Raamatun opit hylkäsin jo lapsena, kun pyhäkoulunopettajalta kysyin, että minne se perheemme lemmikkikissa oikein kuoltuaan joutui ja näkisinkö sitä enää koskaan. Pienen lapsen mieli koki hirvittäväksi vääryydeksi sen, että minulle vastattiin kissojen menevän VARMAANKIN kissojen taivaaseen. Ymmärsin olla vaiti ja kysymättä lisää, vaikka asia jäikin kaihertamaan mieltäni. Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin olen menettänyt liudan rakkaita eläinystäviäni ja päättänyt, että kuoltuani en suinkaan halua sinne kristittyjen taivaaseen. Haluan sinne missä ne rakkaat eläinystäväni minua odottavat. Jos heille on oma taivaansa, niin lieköhän universumimme Luoja tarpeeksi ymmärtäväinen, jos kuoltuani esitän toiveen pääsystä tuonne kissojen, koirien, hevosten ja muiden eläinten luokse ikuisuuteen? Koen vain olevani onnellisempi kun ympärilläni on eläimiä. En minä taivaana edes pitäisi sellaista paikka, missä niitä ei olisi. Se olisi minulle pahin mahdollinen helvetti!
Entäs eläimet?
Eläinrakas!
481672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Hylkäämäsi raamatun-oppi opettaa muistaakseni myös jotenkin niin että---> "Kuka tietää minne henki menee, sama on eläinten ja ihmisten kohtalo"-->jotenkin näin.
Eli ei tässäkään suhteessa ole hätää. Luultavimmin toiveesi toteutuu ja "pääset"[joudut] i-h-m-i-s-e-n-ä aivan samaan mestaan kuin lemmikkisi ---> eli hautaan.
Sinänsä ajatus i-h-m-i-s-m-ä-i-s-e-s-t-ä jatkuvuudesta kuoleman jälkeen on luonnollinen, mutta onko se realistinen syvemmin ajateltuna--->mielestäni ei ole.
'Taivas on sininen ja valkoinen' [ja tähtiäkin täynnä], mutta se rajautuu olevaisuuteemme.
Olisi aika outoa että eläisimme samaa 'gendreä' uudella tasolla-->minkään oleellisesti muuttumatta.
Mihin elämän-kierto pysäytettäisiin, mihin olento-maailman muotoon-->haukeen, torakkaan ,ruusuun--> siis, mikä olisi riittävän tietoinen olento [meidän mielestä] saadakseen sielullisesti iankkaikkisen elämän "taivaassa"?
Muuttuisiko olentojen maallinen muoto, tajullisuus etc., näkeekö kukaan tässä ongelmaa. :)
Entä miten tuo "helvetillisyys", jos ajattelen itseni kautta ---> "taivaassani" ei paljon ihmismäisiä olentoja heiluisi [edes ajatuksellisesti], joku toinen taas varmaan tykkäisi 70:nen neitsyen seurasta, viinistä ja hevi-musiikista?
Eli i'h'm'i's'm'ä'i's'e'n ajattelun kautta ei homma skulaa, se muotoutuu naurettaviksi, absurdeiksi jatkumoiksi--->jotka vesittää [mikä voikin olla kyseisten ajatusten tarkoitus] oleellisia ja totuudellisiakin asioita kuoleman jälkeisistä maailmoista.
tulet näkemään kaikki eläinystäväsi. :-)
jo Martti Luther otti asiaan kantaan, ja hänen mukaansa myös eläimillä olisi sielu ja ne palaisivat kuoltuaan takaisin Jumalan luo.
Mutta ohessa aiheesta lisää:
http://www.near-death.com/animals.html
Tuo yleinen käsitys että eläimillä ei olisi sie-
lua ja kuolemanjälkeistä elämää,on minun mieles-
täni ihmisten itsensä keksimä.
On helpompi teurastaa eläimiä syötäväksi tai
käyttää niitä eläinkokeisiin ,kun pitää eläimiä
vain hyödykkeinä.
Jos uskoo että eläimilläkin on sielu ja ne ovat
tuntevia olentoja,niiden tappaminen ja huono koh-
telu tuntuu paljon vaikeammalta hyväksyä.
On totta,että monet uskovaiset eivät usko eläi-
millä olevan sielua,mutta on heidän joukossa sel-
laisiakin jotka uskovat että myös eläimillä on
sielu.
En tarkoita sielulla samaa asiaa kuin benedi,jol-
le veri on sama kuin sielu.Sielu on minulle se
tietoisuus joka jää jäljelle ruumiin kuoleman
jälkeen.
Ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä,ei taivas
olisi minunkaan mielestä hyvä paikka jos sieltä puuttuisivat eläimet.
Ihmisiltä oli suurelta osin kadonnut kyky nähdä henkimaailmaan. Yksi syy miksi alttareilla uhrattiin eläimiä (etelä-amerikassa ihmisiä) oli nähdä eläimen irtaantuvassa astraaliruumiissa henkiseen maailmaan. Siis uhrieläimen fyysinen ruumis oli alttarilla ja eläimen kuoleman hetkellä kun sielu eli astraaliruumis irtaantui, ihminen keskittyessään "katselemaan uhria" näki sielunmaailmaan.
Dzinni pyytää anteeksi hyvin vajavaista esitystapaa.
Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset vihreät ruohot ravinnoksi. Ja tapahtui niin. Siis eläimillä ei ole elävää sielua.
Se että tulkitset raamatun erilailla ei tee sitä totuudeksi.
Sitäpaitsi tuon raamatun kohdan mukaan eläimilläkin on sielu.
Kivellä eli mineraalilla on Fyysinen.
Kasvilla on fyysinen ja eteerinen.
Eläimellä fyysinen, eteerinen ja astraalinen eli sielullinen olemuspuoli.
Ihmisellä on fyysinen, eteerinen, astraalinen ja henkinen, eli minuus.
Eläimellä on sielu ja ns. ryhmähenki, siis ei yksilöllinen.(ei "minuutta") Eläimen minuus on vielä "rajan takana" henkisessä maailmassa.
On pikku peto joka käy itseään huomattavasti isompien otusten kimppuun, siksi koska hän DD:- "luulee" olevansa paljon isompi eläin.
Kuollut peto minkki luulee olevansa? Arvatkaa?
Minä en kerro, ette kuitenkaan uskoisi. DD:-
Niin, eläinten sielunmaailmasta tunki minkkiin, minkin pikku sielun syrjäyttäen huomattavasti "isompi" sielu.
Mahtaako kettutytöt tietää minkä ne "irtipäästää"?
Johan on hurjat jutut!
Ei ole dino.... ei sentään.
Jutut on hurjat juu. Ajattelin kirjoittaa käärmeistä, ja siitä miten mennään käärmeiden sielunmaailmaan. Mutta ei sitä kukaan noteeraa muuta kuin vittuilemalla niin miksi kirjoittaisin. DD:- Nykyaika on niin RAADOLLINEN.
Taas mopo uhkaa karata, tai karkasi jo.
Kun kerran aloit. Onhan täällä vaikka kuinka monta kiinnostunutta. Ei kaikki ole vittuilijoita.
uudessa maassa, jossa pelastettut asuvat, on kaikkia mahdollisia eläimiä, jopa sellaisia jotka eivät ole ajatukseeenkaaan astuneet...
Mitä le opettajasi keksinyt Raamatusta, mutta eläimiä on ja paljon siellä missä Jumala asuu!!
samanarvoisia Jumalan silmien edessä?
että ne pääsisivät taivaaseen :)
uskoa vaadita??? Kristinuskohuuhaa ei tarkoita, että Jumala vaatisi uskoa. Kristinusko haluaa ihmisille uskotella, että usko vaaditaan, mutta kai se nyt järjelläkin on pääteltävissä, että jos usko vaadittaisiin, niin Jumala olisi antanut meille kaikille samanlaiset lähtökohdat. Kukaan ei syntyisi hinduksi tai muslimiksi, vaan kaikki syntyisivät kristityksi. Ei kai kukaan Jumala ihan vaan pilanpäiten tee toisille ihmisille taivaaseenpääsyä mahdottomaksi ja toisille helpoksi? Johan se olisi hirvittävä tyranni se sellainen Jumala!
Jumala vaatisi ihmisiltä jotain uskontoa,kunhan
pilailin,huomasit kai hymiön kirjoitukseni lopus-
sa.
Mutta uskovaisten mielestä se on niin että pitää
olla kristitty jos mielii sinne taivaaseen pääs-
tä.
Taitaa se uskovaisten taivas olla aika harvaan
asuttu,kun on niin paljon porukkaa jotka ei sinne
(heidän mielestään)pääse...
jokunen Paavi ja pari muuta kirkonmiestä muutama hihhuli seuranansa. Minnehän ne muut menee? Siellä taitaa olla parempi meininki kaikesta päätellen! :-)
>Kukaan ei syntyisi hinduksi tai muslimiksi, vaan kaikki syntyisivät kristityksi.>
Kukaan ei synny kristityksi vaan kaikki syntyvät samanlaisina vailla Jumalan kirkkautta ja erossa hänestä. Se on sitten eri asia mihin kulttuuriin syntyy, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kristityksi tulolle. Joka puolella maailmaa kaikkien kulttuurien keskeltä uudestisynnytään Pyhän Hengen vaikutuksesta.
samanarvoisia...pieni poikanenhan paimentaa sutta ja karitsaa kedolla....eläimiä ei taivaassa syödä,...koska siellä ei tehdä mitään pahaa ja vahinkoa ei eläimelle, eikä ihmisille...
" Missään minun Pyhällä vuorellani ei tehdä pahaa eikä vahinkoa"
Kukaan ei syö eläimiä, sillä Taivaan maassa kasvaa kaikki mahdolliset vihannekset ja hedelmät...ja elämänpuu antaa ikuisen elämän, kun siitä säännöllisin väliajoin käymme syömässä!
Ihmisen ikuinen elämä perustuu siihen, että me pääsemme vapaasti syömään elämänpuusta!!
uskontoja, ei puolueitas vaadi, mutta uskoa hän vaatii, koska ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen.
Emmehän me nyt näe pelastusta, emmekä Jeesusta, mehän vaellamme uskossa emmekä näkemisessä!!
Eikös uskovaiset ole sitä mieltä että vaan
kristityt pääsevät taivaaseen,ja kristinuskokin
on uskonto.
Sen uskon,joka johtaa taivaaseen,pitää siis poh-
jautua kristinuskoon,eikä johonkin muuhun uskon-
toon,esim. islamiin tai buddhalaisuuteen.
Elikkä sillä siis (kristittyjen mielestä) on pal-
jonkin väliä minkä uskonnon oppien mukaisesti
uskoo.
Sellaista Jumalaa ei ole.
Maailmassa on paljon uskontoja, eikä silti Jumala vaadi pitämänn mitään niistä uskonnoista pelastuksen ehtona!
Kuitenkin Hän sanoo: " Pitäkää usko Jumalaan"
" Sentähden minä sanon teille: kaikki mitä te rukoilette ja anotte uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva" Mark 11: 22-24
Jos rukoilet pelastusta, ja uskot että sen saat, niin se on eräänä päivänä sinulle tuleva, ilman "uskontoja"
Ihanko totta?
Kyllä vain, sillä " Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" Heb. 11: 1, 6
" Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen: Sillä sen joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on ja että hän palkitsee ne jotka häntä etsivät"
Jos sanot ja uskot, ettei Jumalaa ole, niin mitä sinun uskosi sinua hyödyttää?
Mutta jos uskot että Hän on, ryhdyt toimiin että Jumalan tahto tapahtuisi elämässäsi.
Hyvä esimerkki uskosta oli Mooseksen aikana, kun kansa napisi Jumalaa vastaan, niin leiriin tuli käärmeitä, jotka purivat , leiriläisiä, ja kuolleita oli paljon!
Mooses nosti vaskesta tehdyn käärmeen puun päähän, ja jokainen joka siihen katsoi, jäi eloon!!
kts. Joh 3:14 Samoin Jumala ylensi Kristuksen, Jumalan Pojan paalun , ristin päähän, että jokainen joka Häneen katsoo jää eloon...sitä on usko, eikä se ole uskonto!
Eihän Jumala lähettänyt Poikaansa rankaisemaan ja tuomitsemaan maailmaa, vaan siksi, että me hänen kauttaan pelastuisimme " Joh 3: 17, 18
" Joka uskoo häneen (so. Jeesukseen), sitä ei tuomita!! Mutta joka ei usko; se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen"
Jumala järjesti ihmiskunnalle pelastuksen, eikä muuta pelastuskeinoa ole olemassa, kuin Jeesus, koska on vain yksi Jumala ja yksi Taivas, missä Jumala asuu.
...eihän muilla jumalilla ole omaa taivasta, ja eiväthän muut Jumalat ole elossa kuin Jeesus , Isä ja Pyhä Henki!
Kuinka kuollut jumala ketään pelastaisi?
Siis älä etsi uskontoa, vaan uskoa Jumalaan!!
Uskomme ja pelastuksemme kohde on siis Jeesus!!
Joh 3: 16
Mehän pelastumme armosta, uskon kautta!
Miksi? Siksi , koska olemme tehneet niin paljon syntiä, ettei meillä kenelläkään ole sellaisia omaisuuksia , joilla voisimme maksaa syntimme Jumalalle, jota vastaan olemme rikkoneet!!
Tämän takia ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa vastaan armo!! Ef. 2:8
" Että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta, tulisimme iankaikkisen elämän perilliseksi toivon mukaan" Tiit. 3:7
" Paljon ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta" Room 5: 9
Huomaa meidän ajatuksemme ja elämämme oikaistaan, oikeamielistetään uskon kautta Jeesuksen sovintovereen!! , rahaa, eikä uskontoa ollenkaan tarvita!!
Uskoa tarvitaan, ja sen saa kun pyydät Jumalalta!
Sano: " Herra anna minulle uskoa, että voisin uskoa siihen, miten sinä olet pelastuksen meille järjestänyt" !
" Niin päätämme että ihminen vanhurskautetaan, uskon kautta, ilman lain tekoja"Room. 3:28
Ihmisen teothan ovat Raamatun mukaan, kuin saastainen vaate hänen edessään. ne eivät siis kelpaa myöskään pelastuksen välineeksi!!
" Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta--se on Jumalan lahja" Ef.2:8
.." ette tekojen kautta ettei kukaan kerskaisi"
Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (10)
Kristus onnistui siinä missä me epäonnistuimme, Jumalan lain noudattamisessa,--kun me taas rikoimme ne...ja teimme syntiä...niinpä ei kukaan voi sanoa, että pelastuin omilla töilläni, kun en koskaan:
" valehdellut, varastanut, tehnyt huorin, en sanonut väärää todistusta, ei koskaan minulla ollut epäjumalankuvaa huoneessani, ..ja joka sapatti menin synagookaan , ja lepäsin Herran päivänä, enkä toimittanut omia askareitani..jne.
Pelastuksen evankeliumi on siis: 1 Kor 15:1-4
..että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan.."
Synti minkä teimme , on tämä: " Me rikoimme Jumalan lain"
" Syntiä en olisi tullut tuntemaan, ellei laki olisi kertonut mikä on syntiä"
Kun luet päivittäin Jumalan lakia, ja mietit sitä, niin tajuat miten pahoin olet menetellyt Jumalaa ja lähimmäistäsi kohtaan....jos et siitä tule synnin tuntoon, sekin on Jumalan ihme!
Koska laki ei voi sinua pelastaa synneistäsi " Synti on laittomuus"...ei rahasi, ei tekosi..on pakkoa uskoa Jeesukseen ja anoa armoa!!
Ja voit uskoa, että Jeesus armahtaa suurintakin lainrikkojaa!! ..ja ilman uskontoa!!
sielu, ruumis, ja henki on, mutta mikään niistä ei ole kuolematon!!
Raamattu opettaa meitä näin: " Jumalalla yksin on kuolemattomuus"!! Ei meidän pollella, eikä pollen omistajalla!!
Jumala vaatii uskoa Jeesukseen.
Kristinuskossa kerrotaan Jeesuksesta.
Muissa uskonnoissa ei puhuta Jeesuksesta,paitsi
islamissa,mutta heille Jeesus on vaan yksi
profeetta muiden joukossa eikä Jumalan poika
niin kuin kristinuskossa.
Usko Jeesukseen pohjautuu siis nimenomaan kris-
tinuskoon,eikä muihin uskontoihin.
Koska taivaaseen pääsyn edellytys kristinuskossa
on usko Jeesukseen ja että Hän on sovittanut
ristillä ihmisten synnit,sillä on siis paljonkin
väliä minkä uskonnon oppien mukaan ihminen uskoo.
Kristityt uskovat että ketkään muut ei pääse
taivaaseen paitsi kristityt,sitten kyllä muutkin
pääsevät taivaaseen jos kääntyvät ennen kuole-
maansa kristinuskoon.
Eli kyllä sillä uskonnollakin vaan tuntuu olevan
väliä,usko Jeesukseen perustuu kristinuskoon ja
Raamattuun,joka on kristittyjen pyhä kirja.
Raamattuunhan koko kristinuskokin perustuu.
Sinäkin benedi siteeraat koko ajan Raamattua etkä
esim. Koraania tai jonkun muun uskonnon pyhää
kirjaa,sinunkin uskosi perustuu siis vankasti
kristinuskon pohjalle eikä mihinkään muuhun us-
kontoon.
Eli kristityille ei siis ole sama minkä uskonnon
oppien mukaan ihminen uskoo,sen täytyy olla kris-
tinusko,muuten ei pelastu ja pääse taivaaseen.
Eiväthän kristityt tekisi lähetystyötäkään jos
olisivat sitä mieltä että Jumalalle on aivan sama
mitä uskontoa ihmiset harjoittavat ja mihin usko-
vat.
Jumala ei siis vaadi ihmiseltä uskontoa,vaan us-
koa,mutta tämän uskon täytyy perustua kristinus-
koon,ja kristinuskokin on uskonto.
Näin minä olen tämän asian käsittänyt.
Itse en usko minkään uskonnon opetuksiin
100%:sti.
Tuollainen taivas on pihvinystävän helvetti.
Vihreille ja vegetaristeille tuollainen on luonnollisesti taivas ja paratiisi.
Minkkeihin enkelit pistävät T-rexien sieluja/henkiä. Tämä tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan suuria ongelmia minkkien alkaessa hyökkäilemaan kaikkia alle viiden tonnin nisäkkäitä vastaan. Ihminen mukaanlukien. Värähtelytasohan on taasen muuttumassa.
Ei niin kivaa. :-(
Nekö luulevat olevansa isompia kuin ovatkaan? Sääli niitäkin.
Kirjoittanut tuota.
Mutta oikeastaan se voisi olla niin. :-)
Sääli että jotkut lainaavat toisten nimimerkkejä.
ei pääse taivaaseen! :)
no hieman ihmettelinkin!!??
mutta haluan arvata minkin sielua....
sen sielu on joko sapelihammastiikerin
tai lohikäärmeen????
...ja aivan oikein arvattu
....minä voitin
ai en vai :-o
He joutuvat helvettiin. :-)
ei ole kirjottanut mitä tai tota???!!
Pitäsköhän mennä, NUKKUMAAN? Siis MINUN?!!!!
"Minkkeihin enkelit pistävät T-rexien sieluja/henkiä. Tämä tulee tulevaisuu....."
siis hän joka kirjoitti tuon tekeytyi Dzinniksi
minä en olisi ostanut tuota ajatusta
ja taidan aavistaa kuka on sen takana.....
päästänkö leijonani valekirjoittajan uniin ;-D
no voin olla väärässä
Ihmettelin kyllä sitä että ne käyvät kaikkien kimppuun, mutta sitten kun ajattelin että ne luulevat olevansa T-rexejä niin sekin ajatus ei ollut ihan mahdoton.
Että silleen. :-)
Raamattu kertoo että, " vasta Antiokiassa apostoleja alettiin kutsua kristityiksi"...Lukua ja .jaetta en nyt muista!
Kuinka me henkilökohtaisesti löydämme pelastuksen?:
1: Apost. 16:31 " Niin he sanoivat: " Usko Herraan jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi"
Huom. Apostoli ei sano " tunnet pelastuneesi" vaan " sinä pelastut"!!!
" Sentähden ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnin tunto" Room 3: 20
Sinä tunnet kymmenen käskyä, ne ovat välttämättömiä noudattaa, mutta me olemme jo rikkoneet jonkun niistä, ja samalla kaikki!
Koska näin on, meille pitäisi tulla synnin suru, syyllisyys, koska olemme tehneet pahaa lähimmäisillemme ja Jumalalle...ja rahaa ei huolita maksuksi!
Huomaa, että laki ei voi meitä pelastaa, mutta se voi osoittaa mitä pahaa ja syntiä ollaan tehty!
Lue Room 8: 3 " Sillä mikä laille oli mahdotonta...lähetti Jumala oman Poikansa...
Raamattu puhuu evankeliumista, se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi...Room 1: 16, 17
,,,Vanhurskas on elävä uskosta" ...Uskosta kehen?
Jumalan Karitsaanpa tietenkin , joka ottaa pois maailman synnin"..
Vanhurskas on elävä uskosta Jeesukseen, ja evankeliumi on sen uskon voima!
" Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut...Apost 16:31
" Sillä minä annoin teille ennenkaikkea tiedoksi sen,minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan" 1 Kor. 15: 3
Kristittyjen pyhä kirja, kertoo Jeesuksesta, johon uskoen me pelastumme, koska Jeesus on kuollut syntiemme tähden!!
Pelastumme Armosta, kun ei ole millä korvata Jumalalle aiheutuneet kustannukset pelastuksestamme!!
Kait sinä ymmärrät, että Taivaalla, so, Jumalalla olisi oikeus laskuttaa, matkoista, ajanhukasta, kiusanteosta, pilkaamisesta, vääräntodistuksen antamisesta...10- käskyn lain rikkomisesta, sakot, ja korvaukset..Ja entäs kivusta ja särystä, syyttömänä pieksännästä, vaatteiden likaamisesta,
Ja kukaan ei tiedä mitä Jeesuksen Isä voisi vaatia!
En minä ole mitään silloin ollut tekemässä, sinä intät...ei auta, samoja syntejä olet sinäkin tehnyt, kuin muinaisvanhempasi!!
" Jokainen joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.1 Joh.3:4
Uskohan se on joka luetaan meille vanhurskaudeksi, ei kristinuskoa!
" Sillä mitä Raamattu sanoo: " Aabraham uskoi Jumalaan ja se LUETTIIN hänelle vanhurskaudeksi" room 4: 3
Kun uskomme Jeesukseen, syntiemme sovittajaan, hän siirtää oman puhtautensa, pyhyytensä ja lakinsa meidän mieliimme!!
Jeesus oikeamielistää meidät, sitä ei uskonto voi tehdä!! lue Room 5:18
, ...niin myös yhden ihmisen teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi" Room 5: 18
Katsopas tämä!
"" Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko , se on jo tuomittu, koska ei ole uskonut Jumalan ainokaisen pojan nimeen" Joh 3:18
Minun uskoni ei perustu Raamattuun, vaan Raamatun ilmoittamaan persoonaan, Jeesukseen...kyllä, kyllä, kyse on henkilöpalvonnasta!!
Osoitamme kunnioitustamme, tottelevaisuuttamme ja rakkauttamme Jeesukseen, ...ja tietenkin tottelemme Hänen sanojaankin, jota on ilmituotu Raamatussa!
Pelastukseen on tietenkin vielä muitakin tikapuita...jotka perustuvat siihen , että Jeesus käskee, tai toivoo palvelijoiltaan, veljiltään tekoja!
Pitäähän parannus, jossain välissä tehdä!! Luuk 24: 47
Apost 26: 20
Sitten meidän tulee rakkaudesta Jeesukseen todistaa Hänestä Luuk 12: 8
Sitten on mentävä kasteelle Mark 16:16
katso Apost 2:38
lopuksi mieti 1 Kor. 15: 51-57
Huomaatko uskontoa ja eri uskontokuntia ei tarvita pelastuaksemme, mutta tarvitsemme jonkun joka kertoo ja tuo meille tämän " Iankaikkisen evankeliumin"
Se, että ihmiset ovat jo pelastuneet, niin se saa heidät liittymään yhteen, ja perustamaan seurakuntia, ja hyvä niin....mutta pelastus on peräisin Taivaasta ja ihmisen ulkopuolelta, joka tulee ihmisen sisäpuolelle, uskon kautta.
Teemmekö lain mitätömäksi uskon kautta??? Pois se, vaan me vahvistamme lain...sen lain , joka kertoo mikä on syntiä!!
taaskaan muu auta kuin mennä nukkumaan!!
Kun olen ihan pihalla. Niin Dzinnin, heatherin kuin Sinunkin välisestä keskustelusta.
Ps. Onko kyseessä joki salakieli?
Hauskaa vappua sinulle ja kaikille muillekin
tällä palstalla!
Niin, kiitos vain..olishan se tarpeellista levähtääkin vähän, ...
En minäkään ymmärrä yhtään mitään. :-)
poika kysyi mihin se joutui,vanhemmat vastasivat,että kissa on Jumalan luona taivaassa.
Poika kysyi;mitä se jumala sillä kuolleella kissalla tekee?
Siinä sinulle vastaus,kaikki kuollaan ja se on siinä.
Taivaassa on näitä sieluttomia olentoja mielin määrin, mutta sinun mustiasi ei ole missään. Saat kuitenkin toisen.
Tuo nyt oli ihan päin mäntyä. Mistä nämä sieluttomat olennot koostuu?
Materiasta.
Eivätkä putoa alas!