Sinulle Juhanippi

Kysymys

Kuvitellaan tilanne jossa arkkipiispa antaa luterilaisen kirkon jäsenille määräyksen että kirkon jäsenten ei tule viedä toista jäsentä oikeuteen, vaan kaikki väärinteot tulee selvittää kirkon oman oikeuskomitean avulla.
Määräykseen sisältyy myös kahden todistajan vaatimus joita ilman ei väärintekijää voida syyttää teoistaan.

Rippikoululeirillä seurakunnan pastori koskettelee rippikoulutyttöä seksuaalisesti ja tekee hänelle henkistä väkivaltaa puhumalla epämiellyttäviä rivoja asioita.

Tytöllä ei ole yhtään todistajaa tapahtumalle ja pyydettäessä selvitystä asiaan pastori kieltää tapahtuneen ja selittää kyseessä olleen vain murrosikäisen tytön mielikuvituksen.
Mitään ei voida tehdä, koska todistajia ei ole.
Pappi jatkaa tyytyväisenä rippikoulupappina edelleen ja sama toistuu aina silloin tällöin mutta todistajia ei yhdessäkään tapauksessa ole kahta.

Hyväksyt tämän systeemin omassa seurakunnassasi. Olisiko tämä käytäntö hyväksyttävä, jos sen ottaisi käyttöönsä joku toinen uskontokunta vaikkapa luterilainen?

10

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juhanip

      Kahden todistajan vaatimus on Raamatussa ja koskee vain seurakunnan kannalta asiaa ei viranomaisten eikä se sido viranomaisia.

      Väite siitä, että on kielletty ilmoittamasta viranomaisille ei pidä paikkaansa vaan on luopioperäinen valhe.
      Sen voi tarkistaa seuran kirjallisuudesta sillä niissä on kaikki ohjeet, luopioilla on lisäksi vanhimille tarkoitettu opaskirja netissä julkaistuna jossa ei myöskään ko. kieltoa ole missään.
      Lisäksi luopiot ovat julkaiseet vanhimistolle lähetettyjä ohje kirjeitä ja niissäkään ei ole ko. kieltoa. Siis missään ei todisteita ko. kiellon olemasta olosta koska sitä ei ole olemassa.

      Seuran kirjallisuudessa on kirjoitettu insestistä jo 1940-50 luvulta asti ja tuomittu se jyrkästi. Lisäksi vain J.T:llä on katumattomille väärintekijöille erotusjärjestely olemassa, joista jukisuudessakin esiintyvät luopiot ovat elävä esimerkki. Heitä suurin osa on erotettu juuri moraalittomuuden takia.

      Niissä tapauksissa joita on sattunut ulkomailla ei ole kaikissa tapauksissa ilmoitettu poliisille, koska se on ollut lasten vanhimpien toivomus, mutta esim. Ruotsissa joissa luopiot väittivät todistajien suojelevan pedofiileja on tapauksia vuosikymmenien ajalta tullut esille 10 kpl ja niistä on puolet ilmoitettu poliisille. Se miksi kaikkia tapauksia ei ole ilmoitettu johtuu lapsen vanhempien toivomuksesta, että ilmoitusta ei tehdä ja tätä toivomusta ovat Ruotsissa srk:n vanhimmat kunnioittaneet ja se ei ole sama asia kuin kielto.
      Suomessa yhteiskunassa tulee viranomasten tietoon n. 800 pedofiilitapausta vuosittain, joten ongelma on täällä aika yleinen, mutta todistajien keskuudessa sitä ei ole ilmeisesti esiintynyt.

      Joten kuvittellinen tilanne ei toteudu todistajien kohdalla, viranomaiset ovat nähneet hyväksi korottaa todistustakkaa muutama vuosi sitten ko. tapauksissa muutaman vakavan erehdyksen jälkeen, kuuluisin lieneen Nikon tapaus jossa syytön isä tuomitiin insestistä. Joten ei nykyään ole niin, että oikeus uskoo automaattisesti uhria ilman painavia lisä todisteita.
      Seurakunnasssa vaaditaan joko kaksi todistajaa tai tunnustus, mutta tämä ei kuten sanottua tarkoita muuta kuin seurakunnan kannalta asiaa. Lisäksi lastén vanhimmat voivat tehdä aina ja kaikissa tapauksissa ilmoituksen poliisille sitä ei koskaan seurakunnassa estetä missään tapauksessa.

      • Rasvattu jämä

        "Väite siitä, että on kielletty ilmoittamasta viranomaisille ei pidä paikkaansa vaan on luopioperäinen valhe."

        Jos väitteesi pitää paikkansa, niin IBSA:n päätiedottaja Paul Gillies on luopio ja valehtelija. BBC:n Panoramaohjelmaan haastateltuna hän ilmoitti, että asia tulee nimenomaan ilmoittaa ensin haaratoimistoon ja piste.

      • faktaa
        Rasvattu jämä kirjoitti:

        "--Erittäin sulkeutuneissa yhteisöissä elävät Jehovan todistajat ovat käsiteleet USA:ssa ja Englannissa lapseensekaantumistapauksia sisäisesti. Rankasisuvalta on ollut seurakunnan esimiehillä eli niin kutsutuilla vanhimmilla, eikä tapauksia ole ilmoitettu poliisille. Lisäksi uhreilta on vaadittu raamatun sanan mukaista kahta todistajaa tapahtuneelle. Maallista oikeutta karttamaan pyrkivät Jehovan todistajat ovat joissakin tapauksissa yrittäneet viranomaisten tulkinnan mukaan myös estää poliisitutkimuksia.

        Seurakuntien vanhimmille pedofiliatapauksista ilmoittaneet lapset ja vaimot kokevat joutuneensa järjestelmällisen valehtelun ja väheksynnän kohteeksi. Vanhimmat ovat kieltäytyneet uskomasta syytöksiä, vaatineet naisia rukoilemaan ja olemaan parempia vaimoja tai korostaneet, että asiasta ei saa puhua ulkopuolisille.

        Näiden paljastusten jälkeen nousee väistämättä esiin myös kysymys, miten Jehovan todistajat hoitavat asiat Suomessa? Suomessa on 20 000 Jehovan todistajaa ja 180 valtakunnansalia. Jehovan todistajien Suomen tiedotuspäällikkö Veikko Leinonen pitää pedofiliakohua kohtuuttomana. Suomessa hän muistaa viimeisen 15 vuoden aikana olleen pedofiliatapauksia tai -epäilyjä "yhden käden sormilla laskettava määrä". Säännöt ovat Suomessa kuitenkin samat kuin maailmallakin. Valtakunnansaleissa valtaa käyttävien vanhimpien odotetaan tutkivan syytökset ja raportoivan niistä Jehovan todistajien Suomen pääkonttoriin Vantaalle.

        Suomessa vanhimmilla on myös mahdollisuus istuttaa pedofiliasta epäilty ja hänen mahdollinen uhrinsa, esimerkiksi 13-vuotias tyttö ja 40-vuotias mies, samaan huoneeseen asian selvittämiseksi. Jehovan todistajat pitävät kyseistä menetelmää hyvänä tapana selvittää tilanne. Syntynyt kohu on aiheuttanut sen, että Jehovan todistajat korostavat, että seurakunnan vanhimpien odotetaan raportoivan tapauksista pääkonttorin lisäksi myös viranomaisille."
        http://www.yle.fi/silminnakija/juttu.php?tunnus=39

      • Kysymys

        Mutta hyvä Juhanip, löytyykö kielto käydä oikeutta veljen kanssa Raamatusta?
        Noudatatteko sitä oikeuskomiteoissanne vai ette?

        Mitkä ovat mielestäsi ne syyt, joiden perusteella lapsen vanhemmat eivät haluaisi lapsensa raiskaajan joutuvan teoistaan oikeuden eteen ja tuomituksi?
        Mainitse joku esimerkki.

        Olet siis kuitenkin sitä mieltä, että seurakunnasta pedofiilia ei voida erottaa taikka osoittaa hänen harjoittaneen pedofiiliaa, jos kahta todistajaa ei ole?
        Nuoren tytön sana ei siis riittäne, jos pedofiili ei halua tunnustaa asiaa?

        Näin pedofiili voi siis jatkaa seurakunnassaan seurauksista välittämättä.

        Mihin SINÄ neuvoisit ottamaan yhteyttä jos läheisen jt-ystäväsi tytär tulisi kertomaan sinulle joutuneensa seurakunnan vanhimman lähentely-yritysten kohteeksi? Entäpä jos kyseessä olisi peräti raiskaus?

      • Juhanip
        faktaa kirjoitti:

        joka ohjelman suomessa esitti, myönsi, että ohjelmassa on velehtelua, mutta puolsi sen esittämistä sillä, että ihmiset haluavat nähdä sensaatio ohjelmia.

        Miten yhteisö jonka kaikkiin kokouksiin ihmiset ovat aina tervetulleita voi olla erittäin sulkeutunut.?

        Todistajat ovat avoimempia uskontoja mitä on olemassa, johtuen siitä myös, että kaikki kirjallisuus missä ohjeet ovat on kaikkien luettavissa, eli kuka tahansa voi tutustau todistajien toimintaan, vaikka ei tapaisi esdes todistajia. Lisäksi ovelta ovelle työ mahdollistaaa sen, että ihmiset voivat kysellä haluamiaa asioita toiminansta tai muusta siihen liittyvästä. Eli miten tällainen yhteisö voi olla suljettu?

      • Juhanip
        Kysymys kirjoitti:

        ><

        Oikus komitea ei ole oikeuslaistos vaan seurakunnan hairahtuneitten ystävien auttamiseen tarkoitettu ryhmä ja myös katumattomien erottamiseeen tarkoitettu.

        ><

        Esim Ruotsissa tuli todistajiksi sekä' "uhri" että hyväksi käyttäjä. He kuiten olivat lopettaneet jo enne todistajiksi tuloa , mutta asia tuli ilmi kuitenkin ja vanhimamt käsittelivät asin yhdessä lasten vanhempien ja noiden henkilöiden kanssa. Lasten vanhemmat eivät halunneet ilmoittaa eikä sitä että asia ilmoitettaisiin viranomaisille ja vanhimmat kunnioittivat heidän päätöstään. Syytä lasten vanhimpien menettelyyn en tiedä..

        Yleensä maailmalla esille tulleet tapaukset ovat vanhoja ja "uhri" on jo aikuinen, syy miksi ne on otettu esille on yleensä se, että "uhrista " on tullut aikuinen ja lisäksi erotettu seurakunansta yleenäs moraalittomuuden takia. Tästä katkeroituneena ovat ottaneet jo heidän vanhempiensa hoitaman ja sovitun asian esille todistajien vastaisessa valossa. Ohjelmissa ei yleensä kerrota kuinka vanhasta asiasta on kyse, ei todellisa faktoja tapahtumista, vaan annetaan henkilö kertoa mitä se haluaa ja toimittaja vielä lissä oma lusikkansa soppaan, kuten Ruotsin TV ohjelma osoitti..

        ><

        Suomen ja myös kansaivälisen oikeukäytännön mukaan ei syytömyyttä tarvitse todistaa vaan syyllisyys, kuten eräs Ruotsalainen huippujuristi eräässä TV-ohjelmassa asian ilmaisi.
        Eli myöskään oikeuslaitokselle ei riitä pelkästään "uhrin " kertomus vaan tarvitaan aina todisteita enemmän tai vähemmän, selkeitä ja sitovia.
        Sama koskee seurakuntaa, ei voida ilman todisteita ketään erottaa, koska henkilö voi olla myös syytön.

        Tämä seuraava esimerkki ei liity todistajiin..
        Kuten 1990 luvun alussa Nikon tapauksessa uskottiin poikaa ja isä tuomittiin, mutta myöhemmin kävikin ilmi, että hyväksi käyttäjä olikin naapuristossa asuva vähän vanhempi poika.
        Tämä erehtys ei ollut ainoa ja sen takia oikeuslaitos on korottaneet todistus taakkaa, eli täytyy olla selkeimpiä ja sitovampia näyttöjä kuin pelkästään mahdollisen uhrin kertomus..

        ><

        Ei ole sellasita löytnyt ja muutenkin ne ovat todisjien kekuudessa harvinaisia vaikka luopparit yrittävät epätoivoisesti toisn väittää, heidän omasta porukasta en mene takuuseen, sillä lähes keikki heistä on erotettu juuri moraalittomuuden takia.

        ><

        Ei ole tullut eikä luultavasti tule, on sen verran harvinaisia tapauksia J.T. keskuudessa. Ennen J.T aikaa on minun tietoon tullut muutama pedofiilitapaus, en ole niitä poliisille ilmoitellut, koska olivat jo minun tietoon tullessa niin vanhoja asioita ja "urit " jo aikuisia..

      • Juhanip
        Rasvattu jämä kirjoitti:

        "Väite siitä, että on kielletty ilmoittamasta viranomaisille ei pidä paikkaansa vaan on luopioperäinen valhe."

        Jos väitteesi pitää paikkansa, niin IBSA:n päätiedottaja Paul Gillies on luopio ja valehtelija. BBC:n Panoramaohjelmaan haastateltuna hän ilmoitti, että asia tulee nimenomaan ilmoittaa ensin haaratoimistoon ja piste.

        Tämä ohje koskee seurakunnan vanhimpia, ei uhria tai hänen läheisiään millään tavalla, kuten seuran ojeissa selvästi sanotaan.
        Eikä tämä ole mikään kielto, se että ilmoitetaan ensin jonnekkin ei tarkoita sitä, että sitä ei saisi ilmoittaa muualle lainkaan eli esim. viranomaisille.

      • Kysymys
        Juhanip kirjoitti:

        ><

        Oikus komitea ei ole oikeuslaistos vaan seurakunnan hairahtuneitten ystävien auttamiseen tarkoitettu ryhmä ja myös katumattomien erottamiseeen tarkoitettu.

        ><

        Esim Ruotsissa tuli todistajiksi sekä' "uhri" että hyväksi käyttäjä. He kuiten olivat lopettaneet jo enne todistajiksi tuloa , mutta asia tuli ilmi kuitenkin ja vanhimamt käsittelivät asin yhdessä lasten vanhempien ja noiden henkilöiden kanssa. Lasten vanhemmat eivät halunneet ilmoittaa eikä sitä että asia ilmoitettaisiin viranomaisille ja vanhimmat kunnioittivat heidän päätöstään. Syytä lasten vanhimpien menettelyyn en tiedä..

        Yleensä maailmalla esille tulleet tapaukset ovat vanhoja ja "uhri" on jo aikuinen, syy miksi ne on otettu esille on yleensä se, että "uhrista " on tullut aikuinen ja lisäksi erotettu seurakunansta yleenäs moraalittomuuden takia. Tästä katkeroituneena ovat ottaneet jo heidän vanhempiensa hoitaman ja sovitun asian esille todistajien vastaisessa valossa. Ohjelmissa ei yleensä kerrota kuinka vanhasta asiasta on kyse, ei todellisa faktoja tapahtumista, vaan annetaan henkilö kertoa mitä se haluaa ja toimittaja vielä lissä oma lusikkansa soppaan, kuten Ruotsin TV ohjelma osoitti..

        ><

        Suomen ja myös kansaivälisen oikeukäytännön mukaan ei syytömyyttä tarvitse todistaa vaan syyllisyys, kuten eräs Ruotsalainen huippujuristi eräässä TV-ohjelmassa asian ilmaisi.
        Eli myöskään oikeuslaitokselle ei riitä pelkästään "uhrin " kertomus vaan tarvitaan aina todisteita enemmän tai vähemmän, selkeitä ja sitovia.
        Sama koskee seurakuntaa, ei voida ilman todisteita ketään erottaa, koska henkilö voi olla myös syytön.

        Tämä seuraava esimerkki ei liity todistajiin..
        Kuten 1990 luvun alussa Nikon tapauksessa uskottiin poikaa ja isä tuomittiin, mutta myöhemmin kävikin ilmi, että hyväksi käyttäjä olikin naapuristossa asuva vähän vanhempi poika.
        Tämä erehtys ei ollut ainoa ja sen takia oikeuslaitos on korottaneet todistus taakkaa, eli täytyy olla selkeimpiä ja sitovampia näyttöjä kuin pelkästään mahdollisen uhrin kertomus..

        ><

        Ei ole sellasita löytnyt ja muutenkin ne ovat todisjien kekuudessa harvinaisia vaikka luopparit yrittävät epätoivoisesti toisn väittää, heidän omasta porukasta en mene takuuseen, sillä lähes keikki heistä on erotettu juuri moraalittomuuden takia.

        ><

        Ei ole tullut eikä luultavasti tule, on sen verran harvinaisia tapauksia J.T. keskuudessa. Ennen J.T aikaa on minun tietoon tullut muutama pedofiilitapaus, en ole niitä poliisille ilmoitellut, koska olivat jo minun tietoon tullessa niin vanhoja asioita ja "urit " jo aikuisia..

        Mihin SINÄ neuvoisit ottamaan yhteyttä jos läheisen jt-ystäväsi tytär tulisi kertomaan sinulle joutuneensa seurakunnan vanhimman lähentely-yritysten kohteeksi? Entäpä jos kyseessä olisi peräti raiskaus?

        Jos kysyisin sinulta mikä on hätänumero, niin vastaisitko että et ole tarvinnut etkä luultavasti tarvitse?

        Kysyin sinulta, että mihin neuvoisit tyttöä ottamaan yhteyttä? Ei kai tämä kysymys voi olla liian vaikea vastattavaksi?

      • Kysymys
        Juhanip kirjoitti:

        Tämä ohje koskee seurakunnan vanhimpia, ei uhria tai hänen läheisiään millään tavalla, kuten seuran ojeissa selvästi sanotaan.
        Eikä tämä ole mikään kielto, se että ilmoitetaan ensin jonnekkin ei tarkoita sitä, että sitä ei saisi ilmoittaa muualle lainkaan eli esim. viranomaisille.

        Miksi seurakunnan vanhimpien tulisi saada tietää asiasta?

      • Toiveajattelua
        Juhanip kirjoitti:

        joka ohjelman suomessa esitti, myönsi, että ohjelmassa on velehtelua, mutta puolsi sen esittämistä sillä, että ihmiset haluavat nähdä sensaatio ohjelmia.

        Miten yhteisö jonka kaikkiin kokouksiin ihmiset ovat aina tervetulleita voi olla erittäin sulkeutunut.?

        Todistajat ovat avoimempia uskontoja mitä on olemassa, johtuen siitä myös, että kaikki kirjallisuus missä ohjeet ovat on kaikkien luettavissa, eli kuka tahansa voi tutustau todistajien toimintaan, vaikka ei tapaisi esdes todistajia. Lisäksi ovelta ovelle työ mahdollistaaa sen, että ihmiset voivat kysellä haluamiaa asioita toiminansta tai muusta siihen liittyvästä. Eli miten tällainen yhteisö voi olla suljettu?

        "joka ohjelman suomessa esitti, myönsi, että ohjelmassa on velehtelua, mutta puolsi sen esittämistä sillä, että ihmiset haluavat nähdä sensaatio ohjelmia."

        Taitaa olla omaa toiveajatteluasi. Linkki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      7996
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2283
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2199
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1775
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1262
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1165
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      849
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      815
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      754
    Aihe