Silver Linden todistus

ja sen erikoisuudet

Estonian vahtimatruusi ja JAIC:n päätodistajan lausunnossa on useita huomioita herättäviä virheitä.

1. Silver linde kertoi olleensa autokannella noin klo 00:35-00:55 kun alukseen osui voimakas aalto. Hän kertoi jääneensä autokannelle tarkastaneensa rampin valot mitkä paloivat kaikki vihreänä, linde poistui autokannelta komentosillan luvalla.

Huomioita: Linden aika-arvio lausuntojen välillä heittää 20min. No ehkei aikaa nyt minuutilleen voida sanoa. Linden kommentti "kaikki rampin valot paloivat vihreänä" on virheellinen koska yhden valon olisi pitänyt olla punainen, lisäksi merkkivalot olivat lukitussa kaapissa minkä avainta lindellä ei ollut vaan avain oli pursimiehellä. Lisäksi muu henkilökunta ei kuullut linden käyvän radiokeskustelua komentosillan kanssa. Herää kysymys, tarkistiko linde keulan ja oliko hän yleensäkään autokannella. Linden lausunto pamauksista eroaa (ainoanan) muiden matkustajien/miehistön lausunnoista.

2.linde saapui komentosillalle 00:58 kapteeni arvo andersson edellään, sillalla oli kaksi perämiestä. Perämies käski 01:00 lindeä menemään takaisin autokannelle koska matkustaja olivat ilmoittaneet epätavallisista äänistä. Linde kulki viidennen kannen infotiskin kautta(pyyntö avata autokannen ovet) neljännelle kannelle kun matkustajat huusivat että autokannella on vettä, mistä linde raportoi komentosillalle, tämän muu henkilökunta kuuli. Linde auttoi kaatuneita vanhuksia ja lähti kulkemaan kohti pelastusasemaa.

Huomioita: linde muutti jokaisella lausunnollaan komentosillan miehitystä. sillalla oli välillä vain kaksi perämiestä, välillä kaikki. Muutamassa lausunnossa kapteenia ei mainita ollenkaan, yhdessä lausunnossa kapteeni oli paikalla ja lopullisessa lausunnossa kapteeni saapuikin samaan aikaan kuin linde itse. Miksi Linde ei muistanut komentosillan miehitystä? On esitetty epäilyjä kävikö linde komentosillalla ollenkaan.

Linden pyyntö avata autokannen ovet oli kummallinen koska useiden kuorma-auton kuljattajien ja muun miehistön mukaan ovet olivat auki. Miksi linde ei tätä tiennyt vaikka hän hetki sitten oli käynyt autokannella?. Linde puhui ihmisten auttamisesta vain kahdessa lausunnossa. Linde oli jo 01:24 pelastuslautalla ja kertoi aluksen olleen kyljellään. Tämä oli 2-minuuttia mayday kutsun jälkeen missä andres tammes kertoi laivalla oleva 20-30 asteen kallistuma. Linden aikataulu ja havainnot ei yksinkertaisesti sovi muiden matkustajien ja miehistön havaintoihin. ruotsinsuomalainen Per-Erik Ehrnsten joka oli pelastusasemalla alle 5-minuuttia kallistuman jälkeen näki silver linden siellä. Tästä todistuksesta voidaan vetää johtopäätös että Linde ei olisi mitenkään voinut lähteä komentosillalta 01:00-> kannelle 5 infotiskille siellä odottaneen minuutteja kun alus kallistui, kallistuman jälkeen-> 4. kannelle->ja takaisin ylös 7 kannelle. Muutenhan linde pääsi nopeammin 4.kannen ihmistungoksesta ja kallistuneessa laivassa 7. kannelle kuin Ehrsten 6. kannen sviitistä. Tässä vielä kaavio linden lausunnoista
http://www.estonia.xprimo.de/estonia final report/SHEETS/pg455-57.htm

Linde itse kertoi 2000 istuessaan 9-vuoden huumetuomiota helsingissä joutuneensa painostuksen kohteeksi antaessaan lausuntoja.

Herää kysymys, Miksi Lindeä pidetään vieläkin JAIC:n raportin "tähtitodistajana" vaikka hänen lausuntonsa eroavat muiden lausunnoista ja ennenkaikkea ovat teknisesti virheelisiä Linde oli Estonialla uusi kasvo, eikä välttämättä rehellinen sellainen. Oliko linde istumassa baarissa visiirin irrotessa? vai nukkumassa hytissään?. Kuitenkaan JAIC ei ole kyseenalaistanut todistajansa lausuntoa, tukeehan lausunto JAIC:n päätelmiä. Nyt kun ruotsissa uusissa tutkimuksissa on käynyt ilmi että laivalla oli vuoto jo 10min ennen JAIC:n kertomaa, on linden lausunnot vieläkin arveluttavempia.

6

8592

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli huume

      Linde oli huume hörhö ja palkattu

    • hämmästynyt,,

      Olet näköjään perillä asiasta!
      Eestiläinen tuttavani kertoi hyvin hämmästyttäviä asioita joita on tullut ilmi Estonia onnettomuuden jälkitutkimuksissa .

    • vaan...

      homppelointihommissa jyystämässä toista miestä pyllyyn.

      • oli homo

        Linde oli homo ja huume hörhö, mutta sehän sopii virallisen totuuden edustajille


      • witness63
        oli homo kirjoitti:

        Linde oli homo ja huume hörhö, mutta sehän sopii virallisen totuuden edustajille

        Ei homous ja huumetausta heikennä lausuntoja.
        Kyllä Lindeen voi luottaa.
        Ei edes homo valhetele kun on tosi kyseessä.


    • Anonyymi

      Hänestä piti tehdä jopa huumemies, että päästiin hankalasta todistajasta eroon kertaheitolla 9 vuodeksi. Näin se on perin yksinkertaista matematiikkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1010
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      110
      961
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      804
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      693
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      644
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      583
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      71
      578
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      577
    Aihe