Jumala toimii vielä nykyaikana. Siitä on muutamia esimerkkejä linkissä :
http://www.nic.fi/~jlindell/voima.htm
Luin tässä tuoreen esimerkin. (Jätän nimet ja muut yksityiskohdat pois, koska ne eivät ole tärkeitä tässä yhteydessä ja kyseiset henkilöt tulevat itse kertomaan tästä.)
Pariskunta X oli hengellisessä tilaisuudessa toukokuun puolivälissä, kun tilaisuuden vastuuhenkilö ilmoitti, että tänään täällä parantuu henkilö, jolla on syöpä suoliston alueella. Täällä on myös henkilö, joka on ikään kuin velkaloukussa. Sinusta tuntuu, ettei ole mitään ulospääsyä.
Pariskunta X ajatteli : Nuo tiedonsanat sopivat juuri heidän elämäänsä. Voisiko tuo sana koskea heitä ?
Kuukausi aikaisemmin oli rouva X saanut lääkäriltä kuulla, että hänen suolistossa oli syöpä ja leikkauspäivä oli määrätty toukokuun loppupuolella. Kun hän meni sovittuna päivänä leikkaukseen, todettiin, ettei syöpää enää ollutkaan. Jumala oli parantanut hänet. Rouvalla on lääkärintodistukset tapahtuneesta ja iloitsee, että Jumala on niin hyvä ja tekee vielä valtavia ihmeitä..
Herra X:llä on oma yritys, eikä muutamaan kuukauteen saanut kauppoja. Kokousta seuraavana päivänä hän yllättyi, kun kauppoja alkoi tulla enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nyt hän tietää, että Jumala on ollut kaiken takana.
Jumala toimii
10
239
Vastaukset
- mooses pessi
Mikä oli viestisi sisältö? Sekö, että jos esimerkiksi Jorma Ollila tulee uskoon, niin Nokian tilauskanta lähtee heti nousuun ja samalla koko Suomi? Samoin kaikki syövät, amputoinnit, dementiat, cp- ja kehitysvammaiset paranevat jne, jos vain ko. henkilöt tulevat uskoon?
Maailmankuvasi on aivan hirvittävä ja pinnallinen. Eikä ainoastaan tuota, Sinä myös valehtelet härskisti mm. yleistämällä tuonkin erikoistapauksen kaikkia koskevaksi malliksi, johon pyrkiä.
Viittaat aina omiin sivuihisi ja omiin juttuihisi. Nostat ja korostat niitä keskustelun sijaan. Ts. asetat itsesi erimieltä olevien ja Toisten yläpuolelle. Olet itsekeskeinen ihminen - niinkuin suurin osa uskovaisista on.
Teet myös suurta hallaa Asialle. Kavennat Totuuden vain ja ainoastaan sinun kirjoituksiisi etkä hyväksy kritiikkiä. Muiden uskovaisten tavoin leimaat vastustajat. Leimaamisen jälkeen heillä ei ole enää itsemäärämisoikeutta ja leimastansa johtuen heistä voidaan uskoa mitä tahansa. Itsekritiikki ja rehellisyys tekisi sinusta paljon vakuuttavamman, mutta sellaista ei sivuiltasi tai kirjoituksistasi etsimälläkään löydä. - rabbi 1
Tästä tulee mieleeni eräs entinen opettajani. Hän kertoi, miten hän oli pitkään pohtinut sitä, että kannattaisiko ostaa kirjoituskone.
Eräänä iltana hän kyllästyi pohtimaan tätä asiaa. Hän päätti kysyä Jumalalta iltarukouksessaan neuvoa.
Jumala ei vastannut hänelle heti. Mutta kun hän seuraavana aamuna vei roskia roskalaatikkoon, niin mitä hän näkeekään laatikon pohjalla? Joku on heittänyt vähän käytetyn kirjoituskoneen roskalaatikkoon! Jumala on vastannut hänen rukoukseensa!
Ja tämä tarina ei ole vitsi, vaan hyvä esimerkki siitä, miten Jumala auttaa hädässä.
(Miksi Jumala ei auta niitä noin 500 miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat kirjoituskoneen sijasta ruokaa ja puhdasta vettä? Tämä on vaikea kysymys. Mutta kyllä Jumala tietää, kuka on avun tarpeessa ja kuka ei.)- siunaa???
Kun satoi, kaverini otti sateenvarjoni lähtiessään luotani. Hänellä ei sattunut olemaan omaa sontsaa mukana....Seuraavana päivänä satoi taas kaatamalla ja minulla oli asioita kaupungille. Lähdin varmana siitä että kastun litimäräksi ennen kuin ehdin ekaan kauppaan mistä ostaa sateenvarjo, mutta anti olla : vähän matkaa käveltyäni tuli vastaan kadunvarsipenkki, jolla lepäsi kaunis sateenvarjo ilman omistajaa. Tähyilin ympärilleni - ei ketään näkyvissä missään (sateesta johtuen varmaan). Onnellisena avasin varjon ja lähdin etiäpäin. Enkä kastunut. En usko Raamatun Jumalaan enkä usko että hän olisi 'siunannut' meikäläistä sateenvarjolla samaan aikaan kun toisella puolella palloa pikkulapsi astuu miinaan(hän se olisi ohjausta ja siunausta tarvinnut!!!).
- parantaa??
Miksei Jumala auta niitä tuhansia lapsia, jotka rukoilee vaan yhtä leipäpalaa?Lapsia jotka kuolee nälkään ja joiden äidit kuolee nälkään kun heille jonkun avustusjärjestön tarkottamat muonat seisoo jonkun diktaattorin omissa varastoissa..vaan omaa ja perheen käyttöä varten?Miksei Jumala paranna näiden diktaattorien sydäntä vaikka miten rukoillaan?Miksei Jumala paranna nälkään kuolevia ja anna heille töitä jonka kautta ansaita tai suoraan ruokaa?Miksei Jumala paranna syöpäsairaita imeväisiä?Miksei Jumala paranna joittenkin kristittyjen silmiä näkemään vähän pidemmälle ja vähän laajemmin?
- koska
Ei jumala ole luonut ihmistä, vaan ihminen on luonut jumalan.
Siksi on aivan järjetöntä rukoilla ja palvoa olematonta jumalaa.
- ajattelija
Onko Jumalan tarkoitus ainoastaan parantaa uskovaisia ihmisiä ns. fyysisistä vammoistaan ja sairauksistaan?
Tuo oli kyllä aika pitkälle menevää jo, jos Jumala autaa raha-asioissakin niin, että liikemies pääsee velkavankeudesta ja voi jatkaa maaallisen mammonan keräämistä.
Ei ei ei ei sanon minä.
Jumalan tarkoitus on vain ja ainoastaan pelastaa ihmisen sielu.
Ihmeparanemisia ja velkavankeudesta pääsemisiä voi aiheuttaa vaikka itse herra paholainen;
"seuraa minua niin parannan syöpäsi", mitäs se paholainen kuiskutti Jeesukselle siellä erämaassa.
Nyt vain kaikki kiltista kättä ristiin ja kiittämään Jeesusta siitä mitä on saanut eli elämän, se mitä sillä elämällään sitten tekee on kunkin oma asia. Elellään päivä kerrallaan ja katsellaan mitä Jumala suo, eikä aloita niskoittelemaan ja rukoilemaan apua jos maalliset asiat ei menekään ihan kun aateltiin.
Voi voi.Mitenkäs suhtautuu tällaiseen ihminen ,joka on rukoillut Jumalan parantavan ja on nyt kuolin vuoteellaan, sanooko hän ettei mitään Jumalaa ole vai tyytyykö hän siihen, että sisin on parantunut. - jli
En lähde erikseen vastaamaan näihin kirjoituksiin.
Tuli mieleen, että Jeesuskaan ei voinut tehdä paljon ihmeitä heidän epäuskonsa takia.
Me elämme maailmassa, joka on pahuuden vallassa. Jumala on antanut ihmisille tehtäväksi hoitaa tätä maailmaa. Ihmiset ovat kuitenkin lähtenyt omille teilleen useimmiten paholaisen houkutuksesta, jossa ovat elementtejä itsekkyys, vallanhalu, tottelemattomuus Jumalaa kohtaan jne.
Sitten kun kylvämisen ja niittämisen laki toimii ihmisten väärien valintojen johdosta, ihmiset ovat heti valmiit syyttämään Jumalaa.
Mainittiin maailman epäoikeudenmukaisuuksista. Eivätkö juuri ihmisten tulisi ne hoitaa ? Miksi eivät hoida, vaan antavat pahuuden lisääntyä ?
Olen ihmetellyt sitä suunnatonta vimmaa, jolla yritetään mitätöidä ja aliarvioida Jumalan mahdollisuuksia rukousten kautta. Ei ole ihmettä, ettei enemmän tapahtuu. Tämän takia usein ei nosteta rukousvastauksia ramppivaloon. Ne tapahtukoon kaikessa hiljaisuudessa. Jeesushan sanoi, ettei ihminen usko, vaikka kuolleesta herätetään. Monet eivät usko, koska he eivät HALUA. Toiset kuitenkin haluavat kuulla enemmän rukouksesta ym. asioista. Sen takia usein viittaan sivujeni kirjoituksiin.
Rukous ei ole ensisijaisesti anomista oman hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kyllä Raamattu siitäkin mainitsee, mutta sen tulisi olla sivuasia. Jos sitä ruvetaan liikaa korostamaan, ihmisen ahneuden takia lähes aina jotain menee pieleen. Rukous on yhteyttä Jumalaan. Rukouksessa saamme olla kuten lapsi rakastavan isän sylissä. Joskus vain olla. Joskus oppiaksemme, mikä on Jumalan tahto ja miten meidän tulisi toimia. Tärkeintä on oikea asenne Jumalaa kohtaan. Olen kuullut ja itsekin kokenut, miten tärkeä rukous kanssaihmisten puolesta voi olla. Sitä ei saa aliarvioida.
Epäusko ja kriittinen asenne rukousta kohtaan, vaan lisää sitä epäjärjestystä, mikä ympärillämme vallitsee.
Lisää ajatuksia rukouksesta :
http://www.nic.fi/~jlindell/rukouksesta.htm- haba
Lopputulos on joka tapauksessa se, että ajatteleva ihminen alkaa inhota Jumalaa lukiessaan tuollaisia "Jumala järjesti liikemiehelle hyviä kauppoja" -juttuja.
- mooses pessi
QUOTE: ”En lähde erikseen vastaamaan näihin kirjoituksiin. Tuli mieleen, että Jeesuskaan ei voinut tehdä paljon ihmeitä heidän epäuskonsa takia.”
Sinä siis miellät itsesi Jeesuksen vertaiseksi, koska koet sinun kanssasi eri mieltä olevat samalla tavalla epäuskoiseksi kuin Jeesuskin aikoinaan.
QUOTE: ”Me elämme maailmassa, joka on pahuuden vallassa. Jumala on antanut ihmisille tehtäväksi hoitaa tätä maailmaa. Ihmiset ovat kuitenkin lähtenyt omille teilleen useimmiten paholaisen houkutuksesta, jossa ovat elementtejä itsekkyys, vallanhalu, tottelemattomuus Jumalaa kohtaan jne.
Sitten kun kylvämisen ja niittämisen laki toimii ihmisten väärien valintojen johdosta, ihmiset ovat heti valmiit syyttämään Jumalaa.”
En hyväksy pahuuden määritelmääsi, koska se harhainen. Miellät diskurssissasi kaiken mikä on ei-sinua pahuudeksi etkä ymmärrä, että olet itse osa tuota pahuutta. Puhut itsekkyydestä, vallanhalusta, tottelemattomuudesta jne. etäisinä ja steriileinä asioina. Mainitset ne kevytmielisesti ohimennen. Ihmiskuvasi on muutoinkin naiivi ja itsekeskeinen.
QUOTE: ”Mainittiin maailman epäoikeudenmukaisuuksista. Eivätkö juuri ihmisten tulisi ne hoitaa ? Miksi eivät hoida, vaan antavat pahuuden lisääntyä ?”
Sinä olet osa sitä pahuutta. Itse asiassa kirjoituksillasi ja diskurssillasi Sinä legitimoit maailman pahuuden. Tai oikeastaan: et ainoastaan legitimoi sitä, Sinä edesautat pahuuden leviämistä tekemällä siitä jotakin Sinun ulkopuolella olevaa ja mieltämällä että olet itse siitä pelastettu. Saarnojesi sisältö ja saarnaamistapasi korostavat maailman pahuutta sekä tarjoavat tuohon mahdottoman ratkaisun: myöntää, että JLI on JLA.
QUOTE: ”Olen ihmetellyt sitä suunnatonta vimmaa, jolla yritetään mitätöidä ja aliarvioida Jumalan mahdollisuuksia rukousten kautta. Ei ole ihmettä, ettei enemmän tapahtuu. Tämän takia usein ei nosteta rukousvastauksia ramppivaloon. Ne tapahtukoon kaikessa hiljaisuudessa. Jeesushan sanoi, ettei ihminen usko, vaikka kuolleesta herätetään. Monet eivät usko, koska he eivät HALUA. Toiset kuitenkin haluavat kuulla enemmän rukouksesta ym. asioista. Sen takia usein viittaan sivujeni kirjoituksiin. ”
Sinulle rukous on magiaa eli taikauskoa. Siinä tapahtuu tai ei tapahdu asioita, joita rukoilija tahtoo. Kaikki pyörii kuitenkin sen ympärillä. Perinteisesti kristinuskossa rukous on Jumalan avuksi huutamista. Sinä olet tehnyt siitä automaatin, jonka toimivuus ja uskon lujuus ratkaistaan sillä, että parantuuko rukoilija syövästä ihmeenomaisesti, saako kristillinen yritys tilauksia jne. Viittaat kirjoituksiisi vetoamalla siihen, että monet haluavat kuulla enemmän rukouksesta yms. Minusta se, että aina keskustelun sijaan viittaat kirjoituksiisi on osoitus Sinun äärimmäisestä itsekeskeisyydestä ja inhimillisyyden halveksunnasta. Ja kuten sanoin, rukousnäkemyksesi on maaginen.
QUOTE: ”Rukous ei ole ensisijaisesti anomista oman hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kyllä Raamattu siitäkin mainitsee, mutta sen tulisi olla sivuasia. Jos sitä ruvetaan liikaa korostamaan, ihmisen ahneuden takia lähes aina jotain menee pieleen. Rukous on yhteyttä Jumalaan. Rukouksessa saamme olla kuten lapsi rakastavan isän sylissä. Joskus vain olla. Joskus oppiaksemme, mikä on Jumalan tahto ja miten meidän tulisi toimia. Tärkeintä on oikea asenne Jumalaa kohtaan. Olen kuullut ja itsekin kokenut, miten tärkeä rukous kanssaihmisten puolesta voi olla. Sitä ei saa aliarvioida. ”
Rukous kanssaihmisen puolesta on pahimmanlaatuista Toisen mitätöimistä mitä on. Silloin viimeistään osoittaa itselleen ja toiselle sen, että ei arvosta toista ja toisen elämää saatikka sitten ajattelua. Silloin osoittaa toiselle suorastaan halveksuntaa: Sinä olet väärässä. Aion rukoilla puolestasi, että löytäisit totuuden, saman kuin minkä minä olen Jumalan armosta löytänyt. Ole huoleti, en aio rukoilla / toivoa, että sinä ymmärtäisit esim. rukouksen samalla tavalla kuin minä. Jos sinä teet niin, silloin asetut minun yläpuolelleni ja halveksit minua ihmisenä. Siihen sinulla ei ole oikeutta.
QUOTE: ”Epäusko ja kriittinen asenne rukousta kohtaan, vaan lisää sitä epäjärjestystä, mikä ympärillämme vallitsee. ”
Epäuskoinen ja kriittinen asenne Sinun rukousnäkemystäsi yms. kohtaan ei lisää sitä epäjärjestystä, mikä ympärillämme vallitsee vaan on merkki siitä, että ajattelee. Sinun rukousnäkemyksesi tai tulkintasi on toisin kuin itse sen ajattelet kuitenkin perin juuri inhimillinen ja vain tulkinta, joka on tylsä sellainen ja perusteeton, koska se pohjautuu sinun itsesi itsekorostukseen ja kopeuteen.
QUOTE: ”Lisää ajatuksia rukouksesta : http://www.nic.fi/~jlindell/rukouksesta.htm”
Jos olisit tuonkin sanonut: lisää JLI:n ajatuksia rukouksesta/omia ajatuksia rukouksesta, se herättäisi paljon myönteisempiä tunteita kuin viittaaminen omiin kirjoituksiisi totuutena.
- töppelö
No niin toimii,
toimii onneksi muussakin asiassa;
kuten siinä että ihmisellä on viisautta ja järkeä erottaa mikä on todellista ja mikä on mahdotonta.
Noitahan koko Jumala on vai mitä?
Ei toimi kuten kuuluu rationaalisesti vaan humpsauttaa palkintoja "oikeille uskoville".
Tööt tööt ja sulle kivoja hetkiä ihmeiden parissa!!
Tää ei usko ennenkuin todellakin toimii noin, että saa edes uuden auton.
Sitä mä tarvitsen.?????????
Apuva?????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773