"Nyt siis tiedätte, mikä pidättää häntä ilmestymästä ennen aikaansa. 7 Tosin tämän laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa, mutta vain siihen asti kun se, joka parhaillaan pidättää, joutuu pois tieltä. 8 Sitten tosiaan paljastuu tuo laiton, jonka Herra Jeesus surmaa suunsa hengellä ja tekee tyhjäksi läsnäolonsa ilmeiseksi tulolla.
9 Mutta tuon laittoman läsnäoloon liittyy Saatanan vaikutuksen mukaan kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja ennusmerkkejä 10 ja kaikkea epävanhurskasta petosta niille, jotka tuhoutuvat, rankaisuksi siitä, että he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua.
11 Sen vuoksi Jumala antaa erheen mennä vaikuttamaan heihin, että he päätyisivät uskomaan valheen, 12 jotta heidät kaikki tuomittaisiin, koska he eivät uskoneet totuutta, vaan mieltyivät epävanhurskauteen. 2.Tess.2:6-12 UM.
Tuossa em. 2.Tess,3:6-12 kerrotaan suuresta luopumuksesta, jonka olemassaolo häämötti jo apostolien aikana, mutta pääsi valloilleen vasta apostolien kuoltua. Apostolit olivat niitä, jotka pidättelivät tuota luopumusta ts. laittomuutta valloiolleen pääsyä.
- he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua -
Luopumuksen, ts. laittomuuden lisääntymiseen vuoksi osa kristityistä reagoisi siihen tällä tavoin:
"laittomuuden lisääntymisen vuoksi useimpien rakkaus kylmenee." Matteus 24:12 UM.
Heidän rakkautensa totuuteen siis kylmenee!
MITÄ TUO LAITTOMUUS SITTEN ON, joka saa, joidenkin keskuudessa, aikaan rakkauden kylmenemisen totuuteen?
Se on Jumalan tahdon vastaista menettelyä, kuten Jeesus sanoi Matteuksen 7:21-23:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me profetoineet sinun nimessäsi ja ajaneet ulos demoneja sinun nimessäsi ja tehneet monia voimatekoja sinun nimessäsi?' 23 Ja silloin minä tunnustan heille: En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät."
VERTAA RAAMATUN KOHTIIN:
"Mutta tiedä tämä, että viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. 2 Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, pöyhkeitä, rienaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, 3 vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, 4 kavaltajia, uppiniskaisia, ylpeydestä pöyhistyneitä, nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia; 5 heillä on jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden; ja näistä käänny pois." 2.Tim.3:1-5 UM.
"Jokainen, joka harjoittaa syntiä, harjoittaa myös laittomuutta, ja niin synti on laittomuutta." 1. Johan. 3:4 UM.
"Menkää pois luotani, kaikki te vahingontekijät,
sillä Jehova kuulee itkuni äänen." Psal.6:8 UM.
Miten apostolien kuoltua, rakkaus totuuteen kylmeni, kun laittomuus ts. luopumus pääsi valloilleen?
Kolminaisuusopin huonomaineinen historia sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Jeesus ja hänen apostolinsa ennustivat tapahtuvaksi heidän aikansa jälkeen. He sanoivat, että tulisi luopumus, tosi palvonnasta poikkeaminen, jota kestäisi Kristuksen paluuseen saakka.
Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)
"29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)
Myös toiset Jeesuksen opetuslapset kirjoittivat tästä luopumuksesta ja siihen liittyvästä 'laittomasta' pappisluokasta:
"1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)
"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92)
Paavali kirjoitti myös: "3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." (2.Tim.4:3, 4 KR-92)
Jeesus itse selitti, mitä olisi tämän tosi palvonnasta luopumisen takana. Hän sanoi, että hän oli kylvänyt hyvää siementä, mutta että vihollinen, Saatana, kylväisi sen sekaan peltoon rikkaruohoja. Siksi ensimmäisten vehnänoraiden ohessa ilmaantuisi myös rikkaruohoja. Siten puhtaasta kristillisyydestä poikkeaminen oli odotettavissa aina elonkorjuuseen saakka, jolloin Kristus saattaisi asiat kohdalleen. (Matteus 13:24–43) The Encyclopedia Americana huomauttaa: "300-luvun kolminaisuusoppi ei vastannut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; sen sijaan se merkitsi tästä opetuksesta poikkeamista."
Miten asiat kehittyivät?
Sitä kehittymässä ollutta ajatusta, että Jeesus olisi Jumala, oli raamatullisin perustein paljon vastustettu monien vuosien ajan. Yrittäessään ratkaista tämän kiistan Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Noin 300 piispaa, mikä oli vain murto-osa kokonaismäärästä, todella tuli koolle.
Konstantinus ei ollut kristitty. Hän oletettavasti teki kääntymyksen myöhemmin elämässään, mutta häntä ei kastettu ennen kuin kuolinvuoteellaan. Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa; – – hänen kääntymystään ei pitäisi tulkita sisäiseksi pelastuskokemukseksi – –. Se oli sotilaallinen kysymys. Hän ei koskaan käsittänyt kovin selvästi kristillistä oppia, mutta hän oli varma siitä, että voitto taistelussa on kristittyjen Jumalan lahja."
Encyclopædia Britannica kertoo kastamattoman keisarin osasta Nikean kirkolliskokouksessa: "Konstantinus itse toimi puheenjohtajana, hän johti aktiivisesti keskustelua ja teki henkilökohtaisesti ehdotuksen – – lopullisesta sanamuodosta: 'Isän kanssa yhtä olemusta', jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti."
Niinpä Konstantinuksen osa oli ratkaiseva. Kaksi kuukautta kestäneen kiihkeän uskonnollisen väittelyn jälkeen tämä pakanapoliitikko puuttui asiaan ja teki ratkaisunsa niiden hyväksi, jotka sanoivat Jeesuksen olevan Jumala.
Konstantinus ei varmasti tehnyt sitä siksi, että hänellä olisi ollut raamatullinen vakaumus. "Konstantinus ei pohjimmiltaan ymmärtänyt lainkaan kreikkalaiseen teologiaan liittyviä kysymyksiä", sanoo A Short History of Christian Doctrine. Mutta sen hän ymmärsi, että uskonnollisesta jakautuneisuudesta koitui uhka hänen valtakunnalleen, ja hän halusi lujittaa valtapiiriään.
Monien mielestä kolminaisuusoppi muotoiltiin Nikean (Nikaian) kirkolliskokouksessa vuonna 325.
Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Nikean kirkolliskokous oli kyllä sitä mieltä, että Kristus on samaa olemusta, substanssia, kuin Jumala, mikä loi pohjan myöhemmälle kolminaisuusteologialle. Mutta se ei muotoillut kolminaisuusoppia, sillä tuossa kirkolliskokouksessa ei puhuttu mitään pyhästä hengestä kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana. Kukaan Nikean piispoista ei kuitenkaan esittänyt kolminaisuutta. He päättivät vain Jeesuksen luonnosta mutta eivät pyhän hengen osasta. Jos kolminaisuus olisi ollut selvä Raamatun totuus, eivätkö he olisi tehneet sitä koskevan esityksen saman tien?
Kautta muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.
Historioitsija Will Durant huomautti: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta; se omaksui sen. – – Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Ja kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz mainitsee: "Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan."
A Dictionary of Religious Knowledge kiinnittää huomiota siihen, että monet sanovat kolminaisuuden olevan "pakanauskonnoista lainattua ja kristilliseen uskoon omaksuttua turmelusta". Ja kirja The Paganism in Our Christianity (Pakanuus kristillisyydessämme) selittää: "[Kolminaisuuden] alkuperä on tyystin pakanallinen."
Kirja The Church of the First Three Centuries sanoo: "Kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; – – se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; – – se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien kirkkoisien kätten kautta."
Kirjassa A Statement of Reasons Andrews Norton sanoo kolminaisuudesta: "Me voimme seurata tämän opin historiaa ja löytää sen lähteen, emme kristillisestä ilmoituksesta vaan platonilaisesta filosofiasta – –. Kolminaisuus ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa esittämä oppi vaan myöhempien platonikkojen koulukunnan mielikuvituksen tuotetta."
Siten Jeesuksen ja apostolien ennustama luopumus puhkesi 300-luvulla täyteen kukoistukseensa. Kristikunta oli hengellisesti puhuen astunut ennustettuun kasvavan pappisluokan, "kadotuksen ihmisen", hallitsemaan pimeyden aikaansa. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7
Useimpien rakkaus kylmenee
7
423
Vastaukset
- Silmät&Korvat tarkkailee
"teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)"
Tuon laittoman vaikutuksen löydämme myös tältä suomi24 keskustele jehovantodistajuudesta forumista. Luopumuksen tien valinneet ex-Jt:t vetävät mukaansa varomattomia Jt-opetuslapsia, ja jos ei täältä foorumista, niin seurakunnassa valeveli aikoinaan ollessaan.- Helmisen_Viljo
Eiköhön ne julmat sudet ole teillä edelleen keskuudessanne, niin kuin muissakin lahkoissa.
Ja kun katsot Vartiotorniseuran menneisyyttä vaikkapa vain sadan vuoden päähän, niin lukuisat ovat olleet ne totuudenvastaiset opit, joita on julistettu sekä omille että vieraille.
Tietysti sinun voi olla vaikea olla kanssasi samaa mieltä, koska sinulla on ainoa oikea totuus, ja minulla olen juoppo ja haureellinen valehtelija. Eikö niin?
- Konsticas
"Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa;"
Helluntailaiset juhlistavat oppi-isänsä Konstantinuksen mukaisesti Voittamatonta Aurinkoa viettäessään joulua.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Julfest_Wintersonnenwende_2005_-_Brennendes_Sonnenrad.jpg
"Ennen kristinuskoa on talvipäivänseisauksen aikoihin vietetty sydäntalven juhlaa. Suomen kielen sana joulu on skandinaavinen lainasana ja tulee alun perin talvipäivänseisaus-juhlan nimestä." http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu
"Joulun taustalla ovat muiden perinteiden ohessa kaksi pakanallista talvipäivänseisausjuhlaa, Yule ja Saturnalia. Talvipäivänseisausta on juhlittu ainakin 4000 vuotta. Kun maanviljely vaati vuodenaikojen huomioimista auringon mukaan, talvipäivänseisauksesta tuli yksi vuoden tärkeimmistä juhlista kevätpäiväntasauksen ohella.
Kun talvipäivänseisaus oli auringon syntymäpäivä, monien muinaisten jumalien ajateltiin syntyneen tuolloin. Jopa Rooman keisarien ajateltiin syntyneen talvipäivänseisauksena, oli heidän todellinen syntymäpäivänsä mihin aikaan vuotta tahansa.
Roomalaiset viettivät talvipäivänseisauksen aikaan 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana Saturnalia-juhlaa. Vuonna 274 Aurelianus julisti päivän 25. joulukuuta Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päiväksi." http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu#Talvip.C3.A4iv.C3.A4nseisaus- hellari tosiaan
uskaltaa jättää pystyttämättä kotiinsa talvipäivänseisauksen aikoihin tämän?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Christmas_tree.jpg - kuusen palloin?
hellari tosiaan kirjoitti:
uskaltaa jättää pystyttämättä kotiinsa talvipäivänseisauksen aikoihin tämän?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Christmas_tree.jpgMITÄ TEKEMISTÄ JOULUPUULLA ON KRISTUKSEN KANSSA?
VOISIKO JOKU HELLARI VASTATA ASIALLISESTI TUOHON KYSSÄRIIN? - ASIAYHTEYS
"Huijaus on tuomittu onnistumaan"
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1348601
"Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista uskoo, että noituudella on mahdollista vaikuttaa toisen ihmisen elämään.
"Hesarin sunnuntainumeroissa on loputon rotla noitia, ennustajia ja kaukoparantajia, jotka mainostavat sangen kalliisiin puhelintaksoihin perustuvia palveluja", Lauerma valaisee.
Kuoleman jälkeinen elämä, oma terveys ja rakkaus ovat rahan lisäksi asioita, joissa ihmisen terve skeptisyys helposti sumenee.
Helluntailainen saarnaaja Niilo Yli-Vainio (1920-81) kokosi 1970-luvun lopulla suuret ihmisjoukot Lapualle evankelioimistilaisuuksiin. Niitä värittivät kaatumiset rukousjonoissa ja väitetyt ihmeparantumiset. Samankaltaista hurmosta on viime vuosina synnyttänyt Nokian kohupastori Markku Koivisto.
Lauerma toteaa yleislääkäri Matti A. Miettisen osoittaneen väitöskirjassaan, ettei Yli-Vainio saanut aikaan yhtään pysyvää paranemista. Kivut poistuivat ja kainalosauvat lensivät nurkkaan, mutta teho ei säilynyt.
"Sama pätee Koivistoon.""
- Ennustus toteutuu
Rakkauden kylmeneminen on ainoa ennustus, jonka Vartiotorni-seura on ennustanut oikein. Ja se toteutuu meidän päivinämme erottamistapauksissa, joissa "luonnollinen rakkaus" koetetaan saada loppumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945