lankeemus

On kaksi eri asiaa langeta syntiin, ja toisaalta elää synnissä, tehdä syntiä tahallaan.

'Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä' (Hebr 10:26).

'Sillä synnin ei pidä teitä VALLITSEMAN, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! (Room 6:14-18).

Kyllähän uskovakin voi langeta syntiin, mutta koska hän elää armossa, niin häntä koskee se mitä on sanottu Sananlaskujen kirjan 24:16: 'Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen'.

Koska uskova rakastaa Jeesusta, ei hän tahdo saattaa murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä syntiä tekemällä.

'mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.' (1 Joh 2:1-2).
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

7 kertaa 70 = 490 kiirettä pitää jos 490 kertaa vuorokaudessa katuu ja pyytää anteeksi tekemänsä synnit.

Äänestä
  • olisi laskettava, ei uskova enää eläisikään jatkuvassa anteeksiantamisen/-saamisen mielentilassa elämässään..

    Äänestä

Tarpeex varaton ja huuda vielä armo armahtaa sua,, niin uususkonnolliset huuta näin se menee,,,
eipäs täällä enä parannus ja herätyssaarnoja tarvitaan ... Kyllä Jumala pitää meidän lihasta huoleen josta emme ikinä pääsemme. Täälaisia valheita on kylvetty suomeen jo yli 50 v tiuhaan tahtiin karismaattisissa piireissä jaminä sanon huh hejjaa miten on niitetty helvettien halpa matka. sellaisia on myyty heikkoille uskoville runsaasti!

Ei tulis leikkiä eikä antaa mitään mahdollisuus synnille joka aivan varmasti tappaa iankaikkisesti jos se saa muhia sydämmessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja synnissä eläminen kirjoitti:

On kaksi eri asiaa langeta syntiin, ja toisaalta elää synnissä, tehdä syntiä tahallaan.

'Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä' (Hebr 10:26).

'Sillä synnin ei pidä teitä VALLITSEMAN, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! (Room 6:14-18).

Kyllähän uskovakin voi langeta syntiin, mutta koska hän elää armossa, niin häntä koskee se mitä on sanottu Sananlaskujen kirjan 24:16: 'Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen'.

Koska uskova rakastaa Jeesusta, ei hän tahdo saattaa murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä syntiä tekemällä.

'mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.' (1 Joh 2:1-2).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu