Jumalan rakkaus on suunnattoman suuri, mutta samalla Hän näyttää aivan pienissä asioissa, että rakastaa meitä.
Mietin tässä viikolla, että voi kun olisi
valko- ja sinivuokkoja täällä Savon maassakin, etelässä kun totuin niiden kukkimiseen.
Sitten muistin, että syntymäkotini koivikkoon on istutettu etelästä tuotuja valkovuokkoja. Voin siis hakea juurakkoja sieltä, ajomatkaa kyllä tulee 60 km. Mutta saman tien voi sitten kyläillä ystävien luona.
Mutta ne sinivuokot. Ei ole, ei.
Menin seuraavana päivänä ulos, kävelin vanhan navetan seinustalle katsomaan lumikelloja.
Huomasin, että portaan sementtilaatan ja seinän välissä on jotakin. Menin lähemmäs ja tajusin:
Siinä kukkii sinivuokko, paikassa, jossa ei näytä olevan multaa paljon ollenkaan.
Kysyin sinivuokosta ihmiseltä, joka oli asunut paikalla kolmisen vuotta sitten, sitä ei ollut ollut silloin. Eli nämä ihmiset, jotka olivat
asuneet tässä välillä, olivat tuoneet siemenet etelästä. Tai sitten vuokko oli vanhempaa, välillä piilevänä ollutta kantaa.
Mutta juuri tänä keväänä, kun kaipasin sinivuokkoa, se oli siinä kynnyksen sementin välissä kukkimassa.
Luojan lahja luodulleen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva että joku iloitsee noin pienistä asioista :)
Hyvä ruoka - parempi mieli. :) Kahvia justiin keitin ja sitä meinaan nauttia kanelikorpun kanssa :). Kissa katselee ulos ikkunasta - kissa on ihana kaveri! :) Juttelin tänään ystävän kanssa puhelimessa. :) Kohta tarkoitus käydä kävelyllä, kaunis sää. :) Ja paljon muuta! :)