Jumala toimii vielä nykyaikana. Siitä on muutamia esimerkkejä linkissä :
http://www.nic.fi/~jlindell/voima.htm
Luin tässä tuoreen esimerkin. (Jätän nimet ja muut yksityiskohdat pois, koska ne eivät ole tärkeitä tässä yhteydessä ja kyseiset henkilöt tulevat itse kertomaan tästä.)
Pariskunta X oli hengellisessä tilaisuudessa toukokuun puolivälissä, kun tilaisuuden vastuuhenkilö ilmoitti, että tänään täällä parantuu henkilö, jolla on syöpä suoliston alueella. Täällä on myös henkilö, joka on ikään kuin velkaloukussa. Sinusta tuntuu, ettei ole mitään ulospääsyä.
Pariskunta X ajatteli : Nuo tiedonsanat sopivat juuri heidän elämäänsä. Voisiko tuo sana koskea heitä ?
Kuukausi aikaisemmin oli rouva X saanut lääkäriltä kuulla, että hänen suolistossa oli syöpä ja leikkauspäivä oli määrätty toukokuun loppupuolella. Kun hän meni sovittuna päivänä leikkaukseen, todettiin, ettei syöpää enää ollutkaan. Jumala oli parantanut hänet. Rouvalla on lääkärintodistukset tapahtuneesta ja iloitsee, että Jumala on niin hyvä ja tekee vielä valtavia ihmeitä..
Herra X:llä on oma yritys, eikä muutamaan kuukauteen saanut kauppoja. Kokousta seuraavana päivänä hän yllättyi, kun kauppoja alkoi tulla enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nyt hän tietää, että Jumala on ollut kaiken takana.
Jumala toimii
jli
1
141
Vastaukset
- Kake
Sit ei muutakuin täyttämään tuota seuraavana alempana olevaa Laadunvalvonta palautekaavaketta.
Niin saadaan muillekkin ihmeitä aikaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107582
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293517Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352564Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?621364