Pappikin erosi kirkosta

joilla kerrotaan tuosta asiasta.

Kun uskovainen pappi erosi luterilaisesta kirkosta, olisi mielenkiintoista tietää mihin tämä liittyi. Jos tämä pappi liittyi vapaa kirkkoon tai helluntai seurakuntaan niin huh huh. Mutta jos tämä liittyi Tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon niin hän sitten mielestäni arvostaa luterilaista perinnettä :) ja luterilaista oppi..

Jos taas tämä liittyi ortodoksi kirkkoon tai katolilaiseen kirkkoon niin ihmettelen miksi :D

Jos tämä pappi ei liittynyt mihinkään, niin missä seurakunnassa hän sitten on rakennukseksi? Ja minkä seurakunnan tilaisuuksissa käy... Onko sinulla tietoa...

kaikenlaisen synnin on siitä syytä erota, kun suola puuttuu mauttomaksi käy.

niin ei hän vielä ole eronnut kirkosta. Hän kirjoittaa näin:" Päätimme nimittäin vaimoni kanssa viime vuoden lopulla, että eroamme Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta kesällä 2008."

Työstään hän kertoo näin:" Olen kiitollinen näistä 27 vuodesta Kansanlähetyksen palveluksessa. Olen saanut mahdollsiuuden tehdä juuri sitä, mihin Jumala on antanut minulle kutsun. Olen saanut nauttia suuresta toimintavapaudesta. Olen saanut olla käynnistämässä monia työmuotoja ja siirtyä jälleen uuteen. Minuun on luotettu ja minua on kannustettu yllin kyllin. Olen kokenut todellista ja aitoa hyväksyntää kansanlähetyksen riveissä."

Kun lukee kyseisen papin omaa tekstiä, niin ihmetellä täytyy sinun tällaista tarkoituksellisen negatiivista kirjoitustapaasi:" Pappikin erosi kirkosta Jyväskyläläinen uskova pappi erosi luterilaisesta luopiokirkosta. Tämä on vasta alkua mitä tuleman pitää nykyisellä menolla."

voi enää olla Ev.lut. kirkon jäsen? :/

Tässä Lauri Konttisen kirjoitus:

Luopumus – antikristuksen henki

"Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi," (2 Tess. 2:3)

Mistä luopumuksesta Paavali tässä kirjoittaa? Hän on aikaisemmissa jakeissa puhunut Jeesuksen takaisin paluusta. Sitä edeltää siis luopumus. Näin ollen luopumus koskee niitä, jotka ovat kuuluneet seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen, mutta ovat luopuneet. Kristuksen omien tulee juurtua häneen eikä mennä mukaan järkeisoppeihin, mitä mm. "nykyaikaiset" tai "viimeisimmät tutkimukset" tuovat tullessaan.

"Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen." (Kol. 2:6-8)

Luopumusta edeltää laittomuuden esiin tulo ja valheprofeetat, jotka eksyttävät Kristuksen seuraajat. Valheprofeetalle on ominaista, että hän perustaa käsityksensä ihmisjärkeen eikä Jumalan sanaan. Hän selittää Sanaakin vain siten, kuin se ihmisjärjellä on käsitettävissä. Nämä esiintyvät usein seurakunnan nimissä (2 Tess. 2:2). Paavali kirjoittaa tästä luopumuksesta myös Timoteukselle.

"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty" (1 Tim. 4:1,2)

Sekä tessalonikalais- että timoteuskirjeiden mukaan luopumukseen on vaikuttamassa antikristillinen henki, mikä viimeisinä aikoina on voimistumassa. Myös Johannes kirjoittaa tästä:

"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." (1 Joh. 4:1-3)

Miten antikristillinen henki sitten toimii? Se ei suinkaan kiellä kristillisyyttä eikä uskontoa. Hyvin oleellista siinä on se, mitenkä saatana toimi jo ensimmäisten ihmisten kanssa. Saatana ei suinkaan tehnyt Jumalaa olemattomaksi eikä kieltänyt sitä, että Jumala olisi puhunut ihmisille. Ihmiset saatiin epäilemään itseään, olivatko he kuulleet Jumalan sanan oikein tai ehkä he olivatkin käsittäneet sen väärin. Näin lankeemus oli valmis. Samoin nyt ihmiset saatetaan epäilemään Jumalan sanaa, soveltuuko se sellaisenaan nykyajan ihmisille. Ja kun heidät saadaan uskomaan, että Sana koskee vain sen ajan ihmisiä, joiden aikana se on kirjoitettu, on pohja luopumukselle laskettu. Eivät luopujat välttämättä toimi kieltäen Jeesuksen, mutta kieltävät hänen jumaluutensa ja toimien Hänen käskyjensä vastaisesti. Jeesus hyväksytään historiallisena henkilönä, mutta kielletään hänen sikiämisensä Pyhästä Hengestä, siis se, että hän on Jumala, samoin kielletään hänen sovitustyönsä ja ylösnousemuksensa. Ainakin tämä saatetaan epäilyksen alaiseksi. Kerran tällainen ihminen kuitenkin joutuu toteamaan ettei hän ole toiminut Kristuksen Hengessä ja ettei Kristus häntä tunne.

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.' " (Matt. 7:21-23)

Ihminen voi jopa tehdä ihmetekoja Jeesuksen nimessä, mutta silti Jeesus ei häntä tunne, koska ihmisen lähtökohdat perustuvat vääriin "motiiveihin". Hän ei hae toiminnallaan Kristuksen kunniaa, vaan omaansa. Surullisinta tässä on se, että näin toimivat eivät itsekään tiedosta toimivansa valhehengen vallassa. Ja tämä siksi, että he unohtavat tutkia Sanan valossa, mikä henki heidän toimintaansa ohjaa. Siksi he toimivat oman viisautensa varassa ja kerran joutuvat katkerasti pettymään, kun Kristus sanookin ettei tunne eikä ole koskaan tuntenutkaan heitä.


Kristittyjen vainoa nykyajassa

Kristikunnan historiassa on aikakausia, jolloin kristillisyys on ollut "laimeaa" ja on tarvittu erityisiä herätyksen aikoja, joiden synnyttämiä mm. eri herätysliikkeemme ovat. On siis tarvittu herätyksen ja parannuksen aikoja. Kun seuraa nykyajan kristillisyyttä, joutuu pakostakin kyselemään, missä nyt mennään. Jumala on sanansa mukaan asettanut seurakuntaansa vartijoita, joiden tulisi valvoa etteivät eksyttävät henget pääse tuomaan väärää oppia ja eksytystä seurakunnan keskuuteen. Luonnostaan oletamme, että näitä vartijoita ovat ensisijaisesti kirkkomme paimenet, joiden siis tulisi toimia Raamatun totuuden puolestapuhujina. Mutta onko käytännössä näin? Monet käytännön esimerkit osoittavat toista. Kun kirkossakäynti todettiin laimeaksi, lähdettiin uudistusten tielle alkaen virsikirjan uudistamisesta. Nyt kun myös jumalanpalveluskaavat on uudistettu, on todettava, etteivät mitkään uudistukset ole lisänneet kirkossakäyntiä. Miksiköhän? Onko uudistajilta sittenkin päässyt jotakin oleellista unohtumaan? Mielestäni tärkein on unohtunut. Nimittäin kysyä Jumalan mielipidettä uudistuksiin. On vain kyselty ihmisten mielipiteitä, mitä uudistuksilta odotetaan ja sen perusteella uudistettu kaikkea ihmisiä mielistellen. On yritetty toimia jokaisen "korvasyyhyn" mukaan.

Jo uudistusten alkuvaiheissa tuotiin esille varoituksia, että uudistukset saattavat johtaa suureen luopumukseen, kun unohdetaan, mitä Jumala kaikesta sanoo. Näin ei pyydetty Jumalan Pyhän Hengen viisautta uudistuksille. Niissähän olisi pitänyt ensisijaisesti ottaa huomioon, mitä Jumalan sana meidän kristilliseltä vaellukseltamme edellyttää. Kun Sana ei ole saanut uudistaa ihmistä Kristuksen syvällisempään tuntemiseen, ei myöskään ole syntynyt rakkautta Sanaan eikä halua Kristuksen seuraamiseen. Ei siis ihme, että ulkonaiset muutokset eivät ole jaksaneet kiinnostaa ihmisiä muuta kuin hetkellisesti joissakin tapauksissa. Kun uudistuksia ei ole voitu perustella Raamatulla, ei naispappeuskysymyksessä eikä Raamatun uudistuksessa, on nyt sitten lähdetty sille tielle, että kyseenalaistetaan Raamatun sanoma Jumalan sanana. Tästä on viimevuosilta lehtien uutisissa selvät esimerkit. Tämä jo osoittaa selvästi, mikä henki on uudistusten takana. Se on antikristillinen luopumuksen henki ja johtaa lopulta siihen, että tähän maailmaan mukautuen luovutaan elävästä uskosta. Kirkkoa hallitsee radikalismi ja liberaaliteologia piispojen johdolla, kuten myöhemmin tässä luvussa voitaneen todeta.

Tätä osoittaa myös se, miten suhtaudutaan niihin pappeihin, jotka pitävät kiinni muuttumattomasta Jumalan sanasta. He joutuvat esimiestensä (piispojen) vainon kohteeksi. Kun eräs kirkkoherra uskoi Jeesuksen omaan sanaan ja rukoili kuolleista herättämistä, hänen oli erottava tai kiellettävä uskonsa. Hän valitsi eron. Toinen kirkkoherra katsoi, että hyväksytyt uudistukset eivät tuo tullessaan siunausta ja olisi pitäytynyt vanhassa käännöksessä ja vanhoissa jumalanpalveluskaavoissa, saaden tästä nuhteet piispalta ja tuomiokapitulilta. Kolmas kirkkoherra uskoi Raamatun sanaa pappisvirasta ja joutui yleisen painostuksen kohteeksi sekä lopulta eroamaan, jne.


Jumalattomuuden palkka

Sitä vastoin ne, jotka Raamatun vastaisesti julistavat kaikkien ihmisten pääsevän taivaaseen, tai julistavat, että ei ole olemassa mitään ikuista helvettiä, koska Jumala on rakkaus, saavat vain päänsilitystä. Tällaiset julistajat, elleivät tee elämänsä aikana parannusta, joutuvat kerran toteamaan palkkansa olevan iankaikkinen kuolema, ero Jumalasta. Ja mikä pahinta, he joutuvat kärsimään myös siitä, että ovat eksyttäneet monia "lampaitaan" saman helvetin lapsiksi.

"Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos." (Luuk. 13:27, 28)

"Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin." (Ilm. 14:9-11)

"Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 20:10)

Näin Jeesus sekä täällä vaeltaessaan että Johannekselle antamassaan näyssä puhuu siitä, kuinka ne, jotka hänet hylkäävät, joutuvat iankaikkiseen kadotukseen. Se ei siis ole hetken kestävä rangaistus, niin kuin eräs teologi on kirjoittanut, vaan iankaikkisesta iankaikkiseen kestävä ahdistus ja vaiva. Joku voi ajatella, että eiväthän edellä mainitut Raamatun paikat sovellu tähän aikaan, sillä ei peto ja pedon merkki ole vielä ajankohtainen. Ei näkyvää pedonmerkkiä vielä tarjota, mutta pedon ja antikristuksen henki vaikuttaa jo ihmisten mielipiteissä ja asenteissa. Maaperä pedon merkille on valmis.


Mitä eräät teologimme ajattelevat Raamatusta Jumalan sanana

Haluan tässä yhteydessä tarkastella hieman tarkemmin paria lehtiartikkelia.

I Helsingin Sanomien viikkoliitte No 44/2002

Tässä liitteessä on tuotu esille piispa Wille Riekkisen haastatteluun perustuvia piispan mielipiteitä. Artikkelissa on monia hyviäkin näkökohtia, mutta sitten on myös niitä, joissa arvoisa piispamme asettaa Raamatun sanan kyseenalaiseksi nykyajalle. Esim. "Riekkisen mukaan nykyihmisen ei tarvitse omaksua Raamatun ajan maailmankuvaa, vaikka pitäisikin kirjaa ´johtotähtenään`. Ympäristö vaikuttaa siihen, minkälaiseen asuun uskonto milloinkin pukeutuu." Raamattu ei siis ole piispan mielestä uskomme perusta, vaan perusta on se ympäristö, missä elämme. Piispan näkemys edellyttää sitä, että meidän tulee mukautua tämän maailman ajan mukaan, eli sen ympäristön mukaan, missä satumme elämään, eikä uudistua mielemme uudistuksen kautta. Raamattu sanoo:

"Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." (Room. 12:2)

Edelleen Riekkisen ajatuksia: "Hän on ilmoittanut, että naispappeuden vastustajien on annettava tilaa naispapeille ilman mielenosoittamista, tai sitten heidän on vaihdettava kirkkoa." Suvaitsevaisuuttaan kuuluttava piispa ilmaisee tässä suuren suvaitsevaisuutensa niitä kohtaan, jotka Raamatun perusteella katsovat pappisviran kuuluvan miehille. (Katso mm 1 Tim. 3. luku, Tiit. 1 luku). Nämä hän on siis valmis "potkaisemaan" ulos kirkosta.

Aikoinaan Jumala antoi pappistehtävät Aaronin suvulle. On huomattava, että ensin oli annettu laki sekä säädökset uhritoimituksista. Sitten tarvittiin henkilöt niitä toimittamaan ja määriteltiin pappisvirat sekä muut palvelutehtävät näihin. Muut leeviläiset nousivat Koorahin johdolla kapinaan Moosesta ja Aaronia vastaan. Samalla he nousivat Jumalan säätämystä vastaan ja tuhoutuivat. He tiesivät Jumalan tahdon, mutta eivät halunneet alistua siihen. Ehkä he eivät ymmärtäneet sitä. On monia asioita, joita me emme ymmärrä, miksi Jumala on niin sanonut, mutta silti meidän tulee nöyrtyä ja alistua Sanan alle. "Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."

Kun Israelin valtio Salomon pojan Rehabeamin aikana jakautui kahdeksi, Israel ja Juuda, otti Israelin ensimmäinen kuningas, Jerobeam, papeiksi leeviläisten ulkopuolelta, kuka vain tehtävään halusi. Hän rakensi useita alttareita ja uhrikukkuloita, jotka muodostuivat epäjumalien uhrialttareiksi. Näin kansa luopui elävästä Jumalasta. Tästä hän sai rangaistuksen ja lopulta rangaistus ulottui koko kansaan pakkosiirtolaisuuden muodossa.

Yksikään naispappeuden puolustaja ei vielä ole esittänyt yhtäkään Raamatun kohtaa, missä Jumala olisi antanut pappisviran naisille. Ei myöskään arvoisa piispamme. Hän viittaa ihmisten samanarvoisuuteen. Mutta eihän tässä ole siitä kysymys. Kysymys on pappisvirkaa koskevasta erityismääräyksestä, kuten aikanaan Aaronin suvun kohdalla. Tässäkin on sama järjestys.

Jeesuksen aikana ja alkuseurakunnan alussa "pappisvirkaa" hoitivat apostolit. Kun evankeliumin sanoma levisi Jerusalemista ja Juudeasta aina Vähään Aasiaan, Kreikkaan ja Roomaan saakka, muodostui paikallisseurakuntia, joita hoitamaan tarvittiin paikalliset ihmiset. Silloin tuli aika myöskin antaa säännökset miten, ja ketkä mitäkin näistä tehtävistä hoitavat. Nämä säännökset Jumala antoi Paavalin kautta ja niistä meillä ovat ohjeet mm. kirjeissä Timoteukselle ja Tiitukselle. Yhtään naista ei pappisvirkaan asetettu.

Tässä yhteydessä on syytä tuoda esille Mailis Janatuisen kirjoitus (Perusta 5/06), minkä Uusi Tie on julkaissut lehdessään 47/06 "Lehdet" -otsakkeen alla. "Jeesus ei tehnyt naisista apostoleja. Paavali ei tehnyt heistä seurakuntansa paimenia/vanhimpia/kaitsijoita. Johtamisvirkaa heille ei annettu yhdessäkään Uuden testamentin seurakunnassa. Suomen kirkossa asia on nykyään toisin.... Kirkko naisistuu.... Miehet etsivät muita töitä. Mutta oikean pappeuden hävitessä häviää myös oikea lauma. Kun ´isiemme kirkkoa` vielä jollakin tavalla kunnioittavat suuret ikäluokat nukkuvat kerran nurmen alla, tulevat Suomen luterilaiset kirkot kumisemaan lopullisesti omaa tyhjyyttään, ja yhä useampi Raamatun käsky kumotaan kirkolliskokouksen päätöksellä ja naisten äänillä. Alamaisuusperiaatteen hylkääminen on tuonut kirkkoomme perustavan muutoksen, jollaista kirkkohistoriamme ei vielä koskaan ole tuntenut." Voisikos sen selvemmin sanoa!

Edellä totesin, että leeviläiset, jotka nousivat vastustamaan Jumalan säätämää Aaronin pappeutta, saivat surmansa. Nyt voi joku ajatella, että eihän meillä Jumala ole näin puuttunut siihen, että on hyväksytty naispappeus. Se ei ole aiheuttanut Jumalan rangaistuksia. Mutta onko näin? Jumala ei ole ketään sen takia surmannut. Mielestäni Jumalan tahdon vastaiset uudistukset ja päätökset ovat aiheuttaneet sen, että kirkko on menettänyt Jumalan siunauksen. Tämä ei koske yksityisiä ihmisiä, vaan virallista kirkkoa. Merkkinä tästä on, että kirkossa kävijöiden määrä pienenee ja kirkosta eroamiset lisääntyvät. Vaikutus on siis pitkäaikainen. Seurakuntien talous vaikeutuu useissa seurakunnissa. Pian voi tulla aika, että seurakunnilla ei ole mahdollisuuksia ylläpitää kalliita rakennuksia eikä palkata riittävästi henkilökuntaa. Monissa kirkoissa ei enää pitkiin aikoihin ole uskallettu julistaa parannuksen välttämättömyyttä sen pelossa, että ihmiset ahdistuvat ja eroavat kirkosta. Tämä on vastoin Jeesuksen opetusta ja kuten voimme todeta, myös turhaa. Kun Pyhä Henki ei saa toimia seurakunnan tilaisuuksissa, ei kirkon toiminta myöskään ketään kosketa eikä herätä synnin unesta. Kun "henki" kirkossa kuolee, ihmiset etsivät hengellisyyttä muualta.

Tämä osoittaa kirkon paimenten radikalisoitumista ja liberalisoitumista. Eräs osoitus tästä on jo aikaisemmin mainittu naispappeuden hyväksyminen vastoin Raamatun selvää käskyä. Kirkolliskokouksen päätöksestä on turha väittää, että sillä ei ole muutettu kirkon Raamattuun perustuvaa virkakäsitystä. Maininnat ovat vain ihmisten pettämistä. Päätökseen otettu ponsi, että vanhan virkakäsityksen omaavat voivat toimia kirkossa omantuntonsa mukaisesti oli myös selvä "pluffi". Viimeaikaiset heihin kohdistuneet sanktiot ovat sen osoittaneet. Kun lähdetään rikkomaan yhdessä kohden, johtaa se toiseen. Seuraavaksi omantunnon ihmiset erotetaan viroistaan. Siihenhän piispa Heikan johtaman toimikunnan (komitean) ehdotukset tähtäävät.

Jumalan edessä ei ole miestä eikä naista, mitä tulee meidän pelastukseemme Kristuksessa. Samoin miehet ja naiset ovat tasa-arvoisesti osalliset Jumalan armolahjoista, joista Paavali puhuu mm. Roomalaiskirjeen 12 luvussa ja 1 Korinttolaiskirjeen 12 ja 14 luvuissa. Tämän mukaan myös profetoiminen, mikä on armolahja ja pääasiassa Jumalan sanan julistamista, kuuluu yhtä hyvin miehille kuin naisillekin. Julistaa voi monella tavalla. Naisprofeettoja onkin ollut jo Vanhan Testamentin aikana. Samoin kautta aikojen viimeaikoihin asti. Eräs heistä oli isoäitini, jonka kautta Jumala ilmoitti myös jo sen, että uudet raamatunkäännökset tulevat olemaan entistä enemmän ihmisjärkeilyyn perustuvia, joista puuttuu Pyhän Hengen vaikutus. Siinä toteutuu se, mistä mm. Pietari toisessa kirjeessään varoittaa. "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta." (2 Piet. 1:20,21) Tätä eivät raamatunkääntäjät tunnustaneet oikeaksi lähtökohdaksi käännöstyölle. Eivät myöskään sitä, että Jumalan sanaa ei saa muuttaa, ei pienintä piirtoakaan. Siitä ei saa ottaa mitään pois, eikä mitään lisätä. Muutoksesta näyttää kääntäjille tulleen pakkomielle. Jos muuten ei ole muutettu, on muutettu ainakin sanajärjestys. Olen aiheesta kirjoittanut jo aikaisemminkin, joten siitä ei tässä yhteydessä sen enempää.

Katsotaan kuitenkin vielä, mitä Martti Lutherin Vähä Katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksessä Pyhän Hengen toiminnasta ja vaikutuksesta sanotaan: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta." Tätä opetettiin aikaisemmin rippikouluissa, mutta en tiedä miten nykyään. Ainakin vaikuttaa, että eivät edes kaikki ne, joiden tätä pitäisi opettaa, sitä itsekään ymmärrä.

Palataan vielä edellä mainittuun lehtikirjoitukseen. Lehti toteaa: "Lisäksi hän (Riekkinen) on ehdottanut siunauskaavaa homopareille. Ja tästäkös vanhakantaiset seurakuntalaiset ovat pillastuneet. Riekkinen on harhaoppinen! Piispa perustelee toimiaan kirkon ´profeetallisella tehtävällä` pitää syrjittyjen puolta."

Näinhän kirkon tulee toimia, kuten piispa perustelee. Mutta se ei edellytä sitä, että hyväksytään ja siunataan Jumalan tahdon vastainen elämä. Riekkisen ehdottama siunauskaava on selvästi Raamatun vastainen katsottiinpa sitä sitten Vanhan tai Uuden Testamentin pohjalta. Usein vedotaan siihen, että ei Jeesuskaan tuominnut syntistä naista, joka tuotiin hänen tuomittavakseen. Ei tuominnut, sillä hän ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Hän on kuitenkin sanonut, että se Sana, jonka hän on puhunut, on tuomitseva silloin, kun siihen ei uskota. "Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä." (Joh. 12:48) Hän ei hyväksynyt syntisen naisen elämää eikä kehottanut häntä jatkamaan synnissä, vaan sanoi "älä enää syntiä tee". Tämä unohtuu tämän ajan julistajilta, joiden mielestä synnistä ei saa edes puhua, että ihmiset eivät syyllistyisi.

Eräässä toisessa yhteydessä Riekkinen on todennut, että ei Vanhan Testamentin aikaisia Mooseksen säädöksiä, mm. homoudesta, voida noudattaa nykyaikana (3 Moos. 18:22, 3 Moos. 20:13). Kuitenkin kaikki mikä oli ennen kirjoitettu, oli kirjoitettu meille opiksi, nuhteeksi ja ojennukseksi.

"Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2 Tim. 3:16) Mutta Riekkinenhän onkin eri yhteyksissä todennut, että Raamattu on ihmisten kirjoittama aikaansa sidottuna eikä niin ollen koske nykyaikaa.

Tässä asiassa (mitä tulee homouteen) emme ole yksin Vanhan Testamentin opetusten varassa. Jumala on puhunut meille samasta asiasta myös Uudessa Testamentissa. Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku jo yksistään riittäisi tuomaan esille Jumalan tahdon, mutta siitä on sanoma myös monissa muissa kohdissa. Jumalan aikaansaannosta ei ole luonnonvastaisuus. Silloinhan Hän toimisi itseään vastaan, sillä hän toteaa hylänneensä ne, joille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemista, kelvottoman mielensä vallassa tekemään sopimattomia, luonnonvastaisuuksia.

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." (Room. 1:26,-28) Ehkäpä tämänkin kohdan perusteella monet nykyajan teologeista väittävät, että apostolien kirjeet eivät olekaan Jumalan sanaa, vaan kirjoittajien omia mielipiteitä. Tästä myöhemmin enemmän.


II Seura 50/2002

Kyseisessä lehdessä oli teologian tri Kari Kuulan haastattelu koskien mm. Raamatun kirjoittajia ja naispappeutta, joka näin edelleen puhuttaa.

Naispappeudesta olen jo edellä kirjoittanut. Kuulan haastattelun johdosta on vielä todettava, että naispappeja ei Raamattu tunne. Kari Kuula, tosin väittää, että Room. 16:7 jakeessa mainittu Junias olisi ollut naisapostoli Junia. Aikaisemmin hän on todennut myös, että Junia olisi ollut samassa jakeessa mainitun Andronikuksen vaimo!?. Mm. hepreankielinen Raamattu kuitenkin osoittaa, että kysymyksessä on mies, nimeltään Junias. Samoin KR 38. Raamatun perusteella on katsottava, että Junias oli Paavalin ja Andronikuksen heimolainen ja vankeustoveri, niin kuin 7 jae kertoo. Junias mainitaan nimeltä vain tässä yhteydessä, eikä siinä puhuta apostolin virasta mitään. Todettakoon myös, että uuteen käännökseen (1992) nimi on taivutettu väärin "Junialle", kun sen tulee olla "Juniaalle", sanan ollessa s-päätteinen, mitä se on kreikan ja heprean mukaan. Paavalilla oli useita naisia työtovereinaan samoin kuin naisia oli myös erinäisissä seurakunnan palvelutehtävissä. Mutta missään kohdassa ei naista ole mainittu apostolina tai seurakunnan vanhimpana tai kaitsijana. Roomalaiskirjeen 16:1 Paavali mainitsee Kenkrean seurakunnan palvelijan Foiben, mutta tarkempaa määritystä hänen palvelutehtävästään ei ole mainittu. Sen sijaan, kuten jo ensimmäisen lehtisiteerauksen yhteydessä olen todennut, Timoteuksen ja Tiituksen kirjeissä ovat selvät määräykset, että seurakunnan kaitsijan (papin) tulee olla mies. Jokin aika sitten Sana –lehden lukijan palstalla, joku naispappeuden puolustaja kirjoitti, että Helena Konttinen olisi ennustanut lopun ajalla "saarnaviran" avautuvan entistä suuremmassa määrin naisille. Isoäitini sanomassa ei kuitenkaan puhuta pappisvirasta, vaan armolahjoihin kuuluvasta profetian armolahjasta, joka on nimenomaan julistustehtävä. Ajassamme onkin paljon armoitettuja naisia sananjulistajina, jotka myös ymmärtävät erottaa pappisviran ja armolahjoihin perustuvan "yleisen pappeuden" toisistaan. Todettakoon, että Sana -lehti ei ole katsonut aiheelliseksi julkaista vastinettani ko. asiassa. Se osoittanee lehden linjan.

En voi tässä yhteydessä olla ottamatta esille myöskään tunnetun evankelistan, pastori Leo Mellerin perustelua naispappeudelle. Eräässä puheessaan, joka on tallennettu äänikasetille, hän katsoo, että Jeesus oli naispappeuden kannalla, kun hän lähetti naiset ensimmäisinä viemään sanomaa hänen ylösnousemuksestaan. Jeesus ei nimittänyt naisia pappisvirkaan, vaan antoi heille profeetan tehtävän julistaa sanomaa ylösnousemuksesta. Sitä sanomaa, mitä naisprofeetta Hanna oli jo julistanut kohdatessaan Jeesus-lapsen temppelissä. Nämä naiset siis jatkoivat naisprofeetan perinnettä. Olen jo osiossa I todennut, että Raamatussa annetut seurakuntia koskevat säännökset pappisvirasta annettiin Paavalin kautta silloin, kun se seurakuntien syntyessä tuli ajankohtaiseksi ja ovat sanomaltaan yksiselitteisiä. Nämä opit Paavali oli saanut Jeesuksen opetuksista Jeesuksen eri yhteyksissä ilmestyessä hänelle, niin kuin Raamatusta käy ilmi. Kun Raamatusta ei löydy selvää mainintaa naisten oikeudesta papinvirkaan, on ruvetu sanomaan, että se nousee kuitenkin esiin eri Raamatun paikoista. Tässä on kysymys tulkinnasta, jolla omia mielipiteitä yritetään puolustella Raamatun kohdilla, jotka eivät liity pappisvirkaan. Sen sijaan miehen oikeutta papin virkaan ei tarvitse tulkita, se on tarkkaan määritelty.

Kuula toteaa, että "12 apostoliksi valittua edustivat uudistetun Israelin kansan patriarkkoja, kantaisiä. Siksi he olivat miehiä." Tämän edellä hän oli todennut Jeesuksen opetuslapsissa olevan sekä miehiä että naisia, mikä onkin aivan oikein. Mutta, jos kysymys oli uudistuksesta, niin kuin Kuula sanoo, miksi Jeesus ei sitten uudistanut tehtäväjakoa niin, että myös naisia olisi nimetty apostoleiksi. Miksi hän ei antanut sitä nimitystehtävää edes valituille apostoleille, kun näistä tuli tulevien seurakuntien kaitsijoita, pappeja ja piispoja ja näiden nimittäjiä? Kun Jeesus kutsui seuraajakseen entisen vainoojansa Sauluksen, miksi hän ei tämän tehtäväksi pakanain apostolina antanut toimia niin, että naiset nimitetään seurakunnan vanhimmiksi. Paavali aloittaa ensimmäisen kirjeensä Timoteukselle: "Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama," (1 Tim. 1:1)

Paavali oli siis tehtäväänsä Jeesuksen asettama. Hän oli myöskin ennen apostolin toimeen ryhtymistään Jeesuksen opetettavana sen jälkeen, kun Jeesus oli ilmestynyt hänelle Damaskon tiellä. Myöskin toimintansa aikana hän oli yhteydessä Kristukseen, kuten Raamatusta olemme saaneet lukea. Hän ei siis puhunut omiaan, vaan sitä, mitä Pyhän Hengen vaikutuksesta tuli puhua. Sanotun kirjeen Timoteukselle kolmannen luvun hän aloittaa: "Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? (1 Tim. 3:1-5) Varma on tämä sana: Ellei Paavali olisi saanut sanomaansa Jumalalta, ei hän voisi näin kirjoittaa. Useissa kohdin hän tuokin esille, mikä on hänen mielipiteeseensä perustuvaa ja mikä on Jumalan antama sana. Tässä hän on varma Jumalan tahdosta. Hänen ei tarvitse oletella, että asia voisi olla näin, niin kuin teol.tri Kuula joutuu lausunnoissaan tekemään.

Kuula toteaa, että "Jeesukselle molemmat sukupuolet olivat tasa-arvoisia ja samalla tavalla Jumalan valtakunnan jäseniä." Tämähän on aivan oikein ja raamatullista. Niinhän tulee Raamatusta monin kohdin esille. Mutta Raamatussa on myös monta kohtaa, missä on eri sanoma miehille ja eri sanoma naisille, koska he kuitenkin ovat erilaisia. Ja koska heille annetut tehtävät myöskin ovat monessa kohdin erilaiset. Ei mies voi synnyttää eikä imettää lasta, jne. Raamattu puhuu myös monista asioista vertauskuvallisesti ja senkin tähden täytyy olla ero miehen ja naisen välillä. "Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." (Ef.5:32 ). Onko monen ristiriidan lähtökohta lopulta se, että unohdetaan Jumalan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi. Kummallakin on Jumalan luomisjärjestyksessä oma tehtävänsä. Kun tätä ruvetaan muuttamaan, joudutaan moneen ristiriitatilanteeseen.

Tämä vertauskuva tulee esille jo ihmisen luomisessa. Eeva, nainen, luotiin Adamin, miehen, kylkiluusta, siis miehestä. Kristuksen seurakunta syntyy Kristuksesta ja on alistettu Kristuksen alaisuuteen. Tämä vertauskuva tulee esille myös tässä:

"Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä." (1 Tim. 2:11-15)

On huomattava, että tässä on kysymys avioparista, ei miehestä ja naisesta yleensä. Siksi se on myös kuvaus Kristuksen ja seurakunnan suhteesta. Seurakunta on alistettu Kristuksen alaisuuteen. Kristus opettaa seurakuntaa eikä päinvastoin. Seurakunnan jäsen joutuu petetyksi saatanan taholta. Kristusta ei petetty, kiusattiin, mutta ei langennut. Kuitenkin Hän alistui ihmiseksi, tuli ihmisen kaltaiseksi. Adam ei itse ottanut puusta kiellettyä hedelmää. Kuitenkin hän alistui Eevan lankeemukseen ja söi hedelmästä, tuli syylliseksi ihmisen synnistä, kärsi myös rangaistuksen, niin kuin Kristus kärsi meidän puolestamme. Seurakunta pelastuu "lasten synnyttämisen kautta". Seurakunnan tulee kantaa hedelmää siten, että uudet ja uudet sukupolvet tulevat liitetyiksi Kristuksen ruumiiseen. Mitkä näköalat tästä avautuvatkaan! Jos me noudatamme Raamatun sanaa myös kirjaimellisesti, on meidän paljon helpompi muistaa myös Kristuksen ja seurakunnan välinen suhde. Kristus ei ole alamainen seurakunnalle, vaan seurakunnan tulee olla Kristukselle alamainen. Siis toisin kuin radikaaliteologia opettaa!

Minä uskon, että Raamattu on Jumalan sanaa, joka on Pyhän Hengen vaikutuksesta meille annettu ja kirjoitettu. Siksi uskon myös, että seurakunnan kaitsijaa, pappia, koskevat määräykset ovat Jumalalta annettu meidän noudatettavaksemme. Määräys ei halvenna naisten asemaa, sillä monien armolahjojen kautta naiset voivat palvella monesti paremmin kuin "virkapappina". Kovin monissa kohdissa miehen ja naisen välisiä suhteita verrataan Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen, Kristus on seurakunnan pää, siksi uskon, että myös pappisviran uskominen miehille, korostaa sitä, että Kristuksen tulee olla seurakuntaruumiin pää. Samasta lienee ollut kysymys myös Aaronin pappeudella. Kaikkein pyhimpään eivät saaneet mennä kuin papit. Ja kun pappeus oli annettu vain yhdelle sukuhaaralle leeviläisistä, korosti se Jumalan pyhyyttä. Mutta onko niin, että kun nykyajan ihminen ei voi ymmärtää Jumalan tahtoa, ihminen pyrkii opettamaan Jumalaa!

Jeesus sanoi kerran eräässä yhteydessä "jos nämä olisivat vaiti, niin kivet puhuisivat". Näin lienee nykyaikanakin käymässä. Sitä osoittanee esim. Risto Kuisman haastattelu Sana -lehdessä No 51-52/2006. Tästä muutamia lainauksia.

"Yhteiskunnan arvot muuttuvat. Yhdeksi esimerkiksi Risto Kuisma ottaa naispappeuden. – Minä en ole teologi, mutta jos Raamatun mukaan nainen ei käy papiksi, niin ei sitä voi perustella tasa-arvolailla tai sillä, että yhteiskunta on muuttunut. Se ei ole silloin kirkkoa eikä uskoa, se on poliittinen oppi! Sama koskee homo- ja lesboasioita. Ei niitä voi perustella maallisella lainsäädännöllä, vaan päinvastoin: jos maallinen lainsäädäntö on ristiriidassa Raamatun kanssa niin silloin pitäisi julistaa sitä vastaan ja varoittaa etukäteen -".

"Maailma ja politiikka muuttuvat, mutta kirkon opin mukaan kristinusko on yksi ja pysyvä eikä se muutu. Ja kun se sitten muuttuukin, niin miksi sitä perustellaan ympäristön muuttumisella? Mitä silloin jää jäljelle? Voihan maallinen laki muuttua vaikka minkälaiseksi. Eikö kirkon tehtävä olisi juuri silloin saarnata lainsäätäjille, että he eivät muuta lakeja kristillisten arvojen vastaisiksi."

"On kirkko hirveästi maallistunut. Olen monelle kansanedustajalle sanonut, että Eduskunnassa kuulee parempia poliittisia puheita kuin esimerkiksi valtiopäivien jumalanpalveluksissa. Pappien saarnat ovat kuin yhteiskunnallisia puheita. Ne voitaisiin yhtä hyvin pitää Eduskunnan täysistuntosalissa, mutta siellä poliitikot pitävät ne paremmin – Niitä minä en mene kirkkoon kuulemaan vaan sananjulistusta." Näin siis kansanedustaja ja entinen ammattiyhdistyspomo Risto Kuisma.

Näyttää siltä, että kun Raamatusta ei löydy perusteluja omille mielipiteille, on niitä lähdettävä etsimään Raamatun ulkopuolelta, historiasta yms. Näin on Kuulakin tehnyt, vaikka hän lehden mukaan syyttää tästä mm. naispappeuden vastustajia. "Olosuhteet yhteiskunnassamme ovat muuttuneet. Vanhan käytännön suosijat etsivät nyt jälkikäteen teologisia perusteita vanhoille käytännöille. Klassisesta teologiasta ei löydy perusteita sukupuoleen sidotulle pappeudelle. Uuden testamentin muutamat kohdat ovat muodollisia, mutta eivät asiasisällöltään todellisia perusteita." Ei vanhan käytännön suosijain tarvitse etsiä perusteita jälkikäteen. Hehän pitäytyvät Raamatun sanaan, joka on aina ollut voimassa.

Kuula muodostaa mielipiteensä, ei perustuen Raamattuun, vaan viittaamalla "uusiin tutkimuksiin", jotka kuitenkin ovat vain arvailuja ja siten pahimpia antikristillisiä harhaopetuksia. Ja että asia tulisi uskottavammaksi, hän on myös katsonut, että eiväthän Raamatun kirjoitukset olekaan niiden kirjoittamia, joiden kirjoittamiksi ne on nimetty. Kuula väittää, että Timoteuskirjeet eivät ole Paavalin kirjoittamia, vaan ovat kirjoitetut vuosikymmeniä Paavalin kuoleman jälkeen. Samoin hän katsoo, että naisia koskevat säännökset esim. Korinttolaiskirjeissä on lisätty niihin myöhemmin, eivätkä ole Paavalin kirjoittamia. Kuula siis väittää, että Raamattu valehtelee. Ja kun Raamattu itse sanoo, että Sana, joka meillä on Raamatussa, perustuu siihen, mitä ihmiset ovat puhuneet siten kuin Pyhä Henki on sen heille ilmoittanut, voidaankin kysyä, mikä henki ohjaa "uutta tutkimusta", mihin Kuula on niin ihastunut.

Paavali oli saanut oppinsa ja tehtävänsä suoraan Jeesukselta, kuten Raamatusta ilmenee. Tämän hän toteaa kirjeissään. Sitä eivät uudet tutkimukset voi turhaksi tehdä.. Aikaisemmin siteerasin jo ensimmäisen Timoteuskirjeen alkua, jossa kirjeen kirjoittajaksi todetaan Paavali. Toinen kirje alkaa samalla tavalla: "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, rakkaalle pojalleni Timoteukselle. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme! (2 Tim. 1:1, 2)

Kuula viittaa useissa kohdin nykykäsitykseen, eikä siis perustele kantojaan Raamatulla itsellään. Nykykäsitys perustuu muutenkin, kuten Kuulan lausunnoista on ymmärrettävissä, olettamuksiin, koska mitään tosiasioita näille väittämille ei ole esitettävissä. Sama oli aikanaan Vanhan Testamentin teksteistä, kunnes Qumranin tekstilöydöt muuttivat käsitykset. Samoin monet löydöt tukevat Uuden Testamentin paikkansapitävyyden, mutta niitä ei haluta ottaa huomioon etteivät omat teoriat menisi nurin. Nykytutkimukseen Kuula viittaa myös väittäessään, että evankeliumin kirjoittajat eivät olleet tavanneet Jeesusta eikä heistä muutoinkaan tiedetä ketä he olivat. "Kaikesta päätellen he ovat kuitenkin olleet oppineita ja jonkinlaisessa hengellisen johtajan asemassa, koska heillä on ollut valtuutus kirjoittaa Jeesuksesta, ja heidän tekstejään on kopioitu edelleen." Näin Kuula järkeilee.

Vanhempi tutkimus, mm. Raamatun tietosanakirjat osoittavat, että evankelista Matteus oli Jeesuksen opetuslapsi apostoli Matteus. Apostoli ja Jeesuksen opetuslapsi Johannes, Sebedeuksen poika ja apostoli Jaakobin veli, oli myös evankeliumin, Johanneksen evankeliumin, kirjoittaja. Hän on kirjoittanut myös Johanneksen kirjeet ja Ilmestyskirja on hänen kirjoittamansa sen näyn perusteella, minkä Jeesus hänelle antoi Patmos -luodolla. Luukkaan evankeliumin kirjoittajasta, lääkäri Luukkaasta on Raamatussa tarkat selvitykset. Hän on kirjoittanut myös Apostolien teot. Hän oli Paavalin mukana useilla evankelioimismatkoilla, kuten Apostolien teoista ilmenee. Markuksen evankeliumin kirjoittaja vanhemman tutkimuksen mukaan on Johannes Markus, Marian poika (Apt. 12:12). Hän oli useilla evankelioimismatkoilla sekä Paavalin ja Barnabaan että Pietarin kanssa. Eräitten mielestä nuorukainen, joka pakeni alastomana (Mark. 14:51) oli juuri sama Johannes Markus, joka kirjoitti Markuksen evankeliumin. Pidän näitä vanhemman tutkimuksen tuloksia luotettavampana ja Raamattuun perustuvampana, kuin Kuulan ihannoimaa nykytutkimusta. Vanhempi tutkimus osoittaa, että evankelistat olivat tavanneet Jeesuksen, ollen jopa hänen opetuslapsiaan. Vaikka lääkäri Luukkaasta ei näin sanotakaan, uskon myös hänen olleen yhteydessä Jeesukseen aikanansa. Ainakin hänellä oli silminnäkijöiden tarkat kuvaukset Jeesuksesta. Nykytutkimus pyrkii kaikessa horjuttamaan Raamatun luotettavuutta ja uskottavuutta. Kun näin on, lienee syytä kysellä, missä hengessä nykytutkimusta tehdään?


Miten luopumus esiintyy kirkossamme

Voidaan sanoa, että luopumus on ollut mukana koko kirkon olemassaolon ajan. Aina on ollut teologeja, jotka pyrkivät mitätöimään Raamatun totuudet, Jumalan olemassa olon, pelastuksen sovituksen kautta jne. Valistuksen aikana 1600 – 1700 luvuilla teologia pyrittiin korvaamaan filosofisilla näkemyksillä, jonka suuntauksen eräs pääarkkitehdeistä oli Immanuel Kant. Hänen oppinsa sai Suomessakin suurta jalansijaa. Sitten voidaan nähdä, että ns. radikalismin ja liberalismin suuntaukset, lähinnä saksalaisten alan edustajien kautta ovat suuresti vaikuttaneet suomalaisten teologien näkemyksiin. Radikaali- ja liberaaliteologia pyrkii mitätöimään persoonallisen Jumaluuden ja varsinkin Jumalan kolminaisuuden. Sen mukaan ei siten myöskään hyväksytä Jeesuksen neitseestäsyntymistä, hänen sovitustyötään ja ylösnousemistaan. Synti ei hukuta ihmistä, vaan kaikki ihmiset pääsevät taivaaseen, jne. Nykyajan huomattavin radikaaliteologian edustaja on amerikkalainen anglikaanipiispa John Spong, joka on vieraillut Suomessakin piispa Wille Riekkisen kutsumana. Riekkinen onkin kuopiolaisen teologian tohtorin, Kari Kuulan kanssa selvimmin ilmaissut ihailunsa Spongin oppia kohtaan. Spongin pääteema on, että usko persoonalliseen, maailmaa kaitsevaan Jumalaan on kuollut. Tämän perusteella myöskään Raamatun tarjoama näkemys Jeesuksesta ei käy enää tämän ajan ihmiselle. Suomen teologisen instituutin tutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Timo Eskola on perusteellisesti selvitellyt näitä kysymyksiä kirjassaan "Ateistit alttarilla".

Suomessa on useita teologeja, jotka eri kannanotoissaan ja julkaisuissaan ovat ilmaisseet radikaalisuutensa ja liberaalisuutensa. Voitaneen katsoa, että eniten suuntauksen kehittymiseen nykyaikana on vaikuttanut Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Heikki Räisänen. Saman yliopiston apulaisprofessori Raija Sollamo on erikoisesti "kunnostautunut" uuden raamatunkäännöksen voimakkaana puolustajana ja "läpiajajana". Tämä tulee esille rovasti Risto Santalan kirjasta "Suudelma hunnun läpi". Sollamon mielipiteet, Eskolan mukaan, osoittavat, että hän ei, Heikki Räisäsen tavoin, pidä Raamatun sisältöä kovin merkittävänä tämän ajan ihmiselle.

Eräs luopumuksen edustaja on pastori Antti Kylliäinen opetuksellaan, että kaikki pääsevät taivaaseen. Todettakoon, että piispa Eero Huovinen ei ole nähnyt aiheelliseksi millään tavoin huomauttaa Kylliäistä tästä harhaopista. Oikeastaan voidaan kysyä, onko Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa enää yhtään "raamatullista piispaa", sillä kaikkien lausunnoista ja puheista kuultaa enemmässä tai vähemmässä määrin läpi liberaalisuus. Vaikka jotkut vielä puhuvatkin persoonallisesta Jumalasta, hyväksyen jossakin määrin myös kolmiyhteisyyden, he unohtavat Jumalan vanhurskauden ja vihan syntiä kohtaan. Heidän kannanotoissaan kaikki voidaan sulkea "rakkauden näkökulmassa" hyväksyttäväksi, vaikka Raamatun sana osoittaa toista.


Laittomuuden ihminen

Aiheenamme on ollut luopumus. Paavali puhuu tässä yhteydessä laittomuuden ihmisestä, kadotuksen lapsesta. Johannes sanoo saman ensimmäisessä kirjeessään näin: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme. (1Joh. 2:18, 19)

Totuudesta luopuvat ja antikristillisen hengen johdatettavaksi antautuvat siis ne, jotka aikaisemmin ovat kuuluneet Kristuksen seurakuntaan. Siksi meidän tulee tarkoin Sanassa pysyen koetella, missä hengessä meille Jumalan sanaa julistetaan ja pitää se, mikä on Sanan mukaista. Kiitos Jumalalle, että meillä on vielä paljon niitä, jotka pyrkivät pitämään kiinni Jumalan sanasta ja ojentautumaan sen mukaisesti. Siksi meidänkin tulee kilvoitella uskossa eikä väsyä. Siihen heprealaiskirjeen kirjoittajakin meitä kehottaa: "Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne." (Hebr. 12:1-3.)

Laittomuuden ihmisestä on olemassa erilaisia käsityksiä ja tulkintoja. Joidenkin mielestä se on laittomuuden henki, ei persoona. Kun käsiteltävänämme on ollut luopumus, joka koskee ihmisiä, jotka antautuvat laittomuuden hengen valtaan, en tätä asiaa tarkemmin käsittele tähän "kadotuksen lapseen" liittyen.

Jotkut ovat tehneet sivuston, jonka kautta voi helposti erota kirkosta.
http://www.eroakirkosta.fi

Tämän päivän aikana on kirkosta eronnut jo yli 47 ihmistä.
Jos tuon kaltainen päivävauhti jatkuisi koko vuoden, niin miten
kirkon kävisi?

Vähän säikähdän.