ykseystaju

ja se alkaa nimenomaan suomesta , kahtia jakautuneesta kansasta joissa
toinen puoli haikailee oman identiteetin , toinen ruotsin ja amerikan perään..

Antikristus ja Jeesus on oleva sma persoona , sen kaksi puolta ?
Ei ole oleva kahtiajakoa, sen joka tulee Herran nimeen , hänen

tuntomerkkejään ovat:

a) hän tietää Jeesuksen kaikkivaltiuden, koska hän on itse Jeesus
toisessa tulemuksessa
b) hän julistaa itsensä jumalaksi juuri samassa määrin kuin Jeesuskin,
yhtä Jumalan kanssa
c) hän tekee ihmeitä kuten Jeesus, eikä ota niistä itselleen kunniaa
d) lupaa yhtä "valheellisen" rauhan kuin Jeesus, sillä toihan Jeesus myös
miekan eli rauhattomuuden ihmisten sydämiin
e) tähän asti hän ei ole ottanut minkäänlaista valtaasemaa
maailmantaloudessa tai politiikassa vaan hänen valtansa on oleva
ensisijaisesti taivaallista laatua
f) hän "vainoaa" "kristittyjä" fariseuksia, kuten Jeesuskin kaikkea
ulkokultaista ja hengetöntä kirjanoppineisuutta..

se lähtee Suomesta , tarkemmin http:/www.box55.pp.fi
5162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

antikristus eivät todellakaan ole sama persoona sillä antikristus on saatanasta ja Jeesus ei ole hän on Jumalasta lueppa vähän tarkemmin Ilmestyskirjaa mistä ihmeestä olet saanut tuollaisen ajatuksen? Sen minkä Jeesus tulee tekemään antikristukselle lopun aikana sen hän teksisi siis itselleen vähän kaksi jakoinen juttu vai mitä?

Äänestä
  • täälltä eräältä uskontopalstalta... siitä nousi mieleeni että kun aikojen alussa, alfapisteessä Jumala piti sisällään myös saatanan voiman... että mahtaisko se palata samaan ..Tietysti niin, että saatanalta on otettu pois sen erillistävä, pahaa tekevä voima, se väärä ylpeys jonka takia hänet aikanaan jumalsta erotettiin... lueppa sinä nyt vielä vähän tarkemmin sitä raamattua, mitä siellä puhutaan väärästä hybriksestä. ettet vaan olisi saatanan oma ?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    täälltä eräältä uskontopalstalta... siitä nousi mieleeni että kun aikojen alussa, alfapisteessä Jumala piti sisällään myös saatanan voiman... että mahtaisko se palata samaan ..Tietysti niin, että saatanalta on otettu pois sen erillistävä, pahaa tekevä voima, se väärä ylpeys jonka takia hänet aikanaan jumalsta erotettiin... lueppa sinä nyt vielä vähän tarkemmin sitä raamattua, mitä siellä puhutaan väärästä hybriksestä. ettet vaan olisi saatanan oma ?

    ole saatanan oma vaan Jeesuksen, saatana on yksi langenneista enkeleistä pahin niista kaikista Jeesus on yhtäkuin Jumala ja Jumalassa ei ole pahuutta vaan puhdasta rakkautta.Lue Jesaja 14 jakeet 12-17 siinä puhutaan saatanasta joka oli ennen kointähti sarastuksen poika mutta ylpistyi ja tahtoi tulla Jumalan vertaiseksi minkä tähden hänet syöstiin pois taivaasta. Siis mieti nyt vielä ei ole mitään samaa Jeesuksessa ja Saatanassa ja koska jo kerran sanoin aikojen loppulla saatana tuhotaan ja silloinhan Jumala tuhoaisi itsensä jos Hän ja saatana olisivat sama saatana, on vain yksi luoduista ei sen enempää.

    Äänestä

  • Jeesuksen oma kirjoitti:

    Lue
    keskittyneellä viisauden hengellä seuraavat kohdat Raamatusta. Paavalin kirje roomalaisille 8 :16-19
    ja 39. Jesaja 40:3 ja 9-11....Ilmestyskirja 22:1-8.. Jesaja 6:2-4, 6-13..Psalmi 69, 4 -21. Ensimmäinen
    korinttolaiskirje 9:19-23 sekä 2:10..Ilmestyskirja 21:1-7..Psalmi 130 :1 ja 5-8 ( Israel tässä yhteydessä
    tarkoittaa Euroopan Unionia, myöhemmin koko maailmaa ) JESAJA 43: 6-10..Hesekiel 11:19-23.. JESAJA 43:
    18-19 ja 25 ( hän tekee uudeksi kaiken ) Jeremia 31:31-34 ( viittaa siihen miten juutalaiset ja palestiinalaiset
    saavat yhtäläiset oikeudet ja miten kaikki uskonnot lopetetaan tarpeettomina ja vahingollisina )..Matteus
    11:25-30 vihjaa myös vapautumiseen uskontojen ikeestä. Johannes 3: 17-21 puhuu ihmisistä, jotka TEKEVÄT
    totuuden tulemalla rohkeasti esiin varjoistaan.

    Puolalainen ekofilosofi Henryk Skolimowski, Erich Fromm sekä monet muut ovat kirjoittaneet samasta asiasta
    eri sanoin ja tämä Messiaan vastaanottohanke on vahvasti '' ilmassa'', tosin enemmän muualla kuin
    tavanomaisten uskovaisten parissa, jotka ovat jämähtäneet kiinni vanhoihin teksteihin näkemättä elämän ja
    ajan muuttuvaa luonnetta. Poikkeuksiakin tietysti on. Mm ruotsalainen teologian tohtori Lennart Koskinen
    on puhunut paljon käytännön uskonnon eli jonkinlaisen K-linjan esiintulosta. Paitsi kokonaisvaltaista ajattelua
    ( jossa sekä järki että tunne ovat mukana ) se tarkoittaa hänen mukaansa kaikkea sellaista kuin käytännön
    elämä, kauneus, kulttuuri, kommunikaatio, kollektiivisuus sekä kosminen Kristus, joka on aivan muuta kuin
    tapauskovaisten suggestiivisesti höpöttämä jeesusjeesusjeesus.. Kun minä tulen, minä en tuo teille rauhaa vaan
    miekan, lupasi tuo Nasaretilaisena tunnettu rauhan ruhtinas ! Miksi näin on oltava, johtunee siitä että
    uskonnon ja tieteen ylipapit eivät hevin itseään suuremman voiman edessä antaudu.. Pelastuakseen heidän
    tulisi nöyrtyä sille ymmärryksen tasolle, jota Tuomas Kempiläinen kuvaa kirjassaan Kristuksen seuraamisesta..
    Kyse ei ole oikeista ja vääristä sanoista, tai niiden varassa olevista dogmeista, vaan syvimmän itseyden ( das
    Ding an sich ) oivaltamisesta, yhtymisestä siihen voimaan jota keskiajalla kuvattiin ilmaisulla Christus in nobis,
    jakamaton ( a-tomos ) Kristus meissä. Tämän asian ymmärtäminen tarkoittaa omakohtaista valaistumista, jota
    seuraa ykseyden ymmärtäminen. Tuossa vaiheessa ''kaikki tiet vievät Roomaan'' ja kaikki uskonnot yhtyvät..
    Kun tapauskovaiset luopuvat niistä Nasaretilaisen tarkoittamista ''raskaista ikeistä'' joita he toisen
    kannettaviksi tekevät, he tajuavat uuden käskyn
    tarkemmin http://www.box55.pp.fi/suomi.htm

    Pidä sinä vain ajatuksesi ihan ominasi en yhdy noihin minulle riittää että saan olla elävässä uskossa Kristukseen ja tiedän että Hän elää minussa ja minä Hänessä, ihmiset tekevät omilla aivoituksillaan asiat mutkikkaimmisi kuin ne ovat tosi usko on hyvin yksinkertaista ei siihen tarvita ihmisten viisasteluja. Ja minä odotan sitä päivää ja hetkeä jota ei tiedä poikakaan vaan isä yksin, kun hän tulee hakemaan omansa pois ja silloin saan vastauksen kaikkiin asioihin ei minun niitä nyt tarvitse tietää eikä ymmärtää usko yksin riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulee kirjoitti:

ja se alkaa nimenomaan suomesta , kahtia jakautuneesta kansasta joissa
toinen puoli haikailee oman identiteetin , toinen ruotsin ja amerikan perään..

Antikristus ja Jeesus on oleva sma persoona , sen kaksi puolta ?
Ei ole oleva kahtiajakoa, sen joka tulee Herran nimeen , hänen

tuntomerkkejään ovat:

a) hän tietää Jeesuksen kaikkivaltiuden, koska hän on itse Jeesus
toisessa tulemuksessa
b) hän julistaa itsensä jumalaksi juuri samassa määrin kuin Jeesuskin,
yhtä Jumalan kanssa
c) hän tekee ihmeitä kuten Jeesus, eikä ota niistä itselleen kunniaa
d) lupaa yhtä "valheellisen" rauhan kuin Jeesus, sillä toihan Jeesus myös
miekan eli rauhattomuuden ihmisten sydämiin
e) tähän asti hän ei ole ottanut minkäänlaista valtaasemaa
maailmantaloudessa tai politiikassa vaan hänen valtansa on oleva
ensisijaisesti taivaallista laatua
f) hän "vainoaa" "kristittyjä" fariseuksia, kuten Jeesuskin kaikkea
ulkokultaista ja hengetöntä kirjanoppineisuutta..

se lähtee Suomesta , tarkemmin http:/www.box55.pp.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu