Kirkon diakoniatyön taloudellisia avustuksia saivat viime vuonna eniten yksin asuvat ja yksinhuoltajat. Diakoniatyön asiakkaat ovat usein taistelleet vaikeassa elämäntilanteessa pitkään yksin ennen avun hakemista.
Vuoden 2007 kirkon toimintatilastojen mukaan ruoka-avustusten euromäärät ovat lisääntyneet.
- Ihmisten raha-asiat ovat yhä enemmän sotkussa. Lainaa otetaan lainan päälle. Vuokrat jäävät maksamatta. Vähiä käytössä olevia rahoja ei osata käyttää ja tarvitaan monenlaista muutakin apua, kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön sihteeri Irene Nummela sanoo.
Diakoniatyöltä apua hakevat ovat yhä moniongelmaisempia, mikä vaatii työntekijöiltä entistä enemmän aikaa, taitoja, verkostoitumista ja voimavaroja.
Kirkon diakoniatyön ruokapalvelutoiminta sekä työttömien toiminta lisääntyivät viime vuonna. Seurakunnat järjestävät aamiaisia ja ruokailuja vanhuksille ja työttömille, usein yhteistyössä työttömien yhdistyksen tai kaupungin kanssa.
Kirkon toimintatilastot vuodelta 2007 ovat valmistuneet. Ne kertovat koostetusti tietoa koko kirkon ja sen hiippakuntien yleisestä seurakuntatyöstä, diakoniatyöstä, lapsi- ja nuorisotyöstä sekä lähetystyöstä.
Eroakirkosta porukka ei koskaan tee, muuta kun itselleen haalii noitakin rahoja.
Eroa kirkosta ja viet ruuan yksinhuoltajalta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
omilla rahoillaan ruoka-aineet?
Luuletko että ne sun palkasta
on EY:n maksamaa ja sitä samaa ruoka-apua ovat jakaneet myös vapaa-ajattelijat.
"ruoka-apua ovat jakaneet myös vapaa-ajattelijat."
on hyvä että on järjestöjä, jotka toimivat mm. ruoka-avun tarjoajina. onko tämä kuinka laajamittaista tämä vapaa-ajattelijoiden toiminta tämän suhteen? ei sillä, että sillä merkitystä olisi, koska pointti on tärkein. mielenkiinnosta vain.
kuinka laajamittaista jakelu nykyään enää Vapaa-ajattelijoilla on, mutta aikaisemmilta vuosilta tiedän jakelua olleen.
Monella tapaa.
On ruoka apua ja diakonityötä ja monenlaista vaaehtoistyötä, jonka maksavat vapaaehtoiset itse.
Saapasryhmäkin on joku juopot uskosta eronneet auttaa selviämisasemille ja antaa ensiapua.
On partiotoimintaa ja kaikkea hyvää.
Teidän katkerien kirkonvastustajien tulisi jo nähdä muutakin kuin oma itsenne ja napanne ja sen hyvinvointi.
ja sitä käyttävät hyvin paljon alkoholistit jotka siten säästävät muut "apurahat"(esim.sosiaalitoimelta)nestepitoisiin tarvikkeisiin.
Tätä kanavaa osaavat käyttää hyväkseen monet jotka luottavat diakonityöntekijän hyväntahtoisuuteen.
Meidän srk toinen diakonissa keskittyi lähes kokonaan alkoholistien auttamiseen.Sivuun jäivät sairaat,vanhukset,vammaiset ym.jotka olisivat myös apua tarvinneet.
Erosin juuri sen takia kirkosta,että halusin itse päättää ketä autan,eikä niin että diakonissa jakaa verorahat juopoille.