinä perusteluissa myös yskänlääke mukana. Ohjelma tulee varmaan uusintana tässä joskus, niin voit itse katsoa.
"Mistä asiasta puhut? Siitä, ettei tarvita nollatoleranssia?"
Yleisesti kristittyjen halusta muuttaa maailma sellaiseksi, jossa säännöt ja rajoitukset ovat niin tiukat, että jokainen ihminen muuttuu rikolliseksi. Räsäsen tarkoitushan on alentaa promillerajaa nykyisestä 0,5:stä 0,2:een, vaikka hyvin tietää, että muutoksella ei ole mitään merkitystä liikenneturvallisuudelle.
Kristitty on syntinen ja haluaa, että kaikki muutkin ovat.
Tuo mitä kirjoitit:
"Yleisesti kristittyjen halusta muuttaa maailma sellaiseksi, jossa säännöt ja rajoitukset ovat niin tiukat, että jokainen ihminen muuttuu rikolliseksi."
Jos jostain pystyisin löytämään syitä olettaa noin, olisin hetkessä ateisti. Ongelma vain on se, että noin voi olettaa kristityistä vain, jos on kasvatettu uskomaan siten, eikä ole sen kasvatuksen jälkeen onnistunut kyseenalaistamaan uskomuksiaan.
määräysten ja sääntöjen jatkuva tiukentaminen ole yksin KD:n yksinoikeus. Rangaistusten koventaminen on yleinen toive monen muunkin puolueen ja ns. "kansan" piirissä. Sitten ihmetellään, kun kopsahtaa omaan nilkkaan.
Jos valtiontalous lasketaan lainsäädäntötyöstä ulos, niin ihmettelen kyllä, miksi joka vuosi pitää säätää satoja uusia lakeja. Luulisi nyt vanhoillakin pärjäävän pari vuotta. Liikenne on oikein erityisesti hampaissa, vaikka Suomessa kuolee vain n. 450 ihmistä liikenneonnettomuuksissa per vuosi. Samaan aikaan yli tuhat ihmistä ottaa itseltään nirrin pois vapaaehtoisesti. Koska Räsänen puuttuu tähän ongelmaan? Pitäisikö itsemurhan tekijöiden rangaistuksia koventaa?
"Ongelma vain on se, että noin voi olettaa kristityistä vain, jos on kasvatettu uskomaan siten, eikä ole sen kasvatuksen jälkeen onnistunut kyseenalaistamaan uskomuksiaan."
Jos tarkoitit tuon minulle, niin ei istunut. En ole saanut mitään erityisen kristittyä/ateistista kasvatusta. Olenpahan vain seuraillut ko. puolueen tekemisiä ja yleistä suuntausta tässä maassa.
Oikeastaan poliittinen keskustelu istuu huonosti palstan teemaan "keskustele ateismista". Tosin useimmat aloitukset täällä koskevat muita uskontoja, kuin ateismia, joten lienee palstan tapa.
ja uskonnollinen aate sopii huonosti poliittisen puolueen nimeksi, vaikka sekin on aika yleinen tapa.
Kristillisdemokraattien nimi mielestäni viestii sekä arvopohjaa, että poliittista suuntautumista. Siinä mielessä olet ihan oikeassa, että on vaikea erottaa arvokeskustelua politiikasta, eikä pitäisikään erottaa niin jyrkästi kuin pyritään tekemään. Kuitenkin vielä arvopohjastakin on vähän matkaa uskontoihin tai ateismiin. Olkoonkin, että kaikki vaikuttaa ainakin vähän kaikkeen.
ovat lämpimiä sekularismin kannattajia, kun kyse on Turkista, mutta uskonnollinen hapatus muuttuu "arvopohjaksi", kun tullaan omiin poliittisiin systeemeihin.
Minusta mielikuvitusolennot eivät kuulu enää tämän päivän länsimaiseen politiikkaan. Ne "kristilliset arvot" voi luetella puolueohjelmaan sellaisina, kuin mitä niillä todella tarkoitetaankin. Käsite "kristillinen arvopohja" voi pitää sisällään melkein mitä vaan.
Euroopasta on vaikea löytää kristillisdemokraattista puoluetta, joka olisi suoraan sitounut vaikkapa Raamattuun. Arvaisin, ettet löydä mistään maasta, koska politiikka on niin selvästi uskonnoista erillistä. Arvopohjasta puhuminen on paljon rehellisempää, kuin väittää jotain Eurooppalaista puoluetta uskonnolliseksi. Ymmärrän kyllä, jos joku fanaattisesti jotain uskonnollista näkemystä puolustava haluaa vetää uskonnot mukaan poliittiseen keskusteluun. Nykyisten pulueiden linjauksia ei silti voi väittää uskonnollisiksi, vaikka niistä voisi löytää jotain yhteistä arvopohjaa tiettyjen uskontojen kanssa.
Euroopan ulkopuolisissa maissa tilanne on melko selvästi erilainen. Mielestäni provosointisi on siinä mielessä aivan turhaa. Saat tietenkin sitä jatkaa jos niin tahdot, mutta enpä pitäisi sitä edes kovin rehellisenä tapana puhua asioista.
tuo kirjoitteluni olisi vain, jos siitä provosoiduttaisiin:)
Se, että kristinusko on menettänyt aseensa, joilla yhteiskuntaa kyykyttää, ei tee siitä yhtään vaarattomampaa oppijärjestelmää kuin islamistakaan. Siitä on historia todistuksena.
Täytyy toivoa, että islamille käy samoin kuin kristinuskolle, eli että se maallistuu:D
Kristinuskoon pohjautuvien arvojen käytännölliseen yhteiskunnalliseen toteuttamiseen sopii paljon luontevammin demokratia, kuin teokratia. Se on asia, joka erottaa kristinuskon ja islamin arvopohjan niiden käytännön ilmenemisen osalta melko perusteellisesti. Tämän erottaminen ei tietenkään kuulu sinulle, enkä tällaiseen eri asioiden toisistaan erottamiseen viitsi edes kehottaa, ettei nyt ainakaan se pääse kyseenalaistamaan ateistista ajatteluasi tässä suhteessa.
tänään ykköseltä klo. 13.45.
Joo, ei tuollaisella promillekikkailulla liikenneturvallisuus kohene tippaakaan. Yhtä vähän kuin kieltolaki vähensi juopottelua.
Se noissa kristillisissa häiritsee, että aina ollaan pykäämässä sääntöjä ja uusia määräyksiä.
Ja se helvetinmoinen ahdasmielisyys. Kun Räsäskä nyt itse sattuu olemaan hetero, niin sehän on päivänselvää hänelle, että kaikkien muidenkin pitää olla ja jos eivät ole, niin ei niillä ainakaan samanlaisia oikeuksia saa olla kuin hänenlaisillaan heterojumaluskovaisilla.
sinäkin ilmeisen kristittynä voisit mennä peilin ääreen ja miettiä, mikä oikein meni pieleen. Kristityillä kun on ollut monta sataa vuotta dominoiva asema uskonnollisessa kentässä, mutta lopputuloksena on ollut enimäkseen kansanmurhia ja muita pienempiä rikoksia. Missä kohtaa se Jeesuksen sanoma sellaisen puuhastelun alkoi sallimaan? Vai valtasiko saatana koko kuppikunnan?
Mitä tulee demokratiaan, niin ainakin minun on vaikea löytää sille tukea raamatusta. Pikemminkin päinvastoin. Kuninkaita ja kuninkaiden kuninkaita on kirja täynnä. Ei tainnut jessekään paljon äänestyttää opetuslapsiaan seuraavan matkakohteen valinnassa. Mitä teokratioihin tulee, niin eikös kaikkien kristittyjen äitikirkon majapaikka, Vatikaani, ole teokratia mitä suuremmassa määrin? Sieltä sitten ohjeistetaan yli kansallisvaltioiden rajojen esim. ehkäisyasioissa.
Ateistisessa ajattelussa on sellainen hyvä puoli, että minun ei tarvitse pelätä, että sen nimissä olisi ketään tapettu tai kidutettu. Kristinuskon rakastava jumala se vain joka päivä sallii kannattajilleen moisen menon. Eräille, kuten GWB:lle tuntuu olevan jopa vaikea myöntää, ettei niin saisi tehdä.
ihmetyttäisi se, jos siellä aatookissa joku puhuisi laittomasti.