Elämme nyt aikaa, jolloin - jos mahdollista valitutkin eksytetään.
Jopa vanhimmistoveljet tekevät Raamatun ennustuksen mukaan tänä päivänä 'kuvakammioissaan' asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdn mukaisia:
"Niin hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, itsekukin kuvakammiossansa? Sillä he sanovat: 'Ei Herra meitä näe; Herra on hyljännyt tämän maan'." (Hes 8:12-13).
'Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
(Mark 13:22).
Näin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla, että uskovat luopuisivat uskosta, vaan asiahan on niin että 'Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.' (Room 8:29-30).
Uskossa säilymiseen tarvitaan kuitenkin Jumalassa hänen sanassaan kiinni riippumista, ja Pyhän Hengen johdatusta. "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." (Psalmi 91:14-16).
Jumalan nimen opit tuntemaan lukemalla Raamattua. Kun rukouksessa huudat Häntä avuksi, saat kokea kuinka Hän on tykönäsi silloin kun sinulla on ahdistus, amen.
'Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.' (Luuk 22:31-32).
'joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. (Matt 24:13).
Kiitos Jumalalle!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosi on.
On heikkoja tänä päivänä ? Niinkuin pääpaimenetkin ja opettajat Isoissa ja niitäkin seurakunnissa jotka on joskus syntyneet Herätyksestä ja Jumalan Nimen kautta. Nyt himoidaan ---> Floridan Lakelandissa herätystä
Kirjoittanut: Piho 23.4.2008 klo 19.53
Amerikasta kuuluu kummia.
Floridan Lakelandissa on syttynyt herätys, jonka johdossa on kanadalainen 32-vuotias evankelista Todd Bentley.
Muutaman päivän kokoussarja huhtikuun alussa on jatkunut päivästä toiseen ja näillä näkymin kokouksia jatketaan ainakin toukokuun 4. päivään asti.
Kerrotaan, että tilaisuuksiin tungeksii valtavasti ihmisiä. Myös ulkomaita myöten on kokouksiin alkanut tulla osanottajia.
Ihmisiä tulee uskoon ja paranee monenlaisista sairauksista. Erikoisuutena on se, että useat ihmiset ovat parantuneet myös ruumiissaan olevista arvista.
Mistä oikein on kysymys?
Tutkin koko eilisen päivän Todd Bentleytä ja Lakelandin herätystä. Siitä huolimatta näkemykseni on tietysti vielä vajavainen ja keskeneräinen. Suurin puute on se, että en ole ollut kokouksissa itse mukana, vaan olen ainoastaan netissä nähtyjen videoiden ja muun aineiston varassa.
Sanon kuitenkin tässä vaiheessa seuraavaa.
Lakelandin tapahtumissa on hyvää ja vähemmän hyvää.
Hyvää on:
1. Ihmisten kiinnostus uskonasioihin. Ihmiset tulevat suurin joukoin kokouksiin ja uskonasioista puhutaan paljon.
2. Ihmisten uskoontulo (jos kyse on kestävästä uskossaolosta).
3. Ihmisten parantuminen (jos kyse on aidosta ja pysyvästä parantumisesta).
4. Vapaus, rentous ja epämuodollisuus.
5. Kännyköiden ja Internetin käyttö herätyksen levittämiseksi sukulaisille, ystäville ja muille ihmisille USAssa ja ympäri maailmaa.
Huonoa on:
1. Toronto-tyyppinen kaatuilu ja ihmisten kaataminen tönimällä tai kovaa huutaen säikäyttämällä.
2. Huutaminen, kirkuminen, hervoton nauraminen, holtiton ruumiin sätkiminen ja vapina.
3. Yleinen kaaosmainen epäjärjestys.
4. Sanan opetuksen puute.
5. Parannussaarnan ja synnintunnon puute.
6. Vakavan profeetallisen varoituksen sanan puute. Floridaa on kohtaava suuret Jumalan tuomiot tulevina vuosina. Lakelandin kokouksissa ei kuule niistä mitään.
7. Tiedonsanojen käyttö tavalla, joka ei vaikuta ainakaan aina luotettavalta eli siten, että Bentley lypsää kysymyksillä vaivihkaa tietoa ihmiseltä ja esittää sitten muka profeetallisesti väitteitä tuolle ihmisille.
8. Rahan kerääminen ihmisiltä hyvin manipuloivien uhripuheiden avulla. Bentley järjestää myös erikoistilaisuuksia ja parhaimpia istumapaikkoja niille, jotka maksavat tällaisesta etuoikeudesta 500 dollaria. Muut eivät pääse niihin kokouksiin ollenkaan.
Näen Todd Bentleyn toiminnassa paljon samaa kuin torontolaisuudessa ja Benny Hinnin tilaisuuksissa. Bentley kunnioittaa Kenyonia, uskonliikkeen kyseenalaisten opillisten käsitysten isää ja William Branhamia, jonka enkeli ”Muutoksen tuulet” vaikuttaa nyt Bentleyn elämässä. Bentley tunnustautuu siis Latter rain –liikkeen perinteisiin ja käsityksiin samoin kuin on osa Kansasin profetia –liikettä, koska hän pitää Bob Jonesia ja Rick Joyneria esikuvinaan.
Todd Bentleyn kokouksissa tapahtuu hyviä asioita, mutta valitettavasti mukana on myös ilmiöitä ja puutteita, joiden takia Bentleyn kokouksia on syytä arvioida myös kriittisesti.
Jouko Piho
Lopun aikoina "eksyy" toki uskovaisia yhä lisääntyvässä määrin niin sanotusta parhaasta päästäkin.
Tuon tekstisi perusteella eksyneiden listalle voi siis laittaa myös Savonarolan ja Jouko Pihon.
Lopunaikojahan ei ole näkyvissä kuitenkaan muulle kuin kristinuskolle.
Kuva kotona, vaikka Jeesuksenkin, ja olet kadotettu.
lankeaa, mutta nousee jälleen, sillä Isän Jumalan Poika, Jeesus, on Voimallinen hänet pystyssä pitämään.. Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!