Minäkö vitsikäs?

Lienee paikallaan tehdä ihan oma aloituksensa aiheesta. Toisaalta olisinhan voinut pyytää hyvää ystävääni MR Kalluppia tekemään tilastotieteellisen satunnaisotantatutkimuksen asian selvittämiseksi. Oli miten oli kun nyt on asiantynkää OTTO-projektinkin tiimoilta, niin toimin näin.

Siis olenko minä vitsikäs? Itse olen jäävi vastaamaan siihen, sen saavat lukijat päättää. Kerronkin teille tosikkomielisille ilouutisen. OTTO-projekti on jäädytetty, samoin kertyneet varat. Niistä 50.000 tuhannesta EU-eurosta puolet pidätän itselleni, onhan projektin suunnittelu vienyt kallista aikaani kohtuuttoman paljon. Toisen puoliskon lahjoitan eritavalla EU:sta kärsineille. Naturalle pilkkahinnalla pakkolunastettujen maitten omistajille lahjoitan osan. Samoin niille porkkananviljelijöille, joiden tuotteiden muoto ei täytä direktiivejä. Susien suihin menettämiensä metsästyskoirien omistajat saavat osuutensa. Osa menee ammattitaitoisille susien pyydystäjille, jotka pyydystävät susia susirajan takaa ja siirtoistuttavat etelä-suomeen. Muitakin kohteita on, ne näkyvät luovutuskirjoistamme. Niin ja 5000 euroa olen varannut kustantamolle, joka omakustanteenani valmistaa kirjaa: "Karjalani rahvas, soittaa da laulaa". Tätä kirjaa teetän 1000 kappaletta, jota teosta ilmaisjakelen kaikille äskenkääntyneille tiukkapipoille. Erityisesti LOOK (Laihian oikeaoppisiksi ortodokseiksi kääntyneet) on ollut kiinnostunut kirjasta (ilmaisjakelu kun on ja tiukkapipoisia tuntuu piisaavan). Mitäkö tapahtui EU ruokarekoille? Passitin ne Värtsilän rajanylityspaikan kautta venäjän Karjalaan. Ei niillä ollut vientilupia, viisumeista puhumattakaan. Tuttu päällikkö kun raja-asemalla oli niin sovittiin meidän miesten kesken asiat. Yksi rekkalasti jäi päällikölle, 4 matkasi kohteisiinsa.
17598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

äkkiä hanki pettää ja voi upota syvälle lumeen. Huikean valkoista ja kirkasta valoa ympärillä. Kuka uskoo että parin viikon päästä koivut viheriöivät ja maailma soi!

Äänestä

ihmiskuntaa "rojektipiälikön" kaltaisilta humoristeilta.

Äänestä
  • Omakustanteeni "Karjalani rahvas soittaa da laulaa" ensimmäinen painoerä saapui. Ilmoittanet palstalla nimesi ja osoitetietosi, niin voin lähettää ilmaisjakeluna kirjan sinullekin.

    Jk. Haluatko kirjan omistuskirjoituksella varustettuna?

    Äänestä

  • sinun kaltaisiltasi tosikoilta

    Äänestä

  • projetipiälikkö kirjoitti:

    Omakustanteeni "Karjalani rahvas soittaa da laulaa" ensimmäinen painoerä saapui. Ilmoittanet palstalla nimesi ja osoitetietosi, niin voin lähettää ilmaisjakeluna kirjan sinullekin.

    Jk. Haluatko kirjan omistuskirjoituksella varustettuna?

    laulat sen minulle kun olemme kuulolla.

    Äänestä

  • haluan että kirjoitti:

    laulat sen minulle kun olemme kuulolla.

    Kukas sie oot?

    Äänestä

  • vakainen luoja kirjoitti:

    sinun kaltaisiltasi tosikoilta

    se siellä koneelle patistettuna humoristista ukkoaan tukee?

    Äänestä

  • vaimoko kirjoitti:

    se siellä koneelle patistettuna humoristista ukkoaan tukee?

    vaemo?

    Äänestä

  • vaimoko kirjoitti:

    se siellä koneelle patistettuna humoristista ukkoaan tukee?

    Ei se oikeestaan patistanna, ihan vain siälistähän minä. En kehtoo kahtoo ukkoo kun koko ajan istuu nuama kuvaruuvussa ja vuottaa, josko joku häntäi kehus eikä koko aikoo mollattas. Sittä tuppisuuna murjottaa illat pitkät kun koko ajan vuan lyyvvään.

    Äänestä

  • onko hänellä kirjoitti:

    vaemo?

    Suatattahan työ ihmetellä kun se alvariisa istuu nuama kuvaruuvussa, jotta akatonhan sen olla pittää. No meillä on tuon ukon kansa työnjako, hiän hoittaa netin , minä telekkarin katonnin.

    Äänestä

  • rojektipiälikkö kirjoitti:

    Kukas sie oot?

    on vaemo. Taijat olla tossun alla!

    Äänestä

  • koska sinulla kirjoitti:

    on vaemo. Taijat olla tossun alla!

    Onko onnenpäiväni koittanut? Löytyikö ensimmäinen hyväksyjäni? Mistäkö päättelin näin? No kun kysyin; kuka sie oot?, vastasit; en kerro, koska sulla on vaemo. Tarkoittaako tämä siis sitä, jos minulla ei olisi ollut vaemoa, olisit kertonut kuka sie oot? Entäs sitten tämä toteamuksesi; Taijat olla tossun alla. Ymmärsinkö lukemani oikein. Tarkoititko todella, että heitä sortajatyranni menemään ja vaihda sinuun?

    Äänestä

Siinäpä maha missä painitaan....

Äänestä

se ei mee pois... minkä taakseen jättää..

Äänestä

..jo aikojen alusta.. noh.. hyvähän se vaan on jos kuvittelee olevansa vitsikäs naistennaurattaja.. aika veitikoita sitä netissä tapaakin...

Äänestä

Hei nyt menee yli hilseen.. oliks se kalluppi se vallesmanni vai vallesmanni se saarovitsi vaiko intuitiivinen se ap.. vai miten se menikään voisko joku valaista on vähän sekavaa täällä.

Äänestä
  • Johan jaksan kiinostaa. Oletko tullut minusta riippuvaiseksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rojektipiälikkö kirjoitti:

Lienee paikallaan tehdä ihan oma aloituksensa aiheesta. Toisaalta olisinhan voinut pyytää hyvää ystävääni MR Kalluppia tekemään tilastotieteellisen satunnaisotantatutkimuksen asian selvittämiseksi. Oli miten oli kun nyt on asiantynkää OTTO-projektinkin tiimoilta, niin toimin näin.

Siis olenko minä vitsikäs? Itse olen jäävi vastaamaan siihen, sen saavat lukijat päättää. Kerronkin teille tosikkomielisille ilouutisen. OTTO-projekti on jäädytetty, samoin kertyneet varat. Niistä 50.000 tuhannesta EU-eurosta puolet pidätän itselleni, onhan projektin suunnittelu vienyt kallista aikaani kohtuuttoman paljon. Toisen puoliskon lahjoitan eritavalla EU:sta kärsineille. Naturalle pilkkahinnalla pakkolunastettujen maitten omistajille lahjoitan osan. Samoin niille porkkananviljelijöille, joiden tuotteiden muoto ei täytä direktiivejä. Susien suihin menettämiensä metsästyskoirien omistajat saavat osuutensa. Osa menee ammattitaitoisille susien pyydystäjille, jotka pyydystävät susia susirajan takaa ja siirtoistuttavat etelä-suomeen. Muitakin kohteita on, ne näkyvät luovutuskirjoistamme. Niin ja 5000 euroa olen varannut kustantamolle, joka omakustanteenani valmistaa kirjaa: "Karjalani rahvas, soittaa da laulaa". Tätä kirjaa teetän 1000 kappaletta, jota teosta ilmaisjakelen kaikille äskenkääntyneille tiukkapipoille. Erityisesti LOOK (Laihian oikeaoppisiksi ortodokseiksi kääntyneet) on ollut kiinnostunut kirjasta (ilmaisjakelu kun on ja tiukkapipoisia tuntuu piisaavan). Mitäkö tapahtui EU ruokarekoille? Passitin ne Värtsilän rajanylityspaikan kautta venäjän Karjalaan. Ei niillä ollut vientilupia, viisumeista puhumattakaan. Tuttu päällikkö kun raja-asemalla oli niin sovittiin meidän miesten kesken asiat. Yksi rekkalasti jäi päällikölle, 4 matkasi kohteisiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu