se ninnun kissfm-juttu

mamma

Taannoin käytiin keskustelua jutusta, joka oli tullut radiosta. Luulisin että kyseessä on tämä teksti. Aika hauska, vaikkakin jo moneen kertaan nähty.

Tri Laura Schlesinger on yhdysvaltalainen juutalainen fundamentalistipastori, joka jakaa ohjeita ihmisille, jotka soittavat hänen radio-ohjelmaansa. Taannoin hän sanoi, että homoseksuaalisuus on iljetys viitaten 3. Mooseksen kirjaan (3. Moos. 18:22) eikä sitä voi missään tapauksessa hyväksyä. Seuraavassa avoin kirje, jonka Tri Laura sai eräältä homoseksuaaliselta kuulijaltaan.

"Hyvä tohtori Laura, Kiitos siitä, että teet niin paljon opettaaksesi ihmisille Jumalan lakia. Olen oppinut paljon ohjelmastasi, ja pyrkinyt myös jakamaan tietoani niin monelle ihmiselle kuin mahdollista. Aina kun joku yrittää puolustella homoseksuaalien elämäntapaa, yksinkertaisesti viittaan 3. Mooseksen kirjaan (3. Moos.18:22), jossa selkeästi tuomitaan se iljetyksenä.

Keskustelu loppuu siihen. Tarvitsisin kuitenkin neuvoasi muutaman muun lain suhteen.

Kun poltan alttarilla polttouhria, tiedän, että siitä syntyy Herralle mieluisa tuoksuva tuliuhri. (3. Moos. 1:9) Ongelmana ovat naapurit. Heidän mielestään tuoksu ei ole mieluisa. Pitäisikö minun kirota heidät?
Haluaisin myydä tyttäreni orjaksi, mikä 2. Mooseksen kirjassa hyväksytään. (2. Moos. 21:7) Mikä mielestäsi olisi sopiva hinta hänestä tämänhetkisten kurssien mukaan?
3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 25:44) sanotaan, että voin omistaa orjia, sekä mies- että naispuolisia, sillä ehdolla että he ovat naapurikansojen edustajia. Eräs ystäväni on sitä mieltä, että tämä pätee meksikolaisiin, mutta ei kanadalaisiin. Voisitko selventää? Miksi en saisi omistaa kanadalaisia?
Minulla on naapuri, joka jatkuvasti työskentelee sapattina. 2. Mooseksen kirja (2. Moos. 35:2) selkeästi määrää, että hänet olisi surmattava. Onko minulla moraalinen velvollisuus tappaa hänet itse?
Eräs ystäväni on sitä mieltä, että vaikka simpukoiden syöminen on iljetys (3. Moos. 11:10), se on kuitenkin vähemmän iljettävää kuin homoseksuaalisuus. Olen eri mieltä. Voisitko selventää tämän asian?
3. Mooseksen kirjan (3. Moos. 21:20) mukaan en saa lähestyä Jumalan alttaria, jos minulla on näössä vikaa. Myönnän, että käytän lukulaseja. Pitääkö näköni olla virheetön, vai voiko tätä jotenkin kiertää?
Useimmat miespuoliset ystäväni antavat leikata hiuksensa, mukaan lukien myös ohimolta, vaikka tämä on ehdottomasti kielletty 3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 19:27) Kuinka heidän tulisi kuolla?
Olen oppinut 3. Mooseksen kirjasta (3. Moos. 11:6), että kuolleen sian koskettaminen tekee minusta saastaisen. Voinko kuitenkin pelata amerikkalaista jalkapalloa, jos käytän käsineitä?
Sedälläni on maatila. Hän rikkoo 3. Mooseksen kirjan lakia (3. Moos 19:19) kylvämällä samaan peltoon kahta eri siementä. Samoin hänen vaimonsa rikkoo käyttämällä vaatteita, joiden valmistuksessa on käytetty kahdenlaista kuitua (puuvilla-polyester-sekoitetta). Hän myös kiroilee paljon. Onko todellakin tarpeellista nähdä vaiva kutsua koko kaupungin väki kivittämään heitä? (3. Moos. 24:10-16) Emmekö voisi vain polttaa heidät perhepiirissä niin kuin teemme ihmisille, jotka makaavat puolisonsa perheenjäsenten kanssa? (3. Moos 20:14)"
Tiedän, että olet tutkinut näitä asioita laajasti, joten olen varma, että osaat auttaa. Kiitos taas kerran, että muistutit meitä siitä, että Jumalan sana on ikuinen ja muuttumaton. Uskollinen kuulijasi ja palvova ihailijasi, Sean Hayes"

8

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miamia

      Hei Mamma!
      Tuo on hyvä teksti!

      Useat uskovaisiksi itseänsä kutsuvat, jotka omaa homoseksuaalisuuttaan pelätessään tuomitsevat muita homoudesta, käyttävät typerästi ja epäloogisesti Raamattua hyväkseen.

      Jos joku Raamattuun vedoten tuomitsee homoseksuaalisuuden synniksi tai sairaudeksi, olisi hyvä, että hän eläisi itse Raamatun mukaan - kuten esim. kirjoittamasasi sitaatissa mainitaan kohtia, joita useatkaan eivät toteuta...

    • K.K.

      -Jos aikojen alussa??? olikin tuollaisia lakeja - ei se tarkoita, että nykyaikana niitä sovellettaisiin käytännössä!

      Koko Raamattu kertoo yhden kansan elämän tarinan - jossa on selvästi havaittavissa ihmisten henkisen kehityksen ja lain muuttumisprosessi!

      Uusi Testamentti kertoo jo jotain aivan uutta siltä saralta....

      On ihmisiä - jotka elävät Mooseksen lain mukaan vieläkin - mutta taas vastaavasti ihmisiä - jotka elävät Uuden Testamentin Hengen viitoittamaa tietä.

      Uskonpa, että nykyaikana on ihmisiä - jotka elävät jotain aivan uutta henkistä tasoa - jopa Uuden Testamentin kokemusten tason jälkeistä aikaa!

      Se on ihmiskunnan kehityksen tie - joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen - eikä loppua ole näkyvissäkään, mutta se on tiedossa - mitä kohti kuljetaan = Jumalaa.

      • mamma

        Laitoin tämän jutun tänne siksi, että siitä oli aiemmin puhetta, ja ajattelin, että ihmisiä, kiinnostaisi.


    • minä

      Ei kukaan kiella sinulta homoseksuaalisuutta, siis Jumala ainakaan.
      Ole nyt vain ihan rauhassa koko seksuaalisuutesu kanssa. Se mikä on tärkeintä on se mitä tunnet sisälläsi; eli rakkaus.
      Jos rakastat Jumalaa ja rakasta naista ei se ole synti.

      Ole aivan levollisen mielin. Sinut on jo pelastettu.

    • pöpö

      viestit esiin111111111

    • pöpö

      viestit esiin111111111

    • pöpö

      viestit esiin111111111

    • pöö

      esiin viestit

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe